Jalostaja

Pieni tyttö juoksee naapurista kotiin ja suoraan äidin luo. Innoissaan tyttö kertoo kuinka naapurin kanit saavat pian poikasia. Hän selittää että uros kani on musta ja naaras kani valkoinen, joten pennut ovat varmasti harmaita, paitsi yksi valkoinen ja yksi musta. Koska niin kirjassakin luki. Myöhemmin selviää että kani sai paljon poikasia, jotka olivat  harmaita, paitsi yksi musta ja yksi valkoinen.

Tuo pikku tyttö olin minä. En muista minkä ikäinen olin, mutta ainakin osasin jo lukea. Luin vanhaa tietosanakirjaa, jossa mainittiin Mendel ja yksinkertaisia esimerkkejä ominaisuuksien periytymisestä. Pienenä osasin koirarodut, hirveästi eläinlajeja ja katsoin kaikki television luonto ohjelmat. Kasvatin sammakonkutua pienessä akvaariossa ja kirjoitun tutkimusraportin, jossa seurasin nuijapäiden kehitystä. Isoja mötköjä niistä kasvoikin akvaariokalanruoalla... Seikkailin pystykorvan kanssa metsissä ja yritin pyydystää räkättirastaan poikasia.

Luomu possuja työpaikalta

Koulussa loistin biologiassa, muu koulu ei sitten kiinnostanutkaan. Kävin luonnontieteellisen lukion ja kaikki biologian kurssit. Halusin biologiksi, tutkijaksi ja mieluiten sademetsiä tutkimaan. Hain Turun yliopistoon biologian linjalle, mutta jäin varasijalle. Lähdinkin Hämeen ammattikorkeakouluun Mustialaan katsomaan maajusseja. Mustialaan olin hakenut ihan uteliaisuudesta ja koska yhteishakuun piti pistää viisi vaihtoehtoa..

Siinä olin sitten kaupunkilaistyttönä maalaisten keskellä violetissa siilitukassa ja yritin sopeutua joukkoon. En osannut ajaa traktorilla, enkä tiennyt mikä äes on saati mitä sillä tehdään. En tiennyt mitään, mutta päätin katsoa vuoden miten pärjään. Neljä vuotta kului  ja valmistuin agrologi (Amk): si.

Mie ja karitsat

Kuulin toistuvasti, että Helsingissä Viikissa voisi opiskella jalostusta. Päätin piruuttani hakea ja läpäisin pääsykokeen. Edessä oli muutto Helsinkiin. Nyt opiskelen kolmatta vuotta Helsingin yliopistossa kotieläintiedettä pääaineena jalostus ja sivuaineena perinnöllisyystiede. Valmistumisvuotta en osaa vielä edes sanoa, ehkä pari vuotta menee vielä. Valmistumisen jälkeen olen sitten jalostusagronomi.

Mitä minä sitten jalostan tulevaisuudessa? Lampaita. Ihastuin suomenlampaisiin harjoitteluaikana ja opinnäytetyöni kirjoitin myös näistä karvaturreista. Lampaat ovat oikeasti ainut eläinlaji, josta oikeasti tiedän paljon. Voin puhua lampaan eri ominaisuuksien jalostamisesta monta tuntia. Välillä kiusaan isääni, sanomalla että olen kymmenen vuotta käynyt koulua ruvetakseni lopulta lampuriksi. Todennäköisesti teen tulevaisuudessakin töitä lampaiden parissa ja varmasti hankin itselleni pienen katraan kun vain pystyn.

Miten tämä liittyy sitten koiriin ja akitaan? Akita ei ole terve rotu, sillä on kiusana periytyviä vakavia sairauksia SA ja VKH. Rodun geenipohja on myös hyvin kapea, sillä rotu on elvytetty henkiin vain muutamasta koirasta ja kymmeniä vuosia sitten johtuneesta menestyneen uroksen liika käytöstä. Lähes kaikkien koirien takaa löytyy tietty uros. Ongelmaan ei ole nopeaa ratkaisua. Geenitestiä kehitellään, mutta uskon, että testistä huolimatta emme voi karsia kantajia populaatiosta. Käytettävä geeniaines todennäköisesti kutistuisi olemattomiin. Testillä voisi kuitenkin löytää terveet koirat ja lisätä niiden käyttöä.

