Pelottelua

Koska kierrän jonkinverran näyttelyitä koirieni kanssa, usein uteliaat tulevat puhelemaan rodusta ja erittäin mielelläni vastaan kaikkiin kysymyksiin. Näin kävi myös viime viikonloppuna, juttelin monen pennusta haaveilevan kanssa. Mutta yhden keskustelun jälkeen jäi olo, että nyt taisi kyselijä pelästyä.

Kerron lähinnä omista koiristani ja kokemuksistani tämän rodun kanssa. Jos haluaa rodusta ruusuisen kuvan, ensimmäinen virhe on puhua minun kanssani. En tahallani peloittele ketään, mutta kuten on useaan kertaan sanottu, onneni on varsin huono. Ja kysyttäessä vastaan valitettavan suoraan.

Olisinko itse jättänyt ensimmäisen pennun ostamatta, jos joku olisi kertonut kaikki mitä tiedän nyt? Tuskin. Olin haaveillut akitasta jo kauan. Ja nytkin, kaiken tämän kokeneena, odotan pentu uutisia. Siksi jokaiselle pennusta haaveilijalle en voi kuin toivottaa onnea. Samassa veneessä ollaan.

Kerran akita, aina akita, tai ei enää koskaan. 

Uninen potilas

Tulevaisuuden suunnitelmat on suunnattu joulukuuhun ja voittaja viikonloppuun. Suuria tavoitteita ei ole, mutta Sansa kuitenkin puunataan niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Vähän turhan kallis näyttely, jotta sinne veisi puolikuntoisen koiran. Neiti on laihdutuskuurilla, kun ruoka maistuu turhankin hyvin. Sparta puolestaan on lihotuskuurilla. Sairastelu ja leikkaus ovat vetäneet pojan hoikkaan kuntoon, mitä karvattomuus vain korostaa. Onneksi Maukas merkkinen poro maistuu selvästi paremmin kuin Mush. (Näyttää minunkin silmiin ihan eri laatuiselta) Kutinat eivät ole vielä paljon helpottaneet, mutta ainakin karvat kasvavat jo takaisin nivusiin, mikä on hyvä merkki. Ja tassut ovat ehjät.

Uros koiran leikkauksesta voin vielä sanoa, että vaikka pallien poistoa pidetään helppona ja lähinnä koomisena juttuna, on se silti leikkaus. Sparta oli ensimäisen päivän oikeasti kipeä ja valitti, mitä se ei tehnyt edes kun pää oli auki sinuksen poiston jälkeen. Eipä omistaja ole pitkään aikaan ollut yhtä helpottunut kun silloin illalla kun jätkä lopulta suostui pissalle ja hoiperteli itse pitkin nurmikkoa. Kipulääkkeitä todellakin tarvittiin. Onneksi toipuminen oli nopeaa (tai tehokkaat lääkkeet), jo seuraavana iltana jätkä hyppeli Sansan perässä varsin koomisesti, vaikka kipeä vielä olikin. Jälleen Sparta todisti olevansa ihanteellinen potilas, sain nimittäin itse otettua tikit pois, ilman vastalauseita.

Sana vielä Namista

Luin ostamaani kirjaa Control of Canine Genetic Diseases ja törmäsin lopussa lueteltuihin akitalle tyypillisiin sairauksiin. Siellä oli paljon tuttua, mutta löysin myös tämän:

"Renal Dysplasia. Failure of normal development of the renal parenchyma, causing malfunction & death. Clinical signs are those of renal failure. Tauti on perinnöllinen, mutta periytymistä ei ole määritetty."

Tietenkin pitää muistaa että kirja on amerikkalaisen kirjailijan kirjoittama, joten siellä rotu akita sisältää amerikan akitan ja japanilaisen akitan yhdessä. Mutta tuo on täsmälleen Namin diagnoosi.

Minulle voi laittaa viestiä, jos tuntee jonkun muun akitan jolla on ollut munuaisongelmia, etenkin jo pentuna tai nuorena. Tiedän että Namin lisäksi ainakin yksi amerikan akita pentu olisi samanlaiseen tautiin Suomessa menehtynyt.

Tulevana kasvattajana yritän kartoitella kaikki riskit, jotka tähän rotun liittyy.
Tietenkin tämä helpottaa elämää Namin muistojen kanssa. Pennulla vain ei ollut mitään mahdollisuuksia. Joskus tieto ei todellakaan lisää tuskaa, päinvastoin. Oma tuurini akitojen kanssa on huono, mutta ehkä ei sittenkään aivan mahdoton.

Allergiaa..

Kävin maanataina luottoeläinlääkärilläni vahvistamassa seikan, jonka olen vakaasti kieltäytynyt uskomasta jo hetken. Spartan korva, tassu ja nyt mahanahka ongelmat ovat allergia peräisiä. Käsissäni on allerginen koira..

