Joulua ja huolia

Hyvää joulua ja Uutta Vuotta kaikille!

Koirat ovat kohta kuukauden osallistuneet ruokinta kokeeseen Vetcarelle. Koirat saavat ruokaan sekoitettavaa valmistetta, joka sisältää probiootteja (täysin vaarattomia). Tutkmuksessa raportoin miten koirat voivat. Helppoa siis. Kummallakin koiralla on oma purkki, joka sisältää probioottia tai sitten ei. Lume vaikutuksen poistamiseksi en siis tiedä saavatko koirat tutkittavaa ainetta vai ei. Uskoisin että toinen purkki on ehtaa tavaraa ja toinen ei.

Koirat ovat siis tällä hetkellä koe-eläiminä. :) Tutkimus kestää 9kk joista 3kk valmistetta syödään. Alussa Spartan maha oli ripulilla, mutta rauhoittui hyvin. Muuten koirat ovat olleet aivan normaaleja.

Lunta ei ole, joten valoisia jouluisia kuvia ei saatu lainkaan. Mutta tässä Halloweenin aikaisia kurpitsa kuvia. Anopin lahjoittamasta kurpitsasta tulikin sitruunakurpitsahöttöä 7 kg.  Tätä syödäänkin varmaan seuraavaan syksyyn saakka.

Joulun alla kävin tutulla eläinlääkärillä näyttämässä Spartan korvia, jos kuitenkin korvakäytävän syövereissä olisi tulehdusta. Näytin samalla jätkän päästä pientä reikää, josta kasvoi karvaa. Eläinlääkäri haki kirjan ja totesi että se on todennäköisesti dermoid sinus. Eli kehityksessä on käynyt moka ja epiteeli kudos ei ole kokonaan irronnut hermokudoksesta sikiövaiheessa, jolloin ihoon on jäänyt (joskus) hermostoon asti ulottuva avoin kanava. Eläinlääkärini totesi ettei se ole haitaksi, ellei se tulehdu, mutta netissä asiaa tutkittuani huolestuin enemmän. Jos ihon alla kulkee avoin kanava, joka ulottuu kallon takaosaan saakka, niin minä haluan sen pois sieltä. Tulehdus tuolla alueella olisi myös erittäin vakava paikka.

Pieni murheen aiheuttaja

Uuden vuoden jälkeen käyn Viikissä jossa diagnoosi varmistetaan ja mahdollisesti leikataan pois. Hermoilen leikkausta jo valmiiksi, kun mikään jossa mennään mahdollisesti selkäytimen lähelle ei ole vaaraton operaatio. Pitää vain odottaa mitä lääkärit sanovat.

Jos diagnoosi pitää paikkaansa, se tarkoittaa jalostus suunnitelmien hautaamista Spartan kohdalta. En todellakaan halua, että tälläinen yleistyisi maan akitoissa. Rhodesian koirilla ongelma on perinnöllinen, mutta sen periytyvyyttä ei tunneta.

Nyt siis kaikki käykää koiranne huolellisesti läpi. Dermoid sinus tuntuu kyhmynä selkärangan alueella. Kyhmystä lähtee juoste selkärankaa kohti ja voi ulottua vain ylempiin ihokerroksiin tai selkäytimeen saakka. Sinuksia voi olla useampia ja harvoin niitä on päässä tai hännässä.

Äidille olen puhunut että otan sijoitusnartun kuitenkin, niin hän ehdotti rodun vaihtoa. Huonoa tuuria näiden rotukoirien kanssa on ollut, mutta yritetään vielä.

Voittaja-näyttely 4.12.2011

Sunnuntaina oli koitos, jota olin ehtinyt jo jännittämään, nimittäin ehkä Suomen suurin koiranäyttely Helsingissä. Akitoja oli ilmoittautunut mahtavat 36 kpl, mikä ilmeisesti oli ennätys. Paikalla oli myös koiria venäjältä ja upea venäjäläinen uros lopulta keräsi parhaan tittelin koko viikonlopulta.

Itse lähdettiin paikalle aamulla varhain. Sparta pomppi alkumatkan kuin kenguru ihan siittä innosta, että Halla jäi kotiin. : D Olin huolellisesti harjannut jätkän ja häntäkin oli ojennuksessa, sillä ainakaan paskaisesta hännästä meidän menestys ei jäisi kiinni. Aamulla kierrettiin kehä pariin kertaan ja sitten vain jännittämään. Tavoitteena meille oli H ja arvostelu. Tietenkin hieman toivoin ruusuketta, mutta enhän mie tiennyt että ruusukkeen arvo on aikas korkea. :) Tuomarina oli japanilainen Ichiro Ishikawa.

Very nice size. Nice head expression, but ears should be up. Earset is too wide. Coat is correct. Very nice urajiro-marking. Movement is powerfull. Correct tail carriage.

Ja EH napsahti. Saatiin siis parempi mitä lähdin hakemaan. Korvistahan se jäi kiinni, aivan kuten pelkäsinkin. Jätkän korvat ovat kyllä hiljalleen nousseet, mutta ovat yhä pehmeät. En kyllä loistanut koiran esittelyssäkään, mutta pistetään omien huonojen hermojen piikkiin.  Muuten Sparta sai kiitosta isosta koostaan ja ystävällisestä luonteestaan. Jätkä pusuttelikin paljon ihmisiä päivän aikana ja pöristäkin piti vain pari kertaa.

Tuomari oli kyllä rohkea mies, sen verran huolellisesti tarkasti Spartan hampaat. Jätkä seisoi kiltisti eikä edes pakittanut karkuun. Tuomari kävi myös huolellisesti läpi etenkin selän. Pentu näyttelyssä tuomari tarkastili päätä tarkemmin, mutta tämä ei niinkään. Jätkän liikkeet ovat ainakin kehittyneet pentumaisesta voimakkaiksi. Ihan hyvä tulos meidän hörökorvalle.

Spartan veljet pärjäsivät sitten paremmin. Kaikki vetivät ERI:n ja Sisu Helsinki juniorwinner- 11 ja Toru vielä juniori voittaja -11 tittelit. Vau. (Ja saivat nätit SA-ruusukkeet...) Spartan emo ja isäkin pärjäsivät hyvin, joten hieno päivä kennelille. :D Olen hyvin onnellinen veljien menestyksestä. Kertovathan tulokset myös omasta jätkästä jalostuksellista tietoa. ; ) Parastahan on että tutut koirat pärjäävät hyvin.

Näyttelyssä näin myös Viribus Unitiksen koiria. Marski oli komea, kuten aina. Vähän harmittaa että Namin veli ei ollutkaan ilmottautunut eli se jäi tälläkerralla näkemättä. Mutta paikalla oli ihana Kami (Namin sisarpuoli ja sekarotuisen Hallani emo), joka saikin jopa SERT:in. Hieno tyttö.

Päivän aikana kyllä varmistui, että ihan varmana otan parin vuoden päästä itselleni akita tytön. Sparta on minulle täydellinen koira, mutta nartuissa vain on sitä jotain extraa.

Spartan kanssa odotellaan nyt nouseeko korvat vielä ja seuraava näyttely on ehkä huhtikuussa Lahdessa. Yritän myös päästä Mejä kurssille keväällä, niin saadaan ihan ammattimaiset ohjeet harjoitteluun ja etenkin kokemusta. Valion arvoon tarvitaan aika paljon menestystä, eli me varmaan keskitytään siihen. Katsotaan jos hörökorvasta tulisikin ensimmäinen Mejä valio. :)

Kuvia näyttelystä ei ole, mutta tässä kuva ukkelista.

Ps: Olen nyt jo kahdesti korjaillut noita näyttely tuloksia, yhtä hepreaa ovat nuo lyhenteet ja arvot ja merkitsevyydet. :) Antakaa anteeksi, mie yritän parhaani. :D Ehkä mie vielä joskus opin mitä nämä kaikki tarkoittava. 

Näyttely kurssi

Koska jätkä oli ilmoitettu Voittaja-näyttelyyn Helsinkiin, piti näyttely touhuja hieman harjoitella. En todellakaan halunnut että maksan itseni kipeäksi ja jätkä vain roikkuisi lahkeessani. Joten edessä oli treeniä ja paljon. Kyselin ensin neuvoja tutuilta, joiden ohjeilla aloitettiin.

Kuitenkin oli todettava, että tarvitsen hieman enemmän apua.. Spartan velipojan Sisun omistaja vinkkasi kurssista Koirapalvelu Virike Tmi:llä Vantaalla. 3 tunnin kurssi maksoi 60e. Kurssilla oli tosiaan vain Sparta ja Sisu eli tunnista sai todella paljon irti. Opin kehässä liikkumista ja koiran ohjaamista. Ohjaaja myös antoi hyvä vinkkejä hampaiden näyttämiseen totuttamiseen ja korjasi muitakin tekemiäni virheitä.

Alussahan jätkä juostessaan puri minua aina jalkaan ja roikkui lahkeessaa, tai hyppi ja söi hihnaansa. Nyt jätkä ravaa nätisti rinnalla. Jätkä myös seisoo ryhdikkäästi paikoillaan ja osaa seistä etutassut rinnakkain. Eli jätkän käytökseen luotan nyt enemmän.

