Sansa 2v!

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen kirjoituksen jälkeen. Työt ja opiskelut pitävät kiireisenä, mutta jospa kirjoittelen lyhyesti kuulumiset.

Poikettiin Sansan kanssa pikaisella näyttelymatkalla Ruotsin puolella. Meno matkalla nappasin kyytiin Sansan velipojan Linuksen ja tämän omistajan Sofian. Koska vihaan laivoja, kuljimme vain maata pitkin, eli suunta oli pohjoiseen. Yötä olimme Keminmaalla varsin mielenkiintoisessa pikku hotellissa, mutta eipä se mitään koska matka jatkui varhain aamulla.

Ajelimme hyvässä etuajassa Överkalixiin ja leiriydyimme. Itse näyttelyssä ei kulunut paljon aikaa, akitoja kun oli paikalla vain kaksi ja oltiin ensimmäisten tuomaroitavien joukossa. Ilman titteleitä saatiin palata kotiin, mutta kyllä me varmasti lähdemme onneamme kokeilemaan uudestaan.

Sen verran voin kertoa, että Ruotsissa käyminen on yllättävän helppoa, ihan koulu ruotsilla pärjää hyvin. Huom, ilmottautumisessa auttaa google kääntäjä. :) Rohkeasti siis vain reissaamaan.

Sansa ipana täytti jo täydet kaksi vuotta. Aika on mennyt hirvittävän nopeasti. Hiljalleen tuokin alkaa kasvattamaan aivoja, käytös on muuttunut viimesen kiiman jälkeen huomattavasti. Turha pöhinä on jäämässä ja vieraiden ihmisten syliin kiivetään pusuttelemaan.

Pari viestiä on tullut jo kasvatukseen liittyen: "Miksi ei ole jo pentuja???". Oma mielipiteen on, että Sansa on vielä ihan liian nuori. En näe mitään järkeä pennuttaa koiraa noin nuorena, mikään kiire ei ole, joten kasvakoon ja kehittyköön aikuiseksi rauhassa. Lisäksi VKH:n menehtyneistä koirista 80% sairastuvat alle 3-vuotiaana ja SA:n ensioireiden keskimääräinen alkamisikä on 2-4 v. Uskon että odottamalla pennutusta pienenee riski, että pennutankin sairastuvan koiran. 
Etenkin uroksilla ei ole mikään kiire pentujen kanssa. Omissa suunnitelmissa onkin löytää vanhempi herra, joka on ainakin todistanut pysyneensä terveenä kypsään ikään saakka. 

Spartan kanssa käytiin lopultakin luonnetestissä. Olin pitempään suunnitellut ja suunnitellut, mutta lopulta päästiin LPKY:n järjestämään testiin. Eniten itseäni jännitti, että meneekö testi edes läpi. 

Sparta käyttäytyi hienosti: leikki, ja pusutteli tuomarit ja oli ihan selvästi hurmaus asenteella liikkeellä. Tosin luoksetulossa jätkä karkasikin pissalle ja omistaja sai huudella turhaan. (Yleensä Sparta on maalla vapaana, koska ei taatusti katoa pihasta ja tulee kutsuttaessa.)  

Pimeässä huoneessa jätkä tutki kaikkea hienosti, mutta omistajaa ei pahemmin kiinnostanut hakea. Tuomarin mukaan jätkä oli ovella todennut, että "jahas, tässä sitten ollaan." Muutenkin jätkä mietti pari kertaa, mitä oikeasti kannattaa tehdä. Tulokseksi tulikin tasapainoinen koira. Tuomarit myös miettivät miksi koira tuijotti kenkiä, kunnes testin jälkeen leikitin Spartaa. Jätkähän innostuessaan avaa talvikengistä kengännauhat.

Itse yllätyin että tarvittaessa Jätkä kyllä puolustaa. Tähän saakka kaikki juopot ja narkkarit ovat saaneet kyllä tulla melkein iholle ihan rauhassa, kunnes omistajan ärripäät tehoavat. 

