Poliisit on kivoja

Ajelin autolla ja ajelin suoraan puhallusratsiaan. Naispoliisi pyysi ajokortin ja puhallutti. Ajokorttiani sitten tutkittiinkin kauemmin ja aloin jo miettiä että mikäköhän siinä on vikana...
"Jussi, tules tänne nopeasti," poliisi sanoi tuimasti ja pyysi paikalle toisen poliisin.
Mies katsoo minua tuimasti ja katsoo työkaveriaan kysyvästi.
"Katso miten ihana koira on takapenkillä, " nainen hengähtää.
Sparta siellä poseerasi ikkunan takana häntä heiluen.

Ensimmäinen päivä kun töistä tultaessa kaikki tavarat on paikoillaan. Jopa sängyn peitto oli jätetty rauhaan. Syy : Spartalta lähtee hampaita. Pureskelu ei näytä kiinnostavan lainkaan. Melkoinen varhaisteini tuo ipana. Nyt vain tarkastelemaan että hampaat kasvavat oikein.

Toinen projekti onkin nuo korvat. Jätkän korvat ovat niin isot ja painavat, että niiden nouseminen tuntuu venyvän. Kyllä ne hieman ovat nousseetkin viikossa joten yritän olla hermoilematta.

Aikaisemmin sanoin jalkojen vääntymisestä, mutta nyt tassut näyttävät oikein hyviltä. Jätkä vain kasvoi niin hurjan pyrähdyksen etteivät jalat pysyneet mukana. Uutena uutisena tuli se ettei jätkän maha kestä kanaa. Maha ei sulata lainkaan kananluita ja vetää koko mahan täysin sekaisin. Kana on siis poistettu ruokavaliosta ainakin siihen asti kun ei tarvitse kipittää kolmekerrosta alas päästäkseen ulos..

Omaa murhetta,  tämä silmätulehdus tuntuu olevan sitkeää luokkaa. Antibioottia kolmatta päivää, eikä vaikutusta.. Onhan se kivaa kun ulkona on niin kaunis sää ja itse piilottelet varjossa sihisten valolle... Jos vastaan kadulla kävelee 25-v nainen päässään valtavat aurinkolasit (kuin suoraan 50-luvulta), se olen mie.





ADHD

Sparta on ihanan ylivilkas kun ollaan ulkona haukkaamassa raitista ilmaa. Jätkän ajatustenjuoksu sujuu jotenkin näin : Jihaa!Ulos!- Jee matto- nuuh nuuh- HERKKU!- nuuh- Oksa!- nuuh- ???- ruohoa- Jihaa!- oho, ihminen- jee, vettä- iik, tassut kastuu- HERKKU!- nuuh -> jne.

Leikkikaverihan tuolle pitäisi löytää. Zorro ei innostu ajatuksesta, lähinnä juoksee karkuun ja mulkoilee toista. Hetken Sparta telmi länsiylämaanterrierin kanssa, muttta koko ero oli vähän hurja. Pienempi meinasi jäädä jalkoihin. Kun saisi rokotukset kuntoon, niin voitaisiin osallistua pentukurssille tai mennä koirapuiston lähelle notkumaan. Ainakin vähän aikaa vielä jätkä voisi pitääkin kavereista.

Tulevaa näyttelyuraa varten ollaan yritetty treenailla, mutta jätkän mielestä on mukavampaa roikkua lahkeessa kuin seurata kiltisti. Keskittymiskyky on toisella vielä nollissa. Ehkä se siittä. Naminkin sain ravaamaan ihan hyvin,
niin luulisi tämän onnistuvan ajallaan Spartankin kanssa.

Katselin tuossa Namin kuvia ja itkuhan siittä tuli. Olen pitänyt itseni kiireisenä, mutta se on toiminut ihan hyvin. Antaa sydämen toipua hieman vielä.

Spartan jalat kasvavat hieman vinoon, ulospäin. Ruokinnan muutos kevyempään suuntaan ja lisää kasviksia kippoon. Jätkä katsoi uudenlaista annostaan vähän kieroon, mutta söi mahansa täyteen mukisematta. Harmi vain kun pakastin olisi täynnä peuraa, mutta säilyväthän ne siellä vähintään viikon verran enemmän.

Jännä homma nuo jalat, kun olen miettinyt saakohan jätkä tarpeeksi lihaa ja kuitenkin ruokavalioon kuuluu vielä nappula-annoskin jokapäivä. Jätkä saa myös kalkkilisän kun kanansiivistä syö lihan siististi irti luista ja luut piilottaa maton alle. Höpsö. Vääntyminen voi olla hetkellistäkin hurjan kasvun vuoksi, mutta seuraan tilannetta. Namin etujalat kasvoivat suoraan, tosin tyttö kasvoi hitaaseen tasaiseen tahtiin. Sparta näyttää venyvän silmissä.