Nami

En vielä ole varma rupeanko itse kasvattajaksi (todennäköisesti jonkinlainen yhteistyö voisi olla sopivin vaihtoehto.) Mutta haluasin oppia mahdollisamman paljon, jotta voisin hyödyntää koulutustani akitan parissa. Koirien jalostuksessa olen vasta oppilas, mutta tämä maailma on vienyt täysin mukanaan. Onneksi minulla on ollut onni tutustua moneen kasvattajaan (akita, tiibetinspanieli, suomenajokoira, karjalankarhukoira, suomenpystykorva, tolleri), joiden kanssa tutustua koirien jalostuksen syövereihin.

Visiitti Viikkiin

Keskiviikkona kävimme Spartan kanssa Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa. En kertonut mitä epäiltiin, jotta saisin mahdollisen toisen mielipiteen. Minua haastatellut opiskelija paljastui akita faniksi ja hän tutkikin jätkän varman oloisesti. Sparta oli koko tutkimuksen ajan kiltisti ja antoi ronkkia itsensä läpikotaisin. Hieman yllätyin kun vaaka näytti vain 34,6 kg eli jätkä on laihtunut muutaman kilon. 

 

Opiskelija vei jätkän lääkärille näytille ja mie istuin odotussalissa. En viihdy ihmissairaaloissakaan, joten yritin keskittyä lehtiin ja taistella huonoa oloa vastaan. Desinfiointi aineen haju saa minut voimaan huonosti ja ajatukset palasivat koko ajan siihen hetkeen kun viimeksi istuin eläinsairaalassa Namin kanssa. Silloin meinasin pyörtyä kun piskuinen Nami laitettiin tiputukseen.. (Olen työkseni hoitanut eläimiä ja pistänyt antibioottia lehmiin ja sikoihin, joten en normaalisti välitä neuloista yhtään.)

Kun Sparta tuotiin takaisin, palasimme pieneen tutkimushuoneeseen. Spartalta piti ottaa verikoe tulehdusarvojen selvittämiseksi. No, mie pidän jätkän pään kainalossa ja opiskelija yrittää ottaa verta. Sparta ei reakoi mitenkään, mutta viidennen piston jälkeen opiskelija luovuttaa. Akitalta on ilmeisen vaikea löytää suonta, joten lääkäri tulee avuksi. Eläinlääkäri sitten löytääkin suonen ja verta on reippaasti lattiallakin. Ja omistaja tuntee huoneen kovin pieneksi.. onneksi istuin jo valmiiksi.

Kun jätkän tassut on siteissä, lääkäri kertoo diagnoosin. Se on se saamarin sinus. Ja koska sinus on päässä, se voi ulottua aivoihin, joten tarvitaan magneettikuvaus tilanteen vakavuuden selvittämiseksi. Eli voidaanko leikata, leikataanko ja kuinka iso leikkaus on tulossa. Lääkäri selittää myös, että leikkauksen suorittaisi kokenut lääkäri, joka on näitä leikannut paljon. Mie nyökkäilen ja yritän sulattaa tulevan kuvauksen päätä huimaavaa hintaa.. Lääkäri testaa puhuessaan myös jätkän silmiä, jalkojen asentoja ja liikkeitä, jotta nähdään onko neurologisia oireita. Sparta on oireeton, joten toivoa vielä on.

Lääkäri toteaa minun olevan aika tyyni, jolloin on pakko sanoa, että tätä epäilinkin. Lääkäri ja opiskelija vuorostaan nyökkäilevät kun sanon, että olen jo lukenut aiheesta ja varautunut huonoihin uutisiin.  Seuraavaksi varattiin magneettikuvaus aika ja kiitin ja lähdin kotio. Vakuutuskin korvasi tästä päivästä 16 euroa, saas nähdä miten magneettikuvan kanssa käy.

Raportissa luki kehut Spartan kiltteydestä. Oli kuulemma kiltisti istunut kun ryhmä opiskelijoita ja lääkäreitä olivat tutkineet päätä. Hieno jätkä.

Loppu päivän istuin lattialla. Sparta nukkui, oli varmasti rankka päivä. Peruin Saksan matkani, sillä rahani eivät millään riitä. Enkä millään voi tässä tilanteessa olla viikkoa poissa. Tulee noita reissuja vielä. Yritin keräillä itseäni. Hirvittävän huono tuuri osui kohdalleni toistamiseen. Aina sitä pelkää SA:ta tai VKH:ta akitan kanssa, mutta että tälläinen ja ihan ekaa kertaa akitalla. Huh. Nyt pitää vain toivoa että sinus on leikattavissa ja että tästä selvitään hengissä. Suoraan voin sanoa, että pelottaa ihan hirveästi.

 

Tätä dermoid sinus- asiaa puidaan myös akita foorumilla, josta voi lukea tarkempaa tietoa tapauksesta.