Kuuntelin tuloksia sitten ihan puulla päähän lyötynä. +190. Huh. Koiralla on palikat paikallaan. Hieno Sparta. :) Kyllä on pakko sanoa, että tulos tuntui paremmalta kuin mitkään sertit ikinä.

Reppureissuja

Jonkin verran olen päässyt maailmalle, alhaalla luettelu missä on käyty. Varsinaisia reppureissuja ovat olleet Amerikka ja kerran Saksassa, muut ovat olleet koulureissuja. Virossa kävin työn puitteissa. Mikään maailmaa kiertävä intohimoinen reissaaja en ole, tykkään tehdä lyhyempiä virkistys reissuja, hyvässä seurassa.

• Unkari
• Viro :Saarenmaa
• Saksa: Essen-Bremen-Berlin 2x
• Irlanti
• Norja
• Venäjä: Pietari
• USA: Los Angeles- San Francisco-Las Vegas

 Ja LONTOO!

Lontoon reissu on ollut pitkäaikainen haave, joka ei ole ottanut toteutuakseen. Lopulta päätin lähteä seikailemaan yksin, kun nykyään kiireisten ihmisten aikatauluja on vaikea yhdistää. En etukäteen paljon reissua suunnitellut, ajattelin että käyn siellä missä huvittaa ja ehdin. Rennolla asenteella liikkeelle siis.

Eli hyppäsin ensin koneeseen Tampereelta, jolla lennettiin Helsinkiin ja juoksu vaihdon jälkeen kohti Lontoota. Vaihto oli tosiaan tiukka kun sai juosta koko kentän läpi, mutta vähän jännitystä heti reissun alkuun. Lontoossa Heathrowin kentällä meni hetki päästä ulos ja kohti metroa. Ostin ensimmäisenä kartan ja seikkailu alkoi.

Metroasemalla ensin ostin Oyster-kortin, paikallisen seutulipun, mihin sai varattua rahaa kulkemista varten. Onneksi sain oppaalta apua, olin ihan pihalla Lontoon linjoista ja vyöhykkeistä. Parasta oli että kortin sai lähtöpäivänä palauttaa ja sai vielä kortille ladattuja käyttämättömiä rahoja takaisin.

Metrolla suuntasin sitten kohti hotellia. Metrot takkusivat melkoisesti, mutta paikalliset ottivat rennosti. Hotelli löytyi helposti, olin etukäteen varannut huoneen EasyHotellista Earlscourtin alueelta. Heitin vain rinkan huoneeseen ja lähdin etsimmään ruokaa.

Kävin syömässä Fish & chips, jotka olisiva kuulemma Lontoon parhaat.  Annos oli valtava ja hyvää oli. Tunnelma oli myös loistava ja sulauduin hyvin porukkaan. Telkkarissa pyöri jalkapalloa, joten kyllä sitä ehdottomasti tunsi olevansa Englannissa.

Seuraavan päivän kohde oli Luonnontieteen museo. Oikeastaan koko reissuun tuli lähdettyä, tarkoituksena käydä tuossa kuuluisassa museossa. Ja koko päivähän siellä kului. Vuokrasin kuulokkeet ja niiden opastuksen tahdissa olikin kiva tallustella muiden turistien keskellä. En koskaan ollut nähnyt dinosauruksien luita, joten pieni lapsi sisälläni hihkui riemusta. Lisäksi tuli moikattua Darwin -herraa, joka oli asetettu museon kunniapaikalle. Iltapäivällä kiertelin vielä kauppoja ja kävin Tieteen museossakin kääntymässä, mutta kipeytyvä polvi vähensi intoa kävellä.

Seuraava päivä menikin sitten perusnähtävyyksiä kierrellessä. Ensin kävin heti aamusta katsomassa Big Benin ja viereisiä kuuluisia rakennuksia. Sisälle en mihinkään edes pyrkinyt, esim. kirkoon näkyi olevan valtava jono.. London Eye tuli katsottua myös ihan maan kamaralta.

Kävin myös ystävän suositusten perusteella vilkaisesmassa London Dungeon- nimisen paikan. Se on eräänlainen kummitusjuna, missä on näyteltyjä esityksiä maan värikkäästä historiasta. Viihdyttävä kokemus. Itse kuljin ruotsalaisen opiskelija joukon mukana, mutta kuulemma menisin täysin ruotsalaisesta. Jono oli heti aamusta valtava, joten jos haluaa kokea kierroksen kannattaa olla heti aamusta paikalla tai ostaa lippu etukäteen netistä. Dungeonin vieressä oli Lontoon Akvaario, iso vedenalainen maailma. Itse jätin senkin välistä kun kauhulla katselin ulos kiemurtelevaa lastenrattaiden jonoa.

Seuraavaksi suuntasin toiselle puolelle jokea ja metrolla hieman kauemmas. Lähdin etsimään Temppeli kirkkoa. Kirkko on pieni, ristiretkien aikaan rakennettu temppeliritarien kirkko. Suurelle yleisölle tuttu Da Vinci-koodi elokuvasta. Kirko on kyllä hyvin piilotettu nykyaikaisten toimistojen katveeseen ja oikeasti meni heti että osuin kirkolle. Mutta ehdottomasti visiitin arvoinen kokemus.

Iltapäivän seikkailin pitkin Lontoon ostoskatuja. Tai linkkasin/ onnahtelin, polvi otti itseensä rappusista ja mukulakivetyksestä. Pakko todeta että keskustassa ei kannata ostoksia tehdä, sen verran tyyriit liikkeet ovat edustettuina. Kannattaa etukäteen tutkia suosituksia ja seikkailla keskustan ulkopuolelle. Kävin vielä Buckinghamin palatsin edessä pikaisesti kääntymässä. Nälkä oli jo kova, joten tallustelin palatsilta puiston läpi Hard Rock cafeeseen syömään.

Olen käynyt kerran aikaisemminkin Hard Rock:issa syömässä, se oli Californiassa San Franciscossa. Jono oli valtava, mutta yksin kukevana paikka irtosi helposti. Pääsin baarin eteen syömään ja jutustelemaan pöydän toisella puolella hääräävän henkilökunnan kanssa. Ruoka oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. Mehevä ja iso hampurilainen ja vihdoinkin kunnolla tehty mojito. Parasta.

Seuraavana aamuna hyppäsinkin taksiin ja intialainen puhelias kuski heitti takaisin lentokentälle. Pakko sanoa, että taksi oli kiva vaihtoehto aamuyöstä kulkiessa. Eikä edes kallis, kunhan sen varaa hotellin tiskiltä etukäteen.  Uutisissa olivat koko viikon painottaneet että puhelimet ja tabletit on laitettava turvatarkastuksessa päälle, ettei terroristit saa akkujen tilalle laitettua pommia.. Noh, tarkastuksessa heitin tavaroideni päälle vanhan nokialaiseni. Turvamies katsahti kerran puhelinta ja nauraen viitoili sen olevan ok. Jotain hyötyä omistaa kivikautinen kännykkä.

Lensin takaisin Helsinkiin ja sitten taas pikku lento Tampereelle. Lontoon kone oli myöhässä joten Tampereen konettakin siirrettiin eteenpäin. Kuulin kuulutuksen juuri kun olin jo juossut koko kentän läpi.. noh, tulipa sulatettua matkalla kerättyjä herkkuja vyötäröltä.

Jos joku pohtii uskaltaako Lontooseen lähteä yksin, sanoisin että kyllä. Siis tervejärki ja varovaisuutta mukaan niin ei mitään hätää. Yksin en kulkenut missään epämääräisillä kujilla ja joka paikassa oli laumoittain turisteja. Kannattaa silti ottaa kaveri mukaan, koska jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Itse ajattelin lähteä vielä uudestaan, koska puolet jäi vielä näkemättä. :)

Karhu ja Kotka

Hengissä ollaan vielä, tosin eipä rauhallisesta ja tasaisesta arjesta ole hirveästi kirjoiteltavaa.