Sain itse myös enemmän esitys varmuutta, mutta kyllä puntit vapisevat. Pelkään että nolaan itseni ihan täysin messukeskuksessa kaikkien akita ihmisten edessä. Juoksen päin tuomarin pöytää, tai ulos kehästä, tai kaadun.. Ehkä olisi pitänyt aloittaa pienestä näyttelystä ensin..

Äippä ja Sparta

Viimeisellä kurssin tunnilla kaverina oli kaksi pienempää narttu koiraa, joista toisella oli juuri ollut juoksut. Jätkä oli kyllä utelias, mutta muuten erittäin rauhallinen. Jopa niin että sai kehuja pikkukoirien omistajalta. :)

Sparta on kyllä komea jätkä (kiitokset kasvattajille). Kun korvatkin alkavat nousta ylös on oikeasti hillittävä näyttely unelmia. Enhän mie mikään näyttely ihminen ole, metsäänhän me ollaan menossa. Mutta voisihan sellainen hieno ruusuke olla nätti tuossa kirjahyllyn kulmassa?

Amerikan maisemia kesällä 2010

Nyt seuraa ei- koiramainen kirjoitelma. Sinua on varoitettu.

Kesällä 2010 luokkakaverini lähti Kaliforniaan tekemään harjoitteluaan arabi hevosten kasvattajalle. Hän aikoi kiertää harjoittelun lopuksi hieman osavaltiota ja erehtyi pyytämään seuraa reissulleen. Minulla oli työtön kesä menossa ja päätin pistää loputkin säästöt palamaan. Lyhyen harkinnan jälkeen ostin lipun ja lensin toiselle puolelle maapalloa. En ollut koskaan matkustanut yksin ulkomaille, vaikka Suomea onkin kierretty, joten hieman jännitti nousta koneeseen ja luottaa että selviän koneiden vaihdosta.

Lento Suomesta lähti aamulla ja perillä Los Angelesin lentokentällä oli aamu jälleen. Ensimmäinen päivä meni ihan ihmetellessä, että helkkari sentään, olen Amerikassa. Luokkakaverini Silja oli tehnyt mahtavan työn kun oli suunnitellut reitin ja varaillut kaikki hostellit valmiiksi. Kävimme vain vuokraamassa auton, upouuden mustan kaunottaren, jolla voisimme kursailla pitkin ja poikin maata.

Ensin tutustuimmen Los Angelesin kaupunkiin. Seikkailimme vuorilla missä tähdet asuvat ja tutustuimme lähiympäristöön. Ajelimme Hollywoodiin ja Universal Studiosin teemapuistoon, jossa kuluikin koko päivä. Aivan mahtavia vuoristoratoja ja näytelmiä elokuvalavasteissa. Etenkin WaterWorld- näytös oli aivan mahtava ja tuntui kuin olisi päässyt lempielokavaansa mukaan. Amerikkalainen yleisö otti elävästi osaa näytelmään, mikä tuntui ensin oudolta. Yleisö buuasi pahikselle ja hurrasi sankareille.

Hollywoodin kaduilta löytyikin paljon tuttuja nimiä.

Los Angelesista lähdimme ajamaan kohti San Franciscoa. Matkalla poikkesimme Siljan harjoittelu paikalla vielä ihastelemassa palkittuja arabeja ja hienoja hevosia ne ovatkin. Poikkesimme myös kalliissa huippu hevossairaalassa, jossa saimme ihan kiertokäynnin. Ajoimme rannikkotietä ( eli tie 1) pitkin, jolloin saatoimme ihastella Tyyntävaltamerta ja rannoilla laiduntavaa mustaa karjaa. Löysimme myös merinorsujen katselupaikan ja ne vasta olivatkin isoja mötköjä. Saimme ajella koko päivän ja yön vietimme hostellissa Montereyssä. Hostelliin löysimme tuurilla juuri ennen kuin se suljettiin yöksi. Täällä myös selvisi että suomalaiset nimet ovat varsinainen haaste. Kukaan ei edes yritä lausua nimiämme. :)

Seuraavana päivänä löydämme San Franciscoon, missä seikkailimme kolmisen päivää. Kiersimme nähtävyyksiä, kauppoja, ajelimme bussilla pitkin ja poikin, kiipesimme hirvittävän jyrkkiä mäkiä, kävimme isossa merimaailmassa katsomassa kaloja, söin parhaan hampurilaisen ikinä ja .. en edes muista kaikkea. Rakastuin kaupunkiin ihan täysin. Ja jos satutte ajamaan siellä, niin mäet ovat helkkarin jyrkkiä ja kaikki kadut ovat yksisuuntaisia ja parkkipaikkoja ei ole.

San Franciscosta matka jatkui kohti kalliovuoria ja Las Vegasia. Matkan varrella poikkesimme luonnonpuistossa ja miten ihania maisemia vuorilla olikaan. Kerran jouduimme ajamaan kiertotietä, koska maanvyöry oli vienyt tien mennessään. Jyrkemmissä kohdissa hieman hirvitti. Ylitykseen meni koko päivä, mutta onneksi lopun hurja alamäki kruunasi koko matkan.

Kun lopulta löysimme yöpaikan pienestä kylästä nimeltä Lone Pine olimme ihan uuvuksissa. Hauskinta oli että hostellissa oli väkeä, jotka olivat kävelleet kokomatkan (minkä olimme siis ajaneet autolla) ja he onnittelivat meitä perille pääsystä. :) Kylästä löysimme myös karttapallon, jossa koko eurooppa oli merkitty Ranskaksi. 
: D

Lone Pinesta suuntasimme kohti Las Vegasia. Ajoimme varsin aution autiomaan reunaa ja läpi Death Valleyn. Maisema oli pelkkää hiekkaa ja lämpötila nousi lähelle 50 astetta. Auton ulkopuolella oli KUUMA. Onneksi autossa oli erittäin tehokas ilmastointi. Illan tullen löysimme Las Vegasiin. Se vasta onkin kaupunki.

Esimmäiset yöt menivät Luxor hotellissa, joka on se pyramidin muotoinen. Ahdoimme mahamme täyteen aamulla buffetissa ja seikkailimme pitkin pääkatua. Eksyimme yhteen casinoon ja miedän piti pyytää apua ulos löytämiseen. Illalla kävimme Criss Angelin taikuri näytöstä katsomassa. Ostimme liput ihan takariviin, mutta meidän siirrettiin eteen kun niitä paikkoja ei oltu myyty täyteen. Aivan huippu esitys. Etenkin kun nainen sahattiin sirkkelillä kahtia, en vieläkään tajua miten se tehtiin. Meidän kanssamme puheli myös nainen, joka kiinnostui kuultuaan suomenkieltä. Myös täällä meidän eksoottiset nimet aiheuttivat harmaita hiuksia. Terhi kuulemma kuulostaa kauniilta, mutta se on mahdoton lausua. : D

Las Vegasista ajoimme Hooverin padon yli kohti Crand Canyonia. Matkalla piti pysähtyä huoltoasemalla ostamassa uusi kartta, kun vanha ei näyttänyt niin kauas. Perille löydettiin auringon laskun aikaan ja miten kaunis kanjoni onkaan. Ja on se ISO. Mitkään kuvat eivät riitä kuvaamaan tämän silkkaa kokoa. Yö nukuttiin autossa ja kojootit kikattelivat ihan vieressä.

Aamulla virkeänä takaisin kohti Las Vegasia. Excaliburissa vietimme yön ja kävimme paikallisessa baarissa. Voin sanoa että drikkien viinan määrää ei pahemmin mittailtu. Coyote Ugly, taisi olla baarin nimi ja meno nimensä mukaista. Kaupunki oli kuuma vielä illallakin ja aina kun ulos astui oli kuin uunissa olisi kierinyt. Muovinen kelloni hihna suli ja kengät sulivat kiinni asfalttiin.

Seuraavaksi olikin aika suunnata takaisin kohti Los Angelesia ja napata lento takaisin kotiin. Autolla tuli ajettua kahden viikon aikana yli 3000 km. Amerikan maisemi tuli nähtyä paljon enkä tähän muista puolikaan kirjoittaa. Voin sanoa, että amerikkalaiset ovat todella ystävällistä porukkaa ja juuri niin meluisia kuin television perusteella. :)

Tahdon vielä kiittää Siljaa kun kelpuutti minut mukaansa matkalle, jollaisesta en osannut edes unelmoida. Aivan mahtava reissu, jota muistelen vielä eläkkeelläkin. Suosittelen Road Trip- reissua kaikille. Tämä reissu iski kyllä kipinän päästä Amerikkaan uudestaan ja nyt Uusi Seelantikaan tahi Japani ei ole enää niin kaukana.

Saksan reissuista kerron joskus toiste.. :)





Ruokinnasta

Olen todennut että jokainen koiran omistaja ruokkii koiraansa hieman erilailla ja mielipiteitä on netti pullollaan. Ja jokainen on oikeassa ja muut väärässä. :D En ole ruokinta ihminen, mutta ravitsemuspuolen opiskelijakaverini on nauranut ettei se koiran ruokinta mitään tähtitiedettä ole. (Hän uskaltaa syöttää koirilleen jopa koiranmakkaraa. o.o)

Eli edellinen akitani Nami oli raakaruokinnalla, mutta munuaisten vuoksi ruokinta todellinen haaste. Tämän vuoksi pidän nyt noiden kahden ruokinnan mahdollisimman helppona.

Matkustan todella paljon joten nappulat ovat käteviä. (Pakastimet 3 eri osoitteessa sisältävät aina jotain koirille kuitenkin, mutta täytön organisointi on osoittautunut hankalaksi).  Halla ja Sparta syövät BioMill  nappuloita. (Todettu parhaiksi mahalle ja niissä proteiinia on 30%) Monet syöttävät akitoille myös Royal Caninia ja ihan Jeppe- muroja. Akitayhdistyksen sivuilla on keskustelua aiheesta. Täälläkin on käynnissä laatu/hinta- arviointi uudestaan.

Vanha sekaroituinen söi nappuloita ja ihan kotiruokaa. Jeppe-murot vaihdettiin, koska Zorro oli allerginen jollekin muron aineelle. Mahasta lähti karva ihon tulehduttua.

Nappuloiden lisäksi koiruudet saavat valmiita liha-kasvissekoituksia, kaupan jauhelihaa, sisäelimiä, kalaa, ruuantähteitä (riisiä-kasviksia) ja kuivan leipäpalan silloin tällöin ja puuroa. Kun pennut saavat luita, nappuloita ei ole tarjolla. Mahdollisimman monipuolisesti yritän ruokkia. En ole jättänyt pois viljoja, (paitsi nappulat ovat riisi-lammas), jätän pois jos jotain ongelmia ilmenee. ( Syksyn tullen saavat enemmän riistaa kunhan hirvimiehet saavat saalista.)

Eli aamulla nappuloita, illalla lihaa. Sitten on välissä ihan pelkkiä luu/liha päiviä. (Nappulat lenkin jälkeen ja 2h ihan lepoa, koska turpoavat mahassa). Ja koirien mahat ovat kunnossa. Spartasta on näin kasvanut kookas uros, jonka jalat ovat suorat. Lonkista en voi vielä sanoa, kuvauksiin mennään kun ikä riittää.

Spartan maha ei kestä raakaa kanaa, isot luut hotkitaan (oksennetaan palasia) ja jauhettu luumurska aiheuttaa ummetuksen. Eli täysi raakaruokinta on vielä täällä haaste.

Välillä oikein hirvittää kun kuulee koirien ruoka-aine allergioista. Onneksi omilla koirilla ei ole moisia esiintynyt, (kanakin ilmeisesti voi yli vuoden ikäisenä sopia, vaikka nyt ei). Koirien jalostuksessa pitäisi ottaa allergiat huomioon. On huolestuttavaa miten allergiat tuntuvat lisääntyneen (vai kiinnitetäänkö niihin vain enemmän huomiota?).

Hmm.. vaikuttaakohan lähestyvä kandin palautuspäivä näiden kirjoitusten kasvaneeseen julkaisu tiheyteen?

Elekieli

Noniin, Halla on keksinyt että saa kiskottu päänsä irti pannastaan. Neiti karkaileekin usein ja tähän asti ollaan selvitty pelästymisellä. Kerran pikkuinen meinasi juosta polkupyörän alle ja toisella kerralla labbiksen suuhun. Eli kaulapanta kireämmälle tästä lähin.

Netissä on ollut myös paljon keskustelua koirien purematapuksista. Vanha pystykorvamme ei muita ihmisiä sietänyt joten olen yrittänyt totuttaa näitä koiruuksia erilaisiin ihmisiin ahkerasti.

Tiedän koiraihmisen, jonka kieltää ehdottomasti koskemasta koiraansa päähän tai "väärin" (minulle ei vieläkään ole auennut mitä tämä tarkoittaa, joten en koske koiraan lainkaan). Mutta minusta tuo kuulostaa oudolta, koska olen pyytänyt taputtelemaan Spartaa kaikkialta, katsomaan korvat, silmän, nenän, nostamaan huulia ja tökkimään kuonoa. Ihan vain sen takia, että aikuisena jätkä ei välittäisi jos vahingossa joku tönäiseekin sormen vaikka korvaan. Voin kaksikon kanssa siis matkustaa ruuhkabussissakin ja koiran yli voi astua rauhassa. Tietenkin minä olen helkkarin valppaana koko ajan ja tarkkailen koiria, enkä ota tarpeettomia riskejä. Esim. kun viereemme tuli rattaissa vauva, minä asetuin väliin. Ei sillä että koiria olisi yhtään kiinnostanut vaunut, mutta silti.

Mieheke ei ole koira ihminen, heillä on aina ollut vain kissoja, eikä hän osaa lukea koiraa yhtään, saati kukaan siinä taloudessa. Tämä takia olen joutunut itsekkin tarkkailemaan enemmän kaksikon elekieltä ja tälläisiä olen huomannut.

1) Halla vilkaisee Spartaa, kääntää toista korvaansa ja se laukaisee riehumisen.

2) Vastaan tuleva koira on uros jos Sparta nostaa kuonoaa korkemmalle

3) Vastaan tuleva on narttu jos takamus nousee

4) Pieni epäilys on että Sparta komentaa Hallaa haukkumaan vastaantuleville koirille

5) Hallan katseesta näkee onko lähistöllä pupu, lintu, orava vai koira

6) Koirien hännät heiluvat jo hississä, jos kämppis on kotona

Minun on kuitenkin vaikea selittää näistä eleistä, koska toimin enemmän vaiston varassa. Usein kun Sparta alkaa riehumaan silmiin tulee "se" katse, tai kun kohta äristään, niin tulee vain se "tunne", että nyt pois. (Lisäksi jätkä kyllä ensin ryhditää itseään ja niskakarvat nousevat ja sitten murahdus.)

Koirien käyttäymisessä huomaa kyllä sen että me ollaan Lauma. Yksittäisitä ohittavista koirista ei välitetä, mutta jos vastaan tulee toinen lauma, pitää vähän pullistella.

Punainen kaksikko

Hallan tyylinäyte

Rauniolla

Spartan kasvattaja oli järjestänyt pentueelle tutustumisen Helsingin pelastuskoirien raunioradalle kokeilemaan hakua. Tutustumisen ja parin näytöksen jälkeen pennut saivat kokeilla omia neniään. Ideana oli että ihminen menee helppoon piiloon, josta pentu löytää ja saa palkkion. Sopivan yksinkertaista siis. :) Piilot vaikeutuvat kun koirat tajuavat leikin idean.

Ensin ainakin Halla on täpinössään kaikista ihmisistä. Likka ei malttanut olla haukkumatta kaikkia. Ensimmäinen piilotteleva maalimies löytyi vahingossa ja toista pelästyttiin niin että oli pakko varmuuden vuoksi mokoma haukkua. Kolmatta pentu osasi jo vähän haistella. Toisella kierroksell Halla oli jo tajunnut leikin idean ja pentu käytti nenäänsä. Kolmannen maalimiehen Halla haistoi jo kaukaa ja korvat painuivat alas riemusta. Selvästi sopiva harrastus pikkuiselle.

Spartaa ensin kiinnostivat ihan muut hajut. :D Hyvin Spartakin maalimiehet löysi, toisella kierroksella selvällä ilmavainulla. Jätkä olisi juossut nopeamminkin piilolle, mutta mie en meinannut pysyä perässä. Ilmavainu on  hyvä merkki hirvimetsälle. Hyvä että minulla on koira joka löytäisi sekä hirvet että hirvimiehet metsästä. :)

Sparta sai myös haistella akita tyttö Sachia. Kuten yleensäkin, tyttö oli aivan IHANA. Vähän miehistä pullistelua veljesten kesken ja emon Kuron pikainen haistelu. Kokonaisuudessaan erittäin mukava akitamainen päivä. Kiitokset!

Halla etsii

Spartan nenä toiminnassa

Voittaja näyttely lähenee ja Spartan kanssa ollaan edistytty. Jätkä ravaa jo kiltisti rinnalla ja ainakin omasta mielestäni liikkeet ovat parantuneet. Enää harvoin jätkä innostuu puremaan hihnaa tai minun kengännauhoja. Ënsi lauantaina alkaa näyttely treenit (joista toivottavasti opin jotain). En ole näyttelyihminen, joten minulla ei ole hajuakaan mitä harjoituksissa puuhaillaan.

Näyttelyyn on myös tulossa Namin veli Herkules. Olisi kiva nähdä millainen pennusta on oikein kasvanut. Vähän voi kyllä tulla tippa linssiin, mutta katsotaan miten käy.

Sorsakoira ja haaveita

Epäonnekkaan sattuman vuoksi isä teloi kätensä niin että tänä vuonna jäi sorsastus välistä kokonaan. Mutta mieheke sai onneksi saalista (sillä aikaa kun mie kärvistelin toimistossa töissä) ja toi maistiaiset koirille.

Alkuun koirat olivat erittäin uteliaita, mutta sitten Sparta totesi että siivet on haudattava. Siivet peiteltiin erittäin huolellisesti peiton alle. Halla innostu mutustelemaan siipiä ja söi räpylät erittäin hyvällä ruokahalulla. Sparta katseli hallan ruokailua lähinnä epäuskoisena. Jätkä ei suostunut edes maistamaan . : D Halla saikin ihan rauhassa repiä siivistä höyheniä ja viskoa niitä ympäri asuntoa.



Nam nam




Sparta miettii mitä siiville pitäisi tehdä

Metsässä ollaan koirien kanssa käyty muutaman kerran, mutta yhtään lintua ei ole löytynyt. Mokomista ei näy vilaustakaan. Koirat kyllä rakastavat metsässä remuamista, mutta lenkkeilyn puolelle se meneekin kun ei löydy saalista. Helsingissä kyllä citykanit kiinnostaisivat, mutta niiden perään en kyllä pentuja päästä.. Parin viikon päästä seuran hirvimiehet aloittelevat, joten pian Spartan koulutus lopultakin käynnistyy. Peurajahti on jo ensi viikonloppuna, mutta se menee meiltä vielä ohi, sillä ensin on kokeiltava hirveä, ettei koissu keskity kokonaan peuroihin. Toivottavasti saalista tulisi ja saisin pakastimeen peuran luita.

Pitäisiköhän käydä kasvattajakurssi? En oikein pääse eroon ajatuksesta ottaa narttupentu ainakin sijoitukseen ja ehkä teettää ainakin yhdet pennut (Se oli pienenä ajatuksena Namin kanssa, mutta ne haaveet haudattiin jo alkuunsa.). Uskon että jalostuspuolen koulutuksellani olisi jotain annettavaa akita rodulle, ei ehkä ryhtymällä tuottamaan pentuja vaan toimimalla taustavoimissa, ehkä yhteistyössä oikean kasvattajan kanssa. Olen jo katsellut narttuja ja tulevia yhdistelmiä, pohtien mistä pentua kannattaisi etsiä. Mutta, kuten kaikilla minun suunnitelmillani, on se vähintään kahden vuoden pakollinen tauko. Syyt: 1) Kämppä Helsingissä on liian pieni. 2) Muutto maalle odottaa parin vuoden päässä ja siellä on tilaa. 3) Menee ainakin 2 vuotta ennenkuin Spartasta voi sanoa kelpaako se jalostukseen. 4) Käytännössä vaihtoehtoja sukulinjan alkukoiraksi on muutamakin. Sparta, Spartan veli, Namin sukulainen, tahi ihan "vieras" linja.. ja näitä pitää hieman seuralla, esim lonkkien ja muutenkin kehityksen kannalta.

Toisaalta.. jalostus ja koiraihmiset ovat sellainen soppa että hieman hirvittää sekaantua mukaan. Tähän olen jo törmännyt lammaspuolella...

Rankka vuosi

Minun piti kirjoittaa tänne miten ollaan koirien kanssa kuljettu bussilla ja miten Hallan hihnarähinä on saatu kuriin keksien avulla, mutta torstai aamun puhelu äidiltä muutti kaiken.

Zorro kuoli yöllä nukkuessaan äitini vieressä. Ilmeisesti sydän petti ja vei hieman yli 10 vuotiaan rakkaan.

Kun menetimme pystykorvamme, oli minulle selvää että otamme toisen koiran. Sattumalta äidin työkaverin sekarotuinen oli juuri saanut pentuja ja kävimme niitä katsomassa. Lurppa oli synnyttänyt koppiinsa 9 monenlaista pentua ja minä nostin sieltä syliini pienen mustan pennun, jolla oli valkoinen täplä otsassa. Pentu sai nimekseen Zorro. Olin juuri menossa rippileirille ja pentu luvattiin minulle rippilahjaksi. Tosin pennusta emme mitään maksaneet, ei silloin sekarotuisista mitään pyydetty. Zorrossa oli ainakin pystykorvaa ja saksanpaimenkoiraa ja karvanlaadun perusteella jotain sileäkarvaista, ehkä noutajaa.

Isä oli vannottanut että taloon ei narttua tuotaisi, joten kolme ihmistä tarkasti pennun sukupuolen oikeaksi. Mutta kun pentu meille tuotiin, se selvästi oli tyttö koira. Isän oli vain pakko sopeutua ajatukseen.

Zorro osoittautui hyvin viisaaksi koiraksi. Se oppi kaikki temput mitä opetin. Istu, maahan, kieri, paikka, alas, ylös ja niin edelleen. Opetin sen hyppimään äidin puisen kukkatelineen yli ja ryömimään ali. Se antoi erikseen vasenta ja oikeaa käpälää. Kerjäsi molemmat etu tassut ilmassa. Se etsi käskystä ihmisiä, ei koskaan karannut pihasta ja jahtasi pelloilla pupuja, vaikka ei niitä kiinni saanut (paitsi sen yhden ojasta.) Opetin isän yllätykseksi Zorron haukkumaan lintuja ja se jahtasi aina varpusia ympäri pihaa. (Varpuset kun varastivat perunoita sen ruokakupista). Lopulta isänkin oli myönnettävä, ettei ole moista koiraa ennen tavannut.

Zorro jäi kotiin, kun minä lähdin melkein 200 km päähän opiskelemaan. En ollut huolissani sillä, vaikka koira periaatteessa oli minun, se oli hirveän kiintynyt äitiini. Se seurasi äitiä kaikkialle, jopa vessaan. Kahdestaan äiti ja Zorro kävivät mustikassa, (Zorro söi mustikoita samasta puskasta ja välissä ämpäristä. Koissu käveli äidin perässä kun äiti pelotteli käärmeet edessä.) Zorron tapa oli aamulla mönkiä viereen herättämään ja jos istui sohvalla, kiossu saattoi tulla työntämään pään kainaloon ja tuhisi siinä kunnes sai huomiota. Se istui heti lehden päälle, jos joku luki sitä lattialla.

Nauroimme usein että Zorro oli jälleen syntynyt prinsessa, sillä se söi ruokansa aina siististi ja luut tassujen välissä. Se vihasi koppakuoriasia, se hyppi niiden päällä kuono inhosta kurtussa. Se myö makasi lattialla etutassut sirosti ristissä. Koissu oli hyvin ilmeikäs, sen naamasta tiesi heti mitä se ajatteli. Ja se oli täysin ehdollistettu makkaraan, se olisi tehnyt vaikka mitä makkara palasesta.

Zorro 7-vuotiaana

Zorroa tullaan kaipaamaan pitkään. Etenkin äiti, sillä Zorro oli kuin varjo aina äidin perässä. Varmasti koissu oli äidin Se Koira. Kova mentys kaikille.

Puolivuotta sitten haudattiin Nami ja nyt Zorro Namin viereen.

Uskon että koirat pääsevät sateenkaari sillalle. Siellä on koirakavereita, luita, nurmea ja aurinkoa. Mutta Zorro ei koskaan välittänyt toisista koirista, joten huolestuin että ressu olisi siellä ihan yksin. Ainut koirakaveri oli naapurin Manu. Sitten selvisi, että 14-vuotias Manu oli lopetettu huonon kunnon vuoksi jo kuukausi ennen Zorron menehtymistä, joten sateenkaari sillalla olikin jo kaveri odottamassa. Nyt molemmat saavat taas kirmailla yhdessä. Varmasti Namikin hyppelee seurana, se kun tykkäsi kaikista karvaisista kavereista. Ja Manua tulee moikkaamaan pystykorva Jeppe, vanha kaveri ja yht´äkkiä onkin jo iso lauma kasassa.

Zorro jää vanhempieni viimeiseksi koiraksi.

Laukausvarma

Sillä välin kun mie seikkailin Viron Saarenmaalla työseminaarissa, koirat saivat riehua koko viikon kotona maalla. Meillä kotona riittää peltoa ja metsää, joissa pennut saavat juosta ja purkaa energiaansa. Tosin talon vanha Zorro-neiti ei vieläkään pahemmin näistä vieraista välitä.

Isä ihastui Hallaan täysin ja päätti viedä koirat metsälle. Ensin piti totuttaa koirat aseen ääniin. Koirat ovat kuulleet kiväärin laukauksia ennenkin, mutta koirat ovat olleet sisätiloissa ja äänet ovat tulleet ikkunan kautta. Lisäksi koti on todella lähella Niinisalon armeijan tykistön ampuma-aluetta, joten meillä jytisee välillä oikein kunnolla. Zorro ei pelkää kovia ääniä, ukkosellakin se seisoo keskellä häkkiä ja haukkuu ukkoselle. Mutta takaisin pentuihin.

Isä käveli peltotien päähän, n. 400 m ja ampui ilmaa, kun äiti piti koiria kiinni pihassa. Kun koirat eivät reakoineet mitenkään, isä käveli vähän lähemmäs koiria ja ampui uudestaan taivaalle. Isän sanojen mukaan ääni varmoja ovat. Kumpikaan ei pelkää laukauksia. Niin ja ensimmäinen kierros tehdään ilmakiväärillä, eikä suoraan ruvata haulikolla räiskimään.

Lauantai aamuna isä otti Hallan mukaan lintumetsälle. Sparta ei kelvannut mukaan kun jätkä tosiaan ei hauku. Kyllä jätkäkin minulle linnut näyttää, mutta isän mielestä lintukoiran pitää räksyttää linnulle, eli pitää se haukulla paikallaan. Isä on selvästi pystykorva ihminen. Saalista ei kuitenkaan löytynyt, vaikka kaksikko pitkään metsässä viihtyikin.




Zorro 10-v. Pystykorva x sakemanni

 Spartan veljet ovat pärjänneet näyttelyissä hyvin. Olen erittäin tyytyväinen komeista veljeksistä, kaiken järjen mukaan Spartallakin pitäisi siis olla mahdollisuuksia pärjätä. Miekin haluun kauniita ruusukkeita ja pokaaleja. :) Ihme sinänsä koska en mie aikaisemmin näyttelyistä ole välittänyt.. Pitäisi osallistua jollekin kurssille, jotta saisi itse sitä esittely treeniä.. MEJÄ kurssit meni taas ohi suun, kun mokomia järjestetään ihan väärinä aikoina.. No, kyllä kai me vielä ehditään kursseja ja näytöksiä kiertää, kun pentu on vasta 8 kk ja nuo korvat tarvitsevat vielä hieman aikaa. Seuraavat kisat taitavatkin olla Helsingin voittaja näyttely..

Mätsäreissä Halla sai ihmetellä muita koiria ja Sparta päätti perseilla ja roikkui housunlahkeessa koko kierroksen. No, harjoittelua on pakko lisätä, selvästi mie teen tässä jonkin virheen.. Makupalat vain villitsevät jätkää enemmän.. Hmmm..

Vertailua



Halla nukkuu tyylillä



Halla peri hyvin pystykorvaisen isänsä geenit. Kävin näyttämässä pentua kummisedälleni, joka on kasvattanut suomenpystykorvia. Hän ihastui tyttöön ja sanoi, että selvästi pystykorvasekoitus. Eläinlääkärin vastaanotolla Halla antoi ääni näytteen ja eläinlääkäri totesi pienen kuulostavan aivan pystykorvalta. Akitaa tytössä ei näy kuin valkoisena värinä poskissa, leuassa ja mahan alla. Uteliaana odotan millaisen karvan riiviö kasvattaa pentukarvan tilalle. Todennäköisesti Halla jää pieneksi, tuollaiseksi kainalo malliksi.

Jos vertaillaan koiriani, niin Halla on todellä äänekäs Spartaan verrattuna. Jätkä ei päästä leensä ääntäkään, ei vingu, hauku tahi murise. Pimeässä Sparta voi murista ja haukahtaa epäilyttäville asioille (kutan vaanivalle katajalle..) ja välissä pöhähtää jos oikein harmittaa. Halla haukkuu ja murisee kaikelle mikä liikkuu. Ja tässä tehdään tällä hetkellä kovasti töitä, että saadaan turhat metelit pois. Likan ääni varastoon kuuluu; ulvominen, vikinä, haukkuminen, kitinä, piippaaminen ja suora huuto.

Sparta on rauhallinen ja yleensä sisällä nukkuu. Halla leikkii leluillaan ja käy härnäämässä Spartaa. Välillä painitaan ja riehutaan oikein kunnolla. Mutta jätkä yleensä hakee vähän rauhallisemman paikan nukkua, tai paikan  missä voi pitää ympäristöä silmällä. Halla tunkee kainaloon.

Spartalla on hieman teini-iän oireita. Lähinnä hajut kiinnostavat niin että lenkeillä korvat unohtuvat. Lisäksi se ei malttaisi kotoa tulla takaisin sisälle lainkaan. Jätkä kokeilee rajojaan, kuinka kauas saa pelloilla juosta ennen kuin kiroilu alkaa. Aika helpolla päästään jos teineily jää tähän. Muutenkin on pakko sanoa että Sparta on erittäin  helppo koira. Toistoja on kyllä tarvittu, mutta oppi on jäänyt myös päähän.

Jälki treeniä

Tavoitteeni on kouluttaa Spartasta jälkikoira auttamaan haavakkohirvien etsimisessä. Toinen mahdollisuus on myös kolarihirvien jäljittäminen. En ole ennen kouluttanut jälkikoiraa, eli töitä riittää. Varmasti osa opitaan kantapäänkautta, mutta katsotaan miten käy. Yritän päästä oikein kurssille, mutta mokomat täyttyvät heti.

Namin kanssa talvella harjoittelimme niin, että piilotin lumeen jonkin palkkion (lihaa, pallon..) ja paikan merkkasin naudan verellä. Nami sai vapaasti etsiä ja kaivaa kätköjä esiin.

Spartalle ja Hallalle vedän pitkän ja mutkittelevan lenkin ja jätän jäljelle makkaran palasia. Koirat ovat ihan innoissaan. Molemmat seuraavat jälkeä hyvin ja ihan hyvällä vauhdilla. Yritän muodostaa koirille kuvaa, että jälkeä on mukava seurata ja jos pysyy jäljellä voi löytää herkkuja. Eli ihan alkutason harjoituksia.

Muutto edessä taas ja loppu kodittomuudelle. Muutan Viikin perälle, kaverikämppään. Lemmikkien omistajien on tuskallisen hankalaa löytää koti täältä, joten koulukaverini kanssa päädyimme kaverikämppä ratkaisuun. Ystävälläni on pupu, mikä asettaa omat haasteensa. Sparta on nähnyt pupun jo kerran ja se kohtaaminen meni rauhallisesti. Eli Spartaa ei kiinnostanut yhtään. Edessä mielenkiintoisia aikoja.

Näyttelyitä

Tostaina pieneen toyotaani ahtautui 3 naista ja 5 koiraa. Yksi bordercollie, yksi akita, yksi sekarotuinen ja kaksi suomenajokoiraa. Suuntana oli mätsärit vinttikoirakeskuksessa, Tuomarinkylässä. (Onneksi poliisi ei pysäyttänyt..)

Sparta perseili oikein kunnolla, roikkui hihnassa ja yritti tarrata lahkeeseeni useamman kerran. Koiria oli kehässä useampia ja mielestäni ne osasivat käyttäytyä oikein mallikkaasti, joten vähän yllätyksenä tuli kun meidä ohjattiinkin palkintosijalle. Sparta oli sinisten 4.s ja saatiin kotiin tuliaisiksi ihan ensimmäinen ruusuke. (Ei ihan tuollainen kuin kuvassa, mutta melkein.) Pieni näyttelykipinä syttyi.. Olisihan mukava saada ruusukkeita enemmänkin..

Luokkakaverini, joka vahti Hallaa, melkein jo lupautui esittelemään mätsäreissä pientä riiviötä. Saas nähdä esiintyykö Hallakin akita-ry:n mätsäreissä ensimmäisen kerran.

Tänään oli vuorossa ensimmäinen virallinen näyttely, eli pentunäyttely Helsingissä. Sparta hyppeli ja nappasi hihnan suuhunsa, mutta seisoi paikoillaan hienosti ja tuomari sai rauhassa kopeloida. Vähän on vielä treenaamista koiran käyttäyttymisessä ja minun koiran esittely taidoissani. Esittely varmuuttta varmaan saa vain harjoittelemalla..

Mutta Spartan arvostelu oli kuitenkin hyvä. Jätkän pitää vielä kasvaa ja kehittyä. Ja niiden korvien pitäisi nousta pystyyn. (Kyllä niiden pitäisi nousta..)

Ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Oikea piirteinen pää. Hyvin asettuneet silmät, oikea kallon muoto. Oikein kiinnittyneet paksut korvat, jotka tulisi kantaa paremmin pystyssä. Hyvä kaula. Ylälinja saa vielä tiivistyä. Kaunis häntä. Hyvä raajaluusto. Riittävät kulmaukset. Liikkuu vielä pentumaisen löysästi. Vaalea punainen väri, hyvä urajiro. Iloinen, ystävällinen käytös.

Mietityttää tuo ylälinja saa vielä tiivistyä. Mitäköhän se tarkoittaa? Hmm... No, tästä on hyvä alkaa. Seuraavaan näyttelyyn ilmottaudutaan kun korvat ovat pystyssä. Mätsäreissä kuitenkin käydään tulevaisuudessa ahkerasti.

Pitää vielä sanoa että olen todella ylpeä siitä miten rennosti jätkä hengaili näyttelyssä. Makoili, eikä pahemmin välittännyt muista. Vieraat saivat silitellä ja möyhiä ja jalat taivasta kohti annettiin rapsutella mahaa. Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa Emiliaa ja Viribuslaisia, sekä tietenkin Spartan velipoikia omistajineen. On se Sisu komea poika. <3

Namin villapaita

Koska tavaroitani on kodittomuuteni takia kolmessa eri asunnossa, minulta on koko ajan hukassa jotain. Olin kotona ja tongin taas kaappejani kun vastaan ilmestyi huolellisesti taiteltu nyytti. Se oli Namin villapaita. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta paita tuoksui yhä pikku koissulta.

Namin munuaiset ultrattiin ja koko maha ajeltiin karvattomaksi. Juuri silloin oli hirveät pakkaset ja pikkuisen tuli kylmä. Niimpä mie ja äiti ahersimme yhden illan ja saimme tehtyä villapaidan. Nami ei pahemmin ensin innostunut ajatuksesta, mutta juoksenteli kyllä tyytyväisenä lumihangessa paita päällä. Jopa niin tyytyväisenä, että joskus oli vaikea saada neiti sisälle.



Spartalle villapaita ei mahdu. Hallalle paita on liian iso. Ehkä mie vielä keksin paidalle käyttöä.. 





mökkeilyä

Kaksi viikkoa Helsingissä ja vieläkään koirat eivät ole tottuneet siihen, että mistä tahansa pusikosta voi tulla vastaan mitä tahansa. Mokomat säikkyvät narulla lepattavaa lakanaa, kiljuvia lapsia ja rappukäytävässä haukkuvaa lapinkoiraa. Työpäivän jälkeen molemmat riehuvat patoutunutta energiaa ja kärsivällisyyteni on koetuksella. Ei ole Helsinki maalaiskoirille sopiva paikka. Kaupunkilaiskanit ovat kyllä oppineet juoksemaan karkuun kun me tulemme lenkillä vastaan.

Siispä pyrin karkaamaan maalle aina kun mahdollista. Viime viikonloppuna olimme kaverin mökillä Velkuanmaalla, ihan oikeassa saaressa. Ja koirat saivat remuta vapaasti. Tai Halla sai remuta, Sparta sai olla hihnassa, koska jätkä oli päättänyt yrittää syödä kaverini bordercollien.. Leikki äityi aina liian rajuksi ja pienempi oli pulassa. Eetu ei voinut olla paimentamatta Spartaa ja jätkä ei voinut sietää tuijotusta. Sparta myös ryntäsi pelastamaan Hallaa aina kun pentu kiljaisi. Taitavat jätkä koirapuistoilut loppua tähän.

Molemmat koirat myös uivat mökillä. Kummatkin kannoin ensimmäisen kerran veteen, mutta myös Spartan sain uudelleen uimaan suostuttelun voimin. Kumpikaan ei ole hirveän innoissaan vedestä, mutta edetään hiljalleen. Kyllä olivat pennut väsyneitä kun päästiin takaisin kotiin ja mahat olivat täynnä rannalta löytyneitä hauen leukaa ja selkäruotoja..

Sparta kävi myös match show:ssa pyörähtämässä. Palkkioksi saimme vain sinisen nauhan, mutta minun mielestäni onnistunut reissu kuitenkin. Jätkä käyttäytyi kehässä todella hyvin ja ravisi kauniisti rinnalla. Tuomari vähän aristeli jätkää, kysyi uskaltaako katsoa hampaita ja puheli hermostuneena. Sparta oli oma hassu itsensä. Kyllä tuon kanssa uskaltaa kunnon näyttelyyn lähteä.

Teini-ikä?

Sparta on 5 kuukauden ikäinen ja tähän asti olen voinut käydä jätkän kanssa koirapuistossa aivan rennosti. Jätkä on väistänyt rähinää ja leikkinyt urostenkin kanssa sopuisasti. Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain. Muutin Helsinkiin, joten osa muutoksesta menee kyllä uuteen sopeutumiseen, mutta tänään koirapuistossa näin erilaisen jätkän.

Sparta ja Halla juoksivat kilpaa pienemmän terrierin (narttu) kanssa. Narttu oli ärhäkkä ja komensi, mutta leikit sujuivat hyvin. Annoimme luvan ison kultaisen noutajan (uros) tulla puistoon ja kaikki sujui hyvin, vähän aikaa. Huomasin että jätkä varoi noutajaa, haisteli kyllä, mutta oli vähän epäluuloisen näköinen. Sparta leikki pienemmän kaksikon (Halla & terrieri) kanssa, mutta varoi menemästä liian lähelle noutajaa. Sparta pari kertaa kävi noutajan vieressä "vertailemassa". Minusta näytti että jätkä arvioi kumpi olisi isompi ja vahvempi, joten komensin tiukasti jätkän pois pullistelemasta. (Noutaja oli todella iso uros, joten Sparta oli paljon pienempi. ) Kerran noutaja nousi Spartan päälle, mistä jätkä ärähti, mutta tilanne jäi huomautukseen. Noutaja käveli rennosti pitkin puistoa ja Sparta tyytyi pitämään välimatkaa. Puistoon tuli myös yksi narttu lisää ja taas jätkän häntä heilui iloisesti.

Hajut kiinnostavat Spartaa myös ihan hirmuisesti. Ruohoja ja hajuja myös maistellaan.

Osansa on myös tällä muutolla. Mörköjä tuntuu vaanivan jokapuolella.. Mutta siittä lisää myöhemmin.

Kaksi koiraa, yksi nainen

Isäni mielestä on hulluutta pitää kahta koiraa ja tästä kuulen aina kun käyn kotona. Mitään kunnon selitystä tälle ongelmalle en ole saanut, muuta kuin että se on hölmöä. No, minä en ole koskaan pahemmin isä mutinoita kuunnellut, mutta voisin kertoa miten elämä kahden koiran kanssa sujuu.

Nami opetti Spartalle esimerkillään, miten istuttiin bussissa ja autossa. Matolääkkeiden yms. antaminen Spartalle sujuu todelle helposti, koska jätkä aina ihmetteli mitä syötän toiselle.

Nyt Sparta toimii esimerkkinä Hallalle. Pikku neiti seuraa koko ajan mitä jätkä tekee ja miten. Halla alkaa oppia miten autossa istutaan ja jos tapahtuu jotain yllättävää, se vilkaisee ensimmäisenä Spartaa. Ja Sparta katsoo minun reaktioni. (Tämä heijastuu myös niin, että jos olen epävarma, se siirtyy Spartaan ja lopulta Hallaan. Jos minua ärsyttää -> Sparta alkaa hepuloimaan -> Halla riehuu.)

Halla ja Sparta muodostivat lauman. Jos minä en ole ulkona pomona, niin kaksikko lähtee seikkailemaan omin päin. Kaksikko on jo pari kertaa seikkailleet aika kauas pelloille tutkimaan, mutta palaavat kun pomo käskee. Nyt jätkä on kiinni ulkona ollessaan, ettei opi karkailemaan.

Kaksikon touhuja on ilo seurailla.

Selvästi Koira Kuiskaaja telkkarissa

Niin ja nyt ollaan päästy pois Forssasta Helsinkiin. Asunto asioiden hitauden takia asun kaverini kämpässä, kunnes saan oman kämpän. Tosin ehkä jo vuoden vaihtuessa voin muuttaa maalle oikealle maatilalle! JEE! Yksi lisä syy odottaa syksyä. (Pakastimesta alkaakin peuranlihan olla loppu...)

Halla tuli taloon

Halla 27cm ja 1kg

Sparta ja Halla

Viikko sitten ajelimme äidin kanssa Tampereelle ja toimme pienen Hallan kotio. Halla on akitan ja suomenpystykorvan hetken huuman tulos. Miksi sekarotuinen? Kotona 10 v. Zorro on sekarotuinen ja viisain ja lempein koira mitä meillä on koskaan ollut. Lisäksi juuri tälläistä yhdistää olin miettinyt. Molemmat kun ovat lempi rotujani. Tilaisuus oli liian ainutlaatuinen ohitettavaksi. Lisäksi selvisi että Hallan emo on Namin puolisisko. Ainakin Hallan emo oli niin Namin näköinen, että tippa oli linssissä sekä minulla että äidilläni.

Sekarotuisten ottaminen on tietenkin aina riski, sillä koira on voinut periä molempien rotujen ne huonot puolet. Halla näytti jo ensimmäisessä kuvassa enemmän pystykorvalta kuin akitalta. Tosin pentu ei vielä haukkunut. Toivoin lintukoiraa, mutta oli olemassa riski että akitamaisesti Halla ei haukkuisi.

Nyt melken 9vk ikäinen neiti haukkuu jo varsin mallikkaasti. Olen aivan riemuissani sillä pikkuinen merkkaa lintuja. Ja löysi jäniksenkin. Halla tähyilee puihin valppaasti, eli olen hyvin tyytyväinen.

Sparta oli uudesta kaverista innoissaan. Niin innoissaa, että ensimmäiset päivät pitikin vahti paljon isompaa jätkää hepuloimasta, sillä pienempi meinasi jäädä alle. Halla on kyllä oppinut pitämään puolensa ja murina ja haukku vain kovanevat jos jätkä ei tottele. Talossa on selvästi akka valta.

Sparta on myös paljon valpaampi. Vahtivietti heräsi. Sparta mäki myös oravan puussa ja tapahtui selvä ahaa- elämys. Nyt jätkäkin tähyilee puihin, jos siellä menisi oravia. Sparta myös jäljesti ensimmäisen riistansa. Jätkä kulki nenä maassa innoissaan ja seurailin mitä se löytäisi. Pelästyttiin kaikki kun jätkän jalkojen juuresta loikkasi räkättirastaan poikanen. Lintu säilyi hengissä, kun ampaisi Hallan yli pensaikkoon.

Tulevaisuus näyttää minkälainen Hallasta muodostuu. Ainakin jalostusta opiskelevalle neidin kehitystä on mielenkiintoista seurata. Todennäköisesti steriloin Hallan, ettei satu vahinkoja, mutta ehkä tästä voidaan oppia jotain uutta. Minä ainakin sain lintukoirani.

PS:
Miksi en ottanut puhdasta suomenpystykorvaa? Koska mielestäni suomenpystykorva ei kuulu kerrostaloon, enkä vielä harrasta metsästystä niin että pystyisin tarjoamaan pystykorvalle elämän mitä se tarvitsee ja ansaitsee. Ehkä sitten kun asun maalla (viikotkin) ja osun haulikolla edes kiekkoon, voin ottaa pystykorvan. Ja silloin minulla on kokemusta taas enemmän kouluttaa se käyttövalioksi asti.

Suunnittelua

Lupasin kirjoitella metsästyksestäkin, joten tässä tulee.

Isä metsästää, joten meillä on syöty vähintään sorsia joka vuosi. Ja mieheke metsästää aika ahkerasti niin pöydässä on peuraa, hirveä, lintuja ja jänistäkin. Itse olen lähinnä seurannut sivusta, kunnes metsästävä ystäväni houkutteli minut yliopiston riistakurssille. Kurssilla opetettiin alusta asti riistan käsittelyä ja siinä sorsia käsiteltäessä päätin että enää tämä harrastus ei voi jäädä lintukoiran kouluttamiseen.

Silti isä yllättyi kun puhuin, että voisin lopultakin hankkia metsästyskortin ja rinnakkaisluvan isän aseisiin. Nykyään luvan saamiseen kuuluu lääkärin todistus siittä, että et ole kahjo. Isä ei usko että saan luvan jos sanon haluavani metsästää koiralleni ruokaa. :D Mielestäni riista olisi todella hyvää ruokaa koirille ja minulle on hyvin tärkeää se, että ammutusta eläimestä käytetään niin paljon kuin voidaan. Kaikki koirani ovat saaneet syödä hirvenluita ja peuraa. Ja tietenkin tykkään myös itse riistan mausta.

Spartasta on tulossa jälkikoira haavakko eläimiä varten. Jätkä käyttää nenäänsä erittäin hyvin ja seuraa jälkeä sinnikkäästi. Syksymmällä Sparta saa kokeilla taitojaan hirven kanssa. Hirvimiehet ovat ainakin uteliaina seuraamassa miten koulutuksessa käy ja erilaisia neuvoja satelee tasaisesti.

Eläimet, joita itse voisin metsästää, ovat linnut. Mutta lintuja varten tarvitsisin lintukoiran. Sparta ei hauku lintuja, eikä se merkkaa niitä minulle lainkaan. Ehkä se johtuu siitä kun jätkä keskittyy vain maan hajuihin. : ) Ostoslistallani on siis haukkuva lintukoira.



Piskuinen Nami hirven selkärangan kimpussa



Akita ei nouda..

Kun sanon kyselijälle että koirani rotu on akita, yleensä vastauksia on kahta erilaista. 1: mikä sellainen on? 2: Hopeanuoli! Mutta nyt on pari kertaa mainittu elokuva Hachiko. Hyllystäni löytyy Hopeanuolen leikkaamaton versio ja olen nähnyt Hachiko-elokuvan ( ja itkenyt vuolaasti teatterissa koko elokuvan ajan), joten voisin vertailla näitä omiin kokemuksiini rodusta.

Akita ei nouda.
No, tämä kyllä onnistuu, mutta lelu tuodaan minulle vain sisätiloissa. Ulkona juostaan ohi jalkaa hipoen. Nami nautti tästä leikistä ja Sparta on aivan innoissaan ja jaksaisi noutaa vaikka kuinka pitkään. Hassua kyllä, mutta en ole saanut vanhempia koiria noutamaan, mutta akitalle oppi meni perille. (Pitäisikö nyt huolestu omasta terveydestäni?)

Akita ei hauku.
Kaksi erilaista kokemusta tästä. Nami haukkui kaiken, käskystä ja ilman. Spartan olen kuullut haukkuvan muutaman kerran, kun se turhautuu. Esim, jätkä yrittää piilottaa luun, mutta ei saa mattoa luun päälle ja haukahtaa selvästi ärtyneenä. Muuten jätkä on täysin hiljainen. (No, kaksi kertaa se on innostunut ulvomaan kun tulen töistä kotio, mutta muuten ei ääntäkään).


Akita on metsästyskoira.
Akitat käyttävät hyvin nenäänsä ja pitävät jäljestämisestä. Nami oppi hyvin merkkaamaan lintuja ja seurasi erilaisia jälkiä ja hajua uteliaasti. Sparta ei vielä malta keskittyä, mutta nenä toimii hyvin. Mutta riistävietti vaihtelee yksilöittäin. Jos haluaa tosissaan metsästää, niin kannattaa ottaa suomenpystykorva.


Akita ei opi temppuja.
Pöh, kyllä oppii. Nami oli todella älykäs tapaus. Se tuntui suorastaan lukevan ajatuksiani. Kaikki temput se oppi ja nopeasti. Sparta on enemmän putkiaivo, tai sitten hidas hämäläinen. Pyydetyt temput tehdään, mutta ensin vähän mietitään, hyödyttääkö totteleminen mitään. Ruoka palkka nopeuttaa ajatusten juoksua selvästi. :D

Akita on vaativa rotu ja iso
Totta. Namia hankkiessani sain esittäytyä ensin kahdelle ihmiselle, jotka tenttasivat sovinko rodulle. Ja näyttelyssä useat rodun koiran omistajat tenttasivat ymmärsinkö mihin olin ryhtymässä. Paras oli kun minulle sanottiin "Akita syö rotikan aamupalaksi." (Autossa mieheke taas kyseli huolestuneena, että mihin oikein olen ryhtymässä). Tenttaaminen oli minusta oikea tapa toimia; selvästi nämä ihmiset välittivät rodusta.
Spartasta sanottiin, että se on vahvatahtoinen. Ja sitä se on. Lahkeessa roikkuminen on vähentynyt, mutta kyllä sen eteen sai tehdä toistoja. Kun pelisäännöt minun kanssani ovat selvät, jätkä kokeilee pitävätkö säännöt muiden kanssa.. Muuten Sparta kyllä pusuttelee kaikki ja yhä kaikki koirat ovat kavereita.

Sparta 4,5 kk. Paino 20,3 kg ja säkä 55cm

Akitasta lähtee paljon karvaa.
Totta.

Akita pärjää kissojen kanssa.
Totta. Nami tykkäsi kissoista. (Kissojen mielipidettä en osaa sanoa, mutta kyllä ainakin yksi kissa aina härnäsi Namia niin kauan että syntyi jahti leikki.) Sparta on rauhallisempi kissojen seurassa ja on hyvää pataa anopin löytökissan kanssa.

koirapuistoilua

Lopultakin löysin Forssan koirapuiston ja sehän on ihan kävelymatkan päässä. Spartan kanssa ollaan nyt todella usein käyty siellä kummastelemassa vieraita koiria. Toiveena se että vieraista koirista ei tarvitsisi sitten puiston ulkopuolella innostua. Ja toisena toiveena, että jätkä säilyisi sosiaalisena murkkuiän ylikin. (Saahan sitä toivoa.)

Pienten koirien kanssa jätkä pärjää hyvin. Painitaan ja kisaillaan. Mutta Spartan lempi kavereita ovat isot nartut. Mitä isompi sen parempi. <3 Jätkä on leikkinyt irlanninsusikoira-rotikka seikoituksen ja tänään cane corson kanssa. Minua hurja koko ero hieman hirvittää, kun jätkä on kaksi kertaa pienempi. Mutta Sparta on aivan innoissaan. Näkyy kyllä että jätkällä on iso ego, sillä se yrittää komentaa ja kiipeää narttujen niskaan pureksimaan korvia ja roikkuvia huulia. Corso nautti selvästi painimisesta jätkän kanssa, eikä välittänyt yhtään vaikka jätkä istui sen päällä ja sen korvia pureskellen. Pari myös kirmaili pitkin puistoa ja corso oli innoissaan kun oli Spartaa nopeampi. :D Toivottavasti törmätään vielä tuon corson kanssa puistoon samaan aikaan.

Törmäsin tänään myös kahteen poikaan. Rotua kyselivät innoissaan ja into vain kasvoin kun sanoin jätkän olevan Akita. "Se on hopeanuoli-koira! Ihan oikea hopeanuoli!"

Spartan hopeanuoli-poseeraus

Poliisit on kivoja

Ajelin autolla ja ajelin suoraan puhallusratsiaan. Naispoliisi pyysi ajokortin ja puhallutti. Ajokorttiani sitten tutkittiinkin kauemmin ja aloin jo miettiä että mikäköhän siinä on vikana...
"Jussi, tules tänne nopeasti," poliisi sanoi tuimasti ja pyysi paikalle toisen poliisin.
Mies katsoo minua tuimasti ja katsoo työkaveriaan kysyvästi.
"Katso miten ihana koira on takapenkillä, " nainen hengähtää.
Sparta siellä poseerasi ikkunan takana häntä heiluen.

Ensimmäinen päivä kun töistä tultaessa kaikki tavarat on paikoillaan. Jopa sängyn peitto oli jätetty rauhaan. Syy : Spartalta lähtee hampaita. Pureskelu ei näytä kiinnostavan lainkaan. Melkoinen varhaisteini tuo ipana. Nyt vain tarkastelemaan että hampaat kasvavat oikein.

Toinen projekti onkin nuo korvat. Jätkän korvat ovat niin isot ja painavat, että niiden nouseminen tuntuu venyvän. Kyllä ne hieman ovat nousseetkin viikossa joten yritän olla hermoilematta.

Aikaisemmin sanoin jalkojen vääntymisestä, mutta nyt tassut näyttävät oikein hyviltä. Jätkä vain kasvoi niin hurjan pyrähdyksen etteivät jalat pysyneet mukana. Uutena uutisena tuli se ettei jätkän maha kestä kanaa. Maha ei sulata lainkaan kananluita ja vetää koko mahan täysin sekaisin. Kana on siis poistettu ruokavaliosta ainakin siihen asti kun ei tarvitse kipittää kolmekerrosta alas päästäkseen ulos..

Omaa murhetta,  tämä silmätulehdus tuntuu olevan sitkeää luokkaa. Antibioottia kolmatta päivää, eikä vaikutusta.. Onhan se kivaa kun ulkona on niin kaunis sää ja itse piilottelet varjossa sihisten valolle... Jos vastaan kadulla kävelee 25-v nainen päässään valtavat aurinkolasit (kuin suoraan 50-luvulta), se olen mie.





ADHD

Sparta on ihanan ylivilkas kun ollaan ulkona haukkaamassa raitista ilmaa. Jätkän ajatustenjuoksu sujuu jotenkin näin : Jihaa!Ulos!- Jee matto- nuuh nuuh- HERKKU!- nuuh- Oksa!- nuuh- ???- ruohoa- Jihaa!- oho, ihminen- jee, vettä- iik, tassut kastuu- HERKKU!- nuuh -> jne.

Leikkikaverihan tuolle pitäisi löytää. Zorro ei innostu ajatuksesta, lähinnä juoksee karkuun ja mulkoilee toista. Hetken Sparta telmi länsiylämaanterrierin kanssa, muttta koko ero oli vähän hurja. Pienempi meinasi jäädä jalkoihin. Kun saisi rokotukset kuntoon, niin voitaisiin osallistua pentukurssille tai mennä koirapuiston lähelle notkumaan. Ainakin vähän aikaa vielä jätkä voisi pitääkin kavereista.

Tulevaa näyttelyuraa varten ollaan yritetty treenailla, mutta jätkän mielestä on mukavampaa roikkua lahkeessa kuin seurata kiltisti. Keskittymiskyky on toisella vielä nollissa. Ehkä se siittä. Naminkin sain ravaamaan ihan hyvin,
niin luulisi tämän onnistuvan ajallaan Spartankin kanssa.

Katselin tuossa Namin kuvia ja itkuhan siittä tuli. Olen pitänyt itseni kiireisenä, mutta se on toiminut ihan hyvin. Antaa sydämen toipua hieman vielä.

Spartan jalat kasvavat hieman vinoon, ulospäin. Ruokinnan muutos kevyempään suuntaan ja lisää kasviksia kippoon. Jätkä katsoi uudenlaista annostaan vähän kieroon, mutta söi mahansa täyteen mukisematta. Harmi vain kun pakastin olisi täynnä peuraa, mutta säilyväthän ne siellä vähintään viikon verran enemmän.

Jännä homma nuo jalat, kun olen miettinyt saakohan jätkä tarpeeksi lihaa ja kuitenkin ruokavalioon kuuluu vielä nappula-annoskin jokapäivä. Jätkä saa myös kalkkilisän kun kanansiivistä syö lihan siististi irti luista ja luut piilottaa maton alle. Höpsö. Vääntyminen voi olla hetkellistäkin hurjan kasvun vuoksi, mutta seuraan tilannetta. Namin etujalat kasvoivat suoraan, tosin tyttö kasvoi hitaaseen tasaiseen tahtiin. Sparta näyttää venyvän silmissä.

Maalaismaisemia

Anoppilassa on se hyvä puoli, että täällä riittää pienelle koiralle ihmeteltävää. Perjantaina aloitettiin grillikausi tuttujen kesken ja pentu sai tavata monia uusia ihmisiä. Nuotioonkin tutustuminen kävi nopeasti parin kihartuneen viiksen kustannuksella. No, ainakin oppi meni heti perille. Jätkällä oli oikein hauskaa kaivaa kuoppia ympäri pihaa ja kerjätessä herkkuja. Illantullen jätkä nukkui tyytyväisenä jalkojen juuressa.

Perjantaina  myös pyörähdin Lahdessa koiranäyttelyssä katsomassa miten Akai pärjäisi. Spartan isukki pärjäsi hyvin, vaikka tuomari oli aika tiukka. Omaa koirasilmää on kehitettävä. Lehmistä olen tottunut rakennetta katsomaan ja arvioimaan, mutta vielä en osaa sanoa koirista mikä on parempi kuin toinen ja miksi. Näyttelyn ajan Sparta oli tutulla hoidossa ja jätkä hurmasi täysin. Oli kuulemma kaivellut kuoppia hiekkakasaan ja tutustunut söpöön suomenajokoiratyttöön.

Eilen oli ohjelmassa maanäytteiden keräämistä ja Sparta sai juosta mukana pelloilla. Jätkä painelikin pitkin peltoja häntä suorana nauttien selvästi. Välillä piti käydä kastelemassa tassutkin ojassa. Loppu päivän pentu nukkuikin niin sikeästi, että talon kissatkin uskalsivat vierasta varovasti katsella. Tänään Sparta riehui varsin epäakitamaisesti, vesi/mutalammikossa. Jätkä jopa makasi lammikossa ja juoksi riemuissaan edes takaisin kura lentäen. Kiltisi Sparta sieti suihkunkin riehumisen jälkeen.

Sparta tähystää

Sparta tutkii ojan elämää

Piraija kämpässä

Sparta kasvaa kovaa vauhtia. Ikää huomenna 13 vk ja paino 15kg (mahatäynnä). Iso mötkö. Pitää vähän tarkkailla, ettei tuo vain pääsisi lihomaan. Myönnän että helposti näinkin voisi käydä...

Kotona maalla pentu on saanut juoksennella ulkona niin paljon kuin vaan on jaksanut. Nopeasti Sparta oppi myös pyytämään ulos tuijottamalla oven kahvaa. Melkein voisin sanoa jätkän olevan sisäsiisti. Työpäivät ovat silti vielä hieman liian pitkiä. Jätkä viihtyy niin hyvin ulkona, että torkkuu mattotelineen alla aivan rauhassa. Jätkälle näyttää tulevan kuuma sisällä..

Kämpillä jätkä ei pääse ulos vapaana riehumaan, joten into puretaan minun omaisuuteeni. Pelkästään tällä viikolla on syöty lampun johto ja lampaan talja. Kummatkin luulin laittaneeni varmasti pois ulottuvilta, mutta niin tuo roisto vain päivän mittaan kaivaa ne esille. Tuo taljakin oli vedetty sängyltä alas kaikkien peittojen ja lakanoiden kanssa. No, oma vika kun en tajunnut..

Pääsiäistä pitäisi lähteä viettämään anoppilaan, joten pääsee Sparta ihmettelemään lehmiä, kissoja ja uusia ihmisiä. Metsässäkin pitäisi käydä kääntymässä ja tutustuttaa pentua metsästäjiin. Ainakin Nami otettiin hyvin vastaan, niin eiköhän tuo jätkä hurmaa kaikki.

Kun tässä on suunnitellut ja miettinyt tuon pennun ruokintaa, niin ompahan tullut arvioitua vähän omaa ruokatottumuksia ja painoa.. Laihdutuskuurilla siis ollaan ja kokeilussa hiilihydraattien vähentäminen. Tämä toimi äipällä, niin luulisi toimivan mullakin. Kahdessa viikossa on lähtenyt  1 kilo; tiedän että hidas pudotus on paras mutta hermot menee. Toivottavasti oma kunto kasvaa tuon pennun kanssa samaa vauhtia ja ollaan molemmat syksyllä kisa kunnossa hirvien perässä.

Sparta 12vk

Loppu kevennys: Jätkä nosti jalkaakin tänään ensimmäisen kerran. : D Oli pakko pissata viimeiseen lumikasaan.. Jätkä on myös tajunnut että nurmikollekin voi pissata ja tehdä kasat. Enää ei koetella hermoja ja juosta puoli tuntia pitkin pihaa suoli pitkänä etsimässä viimeisiä lumikasoja.

Voi kakka sentään

Spartan maha on kuralla. En kyllä ihmettele, kun jätkä syö ihan kaiken mitä löytääkin. Tänäänki olen pyydystänyt naskaleiden uhalla pienestä kidasta käpyja, erilaisia roskia, purkaa useampia, kukkapurkin ja jäniksen papanoita. Myös talon sisällä jätkä on oikeassa tuhoamisvimmassa. Kaikkeen kokeillaan hampaita ja tuhojen lista on kasvanut yhdellä matolla, kengännauhoilla ja sukalla. No, riisit peliin ja Canikur ja Aptus tehobakt avuksi. Spartan ruokahalu on ainakin ennallaan. Tyhjää kuppia viskotaan ympäri kämpää.

Jätkän tahto alkaa myös nousta esille. Nami piti pennun kurissa ja nuhteessa, mutta nyt pentu roikkuu lahkeessa ainakin kaksi kertaa enemmän. Pennun työntäminen pois vain innostaa lisää. Heti kun tuo pikkuisen maha rauhoittuisi, niin päästäisiin harjoittelemaan jälleen perusteita.

Forssa alkaa vaikuttaa ihan mukavalta paikalta asua. Löysin lopultakin liikkeen josta ostaa raakaruokaa. Se on kyllä Jokioisilla, mutta vain hetken ajomatkan päässä ja mikä parasta, sieltä saa samoja valmiita sekoituksia, joita koissu on tottunut syömään. Kanansiipiä pakkasessa onkin jo. :) Harkitsen kyllä oman sekoittimen ostamista, niin saisi tehdä omiakin sekoituksia. (Saisi sillä tehtyä smoothieitakin kesällä... )

Sparta, pikku jätkä.

Nami lempi paikallaan <3

Leikkihetki.