Tunnelmat ovat varsin matalalla. Spartahan on, perheen kieroutuneen huumorin vuoksi, ollut sinus leikkauksesta asti lempinimeltään rakas maanantai kappale. Tätä ei saa ymmärtää nyt väärin. Sparta on äärettömän rakas kaikille. Se on monessa mielessä täydellinen meikäläiselle, mutta terveydessä voisi olla parannettavaa.

Spartan ruoka sisältää tästä lähin vain peuraa ja perunaa. Muita aineksia lisäillään kun oireet helpottavat. Ostin sopivia nappuloita ja lihan etsintä on käynnissä. Pakko sanoa että koira ei ainakaan ole muutoksesta yhtään innoissaan. Sparta on kiltti potilas kuten aina, mutta selvästi inhoaa lääkkeitä.

Eipä tämä ole helppoa omistajallekaan. Aina iskiessä antibioottia tuon koiran kitusiin saan väläyksen Namista - ei yhtään kiva juttu. Sairaan koiran hoitaminen on raskasta. Etenkin itselle Spartan huono ruokahalu iskee pahasti. Muistot Namista ovat liian pinnalla.

Spartan tilanne saa minut vilkuilemaan Sansaa eritavalla. Tuon likan on syytä pysyä terveenä. Kolmas kerta toden sanoo, vai miten se meni? Taloon myös piti tulla uusi akita tyttönen, mutta pieni osa minusta tahtoisi kiskoa hätäjarrua niille suunnitelmille. Mitä jos Spartaa ei saada kuntoon tai Sansakin sairastuu? Silloin olisi jo rodunvaihdon aika.

Kaikesta huolimatta periksi ei anneta. Nyt vain pitää löytää tuolle pojalle sopiva ruoka. Sparta myös lopultakin tällä viikolla steriloidaan. Eli ei vahinkopentuja meille. 

Jalostukseen ei todellakaan pitäisi käyttää allergisia tai mysteerisesti kutiavia koiria, tai edes koiraa joka syö jotain erikoisruokavaliota.

Metson haukkuja

Ihan jokainen ei uskonut meikäläistä kun sanoin kouluttavani pienestä sekarotuisesta täyden lintukoiran. Eikä treenaaminen Viikin pullasorsien ja oravien kanssa ollut kaikkein helpoin tie. Mutta nyt voin todistaa että pikku puolipystärini toimii oikeasti metsällä.

Isä käski koiran metsään ja Halla ampaisi liikkeelle kuin ammattilainen. Vain vartin etsimisen jälkeen oli metso löydetty, haukuttu ja ammuttu. Hieno tyttö! En voisi olla ylpeämpi pikku neidistä. Maalle jääminen oli selvästi oikea ratkaisu Hallalle. Ainakin hymyt olivat yhtä leveät niin koiralla kuin isälläkin. En varmaan tyttöä takaisin saisi vaikka pyytäisin.

Ehkä uskallan seuraavaksi ottaa puhtaan pystärin. :) Pitäisi varmaan selvittää Hallan isä, joka on näin vahvat metsästysgeenit jättänyt jälkeläiselleen.

Valioitumisen hinta?

Sansan kanssa näyttelyiden kiertäminen on alkanut hienosti ja ajatus typyn saamisesta muotovalioksi houkuttelee. Ajattelinkin koota kasaan kuinka paljon koiran valioituminen tulee maksamaan.

Tietenkin on pakko sanoa, että tämän rodun koiria ei näyttelyissä hirvittävästi juokse, aika normaalia on noin 5 koiraa per näyttely. Joten jos koiralla on vähääkään mahdollisuuksia, valioituminen ei ole hirvittävän vaikeaa. Verrataan tilannetta vaikka kultaisiin noutajiin, joilla näyttelyssä on koiria kilpailemassa titteleistä aina kymmeniä koiria.

Tuomareissakin on melkoisesti eroja, joten tarkasti tuomarit valitsemalla valioituminen helpottuu. Esimerkiksi Spartan korvien asento jakaa tuomareiden mielipiteet. On ihan tosiasia että hörökorvaa ei kannata joka näyttelyyn viedä.

Sansa on käynyt 3:ssa näyttelyssä. Ilmoittautumismaksut ovat olleet 35e + 32e + 39e = 106e.

Porin näyttely oli varsin lähellä joten ajokilometrejä ei tullut paljoa. Koska pikku toyotani on pieniruokainen, bensakulut jäivät pieniksi. Laitetaan vaikka +15e. Muiden näyttelyiden ajoja en edes kehtaa laskea, samat kilometrit olisi kuljettu vaikka näyttelyihin ei olisi osallistuttu.

