På Åland!

Työpaikan vaihtumisen vuoksi kesälomani käytännössä katosi olemattomiin, joten ilo oli revittävä irti parista vapaapäivästä mahdollisimman tehokkaasti.

Suuntana olikin Ahvenanmaa ja fantasia- ja scifikirjallisuuden tapahtuma, Archipelacon! Tälläiselle fantasikirjallisuuden suurelle ystävälle oli siis tiedossa erittäin mukava pidennetty viikonloppu ja onneksi mukaan lähti samanlainen hörhö (toivottavasti tulevaisuuden kirjailija).

Tapahtuma sijaitsi Maarinhaminassa, aivan keskustassa ja ilma oli mitä mainioin. Paikasta ei ole mitään pahaa sanottavaa, ihmiset ovat mukavia ja ontuvaan ruotsinkieleen vastattiin suomeksi. Muiden messuväen ollen varsin kansainvälistä, keskustelukieleksi muodostui automaattisesti englanti. Myös kaikki luennot pidettiin englanniksi. JA ravintoloiden ruoka oli loistavaa!

Tapahtuman ohjelma oli monipuolinen enkä nyt avaa sisältöä enemmin, jos yhtään enempää kiinnostaa kannattaa googletella tai etsiä tapahtuma naamakirjasta. Mutta parasta oli ehdottomasti fanien kokoontuminen, illan loistavat keskustelut, ja tietysti George R.R. Martinin tapaaminen! Herra on tuttu hänen kirjoistaan A Song of Ice and Fire ja tietty kirjoihin perustuvan sarjasta Game of Thrones.  Pieni ihminen voi olla hyvin onnellinen.

Mukaan kotiin lähti kasa kirjoja, totoro-pehmo (kummitytölle), direwolf-pehmo (arpajaisvoitto) ja hyvä muistutus, että kaltaisiani fantasiahörhöjä riittää. Ehkä seuraavaksi rikon rauhallista erakon elämääni ja suuntaan Suomessa pidettäviin coneihin.


Loppuun uutisia koirista. Tässä sitä vain odotellaan Sansan kiimaa.......

Kertausta

Koska kertaus on opintojen äiti...

Aina kun kirjoittelen ajatuksiani, tulee jotain sanomista. Ei se minua haittaa, sillä yksi idea on että kirjoituksista heräisi jokin ajatus. Vaikka että pennunostaja keksisi kysyä pari ratkaisevaa kysymystä.

Mutta netissä käynnissä oleva keskustelu minusta ja ystävistäni on jo ala-arvoista. Muistakaahan ihmiset syödä ne lääkkeet.

Kaikki mistä miekin kirjoittelen voi itsekin lukea kasvattajan peruskurssilla jaettavasta kansiosta.
Lukekaapa ihan ajatuksen kanssa. Ehkä kaikilla kursseilla ei ole tälläistä pakettia jaettu, mutta aina voi käydä kurssilla uudestaan.

Etenkin nyt kun suunnitteilla on ensimmäinen pentue, lueskelen muistin virkistämiseksi tätä itsekin.

Reissaamista ja huonoja uutisia

Aloitetaampa jotenkin järjestyksessä....

Käytiin tutun seuran kera Virossa Tallinnassa koiranäyttelyssä piskien kanssa. Kokeiltiin miten pärjätään ilman autoa ja hyvinhän se meni. Kuljettiin siis laivaan samaa reittiä muiden kanssa ja koirat suoraan hyttiin. Koirat menivät hyvin, Sansa jostain syystä olisi halunnut juosta pitkin pitkiä käytäviä. Ihme innostus iski. :)

Hotelli löydetiin, vaikka tulostettu kartta oli vähän epäselvä ja hotelli itsessään oli ihan kiva. Vähän ahdasta, mutta siihen on jo totuttu. Onneksi mukana olleet koirat tuntevat jo toisensa niin hyvin ettei niitä tarvitse murehtia. Aamulla tilasimme taksin ja kurvasimme Saku hallille. Ihastuin itse näyttelypaikkaan todella paljon. Pienehkö pyöreä halli, jossa oltiin kuin ison kupin pohjalla, kun katsomo kirsi ylhäällä. Ja tortillat olivat isoja ja halpoja.

Virosta ei tullut kummoisia tuloksia, se oli odotettavissa kun ilmottautuneita akitoja oli jopa 15, mutta tulipa käytyä. Mietin jo vakavasti jatkaako lainkaan näitä reissuja kun aina tyhjin käsin saa palata kotiin. Onneksi ei annettu periksi vielä.

(c) Sofia K.

Seuraavaksi olikin Ruotsin reissu Strängnäsiin. Lähdettiin taas samalla väellä ensin kohti Turkua ja sieltä huonosti katsottujen aikatualujen vuoksi liian aikaisin kohti laivaa. No, onneksi omistajilla on yhtä huono huumorin taju, joten aika kului verrattaen nopeasti. :)

Laiva reissu meni hyvin, vähän yllättäen laiva oli täynnä koiria, mutta eipä se haitannut. Tukholmassa arvasin tietöiden aiheuttavan harmia, mutta paremmin pärjäsi kun unohti navin ohjeet ja seurasi muuta liikennettä ja moottoritielle ohjaavia kylttejä. Kyllä Tukholmassa ajelu sujuu hyvin jos on ajellut Helsingin keskustassa. Tosin omaa kokemusta löytyy Amerikan puolelta, niin hermot pitivät.

Näyttelypaikalle oli helppo löytää, tosin raha-automaatteja on harvassa, joten kruunuja kannattaa hakea ennen nättelypaikkaa. Me seikkailimme tovin automaatin perässä.  Itse näyttely paikka oli oikein kiva. Iso valoisa halli.

(c) TL

Vähän jännitti, koska vastassa oli toinenkin avoimen luokan narttu ja sitten vielä inttivalio. Olin luottavaisin mielin, koska Sansalla oli viimeaikoina mennyt Suomessa näyttelyissä hyvin ja typy oli täydessä karvassa. Mutta kun urokset kävivät kehässä vain kääntymässä, alkoi todellinen jännitys.
Tuomari juoksutti paljon edes takaisin ja kävi monta kertaa katsomassa koiran ilmettä. Myös harjoittelija tuomari kävi tyttöä silittämässä. Kovasti tuomarit puhelivat, valitettavasti en ymmärtänyt sanaakaan. Tuomarin käsimerkkejä seuraamalla pärjättiin ja kehäsihteeri ohjeisti hyvin englanniksi.

Ja hyvinhän se meni. Ensin riemuitsin SA:sta, sitten juostiinkin inttivalion kanssa kilpaa kehässä ja lopuksi tuomari tulikin kättelemään ja ruusukkeita alettiin iskeä käsiin. Saatiin kotiin tuomisiksi serti, roppi ja cacib. Kyllä hymyilytti.

Päätettiin seuran kanssa jättää ryhmäkehät välistä ja lähdettiin seikkailemaan. Tukholmassa tuli pyörittyä melkoisesti. Isoperseinen farmari ei ole paras auto ahtaaseen ydinkeskustaan ja totesin että kadun viereen parkkeeraaminen ruuhkassa ei onnistu. Onneksi löydettiin parkkihalli, johon auto saatiin. Aika kului hyvin koiraystävällisessä BrewDogin baarissa. Koirat saivat pekonia ja omistajat matkaevästä. Paluumatka sujuikin jo rutiinilla. Ihan kuin oltaisiin enemmänkin matkustettu.

(c) Sofia K.

Lopuksi niitä huonoja uutisia. Nuoria akitoja tuntuu nyt tippuvan kuin kärpäsiä. Yksi meni trombosytopeniaan (verihiutaleiden vähyys), yksi lonkkadysplasiaan ja kaksi on lopetettu agressiivisuuden vuoksi. Yksi vanhempi koira kuollut ehkä epilepsiaan, mutta oli myyty ulkomaille niin tiedot ovat hatarat. (Edit, vikana ilmeisesti oli munuaiset, ei epilepsia).