Koirat kävivät konekarhulla pyörähtämässä ja tulokset olivat ihan odotettuja. Kumpikaan ei lähtenyt karhua haastamaan, toimintakyky kuitenkin säilyi. Sansa pysyi vierellä haukkuen ja Sparta päätti että kauempana on parempi. Ei siis mitään sankarillista Hopeanuolen tapaista karhuntappomeinikiä. (lol) Kummatkin koirat palautuivat nopeasti eli hermojenkin pitäisi olla ok. Lähinnä tämä vahvisti ajatusta että koirat pitää käyttää vielä joskus kunnon luonnetestissä. Kunhan päästää johonkin kokeeseen.

Itsellä on riittänyt töissä kiirettä. Ajamista on kertynyt aivan tarpeeksi, joten kun piti pitkästä aikaa raahautua näyttelyyn, olin kuin näyte "en tykkää"-mainoksesta autoa pakatessani. Noh, vähän helpotti ettei Kotkaan ollut järkyttävän pitkä matka.

Heti aamusta ei pahemmin ruuhkaa ollut. Tosin puolet matkasta arvailin minne suuntaan pitäisi mennä, koska minun navigaattorilla voi rahellisesti sanoen heittää vesilintua. Auton sai parkkeerattua hyvin, mutta sitten melkein eksyin. Näyttelypaikalle piti olla 300 m kävely ja ilmeisesti lähdin väärään suuntaan. Noh, onneksi liikkeellä oli muitakin ja löysin kehään, vaikka hetken pelkäsin et nyt myöhästytään.

Kehän reunalla pikainen moikkaus tutuille, Sparta häkkiin ja sit odottelemaan. Jätkäkin oli rauhallisesti kun tajusin antaa olkalaukkuni häkin sisälle vahdittavaksi. Sansalla oli kehässä oikein hauskaa. Likka loikki ja yritti syödä hihnan ja pusutella tuomarin. Annoin tytön perseillä, parempi se että Sansalla oli kivaa. Tuomarin arvostelussa kuulin lähinnä mitä virheitä koirassa on joten hieman yllätyin kun SA tipahti ja toisella kierroksella käteen tyrkättiin ruusukkeita. En muistanut että kyseessä oli kansainvälinen näyttely, joten cacib ruusuke vasta yllätys olikin. (Etenkin kuin kun vain viikko sitten Sansa oli liian lihava). Lopuksi saatiin sitten kotiin vielä VSP-ruusuke.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, tykkään ruusukkeista. Siinä meikäläisen motivaatio lähteä näyttelyihin. Pokaalitkin ovat kivoja, mutta toistaiseksi koirat ovat saaneet pienempiä pokaaleja kuin minä itse aikonaan kilpauralla. :D

 Kun raahauduin takaisin autolle päin, oli tosiaan kiiteltävä onnea, että akitat olivat olleet ensimmäisenä kehässä. Minä olin saanut autolle paikan helposti, mutta myöhemmin tulleet olivat parkkeeraaneet ties minne saakka ja matka kehään venyi varmasti pitkäksi. Onneksi oli mönkijäkuskeja, jotka huristelivat pitkin poikin ja autoivat ihmisiä kantamusten kanssa. 

Seuraavat näyttelyt jäävät taas välistä. Olen laiska, en suunnitelmista huolimatta jaksa ajaa peräkkäisinä viikonloppuina maan halki. Sitten onkin erkkari, joka on "the"- näyttely. Mutta seuraava kirjoitus ei tule koskemaan lainkaan koiria, koska meikäläinen livahtaa lomalla Lontooseen. Niihin tunnelmiin siis.

Kotisivujen osoite vaihtuu!

Kuten otsikkokin sanoo, muutan kotivut toisaalle, toivottavasti helppokäyttöisemmälle pohjalle. Ainankin minä tykkään uudesta tyylistä todella paljon.

