sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Amerikan maisemia kesällä 2010

Nyt seuraa ei- koiramainen kirjoitelma. Sinua on varoitettu.

Kesällä 2010 luokkakaverini lähti Kaliforniaan tekemään harjoitteluaan arabi hevosten kasvattajalle. Hän aikoi kiertää harjoittelun lopuksi hieman osavaltiota ja erehtyi pyytämään seuraa reissulleen. Minulla oli työtön kesä menossa ja päätin pistää loputkin säästöt palamaan. Lyhyen harkinnan jälkeen ostin lipun ja lensin toiselle puolelle maapalloa. En ollut koskaan matkustanut yksin ulkomaille, vaikka Suomea onkin kierretty, joten hieman jännitti nousta koneeseen ja luottaa että selviän koneiden vaihdosta.

Lento Suomesta lähti aamulla ja perillä Los Angelesin lentokentällä oli aamu jälleen. Ensimmäinen päivä meni ihan ihmetellessä, että helkkari sentään, olen Amerikassa. Luokkakaverini Silja oli tehnyt mahtavan työn kun oli suunnitellut reitin ja varaillut kaikki hostellit valmiiksi. Kävimme vain vuokraamassa auton, upouuden mustan kaunottaren, jolla voisimme kursailla pitkin ja poikin maata.


Ensin tutustuimmen Los Angelesin kaupunkiin. Seikkailimme vuorilla missä tähdet asuvat ja tutustuimme lähiympäristöön. Ajelimme Hollywoodiin ja Universal Studiosin teemapuistoon, jossa kuluikin koko päivä. Aivan mahtavia vuoristoratoja ja näytelmiä elokuvalavasteissa. Etenkin WaterWorld- näytös oli aivan mahtava ja tuntui kuin olisi päässyt lempielokavaansa mukaan. Amerikkalainen yleisö otti elävästi osaa näytelmään, mikä tuntui ensin oudolta. Yleisö buuasi pahikselle ja hurrasi sankareille.

Hollywoodin kaduilta löytyikin paljon tuttuja nimiä.


Los Angelesista lähdimme ajamaan kohti San Franciscoa. Matkalla poikkesimme Siljan harjoittelu paikalla vielä ihastelemassa palkittuja arabeja ja hienoja hevosia ne ovatkin. Poikkesimme myös kalliissa huippu hevossairaalassa, jossa saimme ihan kiertokäynnin. Ajoimme rannikkotietä ( eli tie 1) pitkin, jolloin saatoimme ihastella Tyyntävaltamerta ja rannoilla laiduntavaa mustaa karjaa. Löysimme myös merinorsujen katselupaikan ja ne vasta olivatkin isoja mötköjä. Saimme ajella koko päivän ja yön vietimme hostellissa Montereyssä. Hostelliin löysimme tuurilla juuri ennen kuin se suljettiin yöksi. Täällä myös selvisi että suomalaiset nimet ovat varsinainen haaste. Kukaan ei edes yritä lausua nimiämme. :)

Seuraavana päivänä löydämme San Franciscoon, missä seikkailimme kolmisen päivää. Kiersimme nähtävyyksiä, kauppoja, ajelimme bussilla pitkin ja poikin, kiipesimme hirvittävän jyrkkiä mäkiä, kävimme isossa merimaailmassa katsomassa kaloja, söin parhaan hampurilaisen ikinä ja .. en edes muista kaikkea. Rakastuin kaupunkiin ihan täysin. Ja jos satutte ajamaan siellä, niin mäet ovat helkkarin jyrkkiä ja kaikki kadut ovat yksisuuntaisia ja parkkipaikkoja ei ole.



San Franciscosta matka jatkui kohti kalliovuoria ja Las Vegasia. Matkan varrella poikkesimme luonnonpuistossa ja miten ihania maisemia vuorilla olikaan. Kerran jouduimme ajamaan kiertotietä, koska maanvyöry oli vienyt tien mennessään. Jyrkemmissä kohdissa hieman hirvitti. Ylitykseen meni koko päivä, mutta onneksi lopun hurja alamäki kruunasi koko matkan.



