Metson haukkuja

Ihan jokainen ei uskonut meikäläistä kun sanoin kouluttavani pienestä sekarotuisesta täyden lintukoiran. Eikä treenaaminen Viikin pullasorsien ja oravien kanssa ollut kaikkein helpoin tie. Mutta nyt voin todistaa että pikku puolipystärini toimii oikeasti metsällä.

Isä käski koiran metsään ja Halla ampaisi liikkeelle kuin ammattilainen. Vain vartin etsimisen jälkeen oli metso löydetty, haukuttu ja ammuttu. Hieno tyttö! En voisi olla ylpeämpi pikku neidistä. Maalle jääminen oli selvästi oikea ratkaisu Hallalle. Ainakin hymyt olivat yhtä leveät niin koiralla kuin isälläkin. En varmaan tyttöä takaisin saisi vaikka pyytäisin.

Ehkä uskallan seuraavaksi ottaa puhtaan pystärin. :) Pitäisi varmaan selvittää Hallan isä, joka on näin vahvat metsästysgeenit jättänyt jälkeläiselleen.

Hieman koirien nimistä

Lemmikeille nimien keksiminen on aina hauskaa ja vakavaakin työtä. Nimen pitää sopia elukalle ja tietenkin miellyttää omistajaansa. Aina nimien keksiminen ei ole kuitenkaan helppoa.

Spartan nimeä mietin kauan ja hartaasti. Lähellä oli ettei jätkästä tullut Rane tai Darwin, mutta ne eivät tuntuneet sopivan isolle akitan pennulle, jolla riitti luonnetta. Istuin kotona selailemassa mytologian kirjaa ja taustalla pyöri elokuva 300. Kyseisessä elokuvassa on kohtaus, jossa kuningas Leonidas karjaisee; "This is Sparta!". Se oli siinä. Nimi pysyi kuin takiainen ja oli pakko myöntää että pentu on ehdottomasti Sparta. Ja ehdottomasti nimensä veroinen jätkästä onkin kasvanut. Lempinimenä toimii Jätkä, joka on myös helpompi lausua.

Halla on aina ollut nimeltään Halla. Jo pikku pentuna kasvattaja kutsui pienä noin kilon painoista typyä Hallaksi ja koska tykkäsin nimestä se sai jäädä. Nimi sopii hyvin tomeralle sekarotuiselle, jossa on osa pystykorvaa. En voisi kuvitellakaan neidille toista nimeä. Hallalla lempinimiä riittää tilanteesta riippuen, Riesa, Halikoila, Mussum...

Sansa on saanut nimensä Game of Thrones sarjan kauniilta Sansa Stark-hahmolta. Sansa on punahiuksinen tyttö, jonka tulevaisuutena on mennä naimisiin prinssin kanssa. No, kaikkihan ei suju kovin ruusuisesti. Valitettavasti akita Sansa ei muistuta esikuvaansa lainkaan. (lol) Veljeni totesi että pentu olisi pitänyt nimetä saman sarjan mukaan Aryaksi ja on aivan oikeassa. Mutta tästä huolimatta Sansa saa pitää nimensä. Lempinimeksi muodostui varsin nopasti Santsi, typyn ahneuden perusteella.

Halla ja konekarhu

Matka Forssaan ei alkanut kovin lupaavasti kun lauman pienin alkoi heti auton liikahtaessa oksentamaan ja sitä pyrjöömistä jatkuikin koko matka. Puolivälissä muutkin koirat olivat jo sen näköisiä, että ällöttää. Olin myös useampaan kertaan valmis heittämään hyödyttömän navigaattorini ikkunasta pihalle, mutta onneksi tunnen Forssanseudun kuin omat taskuni ja löysin testipaikalle.

Ehdin onneksi ennen testiä seuraamaan pari muuta koirakkoa karhulla ja juttelemaan testaajien kanssa. Alku odotuksia oli vain, että varmasti Halla tulee haukkumaan, mutta muu reaktio on mysteeri. Automatka oli selvästi vähän rasittanut Hallaa jo etukäteen, sillä likka päätti haukkua varmuuden vuoksi kaikki muutkin paikalla olijat.

(c) Riina Haapakallio

Testin alkuun typy haisteli karhun jätöksiä ja kävelimme lähemäs karhun piilo paikkaa. Heti kun karhu rullasi esiin Halla kyllä haukkui, mutta ilme kertoi että nyt on lähdettävä kotio. Ei typy sentään karkuun juossut, mutta karhua haukuttiin turvallisen välimatkan päästä, eli mahdollisimman kaukaa. Karhu ohjattin minua ihan lähelle, mutta typy selvästi päätti jättää hölmön omistajan saaliiksi ja paeta itse. :D Testaajien mukaan Halla on tyypillinen pystykorva, karhua haukutaan mutta kaukaa. Jos metsässä tulisi oikea otso vastaan, koira tulisi tulisi metsästä nopeammin ulos kuin omistajansa. Testin jälkeen Halla palautui stressistä nopeasti, eli jotain hyvääkin.

Itse olen typyyn tyytyväinen. Lopulta typy on pehmeä, joten testin tulos ei yllätä. Hyvä tietää että lintujahdissa Halla ei tule jäämään metsään, eikä todellakaan vaihda saalista isompaan kesken jahdin. Jos koira katoaa metsastä kotio, olisi varmaan parasta seurata perässä. :D

Kesää 2012

Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelun.

Halla steriloitiin Kankaanpäässä ja leikkaus sujui hyvin. Haava oli siisti ja parani pian. Äiti sai itse ottaa tikit pois ja Halla oli kiltti (tosin melko villi) potilas. Tikit kun eivät tyttöä pahemmin hidastaneet kun pellolla hyppi töyhtöhyyppiä..  Viikon verren Halla söi huonosti ja oli selvästi kipeä, mutta sitten neiti piristyi silmissä. Syömättömyys veti pienen vain melko hoikkaan kuntoon, jota nyt paikkaillaan.

Osallistuin myös mätsäritalkoisiin Tampereella ja sainkin harjoittelua kehäsihteerinä toimimisessa. Onneksi olin kulkenut paljon mätsäreissä, niin tapahtuman kulku oli jo tuttua. Suuria kommelluksia ei päässyt tapahtumaan, vaikka koko päivä kehässä menikin. Äiti juoksutti Hallan kehässä ja palkinnoksi saatiinkin kaunis punainen ruusuke. Tärkeintä oli kuitenkin, että mätsäreihin oli myös kutsuttu Halla sisaruksia ja paikalle löysivät Inu ja Säde. Kyllä sisaruksilla on sama virnistys ja pilke silmissä, vaikka Inu melko pörröinen onkin. :D Sekarotuisten suurin viehätys onkin vaihtelu.

Inu, Halla ja Säde (c) Riina Haapakallio

Viime viikonloppu sujuikin maalla, jossa koirilla riittää tilaa temmeltää. Tila on siis nykyisin jo tyhjä lehmistä, mutta maalle muutto saa odottaa vielä. Anoppi ei lähde talosta kuin saappaat edellä, mikä pistää omat suunnitelmat tehokkaasti jäihin. Vierailut ovat katkeran suloisia kun itse vain mielelläni miettisin remottia, siivoilua, pihan uusimista, navetan muokkaamista lampolaksi ja kanalaksi..Noh, kärsivällisyys ei ole suurin hyveeni, mutta ehkä joskus tämä maisema on pysyvä.

Edessä näkyvä tila on naapurin.

Vielä 6 viikkoa töitä ja taas koulun penkille. Syksy alkaakin loistavasti sillä pääsin eläinlääketieteellisen genetiikan kurssille, jossa opettaa itse Hannes Lohi. Jee! Odotan kurssilta aika paljon ja toivottavasti eläinlääketieteellisestä saa uusia näkemyksiä jalostukseen.

Varsin koiramainen syksy on tulossa. Edessä on paljon koiranäyttelyitä, joissa Spartan kanssa käydään pyörähtämässä. Lisäksi pääsin kasvattajakurssille, joten taas ollaan askel lähempänä kasvattajaksi ryhtymistä.

Pikku räyhä

Hallan ensimmäinen kiima oli tammikuun alussa, tytön ollessa 9 kk ikäinen. Eipä siinä kummempia, Sparta lähti kanssani Helsinkiin ja Halla jäi kotiin vanhempieni luokse. Kotona ei ole enää koiraa (ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen!), joten neiti sai eritäin paljon huomiota ja hellittelyä.

Kiiman jälkeen Halla ei rauhoittunut, vaan meno jatkui entisellään. Vieraat koirat kohdattiin välillä epävarmasti, liian innokkaasti, tai suoraan vihamielisesti. Sain tilannetta jo paremmaksi kunnes saimme kaksi viikkoa lähes päivittäin kohdata irtokoiria, jotka tulivat enemmän tai vähemmän päälle. Onneksi yhteenotoilta vältyttiin, mutta omat hermot alkoivat olla jo erittäin tiukilla. (Jännä miten irtokoiran omistajaan tulee vauhtia vasta kun Spartan murina alkaa nousta).