Tässä huomaa että nämä (korvaus-)asiat voi hoitaa hyvin, huonosti tai erittäin huonosti. Kaikkia näitä kolmea toiminta tapaa on nyt nähty. Viimeisimmäin, se päin persettä hoidettu, on aiheuttanut itselle lähinnä motivaatiota valmistua yliopistosta. (Pieni lisäys: omien koirien kasvattajat ovat hoitaneet korvaustilanteet asiallisesti, niistä ei ole nyt kyse. Tosin voin suositella, että heiltä voi kysyä neuvoa näihin ikäviin tilanteisiin. Vaikka tilanteet ovat kipeitä kaikille, niin näistä on mahdollista selvitä  polttamatta siltoja kokonaan takanaan.)

Avoimuus on hyvästä, mutta omalla suljetulla naamakirjasivulla ilmoittelu ei ole avoimuutta nähnytkään. Toivoisin että tälläisiä terveys uutisia varten löytyisi jokaiselta kasvattajalta jonkinlainen yhteenveto sivu pennuista, jonne olisi kaikki tieto kirjattu. Uutisten sekaan heitetyt ilmot hukkuvat kaiken muun sekaan. Ja tietty on kaikille julkinen Kennelliiton koiranetti, johon voi tallentaa jokaisen lopetetun koiran kuolinsyyn.

Uskon että lopetetuissa pennuissa on suoraa epäonneakin, mutta ehkä pitäisi oikeasti miettiä niitä pennun ostajia. Omistaja lopulta tekee sen raskaimman päätöksen luovuttaa.
Nuoria koiria ei kannata poljettaa sarjassa ennenkuin tiedetään mitä ensimmäisestä pentueesta tulee. Ja niiden saatujen tulosten perusteella kannattaa kyllä miettiä tulevaa uudelleen.
Ja loppuun huomautus:
Eläinsuojelulaki kieltää jalostuksen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa sen terveydelle tai hyvinvoinnille.

Voihan Venäjä

Hyvää vuotta 2015 vain kaikille.

Jännittava vuosi onkin tulossa. Suunnitelmissa on reissuja (myös ilman koiria), muutamia näyttelyitä ja (rumpujen pärinää) koiranpentuja. Jep. Suunnitteilla on teettää Sansalla pennut. Todennäköisesti kuitenkin vasta syksyllä, jotta omistaja ehtii käymään ensin Ahvenanmaalla fantasia- ja scifikirjallisuuden ystäville suunnatuilla messuilla kaikessa rauhassa.

Sitten asiaan.

Tosiaan kaverini sai ylipuhuttua näyttelyreissulle Venäjälle. Itse en olisi lähtenyt, vaikka nyt Lappeenrannasta matka ei ole enää kummoinen, mutta kun luvataan bussikuljetus niin mikäs siinä. Eli kaikki järjestelyt matkanjohtajalle ja aivot narikkaan. Helppoa.

Kuten kaverini tietävät, muutun murhanhimoiseksi, jos verensokerini laskee liian alas. Yleensä joku heittää suklaapatukalla kun murinan taso nousee uhkaavaksi. Kun reissulla ei pahemmin ruokapaikkoja ollut ja valvoin melkein kolme päivää putkeen, mielestäni reissu onnistui kun en kuristanut ketään. Pahoittelut seurueelle...

Jos joku pohtii bussilla näyttelyyn matkaamista, aloittakaa suosiolla sellaisista matkoista joissa nukutaan hotellissa, eikä bussissa. Koiranäyttelyihmisten hulluutta ei pidä väheksyä. Itse totesin tälläisten hard core- reissujen olevan todellakin ei meikäläiselle. Tyydyn ajelemaan tyytyväisenä pitkin rannikkoa omalla farmarilla.

Sansalle ei sertiä tipahtanut. Kilpakaveriksi osui narttu, joka oli tummanpunainen, täydessä karvassa ja säkäkorkeuden ylämitoilla. Katsoin Sansaa, joka oli sopivasti heittänyt kaikki karvansa mäkeen ja totesin, että ollaan niin hävitty tää peli. Luojan kiitos Sansan velipoika nappasi sertin niin ei ollut ihan täysin turha reissu.

Mutta tulipahan kokeiltua. Kai sitä on hullumpiakin harrastuksia. :)

"Laita ne sillain vierekkäin" (c) Sofia K.

Sansa 2v!

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen kirjoituksen jälkeen. Työt ja opiskelut pitävät kiireisenä, mutta jospa kirjoittelen lyhyesti kuulumiset.

Poikettiin Sansan kanssa pikaisella näyttelymatkalla Ruotsin puolella. Meno matkalla nappasin kyytiin Sansan velipojan Linuksen ja tämän omistajan Sofian. Koska vihaan laivoja, kuljimme vain maata pitkin, eli suunta oli pohjoiseen. Yötä olimme Keminmaalla varsin mielenkiintoisessa pikku hotellissa, mutta eipä se mitään koska matka jatkui varhain aamulla.

Ajelimme hyvässä etuajassa Överkalixiin ja leiriydyimme. Itse näyttelyssä ei kulunut paljon aikaa, akitoja kun oli paikalla vain kaksi ja oltiin ensimmäisten tuomaroitavien joukossa. Ilman titteleitä saatiin palata kotiin, mutta kyllä me varmasti lähdemme onneamme kokeilemaan uudestaan.

Sen verran voin kertoa, että Ruotsissa käyminen on yllättävän helppoa, ihan koulu ruotsilla pärjää hyvin. Huom, ilmottautumisessa auttaa google kääntäjä. :) Rohkeasti siis vain reissaamaan.

Sansa ipana täytti jo täydet kaksi vuotta. Aika on mennyt hirvittävän nopeasti. Hiljalleen tuokin alkaa kasvattamaan aivoja, käytös on muuttunut viimesen kiiman jälkeen huomattavasti. Turha pöhinä on jäämässä ja vieraiden ihmisten syliin kiivetään pusuttelemaan.

Pari viestiä on tullut jo kasvatukseen liittyen: "Miksi ei ole jo pentuja???". Oma mielipiteen on, että Sansa on vielä ihan liian nuori. En näe mitään järkeä pennuttaa koiraa noin nuorena, mikään kiire ei ole, joten kasvakoon ja kehittyköön aikuiseksi rauhassa. Lisäksi VKH:n menehtyneistä koirista 80% sairastuvat alle 3-vuotiaana ja SA:n ensioireiden keskimääräinen alkamisikä on 2-4 v. Uskon että odottamalla pennutusta pienenee riski, että pennutankin sairastuvan koiran. 
Etenkin uroksilla ei ole mikään kiire pentujen kanssa. Omissa suunnitelmissa onkin löytää vanhempi herra, joka on ainakin todistanut pysyneensä terveenä kypsään ikään saakka. 

Spartan kanssa käytiin lopultakin luonnetestissä. Olin pitempään suunnitellut ja suunnitellut, mutta lopulta päästiin LPKY:n järjestämään testiin. Eniten itseäni jännitti, että meneekö testi edes läpi. 

Sparta käyttäytyi hienosti: leikki, ja pusutteli tuomarit ja oli ihan selvästi hurmaus asenteella liikkeellä. Tosin luoksetulossa jätkä karkasikin pissalle ja omistaja sai huudella turhaan. (Yleensä Sparta on maalla vapaana, koska ei taatusti katoa pihasta ja tulee kutsuttaessa.)  

Pimeässä huoneessa jätkä tutki kaikkea hienosti, mutta omistajaa ei pahemmin kiinnostanut hakea. Tuomarin mukaan jätkä oli ovella todennut, että "jahas, tässä sitten ollaan." Muutenkin jätkä mietti pari kertaa, mitä oikeasti kannattaa tehdä. Tulokseksi tulikin tasapainoinen koira. Tuomarit myös miettivät miksi koira tuijotti kenkiä, kunnes testin jälkeen leikitin Spartaa. Jätkähän innostuessaan avaa talvikengistä kengännauhat.

Itse yllätyin että tarvittaessa Jätkä kyllä puolustaa. Tähän saakka kaikki juopot ja narkkarit ovat saaneet kyllä tulla melkein iholle ihan rauhassa, kunnes omistajan ärripäät tehoavat. 

Kuuntelin tuloksia sitten ihan puulla päähän lyötynä. +190. Huh. Koiralla on palikat paikallaan. Hieno Sparta. :) Kyllä on pakko sanoa, että tulos tuntui paremmalta kuin mitkään sertit ikinä.

Reppureissuja

Jonkin verran olen päässyt maailmalle, alhaalla luettelu missä on käyty. Varsinaisia reppureissuja ovat olleet Amerikka ja kerran Saksassa, muut ovat olleet koulureissuja. Virossa kävin työn puitteissa. Mikään maailmaa kiertävä intohimoinen reissaaja en ole, tykkään tehdä lyhyempiä virkistys reissuja, hyvässä seurassa.

• Unkari
• Viro :Saarenmaa
• Saksa: Essen-Bremen-Berlin 2x
• Irlanti
• Norja
• Venäjä: Pietari
• USA: Los Angeles- San Francisco-Las Vegas

 Ja LONTOO!

Lontoon reissu on ollut pitkäaikainen haave, joka ei ole ottanut toteutuakseen. Lopulta päätin lähteä seikailemaan yksin, kun nykyään kiireisten ihmisten aikatauluja on vaikea yhdistää. En etukäteen paljon reissua suunnitellut, ajattelin että käyn siellä missä huvittaa ja ehdin. Rennolla asenteella liikkeelle siis.

Eli hyppäsin ensin koneeseen Tampereelta, jolla lennettiin Helsinkiin ja juoksu vaihdon jälkeen kohti Lontoota. Vaihto oli tosiaan tiukka kun sai juosta koko kentän läpi, mutta vähän jännitystä heti reissun alkuun. Lontoossa Heathrowin kentällä meni hetki päästä ulos ja kohti metroa. Ostin ensimmäisenä kartan ja seikkailu alkoi.

Metroasemalla ensin ostin Oyster-kortin, paikallisen seutulipun, mihin sai varattua rahaa kulkemista varten. Onneksi sain oppaalta apua, olin ihan pihalla Lontoon linjoista ja vyöhykkeistä. Parasta oli että kortin sai lähtöpäivänä palauttaa ja sai vielä kortille ladattuja käyttämättömiä rahoja takaisin.

Metrolla suuntasin sitten kohti hotellia. Metrot takkusivat melkoisesti, mutta paikalliset ottivat rennosti. Hotelli löytyi helposti, olin etukäteen varannut huoneen EasyHotellista Earlscourtin alueelta. Heitin vain rinkan huoneeseen ja lähdin etsimmään ruokaa.

Kävin syömässä Fish & chips, jotka olisiva kuulemma Lontoon parhaat.  Annos oli valtava ja hyvää oli. Tunnelma oli myös loistava ja sulauduin hyvin porukkaan. Telkkarissa pyöri jalkapalloa, joten kyllä sitä ehdottomasti tunsi olevansa Englannissa.

Seuraavan päivän kohde oli Luonnontieteen museo. Oikeastaan koko reissuun tuli lähdettyä, tarkoituksena käydä tuossa kuuluisassa museossa. Ja koko päivähän siellä kului. Vuokrasin kuulokkeet ja niiden opastuksen tahdissa olikin kiva tallustella muiden turistien keskellä. En koskaan ollut nähnyt dinosauruksien luita, joten pieni lapsi sisälläni hihkui riemusta. Lisäksi tuli moikattua Darwin -herraa, joka oli asetettu museon kunniapaikalle. Iltapäivällä kiertelin vielä kauppoja ja kävin Tieteen museossakin kääntymässä, mutta kipeytyvä polvi vähensi intoa kävellä.

Seuraava päivä menikin sitten perusnähtävyyksiä kierrellessä. Ensin kävin heti aamusta katsomassa Big Benin ja viereisiä kuuluisia rakennuksia. Sisälle en mihinkään edes pyrkinyt, esim. kirkoon näkyi olevan valtava jono.. London Eye tuli katsottua myös ihan maan kamaralta.

Kävin myös ystävän suositusten perusteella vilkaisesmassa London Dungeon- nimisen paikan. Se on eräänlainen kummitusjuna, missä on näyteltyjä esityksiä maan värikkäästä historiasta. Viihdyttävä kokemus. Itse kuljin ruotsalaisen opiskelija joukon mukana, mutta kuulemma menisin täysin ruotsalaisesta. Jono oli heti aamusta valtava, joten jos haluaa kokea kierroksen kannattaa olla heti aamusta paikalla tai ostaa lippu etukäteen netistä. Dungeonin vieressä oli Lontoon Akvaario, iso vedenalainen maailma. Itse jätin senkin välistä kun kauhulla katselin ulos kiemurtelevaa lastenrattaiden jonoa.

Seuraavaksi suuntasin toiselle puolelle jokea ja metrolla hieman kauemmas. Lähdin etsimään Temppeli kirkkoa. Kirkko on pieni, ristiretkien aikaan rakennettu temppeliritarien kirkko. Suurelle yleisölle tuttu Da Vinci-koodi elokuvasta. Kirko on kyllä hyvin piilotettu nykyaikaisten toimistojen katveeseen ja oikeasti meni heti että osuin kirkolle. Mutta ehdottomasti visiitin arvoinen kokemus.

Iltapäivän seikkailin pitkin Lontoon ostoskatuja. Tai linkkasin/ onnahtelin, polvi otti itseensä rappusista ja mukulakivetyksestä. Pakko todeta että keskustassa ei kannata ostoksia tehdä, sen verran tyyriit liikkeet ovat edustettuina. Kannattaa etukäteen tutkia suosituksia ja seikkailla keskustan ulkopuolelle. Kävin vielä Buckinghamin palatsin edessä pikaisesti kääntymässä. Nälkä oli jo kova, joten tallustelin palatsilta puiston läpi Hard Rock cafeeseen syömään.

Olen käynyt kerran aikaisemminkin Hard Rock:issa syömässä, se oli Californiassa San Franciscossa. Jono oli valtava, mutta yksin kukevana paikka irtosi helposti. Pääsin baarin eteen syömään ja jutustelemaan pöydän toisella puolella hääräävän henkilökunnan kanssa. Ruoka oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. Mehevä ja iso hampurilainen ja vihdoinkin kunnolla tehty mojito. Parasta.

Seuraavana aamuna hyppäsinkin taksiin ja intialainen puhelias kuski heitti takaisin lentokentälle. Pakko sanoa, että taksi oli kiva vaihtoehto aamuyöstä kulkiessa. Eikä edes kallis, kunhan sen varaa hotellin tiskiltä etukäteen.  Uutisissa olivat koko viikon painottaneet että puhelimet ja tabletit on laitettava turvatarkastuksessa päälle, ettei terroristit saa akkujen tilalle laitettua pommia.. Noh, tarkastuksessa heitin tavaroideni päälle vanhan nokialaiseni. Turvamies katsahti kerran puhelinta ja nauraen viitoili sen olevan ok. Jotain hyötyä omistaa kivikautinen kännykkä.

Lensin takaisin Helsinkiin ja sitten taas pikku lento Tampereelle. Lontoon kone oli myöhässä joten Tampereen konettakin siirrettiin eteenpäin. Kuulin kuulutuksen juuri kun olin jo juossut koko kentän läpi.. noh, tulipa sulatettua matkalla kerättyjä herkkuja vyötäröltä.

