Visiitti Viikkiin

Keskiviikkona kävimme Spartan kanssa Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa. En kertonut mitä epäiltiin, jotta saisin mahdollisen toisen mielipiteen. Minua haastatellut opiskelija paljastui akita faniksi ja hän tutkikin jätkän varman oloisesti. Sparta oli koko tutkimuksen ajan kiltisti ja antoi ronkkia itsensä läpikotaisin. Hieman yllätyin kun vaaka näytti vain 34,6 kg eli jätkä on laihtunut muutaman kilon. 

 

Opiskelija vei jätkän lääkärille näytille ja mie istuin odotussalissa. En viihdy ihmissairaaloissakaan, joten yritin keskittyä lehtiin ja taistella huonoa oloa vastaan. Desinfiointi aineen haju saa minut voimaan huonosti ja ajatukset palasivat koko ajan siihen hetkeen kun viimeksi istuin eläinsairaalassa Namin kanssa. Silloin meinasin pyörtyä kun piskuinen Nami laitettiin tiputukseen.. (Olen työkseni hoitanut eläimiä ja pistänyt antibioottia lehmiin ja sikoihin, joten en normaalisti välitä neuloista yhtään.)

Kun Sparta tuotiin takaisin, palasimme pieneen tutkimushuoneeseen. Spartalta piti ottaa verikoe tulehdusarvojen selvittämiseksi. No, mie pidän jätkän pään kainalossa ja opiskelija yrittää ottaa verta. Sparta ei reakoi mitenkään, mutta viidennen piston jälkeen opiskelija luovuttaa. Akitalta on ilmeisen vaikea löytää suonta, joten lääkäri tulee avuksi. Eläinlääkäri sitten löytääkin suonen ja verta on reippaasti lattiallakin. Ja omistaja tuntee huoneen kovin pieneksi.. onneksi istuin jo valmiiksi.

Kun jätkän tassut on siteissä, lääkäri kertoo diagnoosin. Se on se saamarin sinus. Ja koska sinus on päässä, se voi ulottua aivoihin, joten tarvitaan magneettikuvaus tilanteen vakavuuden selvittämiseksi. Eli voidaanko leikata, leikataanko ja kuinka iso leikkaus on tulossa. Lääkäri selittää myös, että leikkauksen suorittaisi kokenut lääkäri, joka on näitä leikannut paljon. Mie nyökkäilen ja yritän sulattaa tulevan kuvauksen päätä huimaavaa hintaa.. Lääkäri testaa puhuessaan myös jätkän silmiä, jalkojen asentoja ja liikkeitä, jotta nähdään onko neurologisia oireita. Sparta on oireeton, joten toivoa vielä on.

Lääkäri toteaa minun olevan aika tyyni, jolloin on pakko sanoa, että tätä epäilinkin. Lääkäri ja opiskelija vuorostaan nyökkäilevät kun sanon, että olen jo lukenut aiheesta ja varautunut huonoihin uutisiin.  Seuraavaksi varattiin magneettikuvaus aika ja kiitin ja lähdin kotio. Vakuutuskin korvasi tästä päivästä 16 euroa, saas nähdä miten magneettikuvan kanssa käy.

Raportissa luki kehut Spartan kiltteydestä. Oli kuulemma kiltisti istunut kun ryhmä opiskelijoita ja lääkäreitä olivat tutkineet päätä. Hieno jätkä.

Loppu päivän istuin lattialla. Sparta nukkui, oli varmasti rankka päivä. Peruin Saksan matkani, sillä rahani eivät millään riitä. Enkä millään voi tässä tilanteessa olla viikkoa poissa. Tulee noita reissuja vielä. Yritin keräillä itseäni. Hirvittävän huono tuuri osui kohdalleni toistamiseen. Aina sitä pelkää SA:ta tai VKH:ta akitan kanssa, mutta että tälläinen ja ihan ekaa kertaa akitalla. Huh. Nyt pitää vain toivoa että sinus on leikattavissa ja että tästä selvitään hengissä. Suoraan voin sanoa, että pelottaa ihan hirveästi.

 

Tätä dermoid sinus- asiaa puidaan myös akita foorumilla, josta voi lukea tarkempaa tietoa tapauksesta.

 

Joulua ja huolia

Hyvää joulua ja Uutta Vuotta kaikille!

Koirat ovat kohta kuukauden osallistuneet ruokinta kokeeseen Vetcarelle. Koirat saavat ruokaan sekoitettavaa valmistetta, joka sisältää probiootteja (täysin vaarattomia). Tutkmuksessa raportoin miten koirat voivat. Helppoa siis. Kummallakin koiralla on oma purkki, joka sisältää probioottia tai sitten ei. Lume vaikutuksen poistamiseksi en siis tiedä saavatko koirat tutkittavaa ainetta vai ei. Uskoisin että toinen purkki on ehtaa tavaraa ja toinen ei.

Koirat ovat siis tällä hetkellä koe-eläiminä. :) Tutkimus kestää 9kk joista 3kk valmistetta syödään. Alussa Spartan maha oli ripulilla, mutta rauhoittui hyvin. Muuten koirat ovat olleet aivan normaaleja.

Lunta ei ole, joten valoisia jouluisia kuvia ei saatu lainkaan. Mutta tässä Halloweenin aikaisia kurpitsa kuvia. Anopin lahjoittamasta kurpitsasta tulikin sitruunakurpitsahöttöä 7 kg.  Tätä syödäänkin varmaan seuraavaan syksyyn saakka.

Joulun alla kävin tutulla eläinlääkärillä näyttämässä Spartan korvia, jos kuitenkin korvakäytävän syövereissä olisi tulehdusta. Näytin samalla jätkän päästä pientä reikää, josta kasvoi karvaa. Eläinlääkäri haki kirjan ja totesi että se on todennäköisesti dermoid sinus. Eli kehityksessä on käynyt moka ja epiteeli kudos ei ole kokonaan irronnut hermokudoksesta sikiövaiheessa, jolloin ihoon on jäänyt (joskus) hermostoon asti ulottuva avoin kanava. Eläinlääkärini totesi ettei se ole haitaksi, ellei se tulehdu, mutta netissä asiaa tutkittuani huolestuin enemmän. Jos ihon alla kulkee avoin kanava, joka ulottuu kallon takaosaan saakka, niin minä haluan sen pois sieltä. Tulehdus tuolla alueella olisi myös erittäin vakava paikka.

Pieni murheen aiheuttaja

Uuden vuoden jälkeen käyn Viikissä jossa diagnoosi varmistetaan ja mahdollisesti leikataan pois. Hermoilen leikkausta jo valmiiksi, kun mikään jossa mennään mahdollisesti selkäytimen lähelle ei ole vaaraton operaatio. Pitää vain odottaa mitä lääkärit sanovat.

Jos diagnoosi pitää paikkaansa, se tarkoittaa jalostus suunnitelmien hautaamista Spartan kohdalta. En todellakaan halua, että tälläinen yleistyisi maan akitoissa. Rhodesian koirilla ongelma on perinnöllinen, mutta sen periytyvyyttä ei tunneta.

Nyt siis kaikki käykää koiranne huolellisesti läpi. Dermoid sinus tuntuu kyhmynä selkärangan alueella. Kyhmystä lähtee juoste selkärankaa kohti ja voi ulottua vain ylempiin ihokerroksiin tai selkäytimeen saakka. Sinuksia voi olla useampia ja harvoin niitä on päässä tai hännässä.

Äidille olen puhunut että otan sijoitusnartun kuitenkin, niin hän ehdotti rodun vaihtoa. Huonoa tuuria näiden rotukoirien kanssa on ollut, mutta yritetään vielä.

Voittaja-näyttely 4.12.2011

Sunnuntaina oli koitos, jota olin ehtinyt jo jännittämään, nimittäin ehkä Suomen suurin koiranäyttely Helsingissä. Akitoja oli ilmoittautunut mahtavat 36 kpl, mikä ilmeisesti oli ennätys. Paikalla oli myös koiria venäjältä ja upea venäjäläinen uros lopulta keräsi parhaan tittelin koko viikonlopulta.