Kun lopulta löysimme yöpaikan pienestä kylästä nimeltä Lone Pine olimme ihan uuvuksissa. Hauskinta oli että hostellissa oli väkeä, jotka olivat kävelleet kokomatkan (minkä olimme siis ajaneet autolla) ja he onnittelivat meitä perille pääsystä. :) Kylästä löysimme myös karttapallon, jossa koko eurooppa oli merkitty Ranskaksi. 
: D

Lone Pinesta suuntasimme kohti Las Vegasia. Ajoimme varsin aution autiomaan reunaa ja läpi Death Valleyn. Maisema oli pelkkää hiekkaa ja lämpötila nousi lähelle 50 astetta. Auton ulkopuolella oli KUUMA. Onneksi autossa oli erittäin tehokas ilmastointi. Illan tullen löysimme Las Vegasiin. Se vasta onkin kaupunki.


Esimmäiset yöt menivät Luxor hotellissa, joka on se pyramidin muotoinen. Ahdoimme mahamme täyteen aamulla buffetissa ja seikkailimme pitkin pääkatua. Eksyimme yhteen casinoon ja miedän piti pyytää apua ulos löytämiseen. Illalla kävimme Criss Angelin taikuri näytöstä katsomassa. Ostimme liput ihan takariviin, mutta meidän siirrettiin eteen kun niitä paikkoja ei oltu myyty täyteen. Aivan huippu esitys. Etenkin kun nainen sahattiin sirkkelillä kahtia, en vieläkään tajua miten se tehtiin. Meidän kanssamme puheli myös nainen, joka kiinnostui kuultuaan suomenkieltä. Myös täällä meidän eksoottiset nimet aiheuttivat harmaita hiuksia. Terhi kuulemma kuulostaa kauniilta, mutta se on mahdoton lausua. : D

Las Vegasista ajoimme Hooverin padon yli kohti Crand Canyonia. Matkalla piti pysähtyä huoltoasemalla ostamassa uusi kartta, kun vanha ei näyttänyt niin kauas. Perille löydettiin auringon laskun aikaan ja miten kaunis kanjoni onkaan. Ja on se ISO. Mitkään kuvat eivät riitä kuvaamaan tämän silkkaa kokoa. Yö nukuttiin autossa ja kojootit kikattelivat ihan vieressä.


Aamulla virkeänä takaisin kohti Las Vegasia. Excaliburissa vietimme yön ja kävimme paikallisessa baarissa. Voin sanoa että drikkien viinan määrää ei pahemmin mittailtu. Coyote Ugly, taisi olla baarin nimi ja meno nimensä mukaista. Kaupunki oli kuuma vielä illallakin ja aina kun ulos astui oli kuin uunissa olisi kierinyt. Muovinen kelloni hihna suli ja kengät sulivat kiinni asfalttiin.

Seuraavaksi olikin aika suunnata takaisin kohti Los Angelesia ja napata lento takaisin kotiin. Autolla tuli ajettua kahden viikon aikana yli 3000 km. Amerikan maisemi tuli nähtyä paljon enkä tähän muista puolikaan kirjoittaa. Voin sanoa, että amerikkalaiset ovat todella ystävällistä porukkaa ja juuri niin meluisia kuin television perusteella. :)

Tahdon vielä kiittää Siljaa kun kelpuutti minut mukaansa matkalle, jollaisesta en osannut edes unelmoida. Aivan mahtava reissu, jota muistelen vielä eläkkeelläkin. Suosittelen Road Trip- reissua kaikille. Tämä reissu iski kyllä kipinän päästä Amerikkaan uudestaan ja nyt Uusi Seelantikaan tahi Japani ei ole enää niin kaukana.

Saksan reissuista kerron joskus toiste.. :)





sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Ruokinnasta

Olen todennut että jokainen koiran omistaja ruokkii koiraansa hieman erilailla ja mielipiteitä on netti pullollaan. Ja jokainen on oikeassa ja muut väärässä. :D En ole ruokinta ihminen, mutta ravitsemuspuolen opiskelijakaverini on nauranut ettei se koiran ruokinta mitään tähtitiedettä ole. (Hän uskaltaa syöttää koirilleen jopa koiranmakkaraa. o.o)

Eli edellinen akitani Nami oli raakaruokinnalla, mutta munuaisten vuoksi ruokinta todellinen haaste. Tämän vuoksi pidän nyt noiden kahden ruokinnan mahdollisimman helppona.