Maaliskuun lopulla Halla alkoi jälleen tiputtelemaan ja kävin eläinlääkärillä asti varmistamassa että kyseessä on kiima eikä mikään tulehdus. Kiimojen väli oli suunnilleen 3 kuukautta. Kiima on ollut jotenkin todella epämääräinen. Sparta ei kiinnostunut neidistä lainkaan, vaikka muita hiemankin tuoksuvia narttuja kyllä kosiskelee. Tiputtelu oli epämääräistä ja vähäistä. Ja kun toin Hallan takaisin kaupunkiin, käytös on painajaista. Muita koiria vaanitaan ja äristä pitää jo kaukaa. Taas aloitamme alusta käytökoulun.

Olin suunnitellut Hallan leikkauttamista, koska en aio teettää sekarotuisia (vaikka mitään vastaan sekarotuisia ei olekaan) ja arki kahden koiran kanssa helpottuisi. Toivon että leikkauttaminen rauhoittaisi Hallaa, koska kiimojen tiheästä välistä voisin päätellä, että vihaisuus voi johtua hormoneistakin. Olen kuullut nartuista, jotka ovat kiiman lähellä erittäin äkäisiä.

Leikkauksesta on paljon hyötyjä, kuten kasvainten todennäköisyys laskee ja katoaa pelko kohtutulehduksesta. Ainut haitta voi olla virtsankarkailu, mutta Halla on timmissä kunnossa joten tuskin mitään ongelmia ilmenee.

Noh, leikkausaika on varattu ja siihen asti keskityn jälleen Hallan käytöskoulutukseen. Taskut täyteen herkkuja ja lenkille. Onneksi koulukin loppuu kesäksi ja töiden ohella ehdin pitää hieman lomaakin.

Toivottavasti pääsen muuttamaan maalle vuoden vaihteessa. Koirillekin olisi parempi saada isompi asunto ja omat hermot nauttisivat maaseudun rauhasta. Paikallinen itsensäpaljastajakin on herännyt talviunilta, ainakin alueella pyörivistä poliisesta päätellen.

Hallan ensimmäiset mätsärit

Olin suunnitellut Hallan viemistä mätsäreihin, sillä tyttö on ainakin omasta mielestäni todella nätti koira. Neiti on kuitenkin melkoinen räyhä, joten en uskaltanut kokeilla onneani. Mutta koska Spartan otsatukka on vielä varsin lyhyt, päätin että nyt kokeillaan. Soitin kaverini mukaani ja kurvailimme Border Agility Teamin uudelle erittäin hienolle hallille.

Ensin jäin rakkalla toyotalla jumiin jäiselle parkkipaikalleni, Hallan mielestä autooni ei mahdukaan toista koiraa ja sitten ajoin hallin risteyksestä ohi (meinasin ajaa myös uudestaan ohi samassa paikkaa), mutta muuten reissu meni hyvin.

Ilmoittaumisen jälkeen saimmekin odotella reilun parituntia ennen kuin x-rotuisten kehä alkoi. Toisaalta odotus oli hyväksi, sillä Halla selvästi totesi että jokaiselle koiralle ei ehdi haukkua. Sekarotuisia oli 15 kappaletta ja oli kiva kuunnella juontajan arvauksia roduista. Eipä ollut tuomarille aikaisemmin tullut tälläistä sekoitusta vastaan.

Keskellä kuvaa mie ja Halla

Ensimmäisellä kierroksella saatiin punainen nauha, vaikka neiti haukkui ja ei suostunut näyttämään hampaita tuomarille. Nätisti tyttö kyllä seisoi ja juoksi. Punaisten kehässä vastassa oli 9 koiraa. Halla ryösti numerolappuni ja mutusteli sitä puoli kierrosta ennen kuin sain siepattua lapun takaisin. Ainakin yleisölle oli viihdettä. :D Oltiin sitten neljänsiä, eli aivan loistava tulos. Palkinnoksi saatiin karkkipussi ja hieno pokaali. Ihan kiva tapa viettää sunnuntai. Ja lopuksi Hallakin pystyi makoilemaan Eetun kanssa vierekkäin kaikessa rauhassa, joten räyhääminenkin loppui siltä päivältä.