Itse lähdettiin paikalle aamulla varhain. Sparta pomppi alkumatkan kuin kenguru ihan siittä innosta, että Halla jäi kotiin. : D Olin huolellisesti harjannut jätkän ja häntäkin oli ojennuksessa, sillä ainakaan paskaisesta hännästä meidän menestys ei jäisi kiinni. Aamulla kierrettiin kehä pariin kertaan ja sitten vain jännittämään. Tavoitteena meille oli H ja arvostelu. Tietenkin hieman toivoin ruusuketta, mutta enhän mie tiennyt että ruusukkeen arvo on aikas korkea. :) Tuomarina oli japanilainen Ichiro Ishikawa.

Very nice size. Nice head expression, but ears should be up. Earset is too wide. Coat is correct. Very nice urajiro-marking. Movement is powerfull. Correct tail carriage.

Ja EH napsahti. Saatiin siis parempi mitä lähdin hakemaan. Korvistahan se jäi kiinni, aivan kuten pelkäsinkin. Jätkän korvat ovat kyllä hiljalleen nousseet, mutta ovat yhä pehmeät. En kyllä loistanut koiran esittelyssäkään, mutta pistetään omien huonojen hermojen piikkiin.  Muuten Sparta sai kiitosta isosta koostaan ja ystävällisestä luonteestaan. Jätkä pusuttelikin paljon ihmisiä päivän aikana ja pöristäkin piti vain pari kertaa.

Tuomari oli kyllä rohkea mies, sen verran huolellisesti tarkasti Spartan hampaat. Jätkä seisoi kiltisti eikä edes pakittanut karkuun. Tuomari kävi myös huolellisesti läpi etenkin selän. Pentu näyttelyssä tuomari tarkastili päätä tarkemmin, mutta tämä ei niinkään. Jätkän liikkeet ovat ainakin kehittyneet pentumaisesta voimakkaiksi. Ihan hyvä tulos meidän hörökorvalle.

Spartan veljet pärjäsivät sitten paremmin. Kaikki vetivät ERI:n ja Sisu Helsinki juniorwinner- 11 ja Toru vielä juniori voittaja -11 tittelit. Vau. (Ja saivat nätit SA-ruusukkeet...) Spartan emo ja isäkin pärjäsivät hyvin, joten hieno päivä kennelille. :D Olen hyvin onnellinen veljien menestyksestä. Kertovathan tulokset myös omasta jätkästä jalostuksellista tietoa. ; ) Parastahan on että tutut koirat pärjäävät hyvin.

Näyttelyssä näin myös Viribus Unitiksen koiria. Marski oli komea, kuten aina. Vähän harmittaa että Namin veli ei ollutkaan ilmottautunut eli se jäi tälläkerralla näkemättä. Mutta paikalla oli ihana Kami (Namin sisarpuoli ja sekarotuisen Hallani emo), joka saikin jopa SERT:in. Hieno tyttö.

Päivän aikana kyllä varmistui, että ihan varmana otan parin vuoden päästä itselleni akita tytön. Sparta on minulle täydellinen koira, mutta nartuissa vain on sitä jotain extraa.

Spartan kanssa odotellaan nyt nouseeko korvat vielä ja seuraava näyttely on ehkä huhtikuussa Lahdessa. Yritän myös päästä Mejä kurssille keväällä, niin saadaan ihan ammattimaiset ohjeet harjoitteluun ja etenkin kokemusta. Valion arvoon tarvitaan aika paljon menestystä, eli me varmaan keskitytään siihen. Katsotaan jos hörökorvasta tulisikin ensimmäinen Mejä valio. :)

Kuvia näyttelystä ei ole, mutta tässä kuva ukkelista.

Ps: Olen nyt jo kahdesti korjaillut noita näyttely tuloksia, yhtä hepreaa ovat nuo lyhenteet ja arvot ja merkitsevyydet. :) Antakaa anteeksi, mie yritän parhaani. :D Ehkä mie vielä joskus opin mitä nämä kaikki tarkoittava. 

Näyttely kurssi

Koska jätkä oli ilmoitettu Voittaja-näyttelyyn Helsinkiin, piti näyttely touhuja hieman harjoitella. En todellakaan halunnut että maksan itseni kipeäksi ja jätkä vain roikkuisi lahkeessani. Joten edessä oli treeniä ja paljon. Kyselin ensin neuvoja tutuilta, joiden ohjeilla aloitettiin.

Kuitenkin oli todettava, että tarvitsen hieman enemmän apua.. Spartan velipojan Sisun omistaja vinkkasi kurssista Koirapalvelu Virike Tmi:llä Vantaalla. 3 tunnin kurssi maksoi 60e. Kurssilla oli tosiaan vain Sparta ja Sisu eli tunnista sai todella paljon irti. Opin kehässä liikkumista ja koiran ohjaamista. Ohjaaja myös antoi hyvä vinkkejä hampaiden näyttämiseen totuttamiseen ja korjasi muitakin tekemiäni virheitä.

Alussahan jätkä juostessaan puri minua aina jalkaan ja roikkui lahkeessaa, tai hyppi ja söi hihnaansa. Nyt jätkä ravaa nätisti rinnalla. Jätkä myös seisoo ryhdikkäästi paikoillaan ja osaa seistä etutassut rinnakkain. Eli jätkän käytökseen luotan nyt enemmän.

Sain itse myös enemmän esitys varmuutta, mutta kyllä puntit vapisevat. Pelkään että nolaan itseni ihan täysin messukeskuksessa kaikkien akita ihmisten edessä. Juoksen päin tuomarin pöytää, tai ulos kehästä, tai kaadun.. Ehkä olisi pitänyt aloittaa pienestä näyttelystä ensin..

Äippä ja Sparta

Viimeisellä kurssin tunnilla kaverina oli kaksi pienempää narttu koiraa, joista toisella oli juuri ollut juoksut. Jätkä oli kyllä utelias, mutta muuten erittäin rauhallinen. Jopa niin että sai kehuja pikkukoirien omistajalta. :)

Sparta on kyllä komea jätkä (kiitokset kasvattajille). Kun korvatkin alkavat nousta ylös on oikeasti hillittävä näyttely unelmia. Enhän mie mikään näyttely ihminen ole, metsäänhän me ollaan menossa. Mutta voisihan sellainen hieno ruusuke olla nätti tuossa kirjahyllyn kulmassa?

Amerikan maisemia kesällä 2010

Nyt seuraa ei- koiramainen kirjoitelma. Sinua on varoitettu.

Kesällä 2010 luokkakaverini lähti Kaliforniaan tekemään harjoitteluaan arabi hevosten kasvattajalle. Hän aikoi kiertää harjoittelun lopuksi hieman osavaltiota ja erehtyi pyytämään seuraa reissulleen. Minulla oli työtön kesä menossa ja päätin pistää loputkin säästöt palamaan. Lyhyen harkinnan jälkeen ostin lipun ja lensin toiselle puolelle maapalloa. En ollut koskaan matkustanut yksin ulkomaille, vaikka Suomea onkin kierretty, joten hieman jännitti nousta koneeseen ja luottaa että selviän koneiden vaihdosta.

Lento Suomesta lähti aamulla ja perillä Los Angelesin lentokentällä oli aamu jälleen. Ensimmäinen päivä meni ihan ihmetellessä, että helkkari sentään, olen Amerikassa. Luokkakaverini Silja oli tehnyt mahtavan työn kun oli suunnitellut reitin ja varaillut kaikki hostellit valmiiksi. Kävimme vain vuokraamassa auton, upouuden mustan kaunottaren, jolla voisimme kursailla pitkin ja poikin maata.

Ensin tutustuimmen Los Angelesin kaupunkiin. Seikkailimme vuorilla missä tähdet asuvat ja tutustuimme lähiympäristöön. Ajelimme Hollywoodiin ja Universal Studiosin teemapuistoon, jossa kuluikin koko päivä. Aivan mahtavia vuoristoratoja ja näytelmiä elokuvalavasteissa. Etenkin WaterWorld- näytös oli aivan mahtava ja tuntui kuin olisi päässyt lempielokavaansa mukaan. Amerikkalainen yleisö otti elävästi osaa näytelmään, mikä tuntui ensin oudolta. Yleisö buuasi pahikselle ja hurrasi sankareille.

