UDS (VKH)- syndrooma tutkimus

Tuttuni ehdotti minulle mielenkiintoisen artikkelin luettavaksi ja minähän luin. Yliopiston tunnuksilla artikkeleiden löytäminen on varsin helppoa, sisältyyhän tähän opiskeluun paljon artikkeleiden kääntämistä ja referointia.

Pahoittelen osittain kökköä käännöstä. Tiivistelin myös reippaasti. Lukekaa ihmeessä artikkeli itsekkin.

Uveodermatologic (VKH-like) syndrome in American Akita
dogs is associated with an increased frequency of DQA1*00201
J. M. Angles1, T. R. Famula2 & N. C. Pedersen1

Tutkimuksessa todettiin vähäistä vaihtelua DLA geenien luokassa 2. DLA = The canine leucocyte antigen. Amerikan akita kantaa kuutta (6) alleelia raportoiduista kuudestatoista (16) DQA1 alleelista, mutta vain kahdeksan (8) 61:destä raportoidusta DRB1 alleelista ja yhdeksän (9) raportoidusta 47:stä DQB1 alleelista. Melkein puolet akitoista olivat homostygoottisia alleelina DQA1 ja neljännes DRB1 ja DQB1.

Tälläinen geneettinen monimuotoisuuden väheneminen on yleistä rotukoirilla. Etenkin roduilla, jotka on elvytetty henkiin toisen maailmansodan jälkeen.

Tutkimuksessa todettiin, että populaatiossa yleistynyt DQA1 liittyy tilastollisesti merkittävästi koiran riskiin sairastua UDS- syndroomaan. Genettisen monimuotoisuuden väheneminen nostaa riskiä koirien sairastua infektioihin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään.

Tutkijat toteavat, että tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta DLA-DQA1*00201:lla todellinen merkitys UDS-syndroomalle saataisiin selville. Tutkijat korostavat että alleelia tulisi pitää riskitekijänä, se ei sovellu diagnoosin antamiseen tai sairauden puhkeamisen ennustamiseen. Tutkimukseen kuului sairastuneita koiria, joilla ei ollut tätä alleelia.

Minulle on selvää, että noin vähäinen vaihtelu immunologisella alueella on huono juttu. Miten vaihtelua saataisiin lisää? No, roturisteytyksellä (paha sana!). Risteyttämällä ja lisäämällä hyvää onnea rekombinaatioiden kanssa, voitaisiin saada heti uusi alleeli populaatioon. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa tai halpaa, sillä koiria pitäisi testata paljon sopivien parien löytämiseksi ja lisäksi pennut pitäisi kaikki testata, jotta tiedettäisiin saatiinko siirrettyä alleeli. Ja seuraavassa parituksessa alleeli voitaisiin taas menettää. Ei helppoa.

Mutta mitä tehdä, jos risteytys on kirosana? Jalostuskoirat voidaan kartoittaa juuri tämän geenialueen kannalta ja parittaa mahdollisimman erilaiset parit. Tämäkään ei ole halpa lysti, testi kun taitaa maksaa sen 200e kpl. Toisaalta, jos puolet rodusta ovat jo homostygoottisia yhden alleelin kanssa, voi koirien parittaminen muodostua entistä hankalammaksi. Lisäksi kun kasvattajilla on varmasti muitakin kriteerejä.

Vaikka tutkimuksessa tutkittiinkin amerikan akitoja, uskon että tilanne on japanilaisilla akitoilla sama, tai ehkä jopa huonompi. Amerikkalaisessa kun on sallittu enemmän vaihtelua, mm. väreissä ja rodun takaa löytyy useampaa rotua.

Mutta uskon valoisampaan tulevaisuuteen, sillä UDS-syndroomaa sairastavat myös ihmiset. (Olipas nurjasti sanottu..) Mutta juuri tämän takia suurempaa joukkoa tutkijoita kiinnostaa selvittää sairauden salaisuudet.

Uusia tutkimuksia odotellessa.

Kesää 2012

Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelun.

Halla steriloitiin Kankaanpäässä ja leikkaus sujui hyvin. Haava oli siisti ja parani pian. Äiti sai itse ottaa tikit pois ja Halla oli kiltti (tosin melko villi) potilas. Tikit kun eivät tyttöä pahemmin hidastaneet kun pellolla hyppi töyhtöhyyppiä..  Viikon verren Halla söi huonosti ja oli selvästi kipeä, mutta sitten neiti piristyi silmissä. Syömättömyys veti pienen vain melko hoikkaan kuntoon, jota nyt paikkaillaan.

Osallistuin myös mätsäritalkoisiin Tampereella ja sainkin harjoittelua kehäsihteerinä toimimisessa. Onneksi olin kulkenut paljon mätsäreissä, niin tapahtuman kulku oli jo tuttua. Suuria kommelluksia ei päässyt tapahtumaan, vaikka koko päivä kehässä menikin. Äiti juoksutti Hallan kehässä ja palkinnoksi saatiinkin kaunis punainen ruusuke. Tärkeintä oli kuitenkin, että mätsäreihin oli myös kutsuttu Halla sisaruksia ja paikalle löysivät Inu ja Säde. Kyllä sisaruksilla on sama virnistys ja pilke silmissä, vaikka Inu melko pörröinen onkin. :D Sekarotuisten suurin viehätys onkin vaihtelu.

Inu, Halla ja Säde (c) Riina Haapakallio

Viime viikonloppu sujuikin maalla, jossa koirilla riittää tilaa temmeltää. Tila on siis nykyisin jo tyhjä lehmistä, mutta maalle muutto saa odottaa vielä. Anoppi ei lähde talosta kuin saappaat edellä, mikä pistää omat suunnitelmat tehokkaasti jäihin. Vierailut ovat katkeran suloisia kun itse vain mielelläni miettisin remottia, siivoilua, pihan uusimista, navetan muokkaamista lampolaksi ja kanalaksi..Noh, kärsivällisyys ei ole suurin hyveeni, mutta ehkä joskus tämä maisema on pysyvä.

Edessä näkyvä tila on naapurin.

Vielä 6 viikkoa töitä ja taas koulun penkille. Syksy alkaakin loistavasti sillä pääsin eläinlääketieteellisen genetiikan kurssille, jossa opettaa itse Hannes Lohi. Jee! Odotan kurssilta aika paljon ja toivottavasti eläinlääketieteellisestä saa uusia näkemyksiä jalostukseen.

Varsin koiramainen syksy on tulossa. Edessä on paljon koiranäyttelyitä, joissa Spartan kanssa käydään pyörähtämässä. Lisäksi pääsin kasvattajakurssille, joten taas ollaan askel lähempänä kasvattajaksi ryhtymistä.