Toivon puutetta

Joulukuussa 2012 akitoilta oli kerätty 70 näytettä koirien geenipankkiin. Määrä on mukava, mutta vaatimaton, koska vuosittaiset rekisterimäärät ovat olleet kymmeniä pentuja. Toivoinkin, että omistajat kävisivät ahkerammin näytteitä koiristaan antamassa.

Näytteet ovat äärimmäisen tärkeitä rodun tulevaisuudelle. SA tutkimus käynnistyy heti, kun näytteitä on saatu tarpeeksi. Tämä tarkoittaa vähintään 50 tervettä ja 50 sairasta koiraa. Määriä ei saada kasaan, jos omistajat ja kasvattajat eivät näe pienen teon merkittävyyttä. Suomesta saataisiin varsin helposti terveistä, ja valitettavasti myös sairaista, näytteitä tutkimukseen.

Tänään geenipankin tilanne päivittyi ja petyin, koska näytemäärä on nyt 76 koiraa. Näistä 6:sta uudesta yksi on oma koirani Sansa ja muut tuntemiani koiria. Tämä kertoo sen, että viesti näytteiden tärkeydestä ei ole vieläkään levinnyt akitojen omistajille.

Sa on rodulle todellinen riesa. Eikä siittä päästä eroon istumalla pää pensaassa ja hokemalla, että ongelmaa ei ole. Ainut todellinen edistys askel koko rodun terveydelle on näytteen luovutus tutkimukseen. Jokaisen kasvattajan tulisi puhua kasvattiensa omistajille näytteiden luovutuksesta tai ottaa pennuista näytteet pentutarkastuksen yhteydessä.

Näytteen ottaminen ei ole kallista, tai koiralle haitallista (edes karvoja ei tarvitse ajella), eikä liity mitenkään rotuyhdistysten toimintaan. 

Kuvan kippuroista näytteet ovat jo pakkasessa! Samoin jokaisesta kasvattamastani koirasta lähtee näytteet jo pentutarkin yhteydessä. Vaatikaa samaa oman koiranne kasvattajalta!

Hyss.. salaisuuksia..

Olen aika ylpeä itsestäni. Olen jo vuoden onnistunut pitämään suuni supussa yhdestä parhaiten varjelluisa salaisuuksistani ikinä. Suunnitelmat alkoivat jo oikeastaan kun hautasin Namin. Siitä lähtien suunnitelma on muotoutunut ja varmistunut vain koko ajan. Tämä ei ole ollut helpoin päätös ja olen monta kertaa pohtinut olenko varma tästä. Uskallanko?

Tässä on ensimmäinen kuva pikku neidistä joka ehkä muuttaa minun luokseni. Pennun valinta on vielä kasvattajan käsissä, mutta pieni akita tyttö minun kotiini kuitenkin muuttaa. Neiti tulee mullistamaan Hallan ja Spartan elämän, sekä omani sillä minähän laumastani olen vastuussa. Asuntoni Helsingissä on liian pieni koko laumalle, joten muuttopäiväkin on lyöty lukkoon.

Olen iki onnellinen. Pentu ja sen vanhemmat täyttävät kriteerini täysin ja tästä yhdistelmästä olen kasvattajan kanssa puhunut kirjaimellisesti tunteja. Olenkin saanut olla kaikessa mukana jo suunnittelu vaiheessa. Odotus on ollut pitkä. Neidiltä odotan myös erittäin paljon ja toiveet ainakin ovat korkealla. Jos typy kasvaa hyvin ja pysyy terveenä, ehkä saamme uuden akitakasvattajan.

Pennun hankintaan liittyy vielä paljon suunniteltavaa, joten vieläkään en huutele uutista pitkin kyliä.
Joten, hysss... 

Kesää 2012

Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelun.

Halla steriloitiin Kankaanpäässä ja leikkaus sujui hyvin. Haava oli siisti ja parani pian. Äiti sai itse ottaa tikit pois ja Halla oli kiltti (tosin melko villi) potilas. Tikit kun eivät tyttöä pahemmin hidastaneet kun pellolla hyppi töyhtöhyyppiä..  Viikon verren Halla söi huonosti ja oli selvästi kipeä, mutta sitten neiti piristyi silmissä. Syömättömyys veti pienen vain melko hoikkaan kuntoon, jota nyt paikkaillaan.

Osallistuin myös mätsäritalkoisiin Tampereella ja sainkin harjoittelua kehäsihteerinä toimimisessa. Onneksi olin kulkenut paljon mätsäreissä, niin tapahtuman kulku oli jo tuttua. Suuria kommelluksia ei päässyt tapahtumaan, vaikka koko päivä kehässä menikin. Äiti juoksutti Hallan kehässä ja palkinnoksi saatiinkin kaunis punainen ruusuke. Tärkeintä oli kuitenkin, että mätsäreihin oli myös kutsuttu Halla sisaruksia ja paikalle löysivät Inu ja Säde. Kyllä sisaruksilla on sama virnistys ja pilke silmissä, vaikka Inu melko pörröinen onkin. :D Sekarotuisten suurin viehätys onkin vaihtelu.

Inu, Halla ja Säde (c) Riina Haapakallio

Viime viikonloppu sujuikin maalla, jossa koirilla riittää tilaa temmeltää. Tila on siis nykyisin jo tyhjä lehmistä, mutta maalle muutto saa odottaa vielä. Anoppi ei lähde talosta kuin saappaat edellä, mikä pistää omat suunnitelmat tehokkaasti jäihin. Vierailut ovat katkeran suloisia kun itse vain mielelläni miettisin remottia, siivoilua, pihan uusimista, navetan muokkaamista lampolaksi ja kanalaksi..Noh, kärsivällisyys ei ole suurin hyveeni, mutta ehkä joskus tämä maisema on pysyvä.

Edessä näkyvä tila on naapurin.

Vielä 6 viikkoa töitä ja taas koulun penkille. Syksy alkaakin loistavasti sillä pääsin eläinlääketieteellisen genetiikan kurssille, jossa opettaa itse Hannes Lohi. Jee! Odotan kurssilta aika paljon ja toivottavasti eläinlääketieteellisestä saa uusia näkemyksiä jalostukseen.

Varsin koiramainen syksy on tulossa. Edessä on paljon koiranäyttelyitä, joissa Spartan kanssa käydään pyörähtämässä. Lisäksi pääsin kasvattajakurssille, joten taas ollaan askel lähempänä kasvattajaksi ryhtymistä.

Sorsakoira ja haaveita

Epäonnekkaan sattuman vuoksi isä teloi kätensä niin että tänä vuonna jäi sorsastus välistä kokonaan. Mutta mieheke sai onneksi saalista (sillä aikaa kun mie kärvistelin toimistossa töissä) ja toi maistiaiset koirille.

Alkuun koirat olivat erittäin uteliaita, mutta sitten Sparta totesi että siivet on haudattava. Siivet peiteltiin erittäin huolellisesti peiton alle. Halla innostu mutustelemaan siipiä ja söi räpylät erittäin hyvällä ruokahalulla. Sparta katseli hallan ruokailua lähinnä epäuskoisena. Jätkä ei suostunut edes maistamaan . : D Halla saikin ihan rauhassa repiä siivistä höyheniä ja viskoa niitä ympäri asuntoa.



Nam nam




Sparta miettii mitä siiville pitäisi tehdä

Metsässä ollaan koirien kanssa käyty muutaman kerran, mutta yhtään lintua ei ole löytynyt. Mokomista ei näy vilaustakaan. Koirat kyllä rakastavat metsässä remuamista, mutta lenkkeilyn puolelle se meneekin kun ei löydy saalista. Helsingissä kyllä citykanit kiinnostaisivat, mutta niiden perään en kyllä pentuja päästä.. Parin viikon päästä seuran hirvimiehet aloittelevat, joten pian Spartan koulutus lopultakin käynnistyy. Peurajahti on jo ensi viikonloppuna, mutta se menee meiltä vielä ohi, sillä ensin on kokeiltava hirveä, ettei koissu keskity kokonaan peuroihin. Toivottavasti saalista tulisi ja saisin pakastimeen peuran luita.

Pitäisiköhän käydä kasvattajakurssi? En oikein pääse eroon ajatuksesta ottaa narttupentu ainakin sijoitukseen ja ehkä teettää ainakin yhdet pennut (Se oli pienenä ajatuksena Namin kanssa, mutta ne haaveet haudattiin jo alkuunsa.). Uskon että jalostuspuolen koulutuksellani olisi jotain annettavaa akita rodulle, ei ehkä ryhtymällä tuottamaan pentuja vaan toimimalla taustavoimissa, ehkä yhteistyössä oikean kasvattajan kanssa. Olen jo katsellut narttuja ja tulevia yhdistelmiä, pohtien mistä pentua kannattaisi etsiä. Mutta, kuten kaikilla minun suunnitelmillani, on se vähintään kahden vuoden pakollinen tauko. Syyt: 1) Kämppä Helsingissä on liian pieni. 2) Muutto maalle odottaa parin vuoden päässä ja siellä on tilaa. 3) Menee ainakin 2 vuotta ennenkuin Spartasta voi sanoa kelpaako se jalostukseen. 4) Käytännössä vaihtoehtoja sukulinjan alkukoiraksi on muutamakin. Sparta, Spartan veli, Namin sukulainen, tahi ihan "vieras" linja.. ja näitä pitää hieman seuralla, esim lonkkien ja muutenkin kehityksen kannalta.

Toisaalta.. jalostus ja koiraihmiset ovat sellainen soppa että hieman hirvittää sekaantua mukaan. Tähän olen jo törmännyt lammaspuolella...