Kotisivujen osoite vaihtuu!

Kuten otsikkokin sanoo, muutan kotivut toisaalle, toivottavasti helppokäyttöisemmälle pohjalle. Ainankin minä tykkään uudesta tyylistä todella paljon.

Joten tervetuloa tutustumaan sivuihin : http://kennelfrostladys.ota.fi


Sansalainen kävi tosiaan kuvauksissa, joista tipahti hyviä uutisia. Tulokset voi käydä kotisuvuilta lukemassa. Jee! Tyytyväinen olen. Pentuja ei ole vielä tulossa, mutta hyvät uutiset tarkoittavat että uskallan jopa jotain suunnitella. Mutta Sansan kanssa odotellaan vielä lisää ikää.

Meille tuli myös Sansan kanssa pikavisiitti eläinlääkäriin suolitukosepäilyn vuoksi. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta tärkeä läksy tuli opittua. Nämä koirat eivät syö enää edes luumurskaa sisältäviä pötkylöitä. Ihan liikaa luuta näille kavereille.

Noh, näyttelyt voidaan tietysti unohtaa. Harmittaahan se tietty vähän, vaikka oma asenne näyttelyihin on kaksijakoinen. Noh, olen innostumassa melkoisesti muista harrastuksista. Sparta nauttii hirveästi tokosta ja varmasti pärjäisi jos harjoiteltaisiin paljon ahkerammin. Ja täysin uutena on jälki, eli koirat seuraavat ihmisen jäkeä eri maastoissa. Tämä näyttelytauko on todellakin näyttänyt että koirien kanssa voi puuhailla kaikkea muutakin ja voisimpa melkein sanoa, että ainakin omat koirat nauttivat enemmän näitä uusista harrastuksista.

Sananen monimuotoisuudesta

Kun halutaan saada geneettisesti monimuotoisempi koira, pitää hyväksyä se, että se monimuotoisuus lisääntyy myös ulkomuodossa. Vielä ei koiramaailmassa ole joka kasvattajalla käytössään tekniikkaa, jolla sieltä genomista voitaisiin valita ne kohdat mitä haluttaisiin ottaa lisää. Varmaan Koreassa tai Kiinassa jotain jo viritellään, mutta voipi kestää hetki ennenkuin me tavalliset tallaajat voimme tehdä täsmälleen sellaisen koiran kun tahtoisimme.

Eli jos tahdomme lisätä monimuotoisuutta, pitää sietää myös ulkomuotovirheitä. Yhtenäinen ja toisiaan muistuttava populaatio on luotu lähinnä sisäsiitoksella ja kun tätä ruvetaan purkamaan, väistämättä joudutaan joustamaan niissä 45 asteen kulmassa olevista korvista, tai itämaisista vinoista silmistä, tai vaikka hännän asennosta. Ja jos mietitään risteytyksessä tapahtuvaa rotutyypin häviämistä, niin ei hätää. Sen kun saa palautettua sukupolvien kuluessa. Hyviä esimerkkejä voi jokainen googletella, aloittaen vaikka dalmatialaisista.

Yhdenkään jalostuskäytössä olevan akitan ei ole pakko käydä näyttelyssä kertaakaan, eikä saatu näyttelytulos aseta mitään rajoja jalostuskäytölle. Ei edes hylkäävä tuomio, tai ei_voi_arvostella- tulos. Ulkonäkö ei myöskään ole mikään este tuontikoiran maahantuomisessa. Kukaan ei voi kieltää tuomasta rumaa koiraa maahan. Kauneushan on katsojan silmässä, onneksi.

Ja yleensäkin näyttelyistä voidaan olla montaa mieltä. Itse tosiaan tykkään ruusukkeista, mutta omissa jalostuspäätöksissäni koirien näyttelymenestyksellä ei ole merkitystä. Tuloksetkin riippuvat ikävän paljon siittä kuinka omistaja jaksaa näyttelyissä ravata.

Akita vs. akita/pystis

Loppuun vielä sana Lemmygatesta.
Minultahan ei mielipidettä kysytty, ehkäpä sen vuoksi, että se on jo hyvin kaikkien tiedossa.
Mutta sanotaan vielä kerran, niin ei jää epäselväksi. Lemmyn siirto EJ-rekkariin, tai amerikanakitaksi olisi täysin naurettavaa. Siinä meillä on koira, joka on tutkitusti monimuotoisempi kuin muut tutkitut akitat. Meillä olisi käytössä loistava lähde monipuolistaa rotua ja se pitäisi kieltää?? Samaan aikaan kun tihkuu uutisia uusista SA sairastuneista koirista?? Juuri näin. Mikään akitan pelastus amerikan serkut eivät ole, mutta askel kohti monimuotoisempaa ja toivottavasti terveempää rotua.

Minä ainakin voisin ottaa itselleni epätyypillisen näköisen akitan, jos se välttyisi näiltä rotutyypillisiltä sairauksilta. Pitääkö jokaisen kokea oman koiran menetys ennenkuin terveyden merkitykseen herätään?




Keskustelen tästä aiheesta eritäin mielelläni, joten tule morjestamaan näyttelyyn tahi muualla.

Eliniän odote?

No ei se blogi hiljentynytkään. Tuntuu etten saa kaikkea järkevästi kotisivuille ja tilastojen mukaan käviöitä ei kiinnosta tippaakaan lukea terveydestä tai jalostuksesta, joten jatketaan toistaiseksi paheksunnan herättämistä täällä. (Hurraa valistuneet pennun hankkijat).

Mutta itse asiaan...

Kuinka pitkäikäinen kaveri akita on? Yritin aiheesta tutuilta kysellä, mutta koska akita on verrattaen uusi rotu maassamme (rotujako 2000) niin tilastoja ei pahemmin vielä ole kertynyt. Kuitenkin jotain karkeaa yleistämistä voidaan tehdä koiranetin tilaston 20 koiran ja puskaradion kautta kuuleman mukaan. Korostan vielä että todellakin karkea yleistys, sillä valtaosa tämän maan akitoista ovat nuoria, koska pentumäärät ovat vasta olleet muutama vuoden nousussa.

Aloitetaan alusta.

Jos pennussa on synnynnäinen vika, se näyttää selviävän vähän alle vuoden ikään. Tämä riippuu tietysti monesta seikasta esim. ongelman vakavuudesta ja voiko ongelmaa lääkitä. Pieni pentu voi pärjätä, mutta kasvaminen yleensä pahentaa ongelmaa.

Seuraava kynnys on 2-3 vuotiaana immuniteetti ongelmat. VKH:n sairastuneista koirista 80% ovat alle 3 vuotiaita. VKH vie koiran nopeasti, mutta riippuu täysin omistajasta miten kauan taudin kanssa taistelee. Amerikassa koirilta jopa poistetaan silmät, jotte elinikä pitenisi, mutta pitää muistaa että tauti ei ole vain silmissä. SA iskee milloin vain ja lievän SAn kanssa koira voi elää veteraaniksi saakka, joten ne eivät tilastoissa näy vielä.

Seuraava kompastuskohta on 6-7 vuotiaat. Tämän iän jälkeen iskee kasvain tai rakenne alkaa pettämään. Tutkimuksen mukaan esim. lonkkien kunto vaikuttaa selvästi odotettavaan elinikään. Akita on varsin kookas koira ja isot koirat keskimäärin elävät lyhyemmän elämän kuin ihan pikku piskit.

Vanhimmat tilastossa näkyvät koirat ovat olleet yli 10 vuotiaita. Mutta tiedän että reippaasti vanhempia koiria yhä tassuttelee seurassamme.


Jos loppuun saa esittää taas toiveita, niin olisi kiva jos enemmän tietoja koirien kohtaloista tallennettaisiin koiranettiin. Tiedän että surun hetkellä tämä ei ole ensimmäisenä mielessä, mutta tämä antaa tärkeää tietoa rodusta. Ainakin osaisi pennun ostajalle antaa edes jonkinlaisen arvion kuinka pitkäikäisen kaverin voi saada.

Nami eli lopetustuomion jälkeen vielä 3kk tiukan ruokavalion ja lääkkeiden avulla.

Blogi hiljenee

Lopettelen blogin kirjoittamista ja keskityn enemmän kotisivujen päivittelyyn. Turhaa kirjoitella samat jupinat kahdesti. Varmasti monet täällä olevat ärinät, jalostuspropaganda ja yms. p*skanjauhanta tulee siirtymään kotisivuilleni josta niitä voi yhä käydä lukemassa.  ;)

Ja tulkaa ehdottomasti puhelemaan kehän reunalle, tai missä vain törmäillään.


Hyvää joulua ja uutta vuotta!

Pohdintaa

Sansa kartoitettiin MyDogDNA:n paketilla jo pilotti vaiheessa, melkein vuosi sitten ja siitä saakka tietojen päivityksia on odotettu aina yhtä innolla. Kyllähän testi kertoi kaikkea pientä kivaa omasta koirasta, mutta eipä mitään mullistavaa. Ehkä joskus meillä on kunnon arvio koirien riskistä SA:n ja VKH:n kanssa.. Toivossa on hyvä elää..