Matkustan todella paljon joten nappulat ovat käteviä. (Pakastimet 3 eri osoitteessa sisältävät aina jotain koirille kuitenkin, mutta täytön organisointi on osoittautunut hankalaksi).  Halla ja Sparta syövät BioMill  nappuloita. (Todettu parhaiksi mahalle ja niissä proteiinia on 30%) Monet syöttävät akitoille myös Royal Caninia ja ihan Jeppe- muroja. Akitayhdistyksen sivuilla on keskustelua aiheesta. Täälläkin on käynnissä laatu/hinta- arviointi uudestaan.

Vanha sekaroituinen söi nappuloita ja ihan kotiruokaa. Jeppe-murot vaihdettiin, koska Zorro oli allerginen jollekin muron aineelle. Mahasta lähti karva ihon tulehduttua.


Nappuloiden lisäksi koiruudet saavat valmiita liha-kasvissekoituksia, kaupan jauhelihaa, sisäelimiä, kalaa, ruuantähteitä (riisiä-kasviksia) ja kuivan leipäpalan silloin tällöin ja puuroa. Kun pennut saavat luita, nappuloita ei ole tarjolla. Mahdollisimman monipuolisesti yritän ruokkia. En ole jättänyt pois viljoja, (paitsi nappulat ovat riisi-lammas), jätän pois jos jotain ongelmia ilmenee. ( Syksyn tullen saavat enemmän riistaa kunhan hirvimiehet saavat saalista.)

Eli aamulla nappuloita, illalla lihaa. Sitten on välissä ihan pelkkiä luu/liha päiviä. (Nappulat lenkin jälkeen ja 2h ihan lepoa, koska turpoavat mahassa). Ja koirien mahat ovat kunnossa. Spartasta on näin kasvanut kookas uros, jonka jalat ovat suorat. Lonkista en voi vielä sanoa, kuvauksiin mennään kun ikä riittää.

Spartan maha ei kestä raakaa kanaa, isot luut hotkitaan (oksennetaan palasia) ja jauhettu luumurska aiheuttaa ummetuksen. Eli täysi raakaruokinta on vielä täällä haaste.

Välillä oikein hirvittää kun kuulee koirien ruoka-aine allergioista. Onneksi omilla koirilla ei ole moisia esiintynyt, (kanakin ilmeisesti voi yli vuoden ikäisenä sopia, vaikka nyt ei). Koirien jalostuksessa pitäisi ottaa allergiat huomioon. On huolestuttavaa miten allergiat tuntuvat lisääntyneen (vai kiinnitetäänkö niihin vain enemmän huomiota?).

Hmm.. vaikuttaakohan lähestyvä kandin palautuspäivä näiden kirjoitusten kasvaneeseen julkaisu tiheyteen?

perjantai 14. lokakuuta 2011

Elekieli

Noniin, Halla on keksinyt että saa kiskottu päänsä irti pannastaan. Neiti karkaileekin usein ja tähän asti ollaan selvitty pelästymisellä. Kerran pikkuinen meinasi juosta polkupyörän alle ja toisella kerralla labbiksen suuhun. Eli kaulapanta kireämmälle tästä lähin.

Netissä on ollut myös paljon keskustelua koirien purematapuksista. Vanha pystykorvamme ei muita ihmisiä sietänyt joten olen yrittänyt totuttaa näitä koiruuksia erilaisiin ihmisiin ahkerasti.
Tiedän koiraihmisen, jonka kieltää ehdottomasti koskemasta koiraansa päähän tai "väärin" (minulle ei vieläkään ole auennut mitä tämä tarkoittaa, joten en koske koiraan lainkaan). Mutta minusta tuo kuulostaa oudolta, koska olen pyytänyt taputtelemaan Spartaa kaikkialta, katsomaan korvat, silmän, nenän, nostamaan huulia ja tökkimään kuonoa. Ihan vain sen takia, että aikuisena jätkä ei välittäisi jos vahingossa joku tönäiseekin sormen vaikka korvaan. Voin kaksikon kanssa siis matkustaa ruuhkabussissakin ja koiran yli voi astua rauhassa. Tietenkin minä olen helkkarin valppaana koko ajan ja tarkkailen koiria, enkä ota tarpeettomia riskejä. Esim. kun viereemme tuli rattaissa vauva, minä asetuin väliin. Ei sillä että koiria olisi yhtään kiinnostanut vaunut, mutta silti.

