maanantai 6. kesäkuuta 2011

Suunnittelua

Lupasin kirjoitella metsästyksestäkin, joten tässä tulee.

Isä metsästää, joten meillä on syöty vähintään sorsia joka vuosi. Ja mieheke metsästää aika ahkerasti niin pöydässä on peuraa, hirveä, lintuja ja jänistäkin. Itse olen lähinnä seurannut sivusta, kunnes metsästävä ystäväni houkutteli minut yliopiston riistakurssille. Kurssilla opetettiin alusta asti riistan käsittelyä ja siinä sorsia käsiteltäessä päätin että enää tämä harrastus ei voi jäädä lintukoiran kouluttamiseen.

Silti isä yllättyi kun puhuin, että voisin lopultakin hankkia metsästyskortin ja rinnakkaisluvan isän aseisiin. Nykyään luvan saamiseen kuuluu lääkärin todistus siittä, että et ole kahjo. Isä ei usko että saan luvan jos sanon haluavani metsästää koiralleni ruokaa. :D Mielestäni riista olisi todella hyvää ruokaa koirille ja minulle on hyvin tärkeää se, että ammutusta eläimestä käytetään niin paljon kuin voidaan. Kaikki koirani ovat saaneet syödä hirvenluita ja peuraa. Ja tietenkin tykkään myös itse riistan mausta.

Spartasta on tulossa jälkikoira haavakko eläimiä varten. Jätkä käyttää nenäänsä erittäin hyvin ja seuraa jälkeä sinnikkäästi. Syksymmällä Sparta saa kokeilla taitojaan hirven kanssa. Hirvimiehet ovat ainakin uteliaina seuraamassa miten koulutuksessa käy ja erilaisia neuvoja satelee tasaisesti.

Eläimet, joita itse voisin metsästää, ovat linnut. Mutta lintuja varten tarvitsisin lintukoiran. Sparta ei hauku lintuja, eikä se merkkaa niitä minulle lainkaan. Ehkä se johtuu siitä kun jätkä keskittyy vain maan hajuihin. : ) Ostoslistallani on siis haukkuva lintukoira.


Piskuinen Nami hirven selkärangan kimpussa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti