Kaikki alkoi puklailuna. Pentu riehui täysin normaalisti ja leikki. Kun kyselin ongelmasta, se pistettiin pennun pienuuden ja mahdollisen kehityksen hitauden piikkiin. Kyselin eläinlääkäriltä ja hän arveli samaa. Puklailun pitäisi loppua kun pentu kasvaa hieman. Aloin selvitellä ruokia, jotka pysyivät mahassa paremmin ja totesin erilaisten puurojen olevan parempia. Näillä mentiin taas eteenpäin.
Oksentelu lisääntyi ja huolestuin. Pentu oli yhä pirteä ja ihan normaali pentu. Kului päiviä kun se ei puklannut yhtään. Aloin yhdistämään oksentelun matkustamiseen ja sterssiin, joten rauhoitin normaalia eämää. Näin jälkikäteen voin syyttää itseäni että merkit olisi pitänyt huomata aikaisemmin.
Oli itsenäisyyspäivänpyhät. Heräsin pennun kouristeluun. Nami virtsasi, ulosti ja suu oli vaahdossa. Kohtaus kesti muutaman minuutin, kunnes pentu virkosi. Aamulla soittelin läpi eläinlääkäreitä ja ennusteena epilepsia. Sain neuvon odottaa lisää kohtauksia, koska mitään ei alettaisi yhden kohtauksen perusteella tutkimaan. Koska olin matkustanut tuttu eläinlääkäri neuvoi ottamaan ihan rauhassa ja sanoi stressin todennäköisesti olevan syynä.
Päätin palata Vantaalle, koska kotipaikkakunnalla ei olisi resursseja kunnon tutkimiseen ja verinäytteetkin lähetettäisiin isompaan kaupunkiin. Uusi kohtaus tuli aamuyöllä ja heti perään toinen. Namin hengitys oli jo hankalaa. Päätin että nyt pitää lähteä ja potkin miehekkeen liikkeelle ja autolla kohti Aistia. Klinikalla Nami laitettiin tippaan ja minä, joka olen eläimiä hoitanut ja lääkinnyt, meinasin pyörtyä kun neulaa ei saatu pieneen tassuun. Nami jäi tutkimuksiin päiväksi.
Päivällä tuli tuomio. Munuaiset eivät toimineet ja lääkärit antoivat lopetus tuomion. Ultran mukaan munuaiset olivat normaalia pienemmät ja lääkärin mukaan kyse ei ollut äkillisestä sairastumisesta. Munuaiset eivät olleet kehittyneet normaalisti, kuorikerrosta ei edes erottanut. Myöhemmin kuulin että kun oireet ilmenevät munuaisista on jo 70% tuhoutunut. Klinikalla vastassa oli kuitenkin iloinen pentu joka riehuen otti minut vastaan. Lähdimme ulos pennun kanssa ja miehen kanssa päätimme että Namille on annettava vielä mahdollisuus. Nami siis jäi yöksi tiputukseen ja toivoimme että ihme tapahtuisi. Aamulla arvot olivat yhä kamalat, mutta Nami riehui ja hurmasi hoitajat jahtaamalla lumihiutaleita. Lääkäri sanoi että pentua ei ole pakko nyt lopettaa, mutta ei antanut mitään ennustetta. Pentu kuulemma pärjäisi pari päivää tai viikon.
Me veimme Namin kotio.
Mukaani sain ruokintaohjeen ja reseptin ostaa kissoille tarkoitettu fosforin poistajaa. Lähdin kotiin joululomalle ja taustalla ajatus, että ainakin saan haudata koissun sitten kotimetsään. Vietimme kunnon laatuaikaa ja ihanan joulun. Kuukausi sairastumisesta oksentelu alkoi taas ja kontrollissa todettiin arvojen olevan yhä huonot. Nami sai uuden lääkkeen, sydänlääkkeen joka laskee verenpainetta helpottaen munuaisten työtä. Lisäksi närästyslääkettä hillitsemään pahoinvointia.
Miten elämä tällä hetkellä sujuu?
Nami on selvinnyt kahdesta romahduksesta. Ensimmäinen oli tammikuun alussa. Oksentelua, ruokahaluttomuutta ja väsymystä. Olin täysin varma että nyt on annettava periksi. Sitten juuri kun olin soittamassa lääkärille, Nami söi koko kipollisen murojaan ja ryhtyi kiusaamaan vanhempieni Zorroa. Se piristyi silmissä ja taas jatkettiin.
Toinen romahdus tapahtui maaliskuun alussa. Nami ei pariin päivään syönyt mitään. Äiti keitti riisipuuroa ja koira kirjaimellisesti hyökkäsi lautaselleni. Keitin riisiä ja sekoitin sen piimään. Tätä seosta Nami söi. Viikkoon koissu ei suostunut syömään mitään muuta. Jos riisiin sekoitti jotain muuta, vaikka pehmeittä nappulaa niin kupille vain nyrpisteltiin. Katselin pentua ja mietin miten kauan koira voisi elää pelkällä riisillä ja piimällä. Sitten Nami varasti Zorrolta nappuloita ja omatkin nappulat alkoivat taas maistua.
Tänään Nami syö jälleen riisiä mutta pariin päivään ei ole oksenneltu yhtään. Vähän väsyneempi se on myös, mutta jos ovikello kilahtaa, vahti nostaa sellaisen metelin että hirvittää. Spartan seura myös piristi Namia todella paljon. Nami hyväksyi pennun melkein heti ja ne pystyvät leikkimään yhdessä jopa samalla pallolla. Namin silmissä näkyy taas riemu ja leikkimielisyys. Voi että sitä leikin riemua on mukava katsella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti