sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Näyttely kurssi

Koska jätkä oli ilmoitettu Voittaja-näyttelyyn Helsinkiin, piti näyttely touhuja hieman harjoitella. En todellakaan halunnut että maksan itseni kipeäksi ja jätkä vain roikkuisi lahkeessani. Joten edessä oli treeniä ja paljon. Kyselin ensin neuvoja tutuilta, joiden ohjeilla aloitettiin.

Kuitenkin oli todettava, että tarvitsen hieman enemmän apua.. Spartan velipojan Sisun omistaja vinkkasi kurssista Koirapalvelu Virike Tmi:llä Vantaalla. 3 tunnin kurssi maksoi 60e. Kurssilla oli tosiaan vain Sparta ja Sisu eli tunnista sai todella paljon irti. Opin kehässä liikkumista ja koiran ohjaamista. Ohjaaja myös antoi hyvä vinkkejä hampaiden näyttämiseen totuttamiseen ja korjasi muitakin tekemiäni virheitä.

Alussahan jätkä juostessaan puri minua aina jalkaan ja roikkui lahkeessaa, tai hyppi ja söi hihnaansa. Nyt jätkä ravaa nätisti rinnalla. Jätkä myös seisoo ryhdikkäästi paikoillaan ja osaa seistä etutassut rinnakkain. Eli jätkän käytökseen luotan nyt enemmän.

Sain itse myös enemmän esitys varmuutta, mutta kyllä puntit vapisevat. Pelkään että nolaan itseni ihan täysin messukeskuksessa kaikkien akita ihmisten edessä. Juoksen päin tuomarin pöytää, tai ulos kehästä, tai kaadun.. Ehkä olisi pitänyt aloittaa pienestä näyttelystä ensin..


Äippä ja Sparta
Viimeisellä kurssin tunnilla kaverina oli kaksi pienempää narttu koiraa, joista toisella oli juuri ollut juoksut. Jätkä oli kyllä utelias, mutta muuten erittäin rauhallinen. Jopa niin että sai kehuja pikkukoirien omistajalta. :)

Sparta on kyllä komea jätkä (kiitokset kasvattajille). Kun korvatkin alkavat nousta ylös on oikeasti hillittävä näyttely unelmia. Enhän mie mikään näyttely ihminen ole, metsäänhän me ollaan menossa. Mutta voisihan sellainen hieno ruusuke olla nätti tuossa kirjahyllyn kulmassa?