Pelottelua

Koska kierrän jonkinverran näyttelyitä koirieni kanssa, usein uteliaat tulevat puhelemaan rodusta ja erittäin mielelläni vastaan kaikkiin kysymyksiin. Näin kävi myös viime viikonloppuna, juttelin monen pennusta haaveilevan kanssa. Mutta yhden keskustelun jälkeen jäi olo, että nyt taisi kyselijä pelästyä.

Kerron lähinnä omista koiristani ja kokemuksistani tämän rodun kanssa. Jos haluaa rodusta ruusuisen kuvan, ensimmäinen virhe on puhua minun kanssani. En tahallani peloittele ketään, mutta kuten on useaan kertaan sanottu, onneni on varsin huono. Ja kysyttäessä vastaan valitettavan suoraan.

Olisinko itse jättänyt ensimmäisen pennun ostamatta, jos joku olisi kertonut kaikki mitä tiedän nyt? Tuskin. Olin haaveillut akitasta jo kauan. Ja nytkin, kaiken tämän kokeneena, odotan pentu uutisia. Siksi jokaiselle pennusta haaveilijalle en voi kuin toivottaa onnea. Samassa veneessä ollaan.

Kerran akita, aina akita, tai ei enää koskaan. 

Uninen potilas

Tulevaisuuden suunnitelmat on suunnattu joulukuuhun ja voittaja viikonloppuun. Suuria tavoitteita ei ole, mutta Sansa kuitenkin puunataan niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Vähän turhan kallis näyttely, jotta sinne veisi puolikuntoisen koiran. Neiti on laihdutuskuurilla, kun ruoka maistuu turhankin hyvin. Sparta puolestaan on lihotuskuurilla. Sairastelu ja leikkaus ovat vetäneet pojan hoikkaan kuntoon, mitä karvattomuus vain korostaa. Onneksi Maukas merkkinen poro maistuu selvästi paremmin kuin Mush. (Näyttää minunkin silmiin ihan eri laatuiselta) Kutinat eivät ole vielä paljon helpottaneet, mutta ainakin karvat kasvavat jo takaisin nivusiin, mikä on hyvä merkki. Ja tassut ovat ehjät.

Uros koiran leikkauksesta voin vielä sanoa, että vaikka pallien poistoa pidetään helppona ja lähinnä koomisena juttuna, on se silti leikkaus. Sparta oli ensimäisen päivän oikeasti kipeä ja valitti, mitä se ei tehnyt edes kun pää oli auki sinuksen poiston jälkeen. Eipä omistaja ole pitkään aikaan ollut yhtä helpottunut kun silloin illalla kun jätkä lopulta suostui pissalle ja hoiperteli itse pitkin nurmikkoa. Kipulääkkeitä todellakin tarvittiin. Onneksi toipuminen oli nopeaa (tai tehokkaat lääkkeet), jo seuraavana iltana jätkä hyppeli Sansan perässä varsin koomisesti, vaikka kipeä vielä olikin. Jälleen Sparta todisti olevansa ihanteellinen potilas, sain nimittäin itse otettua tikit pois, ilman vastalauseita.