Hyvästit

Takana raskas viikonloppu. Namin kunto heikkeni ja pentu alkoi kipuilla. Oli selvää että päätöstä ei voisi siirtää enää yhtään. Oli annettava Namin luovuttaa. Tuttu eläinlääkäri tuli meille kotiin ja tässä huomataan mikä etu kun on tuttu eläinlääkäri. Päivystävä eläinlääkäri ei suostunut näin ikävää tehtävää tekemään.

Nami nukkui pois syvässä unessa.

Kun ottaa koiran, on siitä vastuussa. Vastuu tarkoittaa, että koirasta huolehditaan aina mahdollisimman hyvin loppuun asti. Se myös tarkoittaa, että koira saa hyvän lopun kun on aika. Minä kannoin pennun kasvattajan luota ja minä laskin pikkuisen oljilla vuorattuun hautaan peittoonsa käärittynä. Minä sain neljä kuukautta totutella ajatukseen, että joutuisin luopumaan Namista aivan liian aikaisin. Kuitenkin päätös oli raskas ja musertava. Tunsin epäonnistuneeni.

Minulla on kuitenkin Sparta. Tiesin että minun olisi otettava koira ennen kuin Nami menehtyy, sillä tuskin olisin nyt ottanut uutta pentua. Sparta saa minut liikkeelle, taas. Ja kirjaimellisesti sillä pienet naskalit ovat todella terävät pohkeessa. :)

Tahdon muistaa Namin iloisena ja pirtenä pentuna. Nami tykkäsi jahdata kissoja, vaahteranlehtiä ja lumihiutaleita. Lempi lelu oli pallo. En vieläkään tiedä miten sain Namin noutamaan, mutta iloisesti pallo tuotiin aina, jotta sen voisi heittää taas. Kanankaulat olivat suurinta herkkua, samoin peura ja lammas. Nami vahti aina ja nukkui mielellään keskellä käytävää tai vessan oven edessä, mistä seuraili puuhia. Kun pentu halusi huomiota, se tuli tönimään polvea kuonollaan. Aamuisin se kiipesi sänkyyn halittavaksi ja torkkumaan vielä hetkeksi ennen ylös nousemista. Ystäviä tervehdittiin häntä ja takamus heiluen, korvat vaakatasossa. Nami hurmasi hirmuisesti ihmisiä. Nami oli kiltti pentu. Yhteistä aikaa saimme vain liian vähän.

Ikävä ja suru on suunnaton.

Kauniita unia, rakas Nami.