Maalaismaisemia

Anoppilassa on se hyvä puoli, että täällä riittää pienelle koiralle ihmeteltävää. Perjantaina aloitettiin grillikausi tuttujen kesken ja pentu sai tavata monia uusia ihmisiä. Nuotioonkin tutustuminen kävi nopeasti parin kihartuneen viiksen kustannuksella. No, ainakin oppi meni heti perille. Jätkällä oli oikein hauskaa kaivaa kuoppia ympäri pihaa ja kerjätessä herkkuja. Illantullen jätkä nukkui tyytyväisenä jalkojen juuressa.

Perjantaina  myös pyörähdin Lahdessa koiranäyttelyssä katsomassa miten Akai pärjäisi. Spartan isukki pärjäsi hyvin, vaikka tuomari oli aika tiukka. Omaa koirasilmää on kehitettävä. Lehmistä olen tottunut rakennetta katsomaan ja arvioimaan, mutta vielä en osaa sanoa koirista mikä on parempi kuin toinen ja miksi. Näyttelyn ajan Sparta oli tutulla hoidossa ja jätkä hurmasi täysin. Oli kuulemma kaivellut kuoppia hiekkakasaan ja tutustunut söpöön suomenajokoiratyttöön.

Eilen oli ohjelmassa maanäytteiden keräämistä ja Sparta sai juosta mukana pelloilla. Jätkä painelikin pitkin peltoja häntä suorana nauttien selvästi. Välillä piti käydä kastelemassa tassutkin ojassa. Loppu päivän pentu nukkuikin niin sikeästi, että talon kissatkin uskalsivat vierasta varovasti katsella. Tänään Sparta riehui varsin epäakitamaisesti, vesi/mutalammikossa. Jätkä jopa makasi lammikossa ja juoksi riemuissaan edes takaisin kura lentäen. Kiltisi Sparta sieti suihkunkin riehumisen jälkeen.

Sparta tähystää

Sparta tutkii ojan elämää

Piraija kämpässä

Sparta kasvaa kovaa vauhtia. Ikää huomenna 13 vk ja paino 15kg (mahatäynnä). Iso mötkö. Pitää vähän tarkkailla, ettei tuo vain pääsisi lihomaan. Myönnän että helposti näinkin voisi käydä...

Kotona maalla pentu on saanut juoksennella ulkona niin paljon kuin vaan on jaksanut. Nopeasti Sparta oppi myös pyytämään ulos tuijottamalla oven kahvaa. Melkein voisin sanoa jätkän olevan sisäsiisti. Työpäivät ovat silti vielä hieman liian pitkiä. Jätkä viihtyy niin hyvin ulkona, että torkkuu mattotelineen alla aivan rauhassa. Jätkälle näyttää tulevan kuuma sisällä..

Kämpillä jätkä ei pääse ulos vapaana riehumaan, joten into puretaan minun omaisuuteeni. Pelkästään tällä viikolla on syöty lampun johto ja lampaan talja. Kummatkin luulin laittaneeni varmasti pois ulottuvilta, mutta niin tuo roisto vain päivän mittaan kaivaa ne esille. Tuo taljakin oli vedetty sängyltä alas kaikkien peittojen ja lakanoiden kanssa. No, oma vika kun en tajunnut..

Pääsiäistä pitäisi lähteä viettämään anoppilaan, joten pääsee Sparta ihmettelemään lehmiä, kissoja ja uusia ihmisiä. Metsässäkin pitäisi käydä kääntymässä ja tutustuttaa pentua metsästäjiin. Ainakin Nami otettiin hyvin vastaan, niin eiköhän tuo jätkä hurmaa kaikki.

Kun tässä on suunnitellut ja miettinyt tuon pennun ruokintaa, niin ompahan tullut arvioitua vähän omaa ruokatottumuksia ja painoa.. Laihdutuskuurilla siis ollaan ja kokeilussa hiilihydraattien vähentäminen. Tämä toimi äipällä, niin luulisi toimivan mullakin. Kahdessa viikossa on lähtenyt  1 kilo; tiedän että hidas pudotus on paras mutta hermot menee. Toivottavasti oma kunto kasvaa tuon pennun kanssa samaa vauhtia ja ollaan molemmat syksyllä kisa kunnossa hirvien perässä.

Sparta 12vk

Loppu kevennys: Jätkä nosti jalkaakin tänään ensimmäisen kerran. : D Oli pakko pissata viimeiseen lumikasaan.. Jätkä on myös tajunnut että nurmikollekin voi pissata ja tehdä kasat. Enää ei koetella hermoja ja juosta puoli tuntia pitkin pihaa suoli pitkänä etsimässä viimeisiä lumikasoja.

Voi kakka sentään

Spartan maha on kuralla. En kyllä ihmettele, kun jätkä syö ihan kaiken mitä löytääkin. Tänäänki olen pyydystänyt naskaleiden uhalla pienestä kidasta käpyja, erilaisia roskia, purkaa useampia, kukkapurkin ja jäniksen papanoita. Myös talon sisällä jätkä on oikeassa tuhoamisvimmassa. Kaikkeen kokeillaan hampaita ja tuhojen lista on kasvanut yhdellä matolla, kengännauhoilla ja sukalla. No, riisit peliin ja Canikur ja Aptus tehobakt avuksi. Spartan ruokahalu on ainakin ennallaan. Tyhjää kuppia viskotaan ympäri kämpää.

Jätkän tahto alkaa myös nousta esille. Nami piti pennun kurissa ja nuhteessa, mutta nyt pentu roikkuu lahkeessa ainakin kaksi kertaa enemmän. Pennun työntäminen pois vain innostaa lisää. Heti kun tuo pikkuisen maha rauhoittuisi, niin päästäisiin harjoittelemaan jälleen perusteita.

Forssa alkaa vaikuttaa ihan mukavalta paikalta asua. Löysin lopultakin liikkeen josta ostaa raakaruokaa. Se on kyllä Jokioisilla, mutta vain hetken ajomatkan päässä ja mikä parasta, sieltä saa samoja valmiita sekoituksia, joita koissu on tottunut syömään. Kanansiipiä pakkasessa onkin jo. :) Harkitsen kyllä oman sekoittimen ostamista, niin saisi tehdä omiakin sekoituksia. (Saisi sillä tehtyä smoothieitakin kesällä... )

Sparta, pikku jätkä.

Nami lempi paikallaan <3

Leikkihetki.

Hyvästit

Takana raskas viikonloppu. Namin kunto heikkeni ja pentu alkoi kipuilla. Oli selvää että päätöstä ei voisi siirtää enää yhtään. Oli annettava Namin luovuttaa. Tuttu eläinlääkäri tuli meille kotiin ja tässä huomataan mikä etu kun on tuttu eläinlääkäri. Päivystävä eläinlääkäri ei suostunut näin ikävää tehtävää tekemään.

Nami nukkui pois syvässä unessa.

Kun ottaa koiran, on siitä vastuussa. Vastuu tarkoittaa, että koirasta huolehditaan aina mahdollisimman hyvin loppuun asti. Se myös tarkoittaa, että koira saa hyvän lopun kun on aika. Minä kannoin pennun kasvattajan luota ja minä laskin pikkuisen oljilla vuorattuun hautaan peittoonsa käärittynä. Minä sain neljä kuukautta totutella ajatukseen, että joutuisin luopumaan Namista aivan liian aikaisin. Kuitenkin päätös oli raskas ja musertava. Tunsin epäonnistuneeni.

Minulla on kuitenkin Sparta. Tiesin että minun olisi otettava koira ennen kuin Nami menehtyy, sillä tuskin olisin nyt ottanut uutta pentua. Sparta saa minut liikkeelle, taas. Ja kirjaimellisesti sillä pienet naskalit ovat todella terävät pohkeessa. :)

Tahdon muistaa Namin iloisena ja pirtenä pentuna. Nami tykkäsi jahdata kissoja, vaahteranlehtiä ja lumihiutaleita. Lempi lelu oli pallo. En vieläkään tiedä miten sain Namin noutamaan, mutta iloisesti pallo tuotiin aina, jotta sen voisi heittää taas. Kanankaulat olivat suurinta herkkua, samoin peura ja lammas. Nami vahti aina ja nukkui mielellään keskellä käytävää tai vessan oven edessä, mistä seuraili puuhia. Kun pentu halusi huomiota, se tuli tönimään polvea kuonollaan. Aamuisin se kiipesi sänkyyn halittavaksi ja torkkumaan vielä hetkeksi ennen ylös nousemista. Ystäviä tervehdittiin häntä ja takamus heiluen, korvat vaakatasossa. Nami hurmasi hirmuisesti ihmisiä. Nami oli kiltti pentu. Yhteistä aikaa saimme vain liian vähän.

Ikävä ja suru on suunnaton.

Kauniita unia, rakas Nami.

Aika luovuttaa

Namin vointi on kahdessa päivässä romahtanut. On tehtävä päätös, minkä tiedän olevan oikea. Vielä kun sydän uskoisi. Kun pieni ei tahdo enää syödä, kun elämisen riemu on kadonnut ja kun pienet tähtisilmät eivät enää tuiki, on annettava toisen luovuttaa.

On aika sanoa hyvästit. Pieni taistelija ei jaksa enää.