Hollywoodin kaduilta löytyikin paljon tuttuja nimiä.

Los Angelesista lähdimme ajamaan kohti San Franciscoa. Matkalla poikkesimme Siljan harjoittelu paikalla vielä ihastelemassa palkittuja arabeja ja hienoja hevosia ne ovatkin. Poikkesimme myös kalliissa huippu hevossairaalassa, jossa saimme ihan kiertokäynnin. Ajoimme rannikkotietä ( eli tie 1) pitkin, jolloin saatoimme ihastella Tyyntävaltamerta ja rannoilla laiduntavaa mustaa karjaa. Löysimme myös merinorsujen katselupaikan ja ne vasta olivatkin isoja mötköjä. Saimme ajella koko päivän ja yön vietimme hostellissa Montereyssä. Hostelliin löysimme tuurilla juuri ennen kuin se suljettiin yöksi. Täällä myös selvisi että suomalaiset nimet ovat varsinainen haaste. Kukaan ei edes yritä lausua nimiämme. :)

Seuraavana päivänä löydämme San Franciscoon, missä seikkailimme kolmisen päivää. Kiersimme nähtävyyksiä, kauppoja, ajelimme bussilla pitkin ja poikin, kiipesimme hirvittävän jyrkkiä mäkiä, kävimme isossa merimaailmassa katsomassa kaloja, söin parhaan hampurilaisen ikinä ja .. en edes muista kaikkea. Rakastuin kaupunkiin ihan täysin. Ja jos satutte ajamaan siellä, niin mäet ovat helkkarin jyrkkiä ja kaikki kadut ovat yksisuuntaisia ja parkkipaikkoja ei ole.

San Franciscosta matka jatkui kohti kalliovuoria ja Las Vegasia. Matkan varrella poikkesimme luonnonpuistossa ja miten ihania maisemia vuorilla olikaan. Kerran jouduimme ajamaan kiertotietä, koska maanvyöry oli vienyt tien mennessään. Jyrkemmissä kohdissa hieman hirvitti. Ylitykseen meni koko päivä, mutta onneksi lopun hurja alamäki kruunasi koko matkan.

Kun lopulta löysimme yöpaikan pienestä kylästä nimeltä Lone Pine olimme ihan uuvuksissa. Hauskinta oli että hostellissa oli väkeä, jotka olivat kävelleet kokomatkan (minkä olimme siis ajaneet autolla) ja he onnittelivat meitä perille pääsystä. :) Kylästä löysimme myös karttapallon, jossa koko eurooppa oli merkitty Ranskaksi. 
: D

Lone Pinesta suuntasimme kohti Las Vegasia. Ajoimme varsin aution autiomaan reunaa ja läpi Death Valleyn. Maisema oli pelkkää hiekkaa ja lämpötila nousi lähelle 50 astetta. Auton ulkopuolella oli KUUMA. Onneksi autossa oli erittäin tehokas ilmastointi. Illan tullen löysimme Las Vegasiin. Se vasta onkin kaupunki.

Esimmäiset yöt menivät Luxor hotellissa, joka on se pyramidin muotoinen. Ahdoimme mahamme täyteen aamulla buffetissa ja seikkailimme pitkin pääkatua. Eksyimme yhteen casinoon ja miedän piti pyytää apua ulos löytämiseen. Illalla kävimme Criss Angelin taikuri näytöstä katsomassa. Ostimme liput ihan takariviin, mutta meidän siirrettiin eteen kun niitä paikkoja ei oltu myyty täyteen. Aivan huippu esitys. Etenkin kun nainen sahattiin sirkkelillä kahtia, en vieläkään tajua miten se tehtiin. Meidän kanssamme puheli myös nainen, joka kiinnostui kuultuaan suomenkieltä. Myös täällä meidän eksoottiset nimet aiheuttivat harmaita hiuksia. Terhi kuulemma kuulostaa kauniilta, mutta se on mahdoton lausua. : D

Las Vegasista ajoimme Hooverin padon yli kohti Crand Canyonia. Matkalla piti pysähtyä huoltoasemalla ostamassa uusi kartta, kun vanha ei näyttänyt niin kauas. Perille löydettiin auringon laskun aikaan ja miten kaunis kanjoni onkaan. Ja on se ISO. Mitkään kuvat eivät riitä kuvaamaan tämän silkkaa kokoa. Yö nukuttiin autossa ja kojootit kikattelivat ihan vieressä.

Aamulla virkeänä takaisin kohti Las Vegasia. Excaliburissa vietimme yön ja kävimme paikallisessa baarissa. Voin sanoa että drikkien viinan määrää ei pahemmin mittailtu. Coyote Ugly, taisi olla baarin nimi ja meno nimensä mukaista. Kaupunki oli kuuma vielä illallakin ja aina kun ulos astui oli kuin uunissa olisi kierinyt. Muovinen kelloni hihna suli ja kengät sulivat kiinni asfalttiin.

Seuraavaksi olikin aika suunnata takaisin kohti Los Angelesia ja napata lento takaisin kotiin. Autolla tuli ajettua kahden viikon aikana yli 3000 km. Amerikan maisemi tuli nähtyä paljon enkä tähän muista puolikaan kirjoittaa. Voin sanoa, että amerikkalaiset ovat todella ystävällistä porukkaa ja juuri niin meluisia kuin television perusteella. :)

Tahdon vielä kiittää Siljaa kun kelpuutti minut mukaansa matkalle, jollaisesta en osannut edes unelmoida. Aivan mahtava reissu, jota muistelen vielä eläkkeelläkin. Suosittelen Road Trip- reissua kaikille. Tämä reissu iski kyllä kipinän päästä Amerikkaan uudestaan ja nyt Uusi Seelantikaan tahi Japani ei ole enää niin kaukana.

Saksan reissuista kerron joskus toiste.. :)





Ruokinnasta

Olen todennut että jokainen koiran omistaja ruokkii koiraansa hieman erilailla ja mielipiteitä on netti pullollaan. Ja jokainen on oikeassa ja muut väärässä. :D En ole ruokinta ihminen, mutta ravitsemuspuolen opiskelijakaverini on nauranut ettei se koiran ruokinta mitään tähtitiedettä ole. (Hän uskaltaa syöttää koirilleen jopa koiranmakkaraa. o.o)

Eli edellinen akitani Nami oli raakaruokinnalla, mutta munuaisten vuoksi ruokinta todellinen haaste. Tämän vuoksi pidän nyt noiden kahden ruokinnan mahdollisimman helppona.

Matkustan todella paljon joten nappulat ovat käteviä. (Pakastimet 3 eri osoitteessa sisältävät aina jotain koirille kuitenkin, mutta täytön organisointi on osoittautunut hankalaksi).  Halla ja Sparta syövät BioMill  nappuloita. (Todettu parhaiksi mahalle ja niissä proteiinia on 30%) Monet syöttävät akitoille myös Royal Caninia ja ihan Jeppe- muroja. Akitayhdistyksen sivuilla on keskustelua aiheesta. Täälläkin on käynnissä laatu/hinta- arviointi uudestaan.

Vanha sekaroituinen söi nappuloita ja ihan kotiruokaa. Jeppe-murot vaihdettiin, koska Zorro oli allerginen jollekin muron aineelle. Mahasta lähti karva ihon tulehduttua.

Nappuloiden lisäksi koiruudet saavat valmiita liha-kasvissekoituksia, kaupan jauhelihaa, sisäelimiä, kalaa, ruuantähteitä (riisiä-kasviksia) ja kuivan leipäpalan silloin tällöin ja puuroa. Kun pennut saavat luita, nappuloita ei ole tarjolla. Mahdollisimman monipuolisesti yritän ruokkia. En ole jättänyt pois viljoja, (paitsi nappulat ovat riisi-lammas), jätän pois jos jotain ongelmia ilmenee. ( Syksyn tullen saavat enemmän riistaa kunhan hirvimiehet saavat saalista.)

Eli aamulla nappuloita, illalla lihaa. Sitten on välissä ihan pelkkiä luu/liha päiviä. (Nappulat lenkin jälkeen ja 2h ihan lepoa, koska turpoavat mahassa). Ja koirien mahat ovat kunnossa. Spartasta on näin kasvanut kookas uros, jonka jalat ovat suorat. Lonkista en voi vielä sanoa, kuvauksiin mennään kun ikä riittää.