Herkkuperseenä ostan aina jotain naposteltavaa kehää odotellessa, joten +15e.

Eli, Sansa on saanut yhden sertin ja sertin hinta tällä laskulla oli 136e.
Ei ole kovin halpa harrastus tämä näyttelyissä kiertäminen. ;)

Tälle vuodelle on vielä 4 näyttelyä. Katsotaan kuinka suureksi nousee seuraavan sertin hinta. :D Hirvittää jo valmiiksi, koska Voittaja näyttelyiden viikonloppu sisältyy laskuun...

Ensimmäinen serti!

Veljeni järjesti häänsä Savonrantaan saakka, joten Itä-Suomeen oli lähdettävä. Sattumalta Joensuussa oli samaan aikaan koiranäyttelyt, joten häiden jälkeisenä päivänä suuntasinkin sinne. Ja kyllä kannatti ajella sateisesta säästä huolimatta.

Sansa nappasi ensimmäisen sertinsä vain pari viikkoa yli 9kk ikäisenä. Hienoa! Ja vaikka Sansa haukahtikin niin, että tuomari ja mie hypähdimme, arvostelu oli oikein mukava, eikä haukkumista mainittu sanallakaan. Haukkumista alan työstämään pois, jotta erikoisnäyttelyssä sujuisi mallikkaasti.

(c) Saija Tenhunen

Muutto Lappeenrantaan myös lähestyy yllättävän nopeasti ja kuulemma töitä riittää. Muuttoa odotan innolla, mutta mukana on ripaus surua. Halla nimittäin jää kotiin vanhempieni luokse äidin seurakoiraksi ja isän metsästyskaveriksi. Zorron menehtyminen kaksi vuotta sitten jätti kotiin tyhjän paikan, jonka Halla täyttää mainiosti. Itselle tulee kyllä ikävä, mutta Halla viihtyy varmasti paremmin maalla, kuin kaupungissa.

Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että minun kotoani vapautuu paikka narttukoiralle. Todennäköisesti tuon paikan täyttää tuonti akita, tai Sansan pentu, mutta nyt katsellaan ja odotellaan miten akitojen tilanne kehittyy seuraavat pari vuotta. 

Seuraava näyttely tosiaan on erikoisnäyttely Heinolassa, jonne otan molemmat akitat mukaan.

Kuulumisia

Viikonloppuna kävin Akita ry:n Sawopäevilla aina Iisalmessa saakka. Matkaa oli vain 450km, mutta onneksi tykkään ajella pitkiä matkoja. Täytyy kehua, että maisemat olivat matkan arvoiset.

Sansa kokeili ensimmäisen kerran verijälkeä. Jälki oli typylle hyvin jännittävä, typy oli jännittynyt ja välillä piti haukahdella epäilyttäville katselijoille. Mutta hienosti meni ensimmäiseksi jäljestykseksi. Varmasti harrastusta jatketaan muidenkin koirien kanssa.

Sansan näyttelyt ovat alkaneet varsin mallikkaasti, ei voi kun olla tyytyväinen. Iso kiitos kaikille jotka kehänreunalla neuvovat ja opastavat kokematonta handleria. Lisäksi sain hyvän neuvon jolla sain typyn lopettamaan peitsauksen, kiitokset Asta!

Valitettavasti olen kuullut myös huonoja uutisia. Useampia koiria on sairastunut SA:han, ja sairastapaukset tulevat vaikuttamaan kasvatussuunnitelmiini. Sansan mahdollinen pennutus siirtyy vielä myöhemmäksi, jotta riskejä voitaisiin arvioida kunnolla. Pentuja miettitään kunnolla vasta kun ikää on neljä vuotta. Lisäksi sopivan uroksen löytäminen on melkoinen haaste. Katsotaan mitä tässä ajankuluessa keksitään.

Paras neuvo kasvatuksessa tuntuukin olevan: odota ja katso. Tässä huonojen uutisten aallossa on tullut myös pohdittua koirien jalostusiän nostamista, pentuemäärien rajoittamista ja kuinka tärkeää avoimuus kasvatuksessa on. Yksikin sairastuminen heijastuu todella moneen koiraan. Puhumattakaan siitä miten raskasta sairaan koiran hoitaminen on omistajalle.

Paljon voimia sairastuneiden koirien omistajille. Toivottavasti näistä koirista saadaan talteen verinäytteet tutkimusta varten, jotta tälle ikävälle sairaudelle löydettäisiin apua. Jokaisen akitan näyte on erittäin tärkeä. Akita yhdistyksellä on avoin lista, johon toivottavasti jokainen sairastunut koira lisätään. Yhdistyksen kautta saa myös tukea ja hoito-ohjeita.