Jos joku pohtii uskaltaako Lontooseen lähteä yksin, sanoisin että kyllä. Siis tervejärki ja varovaisuutta mukaan niin ei mitään hätää. Yksin en kulkenut missään epämääräisillä kujilla ja joka paikassa oli laumoittain turisteja. Kannattaa silti ottaa kaveri mukaan, koska jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Itse ajattelin lähteä vielä uudestaan, koska puolet jäi vielä näkemättä. :)

Karhu ja Kotka

Hengissä ollaan vielä, tosin eipä rauhallisesta ja tasaisesta arjesta ole hirveästi kirjoiteltavaa.

Koirat kävivät konekarhulla pyörähtämässä ja tulokset olivat ihan odotettuja. Kumpikaan ei lähtenyt karhua haastamaan, toimintakyky kuitenkin säilyi. Sansa pysyi vierellä haukkuen ja Sparta päätti että kauempana on parempi. Ei siis mitään sankarillista Hopeanuolen tapaista karhuntappomeinikiä. (lol) Kummatkin koirat palautuivat nopeasti eli hermojenkin pitäisi olla ok. Lähinnä tämä vahvisti ajatusta että koirat pitää käyttää vielä joskus kunnon luonnetestissä. Kunhan päästää johonkin kokeeseen.

Itsellä on riittänyt töissä kiirettä. Ajamista on kertynyt aivan tarpeeksi, joten kun piti pitkästä aikaa raahautua näyttelyyn, olin kuin näyte "en tykkää"-mainoksesta autoa pakatessani. Noh, vähän helpotti ettei Kotkaan ollut järkyttävän pitkä matka.

Heti aamusta ei pahemmin ruuhkaa ollut. Tosin puolet matkasta arvailin minne suuntaan pitäisi mennä, koska minun navigaattorilla voi rahellisesti sanoen heittää vesilintua. Auton sai parkkeerattua hyvin, mutta sitten melkein eksyin. Näyttelypaikalle piti olla 300 m kävely ja ilmeisesti lähdin väärään suuntaan. Noh, onneksi liikkeellä oli muitakin ja löysin kehään, vaikka hetken pelkäsin et nyt myöhästytään.

Kehän reunalla pikainen moikkaus tutuille, Sparta häkkiin ja sit odottelemaan. Jätkäkin oli rauhallisesti kun tajusin antaa olkalaukkuni häkin sisälle vahdittavaksi. Sansalla oli kehässä oikein hauskaa. Likka loikki ja yritti syödä hihnan ja pusutella tuomarin. Annoin tytön perseillä, parempi se että Sansalla oli kivaa. Tuomarin arvostelussa kuulin lähinnä mitä virheitä koirassa on joten hieman yllätyin kun SA tipahti ja toisella kierroksella käteen tyrkättiin ruusukkeita. En muistanut että kyseessä oli kansainvälinen näyttely, joten cacib ruusuke vasta yllätys olikin. (Etenkin kuin kun vain viikko sitten Sansa oli liian lihava). Lopuksi saatiin sitten kotiin vielä VSP-ruusuke.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, tykkään ruusukkeista. Siinä meikäläisen motivaatio lähteä näyttelyihin. Pokaalitkin ovat kivoja, mutta toistaiseksi koirat ovat saaneet pienempiä pokaaleja kuin minä itse aikonaan kilpauralla. :D

 Kun raahauduin takaisin autolle päin, oli tosiaan kiiteltävä onnea, että akitat olivat olleet ensimmäisenä kehässä. Minä olin saanut autolle paikan helposti, mutta myöhemmin tulleet olivat parkkeeraaneet ties minne saakka ja matka kehään venyi varmasti pitkäksi. Onneksi oli mönkijäkuskeja, jotka huristelivat pitkin poikin ja autoivat ihmisiä kantamusten kanssa. 

Seuraavat näyttelyt jäävät taas välistä. Olen laiska, en suunnitelmista huolimatta jaksa ajaa peräkkäisinä viikonloppuina maan halki. Sitten onkin erkkari, joka on "the"- näyttely. Mutta seuraava kirjoitus ei tule koskemaan lainkaan koiria, koska meikäläinen livahtaa lomalla Lontooseen. Niihin tunnelmiin siis.