Spartan maha ei kestä raakaa kanaa, isot luut hotkitaan (oksennetaan palasia) ja jauhettu luumurska aiheuttaa ummetuksen. Eli täysi raakaruokinta on vielä täällä haaste.

Välillä oikein hirvittää kun kuulee koirien ruoka-aine allergioista. Onneksi omilla koirilla ei ole moisia esiintynyt, (kanakin ilmeisesti voi yli vuoden ikäisenä sopia, vaikka nyt ei). Koirien jalostuksessa pitäisi ottaa allergiat huomioon. On huolestuttavaa miten allergiat tuntuvat lisääntyneen (vai kiinnitetäänkö niihin vain enemmän huomiota?).

Hmm.. vaikuttaakohan lähestyvä kandin palautuspäivä näiden kirjoitusten kasvaneeseen julkaisu tiheyteen?

Elekieli

Noniin, Halla on keksinyt että saa kiskottu päänsä irti pannastaan. Neiti karkaileekin usein ja tähän asti ollaan selvitty pelästymisellä. Kerran pikkuinen meinasi juosta polkupyörän alle ja toisella kerralla labbiksen suuhun. Eli kaulapanta kireämmälle tästä lähin.

Netissä on ollut myös paljon keskustelua koirien purematapuksista. Vanha pystykorvamme ei muita ihmisiä sietänyt joten olen yrittänyt totuttaa näitä koiruuksia erilaisiin ihmisiin ahkerasti.

Tiedän koiraihmisen, jonka kieltää ehdottomasti koskemasta koiraansa päähän tai "väärin" (minulle ei vieläkään ole auennut mitä tämä tarkoittaa, joten en koske koiraan lainkaan). Mutta minusta tuo kuulostaa oudolta, koska olen pyytänyt taputtelemaan Spartaa kaikkialta, katsomaan korvat, silmän, nenän, nostamaan huulia ja tökkimään kuonoa. Ihan vain sen takia, että aikuisena jätkä ei välittäisi jos vahingossa joku tönäiseekin sormen vaikka korvaan. Voin kaksikon kanssa siis matkustaa ruuhkabussissakin ja koiran yli voi astua rauhassa. Tietenkin minä olen helkkarin valppaana koko ajan ja tarkkailen koiria, enkä ota tarpeettomia riskejä. Esim. kun viereemme tuli rattaissa vauva, minä asetuin väliin. Ei sillä että koiria olisi yhtään kiinnostanut vaunut, mutta silti.

Mieheke ei ole koira ihminen, heillä on aina ollut vain kissoja, eikä hän osaa lukea koiraa yhtään, saati kukaan siinä taloudessa. Tämä takia olen joutunut itsekkin tarkkailemaan enemmän kaksikon elekieltä ja tälläisiä olen huomannut.

1) Halla vilkaisee Spartaa, kääntää toista korvaansa ja se laukaisee riehumisen.

2) Vastaan tuleva koira on uros jos Sparta nostaa kuonoaa korkemmalle

3) Vastaan tuleva on narttu jos takamus nousee

4) Pieni epäilys on että Sparta komentaa Hallaa haukkumaan vastaantuleville koirille

5) Hallan katseesta näkee onko lähistöllä pupu, lintu, orava vai koira

6) Koirien hännät heiluvat jo hississä, jos kämppis on kotona

Minun on kuitenkin vaikea selittää näistä eleistä, koska toimin enemmän vaiston varassa. Usein kun Sparta alkaa riehumaan silmiin tulee "se" katse, tai kun kohta äristään, niin tulee vain se "tunne", että nyt pois. (Lisäksi jätkä kyllä ensin ryhditää itseään ja niskakarvat nousevat ja sitten murahdus.)

Koirien käyttäymisessä huomaa kyllä sen että me ollaan Lauma. Yksittäisitä ohittavista koirista ei välitetä, mutta jos vastaan tulee toinen lauma, pitää vähän pullistella.

Punainen kaksikko

Hallan tyylinäyte