Koirat kävivät konekarhulla pyörähtämässä ja tulokset olivat ihan odotettuja. Kumpikaan ei lähtenyt karhua haastamaan, toimintakyky kuitenkin säilyi. Sansa pysyi vierellä haukkuen ja Sparta päätti että kauempana on parempi. Ei siis mitään sankarillista Hopeanuolen tapaista karhuntappomeinikiä. (lol) Kummatkin koirat palautuivat nopeasti eli hermojenkin pitäisi olla ok. Lähinnä tämä vahvisti ajatusta että koirat pitää käyttää vielä joskus kunnon luonnetestissä. Kunhan päästää johonkin kokeeseen.
Itsellä on riittänyt töissä kiirettä. Ajamista on kertynyt aivan tarpeeksi, joten kun piti pitkästä aikaa raahautua näyttelyyn, olin kuin näyte "en tykkää"-mainoksesta autoa pakatessani. Noh, vähän helpotti ettei Kotkaan ollut järkyttävän pitkä matka.
Heti aamusta ei pahemmin ruuhkaa ollut. Tosin puolet matkasta arvailin minne suuntaan pitäisi mennä, koska minun navigaattorilla voi rahellisesti sanoen heittää vesilintua. Auton sai parkkeerattua hyvin, mutta sitten melkein eksyin. Näyttelypaikalle piti olla 300 m kävely ja ilmeisesti lähdin väärään suuntaan. Noh, onneksi liikkeellä oli muitakin ja löysin kehään, vaikka hetken pelkäsin et nyt myöhästytään.
Kehän reunalla pikainen moikkaus tutuille, Sparta häkkiin ja sit odottelemaan. Jätkäkin oli rauhallisesti kun tajusin antaa olkalaukkuni häkin sisälle vahdittavaksi. Sansalla oli kehässä oikein hauskaa. Likka loikki ja yritti syödä hihnan ja pusutella tuomarin. Annoin tytön perseillä, parempi se että Sansalla oli kivaa. Tuomarin arvostelussa kuulin lähinnä mitä virheitä koirassa on joten hieman yllätyin kun SA tipahti ja toisella kierroksella käteen tyrkättiin ruusukkeita. En muistanut että kyseessä oli kansainvälinen näyttely, joten cacib ruusuke vasta yllätys olikin. (Etenkin kuin kun vain viikko sitten Sansa oli liian lihava). Lopuksi saatiin sitten kotiin vielä VSP-ruusuke.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut, tykkään ruusukkeista. Siinä meikäläisen motivaatio lähteä näyttelyihin. Pokaalitkin ovat kivoja, mutta toistaiseksi koirat ovat saaneet pienempiä pokaaleja kuin minä itse aikonaan kilpauralla. :D
Kun raahauduin takaisin autolle päin, oli tosiaan kiiteltävä onnea, että akitat olivat olleet ensimmäisenä kehässä. Minä olin saanut autolle paikan helposti, mutta myöhemmin tulleet olivat parkkeeraaneet ties minne saakka ja matka kehään venyi varmasti pitkäksi. Onneksi oli mönkijäkuskeja, jotka huristelivat pitkin poikin ja autoivat ihmisiä kantamusten kanssa.
Seuraavat näyttelyt jäävät taas välistä. Olen laiska, en suunnitelmista huolimatta jaksa ajaa peräkkäisinä viikonloppuina maan halki. Sitten onkin erkkari, joka on "the"- näyttely. Mutta seuraava kirjoitus ei tule koskemaan lainkaan koiria, koska meikäläinen livahtaa lomalla Lontooseen. Niihin tunnelmiin siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti