Talvi on täällä

Tulihan se talvi Lappeenrantaankin ja rytinällä. Kolme päivää putkeen satoi lunta vaakatasossa ja totesin taas auton kaivamisen lumihangesta olevan täällä yhtä hauskaa kuin Helsingissä. Noo, eipä ilman autoakaan tässä ammatissa pärjäisi. Onneksi vanha toyota on luotettava kaveri ja vielä olen joka aamu töihin päässyt.

Sparta kävi lonkkakuvauksissa ja ilokseni voin todeta lonkkien olevan hyvässä kunnossa, eli B/B oli arvosana. Olen tyytyväinen, näillä lonkilla jätkä tassuttelee pitkään ja eläkeläisenäkin pitäisi pärjätä, jos ei mitään ihmeempiä tapahdu. Polvet tutkittiin samalla ne ne olivatkin 0/0 eli terveet ovat. Sekin oli hyvä uutinen. Keväällä tutkitaan vielä Spartan silmät. Tutkimukset tosiaan ovat vain omaa mielenkiintoa ja osa toivetta, että rodun terveystilannetta saataisiin kartoitettua.

Sparta on pärjännyt ilman kiveksiään varsin hyvin. Turkki on mahdottoman tuuhea ja paksu, värikin on ihanan tumman punainen. Väri varmaan johtuu syödyn poron määrästä, mutta ken tietää. Ainut haitta on että nyt ruoka maistuu jätkälle oikein hyvin. Ennen kuppii jätettiin ruokaa, mutta nyt rohmuttaisiin Sansankin kuppi (ja se on virhe). Jätkä jopa kerjää, mitä se ei ikinä ole tehnyt. Tässä pitää omistajankin muistaa vahtia ettei jätkä vaan pääsisi nyt lihomaan.

Messari viikonloppu on ihan kohta ja onneksi hotelli varattuna. Suunnitelmat kuitenkin ulottuvat jo pitkälle ensi vuoteen, näyttelytkin on jo merkitty kalenteriin. Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, ensi vuodesta tulee melkoisen kiireinen ja tapahtumarikas vuosi.

Pelottelua

Koska kierrän jonkinverran näyttelyitä koirieni kanssa, usein uteliaat tulevat puhelemaan rodusta ja erittäin mielelläni vastaan kaikkiin kysymyksiin. Näin kävi myös viime viikonloppuna, juttelin monen pennusta haaveilevan kanssa. Mutta yhden keskustelun jälkeen jäi olo, että nyt taisi kyselijä pelästyä.

Kerron lähinnä omista koiristani ja kokemuksistani tämän rodun kanssa. Jos haluaa rodusta ruusuisen kuvan, ensimmäinen virhe on puhua minun kanssani. En tahallani peloittele ketään, mutta kuten on useaan kertaan sanottu, onneni on varsin huono. Ja kysyttäessä vastaan valitettavan suoraan.

Olisinko itse jättänyt ensimmäisen pennun ostamatta, jos joku olisi kertonut kaikki mitä tiedän nyt? Tuskin. Olin haaveillut akitasta jo kauan. Ja nytkin, kaiken tämän kokeneena, odotan pentu uutisia. Siksi jokaiselle pennusta haaveilijalle en voi kuin toivottaa onnea. Samassa veneessä ollaan.

Kerran akita, aina akita, tai ei enää koskaan. 

Uninen potilas

Tulevaisuuden suunnitelmat on suunnattu joulukuuhun ja voittaja viikonloppuun. Suuria tavoitteita ei ole, mutta Sansa kuitenkin puunataan niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Vähän turhan kallis näyttely, jotta sinne veisi puolikuntoisen koiran. Neiti on laihdutuskuurilla, kun ruoka maistuu turhankin hyvin. Sparta puolestaan on lihotuskuurilla. Sairastelu ja leikkaus ovat vetäneet pojan hoikkaan kuntoon, mitä karvattomuus vain korostaa. Onneksi Maukas merkkinen poro maistuu selvästi paremmin kuin Mush. (Näyttää minunkin silmiin ihan eri laatuiselta) Kutinat eivät ole vielä paljon helpottaneet, mutta ainakin karvat kasvavat jo takaisin nivusiin, mikä on hyvä merkki. Ja tassut ovat ehjät.

Uros koiran leikkauksesta voin vielä sanoa, että vaikka pallien poistoa pidetään helppona ja lähinnä koomisena juttuna, on se silti leikkaus. Sparta oli ensimäisen päivän oikeasti kipeä ja valitti, mitä se ei tehnyt edes kun pää oli auki sinuksen poiston jälkeen. Eipä omistaja ole pitkään aikaan ollut yhtä helpottunut kun silloin illalla kun jätkä lopulta suostui pissalle ja hoiperteli itse pitkin nurmikkoa. Kipulääkkeitä todellakin tarvittiin. Onneksi toipuminen oli nopeaa (tai tehokkaat lääkkeet), jo seuraavana iltana jätkä hyppeli Sansan perässä varsin koomisesti, vaikka kipeä vielä olikin. Jälleen Sparta todisti olevansa ihanteellinen potilas, sain nimittäin itse otettua tikit pois, ilman vastalauseita.

Pikku räyhä

Hallan ensimmäinen kiima oli tammikuun alussa, tytön ollessa 9 kk ikäinen. Eipä siinä kummempia, Sparta lähti kanssani Helsinkiin ja Halla jäi kotiin vanhempieni luokse. Kotona ei ole enää koiraa (ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen!), joten neiti sai eritäin paljon huomiota ja hellittelyä.

Kiiman jälkeen Halla ei rauhoittunut, vaan meno jatkui entisellään. Vieraat koirat kohdattiin välillä epävarmasti, liian innokkaasti, tai suoraan vihamielisesti. Sain tilannetta jo paremmaksi kunnes saimme kaksi viikkoa lähes päivittäin kohdata irtokoiria, jotka tulivat enemmän tai vähemmän päälle. Onneksi yhteenotoilta vältyttiin, mutta omat hermot alkoivat olla jo erittäin tiukilla. (Jännä miten irtokoiran omistajaan tulee vauhtia vasta kun Spartan murina alkaa nousta).

Maaliskuun lopulla Halla alkoi jälleen tiputtelemaan ja kävin eläinlääkärillä asti varmistamassa että kyseessä on kiima eikä mikään tulehdus. Kiimojen väli oli suunnilleen 3 kuukautta. Kiima on ollut jotenkin todella epämääräinen. Sparta ei kiinnostunut neidistä lainkaan, vaikka muita hiemankin tuoksuvia narttuja kyllä kosiskelee. Tiputtelu oli epämääräistä ja vähäistä. Ja kun toin Hallan takaisin kaupunkiin, käytös on painajaista. Muita koiria vaanitaan ja äristä pitää jo kaukaa. Taas aloitamme alusta käytökoulun.

Olin suunnitellut Hallan leikkauttamista, koska en aio teettää sekarotuisia (vaikka mitään vastaan sekarotuisia ei olekaan) ja arki kahden koiran kanssa helpottuisi. Toivon että leikkauttaminen rauhoittaisi Hallaa, koska kiimojen tiheästä välistä voisin päätellä, että vihaisuus voi johtua hormoneistakin. Olen kuullut nartuista, jotka ovat kiiman lähellä erittäin äkäisiä.

Leikkauksesta on paljon hyötyjä, kuten kasvainten todennäköisyys laskee ja katoaa pelko kohtutulehduksesta. Ainut haitta voi olla virtsankarkailu, mutta Halla on timmissä kunnossa joten tuskin mitään ongelmia ilmenee.

Noh, leikkausaika on varattu ja siihen asti keskityn jälleen Hallan käytöskoulutukseen. Taskut täyteen herkkuja ja lenkille. Onneksi koulukin loppuu kesäksi ja töiden ohella ehdin pitää hieman lomaakin.

Toivottavasti pääsen muuttamaan maalle vuoden vaihteessa. Koirillekin olisi parempi saada isompi asunto ja omat hermot nauttisivat maaseudun rauhasta. Paikallinen itsensäpaljastajakin on herännyt talviunilta, ainakin alueella pyörivistä poliisesta päätellen.