Kuitenkin itseäni kiinnostaa miltä rodun tilanne näyttää. Aika hyvin koiria onkin testattu ja onneksi myös ulkomaalaisia, niin eivät kaikki ole lähisukua keskenään.

Tänään näin yhteenvedon tutkittujen rotujen heterostygotiaprosentti määristä. Akitalla 20,6% , Karjalankarhukoiralla 30,3%. Ja etenkin tämä vertailu iski meikäläiseen. Karjalankarhukoiraa on parjattu melko sisäsiittoiseksi roduksi, jopa väitetty että koirat ovat melkeimpä serkkuja toisilleen. Ja silti niiden heterostygotiaprosentti on korkeampi kuin akitalla.... HUH.

Suljetussa populaatiossa sukusiitos asteet voivat vain nousta. Karhukoirilla on pitkä, tunnettu ja kirjattu sukupuu. Akitoilla tietokannassa on paljon tuontikoiria, joilla näkyy vain 3 sukupolvea. Se mitä on tapahtunut juuri tämän 3 sukupolven takana jääkin salaisuudeksi. Akitojen tilanne sukusiitosastetta katsoessa  näyttää paremmalta, vain sen takia että tietoja ei ole kirjattu eikä siis laskettu. Arvot ovat todennäköisesti paljon karummat kuin mitä nyt on tiedoissa.

Juurikin alhainen heterostygotia luku kertoo totuuden ja näyttää, että metsään ollaan menossa. Hälytyskellojen pitäisi todellakin soida sillä akitalla oli yhteenvedon alhaisin heterostygotiarvo...

Toinen mielenkiintoinen on kromfohrländer-rotuiset koirat. Näiden heterostygotiaprosentti (21,3) on aika lähellä akitaa ja tälle rodulle on jo aloitettu risteytysprojekti. Nämä kartoituksesta saadut tulokset puoltavat vahvasti roturisteytyksen tarvetta myös akitalla. Risteytyksen vaikutukset näkyvät hyvin heterostygotiakäyrällä, etenkin ländereillä, joilla on kaksi selvästi eroavaa piikkiä. Myös akitalla blendit (amerikan akitaa mukana), muodostavat oman pikkupiikin muiden akitojen eteen.

Postin pitäisi piakkoin tuoda testipaketti myös Spartalle. Mietin kauan kannattaako Spartaa edes testata, mut ompahan yksi koira lisää tilastoissa. Testi on kuitenkin melko suolaisen hintainen, niin ymmärrän hyvin miksi jokaista koiraa ei haluta testata, mutta mielestäni kannattaa vakavasti harkita  jalostukseen tarkoitettujen koirien testaamista. Breeder työkalu ei vielä ole koirien määrän vuoksi kovinkaan hyödyllinen, mutta parhaimmillaan voi auttaa kahden sulhasehdokkaan välillä valitsemisessa (etenkin jos kaikki koirat olisivat näkyvillä!). Paketin hyödyt kuitenkin kasvavat jokaisen kartoitetun koiran myötä.

Ja Geenipankkia ei saa unohtaa! Näytteiden luovutus tutkimustyöhön on askel kohti terveempää rotua.

Show must go on..

Näyttelyviikonloppu on ohi ja olipa rankka reissu, vaikka vain kahdessa kisassa oltiin. Oli harvinaisen mukava herätä aamulla ennen normaaleja ihmisiä ja startata auto klo 4 kohti Helsinkiä jumalattomassa myrskytuulessa. Sansa oksensi oikein sulavasti koko matkan Uttiin saakka, jossa suoritettiin takapenkin puhdistus operaatio. En kyllä syytä pentua yhtään, melkoista mutkittelua ajo olikin, kun tuuli olisi mielellään vienyt pikku autoni mennessään.

Perjantai ei sujunut kovin hyvin. Tuomari kuuli iän väärin ja Sansa ei liikkunut kunnolla. Napsahti ensimmäinen EH. Noh, onneksi sisko keräsi potin kotiin. Loppupäivä sujuikin onneksi kojuja kiertelemällä. Näyttelystä lähdin opiskelukaverin luo kahville, josta jatkettiinkin Oulunkylään pikkujouluilemaan muiden opiskelukaverien seuraan. (sauna <3 ).

Lauantai aamulla lähdin vasta 9 aikaan kohti messukeskusta ja huomasin nopeasti jonon ulottuvan Oulunkylään saakka. Painoin kaasua ja ajoin jonon ohi aina Hartwall areenalle. Siellä ei ollut jonoa lainkaan ja ilmainen parkkeeraus. Jotain hyötyä ilmeisesti siittä Helsingissä asumisestakin, ainakin tuntee vähän paikkoja.

Ennen kehää neiti ei halunnut liikkua vieläkään, joten totesin jo, että lähden kotiin. Olen sen verran kilpailuhenkinen, että kehään ei mennä pelleilemään.  Onneksi kuitenkin jäätiin, sillä kehässä typy kulki hienosti paria loikkaa laskematta. ERIn saaminen oli hyvä saavutus, sillä tuomari oli tiukka ja tutki koiria kauan. Ja vaikka Sansa mököttikin kehän reunalla, tuomarille ei haukuttu. Eli ihan tyytyväisiä ollaan kakaran näyttelysuoritukseen.

(c) Sofia Kyrönperä

Mielipiteeni koiranäyttelyistä on kaksijakoinen. Toisaalta tykkään näyttelyistä ja ruusukkeista. On niitä pöllömpiäkin harrastuksia. Kennelliitto saa näistä myös rahaa toimintaansa, jonka vuoksi meillä on maailman paras kennelliitto. Mutta monessa mielessä näyttelyt tekevät hallaa rodulle. Ei pitäisi tuijottaa vain ulkoisia piirteitä, se koira ei kuitenkaan kauaa kehässä ole. Lisäksi sairaskin koira voi pärjätä näyttelyissä, jos vika ei näy ulospäin. Ja sitä voittaja koiraa helposti poljetetaan ihan liikaa, jolloin rodun monimuotoisuus kärsii.

Lisäksi huomasin, että suomalaisten koirien edustus oli aika vähäinen. Oli venäläistä ja kaikenlaista tuontia, mutta missä ne suomalaisten omat kasvatit ovat???

Omia kasvattejani ei varmaan kyllä myöskään nähdä kehässä, mutta se varmasti tulee johtumaan ihan siittä, että oma kasvatustyö ei suosi pörröpäisiä ja sirrisilmäisiä koiria, jotka taas pärjäävät kehässä. Kuten kurssilla sanottiin, jalostukseen ei kannata käyttää koiraa, jos siinä on jokin piirre joka häiritsee. Tasan tarkkaan se häiritsevä piirre löytyy sitten jokaisesta pennustakin. Oli se sitten kamala ilme tai hirvittävän ahtaat takaliikkeet.

Mutta kauneus on todellakin katsojan silmässä. Mielestäni jokainen terve akita on kaunis, pikkuvioista voidaan sitten vääntää kättä tarvittaessa.

Talvi on täällä

Tulihan se talvi Lappeenrantaankin ja rytinällä. Kolme päivää putkeen satoi lunta vaakatasossa ja totesin taas auton kaivamisen lumihangesta olevan täällä yhtä hauskaa kuin Helsingissä. Noo, eipä ilman autoakaan tässä ammatissa pärjäisi. Onneksi vanha toyota on luotettava kaveri ja vielä olen joka aamu töihin päässyt.

Sparta kävi lonkkakuvauksissa ja ilokseni voin todeta lonkkien olevan hyvässä kunnossa, eli B/B oli arvosana. Olen tyytyväinen, näillä lonkilla jätkä tassuttelee pitkään ja eläkeläisenäkin pitäisi pärjätä, jos ei mitään ihmeempiä tapahdu. Polvet tutkittiin samalla ne ne olivatkin 0/0 eli terveet ovat. Sekin oli hyvä uutinen. Keväällä tutkitaan vielä Spartan silmät. Tutkimukset tosiaan ovat vain omaa mielenkiintoa ja osa toivetta, että rodun terveystilannetta saataisiin kartoitettua.

Sparta on pärjännyt ilman kiveksiään varsin hyvin. Turkki on mahdottoman tuuhea ja paksu, värikin on ihanan tumman punainen. Väri varmaan johtuu syödyn poron määrästä, mutta ken tietää. Ainut haitta on että nyt ruoka maistuu jätkälle oikein hyvin. Ennen kuppii jätettiin ruokaa, mutta nyt rohmuttaisiin Sansankin kuppi (ja se on virhe). Jätkä jopa kerjää, mitä se ei ikinä ole tehnyt. Tässä pitää omistajankin muistaa vahtia ettei jätkä vaan pääsisi nyt lihomaan.

Messari viikonloppu on ihan kohta ja onneksi hotelli varattuna. Suunnitelmat kuitenkin ulottuvat jo pitkälle ensi vuoteen, näyttelytkin on jo merkitty kalenteriin. Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, ensi vuodesta tulee melkoisen kiireinen ja tapahtumarikas vuosi.