Joten tervetuloa tutustumaan sivuihin : http://kennelfrostladys.ota.fi


Sansalainen kävi tosiaan kuvauksissa, joista tipahti hyviä uutisia. Tulokset voi käydä kotisuvuilta lukemassa. Jee! Tyytyväinen olen. Pentuja ei ole vielä tulossa, mutta hyvät uutiset tarkoittavat että uskallan jopa jotain suunnitella. Mutta Sansan kanssa odotellaan vielä lisää ikää.

Meille tuli myös Sansan kanssa pikavisiitti eläinlääkäriin suolitukosepäilyn vuoksi. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta tärkeä läksy tuli opittua. Nämä koirat eivät syö enää edes luumurskaa sisältäviä pötkylöitä. Ihan liikaa luuta näille kavereille.

Noh, näyttelyt voidaan tietysti unohtaa. Harmittaahan se tietty vähän, vaikka oma asenne näyttelyihin on kaksijakoinen. Noh, olen innostumassa melkoisesti muista harrastuksista. Sparta nauttii hirveästi tokosta ja varmasti pärjäisi jos harjoiteltaisiin paljon ahkerammin. Ja täysin uutena on jälki, eli koirat seuraavat ihmisen jäkeä eri maastoissa. Tämä näyttelytauko on todellakin näyttänyt että koirien kanssa voi puuhailla kaikkea muutakin ja voisimpa melkein sanoa, että ainakin omat koirat nauttivat enemmän näitä uusista harrastuksista.

Sananen monimuotoisuudesta

Kun halutaan saada geneettisesti monimuotoisempi koira, pitää hyväksyä se, että se monimuotoisuus lisääntyy myös ulkomuodossa. Vielä ei koiramaailmassa ole joka kasvattajalla käytössään tekniikkaa, jolla sieltä genomista voitaisiin valita ne kohdat mitä haluttaisiin ottaa lisää. Varmaan Koreassa tai Kiinassa jotain jo viritellään, mutta voipi kestää hetki ennenkuin me tavalliset tallaajat voimme tehdä täsmälleen sellaisen koiran kun tahtoisimme.

Eli jos tahdomme lisätä monimuotoisuutta, pitää sietää myös ulkomuotovirheitä. Yhtenäinen ja toisiaan muistuttava populaatio on luotu lähinnä sisäsiitoksella ja kun tätä ruvetaan purkamaan, väistämättä joudutaan joustamaan niissä 45 asteen kulmassa olevista korvista, tai itämaisista vinoista silmistä, tai vaikka hännän asennosta. Ja jos mietitään risteytyksessä tapahtuvaa rotutyypin häviämistä, niin ei hätää. Sen kun saa palautettua sukupolvien kuluessa. Hyviä esimerkkejä voi jokainen googletella, aloittaen vaikka dalmatialaisista.

Yhdenkään jalostuskäytössä olevan akitan ei ole pakko käydä näyttelyssä kertaakaan, eikä saatu näyttelytulos aseta mitään rajoja jalostuskäytölle. Ei edes hylkäävä tuomio, tai ei_voi_arvostella- tulos. Ulkonäkö ei myöskään ole mikään este tuontikoiran maahantuomisessa. Kukaan ei voi kieltää tuomasta rumaa koiraa maahan. Kauneushan on katsojan silmässä, onneksi.

Ja yleensäkin näyttelyistä voidaan olla montaa mieltä. Itse tosiaan tykkään ruusukkeista, mutta omissa jalostuspäätöksissäni koirien näyttelymenestyksellä ei ole merkitystä. Tuloksetkin riippuvat ikävän paljon siittä kuinka omistaja jaksaa näyttelyissä ravata.