 

 

Väsynyt prinsessa

Aivan varmasti lähden Hallan kanssa toisenkin kerran kehään. Myös Sparta pääsee kunhan otsatukka on kasvanut entiselleen. Opiskelu kaverit ovat käyneet ahkerasti Viron puolella hakemassa SERT:tejä ja kokemusta. Harkinnassa on lähteä mukaan hörökorvan kanssa, mutta retkeä pitää vielä suunnitella. Saas nähdä miten käy.

Laukausvarma

Sillä välin kun mie seikkailin Viron Saarenmaalla työseminaarissa, koirat saivat riehua koko viikon kotona maalla. Meillä kotona riittää peltoa ja metsää, joissa pennut saavat juosta ja purkaa energiaansa. Tosin talon vanha Zorro-neiti ei vieläkään pahemmin näistä vieraista välitä.

Isä ihastui Hallaan täysin ja päätti viedä koirat metsälle. Ensin piti totuttaa koirat aseen ääniin. Koirat ovat kuulleet kiväärin laukauksia ennenkin, mutta koirat ovat olleet sisätiloissa ja äänet ovat tulleet ikkunan kautta. Lisäksi koti on todella lähella Niinisalon armeijan tykistön ampuma-aluetta, joten meillä jytisee välillä oikein kunnolla. Zorro ei pelkää kovia ääniä, ukkosellakin se seisoo keskellä häkkiä ja haukkuu ukkoselle. Mutta takaisin pentuihin.

Isä käveli peltotien päähän, n. 400 m ja ampui ilmaa, kun äiti piti koiria kiinni pihassa. Kun koirat eivät reakoineet mitenkään, isä käveli vähän lähemmäs koiria ja ampui uudestaan taivaalle. Isän sanojen mukaan ääni varmoja ovat. Kumpikaan ei pelkää laukauksia. Niin ja ensimmäinen kierros tehdään ilmakiväärillä, eikä suoraan ruvata haulikolla räiskimään.

Lauantai aamuna isä otti Hallan mukaan lintumetsälle. Sparta ei kelvannut mukaan kun jätkä tosiaan ei hauku. Kyllä jätkäkin minulle linnut näyttää, mutta isän mielestä lintukoiran pitää räksyttää linnulle, eli pitää se haukulla paikallaan. Isä on selvästi pystykorva ihminen. Saalista ei kuitenkaan löytynyt, vaikka kaksikko pitkään metsässä viihtyikin.




Zorro 10-v. Pystykorva x sakemanni

 Spartan veljet ovat pärjänneet näyttelyissä hyvin. Olen erittäin tyytyväinen komeista veljeksistä, kaiken järjen mukaan Spartallakin pitäisi siis olla mahdollisuuksia pärjätä. Miekin haluun kauniita ruusukkeita ja pokaaleja. :) Ihme sinänsä koska en mie aikaisemmin näyttelyistä ole välittänyt.. Pitäisi osallistua jollekin kurssille, jotta saisi itse sitä esittely treeniä.. MEJÄ kurssit meni taas ohi suun, kun mokomia järjestetään ihan väärinä aikoina.. No, kyllä kai me vielä ehditään kursseja ja näytöksiä kiertää, kun pentu on vasta 8 kk ja nuo korvat tarvitsevat vielä hieman aikaa. Seuraavat kisat taitavatkin olla Helsingin voittaja näyttely..

Mätsäreissä Halla sai ihmetellä muita koiria ja Sparta päätti perseilla ja roikkui housunlahkeessa koko kierroksen. No, harjoittelua on pakko lisätä, selvästi mie teen tässä jonkin virheen.. Makupalat vain villitsevät jätkää enemmän.. Hmmm..

Vertailua



Halla nukkuu tyylillä



Halla peri hyvin pystykorvaisen isänsä geenit. Kävin näyttämässä pentua kummisedälleni, joka on kasvattanut suomenpystykorvia. Hän ihastui tyttöön ja sanoi, että selvästi pystykorvasekoitus. Eläinlääkärin vastaanotolla Halla antoi ääni näytteen ja eläinlääkäri totesi pienen kuulostavan aivan pystykorvalta. Akitaa tytössä ei näy kuin valkoisena värinä poskissa, leuassa ja mahan alla. Uteliaana odotan millaisen karvan riiviö kasvattaa pentukarvan tilalle. Todennäköisesti Halla jää pieneksi, tuollaiseksi kainalo malliksi.

Jos vertaillaan koiriani, niin Halla on todellä äänekäs Spartaan verrattuna. Jätkä ei päästä leensä ääntäkään, ei vingu, hauku tahi murise. Pimeässä Sparta voi murista ja haukahtaa epäilyttäville asioille (kutan vaanivalle katajalle..) ja välissä pöhähtää jos oikein harmittaa. Halla haukkuu ja murisee kaikelle mikä liikkuu. Ja tässä tehdään tällä hetkellä kovasti töitä, että saadaan turhat metelit pois. Likan ääni varastoon kuuluu; ulvominen, vikinä, haukkuminen, kitinä, piippaaminen ja suora huuto.

Sparta on rauhallinen ja yleensä sisällä nukkuu. Halla leikkii leluillaan ja käy härnäämässä Spartaa. Välillä painitaan ja riehutaan oikein kunnolla. Mutta jätkä yleensä hakee vähän rauhallisemman paikan nukkua, tai paikan  missä voi pitää ympäristöä silmällä. Halla tunkee kainaloon.

Spartalla on hieman teini-iän oireita. Lähinnä hajut kiinnostavat niin että lenkeillä korvat unohtuvat. Lisäksi se ei malttaisi kotoa tulla takaisin sisälle lainkaan. Jätkä kokeilee rajojaan, kuinka kauas saa pelloilla juosta ennen kuin kiroilu alkaa. Aika helpolla päästään jos teineily jää tähän. Muutenkin on pakko sanoa että Sparta on erittäin  helppo koira. Toistoja on kyllä tarvittu, mutta oppi on jäänyt myös päähän.

Halla tuli taloon

Halla 27cm ja 1kg

Sparta ja Halla

Viikko sitten ajelimme äidin kanssa Tampereelle ja toimme pienen Hallan kotio. Halla on akitan ja suomenpystykorvan hetken huuman tulos. Miksi sekarotuinen? Kotona 10 v. Zorro on sekarotuinen ja viisain ja lempein koira mitä meillä on koskaan ollut. Lisäksi juuri tälläistä yhdistää olin miettinyt. Molemmat kun ovat lempi rotujani. Tilaisuus oli liian ainutlaatuinen ohitettavaksi. Lisäksi selvisi että Hallan emo on Namin puolisisko. Ainakin Hallan emo oli niin Namin näköinen, että tippa oli linssissä sekä minulla että äidilläni.

Sekarotuisten ottaminen on tietenkin aina riski, sillä koira on voinut periä molempien rotujen ne huonot puolet. Halla näytti jo ensimmäisessä kuvassa enemmän pystykorvalta kuin akitalta. Tosin pentu ei vielä haukkunut. Toivoin lintukoiraa, mutta oli olemassa riski että akitamaisesti Halla ei haukkuisi.

Nyt melken 9vk ikäinen neiti haukkuu jo varsin mallikkaasti. Olen aivan riemuissani sillä pikkuinen merkkaa lintuja. Ja löysi jäniksenkin. Halla tähyilee puihin valppaasti, eli olen hyvin tyytyväinen.

Sparta oli uudesta kaverista innoissaan. Niin innoissaa, että ensimmäiset päivät pitikin vahti paljon isompaa jätkää hepuloimasta, sillä pienempi meinasi jäädä alle. Halla on kyllä oppinut pitämään puolensa ja murina ja haukku vain kovanevat jos jätkä ei tottele. Talossa on selvästi akka valta.

Sparta on myös paljon valpaampi. Vahtivietti heräsi. Sparta mäki myös oravan puussa ja tapahtui selvä ahaa- elämys. Nyt jätkäkin tähyilee puihin, jos siellä menisi oravia. Sparta myös jäljesti ensimmäisen riistansa. Jätkä kulki nenä maassa innoissaan ja seurailin mitä se löytäisi. Pelästyttiin kaikki kun jätkän jalkojen juuresta loikkasi räkättirastaan poikanen. Lintu säilyi hengissä, kun ampaisi Hallan yli pensaikkoon.

Tulevaisuus näyttää minkälainen Hallasta muodostuu. Ainakin jalostusta opiskelevalle neidin kehitystä on mielenkiintoista seurata. Todennäköisesti steriloin Hallan, ettei satu vahinkoja, mutta ehkä tästä voidaan oppia jotain uutta. Minä ainakin sain lintukoirani.

PS:
Miksi en ottanut puhdasta suomenpystykorvaa? Koska mielestäni suomenpystykorva ei kuulu kerrostaloon, enkä vielä harrasta metsästystä niin että pystyisin tarjoamaan pystykorvalle elämän mitä se tarvitsee ja ansaitsee. Ehkä sitten kun asun maalla (viikotkin) ja osun haulikolla edes kiekkoon, voin ottaa pystykorvan. Ja silloin minulla on kokemusta taas enemmän kouluttaa se käyttövalioksi asti.