Mieheke ei ole koira ihminen, heillä on aina ollut vain kissoja, eikä hän osaa lukea koiraa yhtään, saati kukaan siinä taloudessa. Tämä takia olen joutunut itsekkin tarkkailemaan enemmän kaksikon elekieltä ja tälläisiä olen huomannut.

1) Halla vilkaisee Spartaa, kääntää toista korvaansa ja se laukaisee riehumisen.
2) Vastaan tuleva koira on uros jos Sparta nostaa kuonoaa korkemmalle
3) Vastaan tuleva on narttu jos takamus nousee
4) Pieni epäilys on että Sparta komentaa Hallaa haukkumaan vastaantuleville koirille
5) Hallan katseesta näkee onko lähistöllä pupu, lintu, orava vai koira
6) Koirien hännät heiluvat jo hississä, jos kämppis on kotona

Minun on kuitenkin vaikea selittää näistä eleistä, koska toimin enemmän vaiston varassa. Usein kun Sparta alkaa riehumaan silmiin tulee "se" katse, tai kun kohta äristään, niin tulee vain se "tunne", että nyt pois. (Lisäksi jätkä kyllä ensin ryhditää itseään ja niskakarvat nousevat ja sitten murahdus.)

Koirien käyttäymisessä huomaa kyllä sen että me ollaan Lauma. Yksittäisitä ohittavista koirista ei välitetä, mutta jos vastaan tulee toinen lauma, pitää vähän pullistella.


Punainen kaksikko
Hallan tyylinäyte

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Rauniolla

Spartan kasvattaja oli järjestänyt pentueelle tutustumisen Helsingin pelastuskoirien raunioradalle kokeilemaan hakua. Tutustumisen ja parin näytöksen jälkeen pennut saivat kokeilla omia neniään. Ideana oli että ihminen menee helppoon piiloon, josta pentu löytää ja saa palkkion. Sopivan yksinkertaista siis. :) Piilot vaikeutuvat kun koirat tajuavat leikin idean.

Ensin ainakin Halla on täpinössään kaikista ihmisistä. Likka ei malttanut olla haukkumatta kaikkia. Ensimmäinen piilotteleva maalimies löytyi vahingossa ja toista pelästyttiin niin että oli pakko varmuuden vuoksi mokoma haukkua. Kolmatta pentu osasi jo vähän haistella. Toisella kierroksell Halla oli jo tajunnut leikin idean ja pentu käytti nenäänsä. Kolmannen maalimiehen Halla haistoi jo kaukaa ja korvat painuivat alas riemusta. Selvästi sopiva harrastus pikkuiselle.

Spartaa ensin kiinnostivat ihan muut hajut. :D Hyvin Spartakin maalimiehet löysi, toisella kierroksella selvällä ilmavainulla. Jätkä olisi juossut nopeamminkin piilolle, mutta mie en meinannut pysyä perässä. Ilmavainu on  hyvä merkki hirvimetsälle. Hyvä että minulla on koira joka löytäisi sekä hirvet että hirvimiehet metsästä. :)

Sparta sai myös haistella akita tyttö Sachia. Kuten yleensäkin, tyttö oli aivan IHANA. Vähän miehistä pullistelua veljesten kesken ja emon Kuron pikainen haistelu. Kokonaisuudessaan erittäin mukava akitamainen päivä. Kiitokset!


Halla etsii

Spartan nenä toiminnassa
Voittaja näyttely lähenee ja Spartan kanssa ollaan edistytty. Jätkä ravaa jo kiltisti rinnalla ja ainakin omasta mielestäni liikkeet ovat parantuneet. Enää harvoin jätkä innostuu puremaan hihnaa tai minun kengännauhoja. Ënsi lauantaina alkaa näyttely treenit (joista toivottavasti opin jotain). En ole näyttelyihminen, joten minulla ei ole hajuakaan mitä harjoituksissa puuhaillaan.

Näyttelyyn on myös tulossa Namin veli Herkules. Olisi kiva nähdä millainen pennusta on oikein kasvanut. Vähän voi kyllä tulla tippa linssiin, mutta katsotaan miten käy.