Akita vs. akita/pystis

Loppuun vielä sana Lemmygatesta.
Minultahan ei mielipidettä kysytty, ehkäpä sen vuoksi, että se on jo hyvin kaikkien tiedossa.
Mutta sanotaan vielä kerran, niin ei jää epäselväksi. Lemmyn siirto EJ-rekkariin, tai amerikanakitaksi olisi täysin naurettavaa. Siinä meillä on koira, joka on tutkitusti monimuotoisempi kuin muut tutkitut akitat. Meillä olisi käytössä loistava lähde monipuolistaa rotua ja se pitäisi kieltää?? Samaan aikaan kun tihkuu uutisia uusista SA sairastuneista koirista?? Juuri näin. Mikään akitan pelastus amerikan serkut eivät ole, mutta askel kohti monimuotoisempaa ja toivottavasti terveempää rotua.

Minä ainakin voisin ottaa itselleni epätyypillisen näköisen akitan, jos se välttyisi näiltä rotutyypillisiltä sairauksilta. Pitääkö jokaisen kokea oman koiran menetys ennenkuin terveyden merkitykseen herätään?




Keskustelen tästä aiheesta eritäin mielelläni, joten tule morjestamaan näyttelyyn tahi muualla.

Eliniän odote?

No ei se blogi hiljentynytkään. Tuntuu etten saa kaikkea järkevästi kotisivuille ja tilastojen mukaan käviöitä ei kiinnosta tippaakaan lukea terveydestä tai jalostuksesta, joten jatketaan toistaiseksi paheksunnan herättämistä täällä. (Hurraa valistuneet pennun hankkijat).

Mutta itse asiaan...

Kuinka pitkäikäinen kaveri akita on? Yritin aiheesta tutuilta kysellä, mutta koska akita on verrattaen uusi rotu maassamme (rotujako 2000) niin tilastoja ei pahemmin vielä ole kertynyt. Kuitenkin jotain karkeaa yleistämistä voidaan tehdä koiranetin tilaston 20 koiran ja puskaradion kautta kuuleman mukaan. Korostan vielä että todellakin karkea yleistys, sillä valtaosa tämän maan akitoista ovat nuoria, koska pentumäärät ovat vasta olleet muutama vuoden nousussa.

Aloitetaan alusta.

Jos pennussa on synnynnäinen vika, se näyttää selviävän vähän alle vuoden ikään. Tämä riippuu tietysti monesta seikasta esim. ongelman vakavuudesta ja voiko ongelmaa lääkitä. Pieni pentu voi pärjätä, mutta kasvaminen yleensä pahentaa ongelmaa.

Seuraava kynnys on 2-3 vuotiaana immuniteetti ongelmat. VKH:n sairastuneista koirista 80% ovat alle 3 vuotiaita. VKH vie koiran nopeasti, mutta riippuu täysin omistajasta miten kauan taudin kanssa taistelee. Amerikassa koirilta jopa poistetaan silmät, jotte elinikä pitenisi, mutta pitää muistaa että tauti ei ole vain silmissä. SA iskee milloin vain ja lievän SAn kanssa koira voi elää veteraaniksi saakka, joten ne eivät tilastoissa näy vielä.

Seuraava kompastuskohta on 6-7 vuotiaat. Tämän iän jälkeen iskee kasvain tai rakenne alkaa pettämään. Tutkimuksen mukaan esim. lonkkien kunto vaikuttaa selvästi odotettavaan elinikään. Akita on varsin kookas koira ja isot koirat keskimäärin elävät lyhyemmän elämän kuin ihan pikku piskit.

Vanhimmat tilastossa näkyvät koirat ovat olleet yli 10 vuotiaita. Mutta tiedän että reippaasti vanhempia koiria yhä tassuttelee seurassamme.


Jos loppuun saa esittää taas toiveita, niin olisi kiva jos enemmän tietoja koirien kohtaloista tallennettaisiin koiranettiin. Tiedän että surun hetkellä tämä ei ole ensimmäisenä mielessä, mutta tämä antaa tärkeää tietoa rodusta. Ainakin osaisi pennun ostajalle antaa edes jonkinlaisen arvion kuinka pitkäikäisen kaverin voi saada.

Nami eli lopetustuomion jälkeen vielä 3kk tiukan ruokavalion ja lääkkeiden avulla.