"Jussi, tules tänne nopeasti," poliisi sanoi tuimasti ja pyysi paikalle toisen poliisin.
Mies katsoo minua tuimasti ja katsoo työkaveriaan kysyvästi.
"Katso miten ihana koira on takapenkillä, " nainen hengähtää.
Sparta siellä poseerasi ikkunan takana häntä heiluen.
Ensimmäinen päivä kun töistä tultaessa kaikki tavarat on paikoillaan. Jopa sängyn peitto oli jätetty rauhaan. Syy : Spartalta lähtee hampaita. Pureskelu ei näytä kiinnostavan lainkaan. Melkoinen varhaisteini tuo ipana. Nyt vain tarkastelemaan että hampaat kasvavat oikein.
Toinen projekti onkin nuo korvat. Jätkän korvat ovat niin isot ja painavat, että niiden nouseminen tuntuu venyvän. Kyllä ne hieman ovat nousseetkin viikossa joten yritän olla hermoilematta.
Aikaisemmin sanoin jalkojen vääntymisestä, mutta nyt tassut näyttävät oikein hyviltä. Jätkä vain kasvoi niin hurjan pyrähdyksen etteivät jalat pysyneet mukana. Uutena uutisena tuli se ettei jätkän maha kestä kanaa. Maha ei sulata lainkaan kananluita ja vetää koko mahan täysin sekaisin. Kana on siis poistettu ruokavaliosta ainakin siihen asti kun ei tarvitse kipittää kolmekerrosta alas päästäkseen ulos..
Omaa murhetta, tämä silmätulehdus tuntuu olevan sitkeää luokkaa. Antibioottia kolmatta päivää, eikä vaikutusta.. Onhan se kivaa kun ulkona on niin kaunis sää ja itse piilottelet varjossa sihisten valolle... Jos vastaan kadulla kävelee 25-v nainen päässään valtavat aurinkolasit (kuin suoraan 50-luvulta), se olen mie.
Tuo poliisijuttu oli tosi hauska, kyllä varmasti jo kävi mielessä että mitäs nyt?!
VastaaPoistaOlen Mitsun kanssa myös ollut samantapaisissa tilanteissa juuri poliisien kanssa.Siellä poliisit huutelivat toisilleen että tulkaa nyt katsomaan tätä hienoa koiraa täällä auton takana. Ja kerran kun Mitsu ei ollut mukana poliisi pettyneenä kysyi etteikö se akita olekaan mukana nähdessään akitatarran auton ikkunassa. Kyllä nämä kippurat aina herättää huomiota.
Kyllä tuo Sparta on ihanan näköinen kuvissa!
Kitti & Mitsu
www.mitsu.se
Kiitoksia, kyllä tuo nauratti kun sain ajokorttini lopulta takaisin. :D
VastaaPoistaNami hurmasi paljon junien konduktöörejä. Tosi usein asemalla junan ovelta konnarit huutelivat koirasta kysymyksiä ja lähijunissa lipun myyjät jäivät puhelemaan.
Selvästi akitan ulkonäkö vetoaa tiettyihin ammattiryhmiin. :)
Nauratti toi että akita vetoaa tiettyihin ammattiryhmiin; Teppohan on juurikin konduktööri ja meidän perheen kovin akitafani:D
VastaaPoista