Pikku räyhä

Hallan ensimmäinen kiima oli tammikuun alussa, tytön ollessa 9 kk ikäinen. Eipä siinä kummempia, Sparta lähti kanssani Helsinkiin ja Halla jäi kotiin vanhempieni luokse. Kotona ei ole enää koiraa (ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen!), joten neiti sai eritäin paljon huomiota ja hellittelyä.

Kiiman jälkeen Halla ei rauhoittunut, vaan meno jatkui entisellään. Vieraat koirat kohdattiin välillä epävarmasti, liian innokkaasti, tai suoraan vihamielisesti. Sain tilannetta jo paremmaksi kunnes saimme kaksi viikkoa lähes päivittäin kohdata irtokoiria, jotka tulivat enemmän tai vähemmän päälle. Onneksi yhteenotoilta vältyttiin, mutta omat hermot alkoivat olla jo erittäin tiukilla. (Jännä miten irtokoiran omistajaan tulee vauhtia vasta kun Spartan murina alkaa nousta).

Maaliskuun lopulla Halla alkoi jälleen tiputtelemaan ja kävin eläinlääkärillä asti varmistamassa että kyseessä on kiima eikä mikään tulehdus. Kiimojen väli oli suunnilleen 3 kuukautta. Kiima on ollut jotenkin todella epämääräinen. Sparta ei kiinnostunut neidistä lainkaan, vaikka muita hiemankin tuoksuvia narttuja kyllä kosiskelee. Tiputtelu oli epämääräistä ja vähäistä. Ja kun toin Hallan takaisin kaupunkiin, käytös on painajaista. Muita koiria vaanitaan ja äristä pitää jo kaukaa. Taas aloitamme alusta käytökoulun.

Olin suunnitellut Hallan leikkauttamista, koska en aio teettää sekarotuisia (vaikka mitään vastaan sekarotuisia ei olekaan) ja arki kahden koiran kanssa helpottuisi. Toivon että leikkauttaminen rauhoittaisi Hallaa, koska kiimojen tiheästä välistä voisin päätellä, että vihaisuus voi johtua hormoneistakin. Olen kuullut nartuista, jotka ovat kiiman lähellä erittäin äkäisiä.

Leikkauksesta on paljon hyötyjä, kuten kasvainten todennäköisyys laskee ja katoaa pelko kohtutulehduksesta. Ainut haitta voi olla virtsankarkailu, mutta Halla on timmissä kunnossa joten tuskin mitään ongelmia ilmenee.

Noh, leikkausaika on varattu ja siihen asti keskityn jälleen Hallan käytöskoulutukseen. Taskut täyteen herkkuja ja lenkille. Onneksi koulukin loppuu kesäksi ja töiden ohella ehdin pitää hieman lomaakin.

Toivottavasti pääsen muuttamaan maalle vuoden vaihteessa. Koirillekin olisi parempi saada isompi asunto ja omat hermot nauttisivat maaseudun rauhasta. Paikallinen itsensäpaljastajakin on herännyt talviunilta, ainakin alueella pyörivistä poliisesta päätellen.

Visiitti Irlannissa

Tavallisesti kevään korvella herää myös matkustus into. Kun Saksan reissu peruuntui, kuume oli tavallista korkeampi päästä reissaamaan. Onneksi yliopiston opiskelija järjestömme Sampsan järjestämälle excursiolle löytyi vielä tilaa ja tie Irlantiin aukeni. Matka kesti 17.4.-21.4.2012.

Reitti kulki Dublinista Corkin kautta Limerickiin ja Tullamoren kautta takaisin Dubliniin. Eli ihan hyvin tuli Etelä-Irlanti kierrettyä. Ensimmäisenä huomasin miten vihreää luonto jo oli. Laidunkausi oli pitkällä ja eläimet ulkona. Rapsi kukki jo keltaisena! Lähes jokaisen talon takana oli lehmiä ja lampaita ja hevosia. Lammas roduista löyty texel ja suffolk, mutta muista en ole varma kun bussi ei pahemmin hidastellut roduntunnistusta varten.

Reissun tarkoitus oli tutustua Irlannin maatalouteen (ja bubeihin), joten ohjelmaan kuului paljon virallista ohjelmaa. Keskiviikkona tutustuimme Mooreparkkiin, joka on Irlantilainen tutukimuslaitos, samaantapaan kuin MTT. Siellä tutkitaan lähinna laidunnuksen tehostamista, laidunkiertoa ja naudan ruokintaa. Irlannissahan laidunnskausi alkaa jo helmikuussa ja kestää yli 200 päivää. Hieman erilaiset lähtökohdat kuin kotoisessa Suomessa. Tutkija nauroi meille, kun kerroimme kotona satavan yhä lunta..

Seuraavaksi kurvasimme vuohi-tilalle. Tilan nimeä en enää muista, mutta vierailustaame ilmestyy lehtijuttu Maaseudun tulevaisuuteen, joten lukekaa sieltä lisää. Tilalla oli 500 vuohta ja päätuotteena oli vuohenjuustot. Juustot maistuivat aivan ihanilta, etenkin se jossa pehmeään juustoon oli sekoitettu karpaloita! NAM! Juustoja päätyi paljon opiskelijoiden matkaan ja en voi kuin odottaa että tilan tuotteet ehtivät joskus meille asti. (Tai sitten pitää ostaa itselle vuohi..)

Torstaina vierailimme  Glambian rehutehtaalla. Kyllä oli suuret tilat ja niin pitääkin olla jos suurin osa Irlannin viljasta kulkee tehtaan kautta. Rehuista en saanut paljon irti, kasvipuolen ihmiset kyselivät onneksi enemmän. Jokainen sai yrityksen hirtoriikin mukaansa matkalukemiseksi.

Loppu ilta kuluikin kaupunkia kierrellen ja keilatessa. Löysin itsestäni piilevän keilaaja kyvyn ja sain 73 pistettä! Hävisin porukan parhaalle vain 20p eli olin toinen. Ilta päättyi ehkä aidoimpaa irkkububiin ikinä. Aitoa live irkkumusiikkia ja irishkoffee ja siideriä. Hauska ilta kaiken kaikkiaan.

Perjantaina ohjelmassa oli Baileys-tila. Tila, jonka lehmistä tehdään kuuluisaa Baileys- juomaa.  Hieman oli aistittavissa pettymystää kun maistiaisia ei meille tarjottu, mutta tila itsessään oli hieno. Takalypsyasema ja vasikoillakin oli tilaa. Isäntä oli erittäin puhelias ja keskustelu maataloudesta olisi varmasti jatkunut pidempäänkin. Ainut mikä minua häiritsi oli se että lehmien hännät oli katkaistu. Tämä on kuitenkin normaalia ulkomaisilla lypsytiloilla, etenkin takalypsyasemaa käyttävillä. Häntä kun levittää paskaa aika tehokkaasti. Onneksi suomalaisilla lehmillä pitää olla hännät! Suosikaa siis suomalaista!

Kun kerran Irlannissa ollaan niin pitihän Guinnes visiitti myös tehdä. Tehtaasta oli tehty melkeimpä teemapuisto, jossa seurataan oluen valmistusta. Lähes jokainen suomalainen tuntee edes hieman oluen valmistusta, joten mitään suuria ahaa- elämyksiä ei syntynyt. Lisäksi kuulusia juoma on aika pahaa! :D Mutta mukaan lähti teemaan sopivat sukan veljelle tuliaisiksi. 

Lauantaina olikin varhainen herätys ja lento kotio. Osa porukasta oli käynyt tutustumassa Dubliniin huolellisesti ja marssivat koneeseen samoilla silmillä. Lähtöportilla odotellessa krapulan määrä oli valtava. Onneksi olin itse päätynyt nukkumaan ajoissa.

Lentokentällä sain metsästää aitoa irlantilaista viskiä tuliaiseksi. En itse juo lainkaan viskiä, joten oltiin ihan oudoilla vesillä liikkeellä. Ensin myyjä ei oikein uskonut minua asiakkaaksi kun selitin etten löydä etsimääni. Kun sanoin viskin merkin, myyjät säntäsivät yhtäkkiä takahuoneeseen ja toinen myyjä tuli esittelemään minulle erilaisia vanhoja viskejä ja tarjosi maistiaisia. Olin pyytänyt tietämättäni hieman harvinaisempaa ja arvokkaampaa viskiä kuin normi asiakkaat.. Kieltäydyin kohteliaasti maistiaisista ja ostin sitten myyjien suosittelemaa laatua, koska etsimäni merkki oli loppunut. Empä koskaan ole maksanut viinasta tuollaisia summia. No, ukko oli ainakin tyytyväinen kotona.

Irlantiin pitää ehdottomasti lähteä joskus uudelleenkin. Ihmiset olivat mukavia, vaikka vasemmanpuoleinen liikenne oli välillä hermoja raastavaa. Useammin kuin kerran kyytiläinen kiipesikin kuskin paikalle, kun autotkin ovat ihan nurinkurisia. Kotiin ostin itselleni lammaslaukun, joka pääsee mukanani kaikkiin akita- tapahtumiin.

Kiirettä

Kiirettä on riittänyt koulun kanssa aivan riittävästi ja ainakin vielä huhtikuu tulee jatkumaan samalla vauhdilla. Kandi pitäisi kirjoitella loppuun, tehdä kasa etätehtäviä, lukea kokeisiin ja etsiä samalla töitä. Huh mikä urakka. Kaiken tämän päälle puuhailen entistä enemmän Akita yhdistyksen toiminnassa mukana ja kalenterini on kirjaimellisesti täynnä.

Opintotukeni loppuu ensi vuonna helmikuussa, joten ikuinen opiskelijan elämäkin loppuu joskus. Kursseja on tahkottava mahdollisimman paljon, sillä opiskelujen ja töiden yhdistäminen voi olla erittäin vaikeaa. Ja mie muutan mahdollisimman nopeasti Helsingistä pois. Ainakin ensivuodelle on suuria suunnitelmia ja haaveita. ;)

Hurjannäköistä leikkimistä. 

Koirat voivat hyvin. Sparan karvat ovat kasvamassa hyvää vauhtia takaisin ja voidaan lähteä taas julkisille paikoille pyörimään. Hallan kanssa taistellaan vielä räyhä ongelman kanssa. Tai eihän tuo mikään räyhä ole, Halla vain innostuu toisista koirista niin hirmuisesti, että käytöstavat unohtuu. Empä minäkään iloisesti tervehtisi ketään joka hyppää ensitöikseen niskaan roikkumaan.. Mutta todistettu on, että kunnon väsyttämisellä Hallakin osaa käyttäytyä kiltisti.

Leikin jälkeen söpöillään

Saas nähdä paljonko uusia akita ihmisiä on syntynyt kun jätkän kanssa ollaan läheisen rakennusmaan ohi lenkkeilty. Ainakin eräs raksamies selitti, että heillä on aina ollut pystykorva, mutta Sparta on aivan mahtavan näköinen. Ja Hallakin on vain venytetty versio pystykorvasta. (En ymmärrä miten Hallaa on luultu shibaksi, ne kun ovat eivan erinäköisiä). :P Iso koira herättää huomiota. Ainakin paikalliset amerikan akita ihmiset ovat huomanneet japsi serkun.

Seuraavaksi varmaan postitan tarinaa mätsäreistä tai sitten myöhemmin kerron Irlannin reissusta. Tässä on jo melkein muodostunut perinteeksi reissata jonnekin näin keväällä ja tällä kertaa tarjoutui mahdollisuus, jota en voinut ohittaa.  Irlantia kohti siis.

Hallan ensimmäiset mätsärit

Olin suunnitellut Hallan viemistä mätsäreihin, sillä tyttö on ainakin omasta mielestäni todella nätti koira. Neiti on kuitenkin melkoinen räyhä, joten en uskaltanut kokeilla onneani. Mutta koska Spartan otsatukka on vielä varsin lyhyt, päätin että nyt kokeillaan. Soitin kaverini mukaani ja kurvailimme Border Agility Teamin uudelle erittäin hienolle hallille.

Ensin jäin rakkalla toyotalla jumiin jäiselle parkkipaikalleni, Hallan mielestä autooni ei mahdukaan toista koiraa ja sitten ajoin hallin risteyksestä ohi (meinasin ajaa myös uudestaan ohi samassa paikkaa), mutta muuten reissu meni hyvin.

Ilmoittaumisen jälkeen saimmekin odotella reilun parituntia ennen kuin x-rotuisten kehä alkoi. Toisaalta odotus oli hyväksi, sillä Halla selvästi totesi että jokaiselle koiralle ei ehdi haukkua. Sekarotuisia oli 15 kappaletta ja oli kiva kuunnella juontajan arvauksia roduista. Eipä ollut tuomarille aikaisemmin tullut tälläistä sekoitusta vastaan.

Keskellä kuvaa mie ja Halla

Ensimmäisellä kierroksella saatiin punainen nauha, vaikka neiti haukkui ja ei suostunut näyttämään hampaita tuomarille. Nätisti tyttö kyllä seisoi ja juoksi. Punaisten kehässä vastassa oli 9 koiraa. Halla ryösti numerolappuni ja mutusteli sitä puoli kierrosta ennen kuin sain siepattua lapun takaisin. Ainakin yleisölle oli viihdettä. :D Oltiin sitten neljänsiä, eli aivan loistava tulos. Palkinnoksi saatiin karkkipussi ja hieno pokaali. Ihan kiva tapa viettää sunnuntai. Ja lopuksi Hallakin pystyi makoilemaan Eetun kanssa vierekkäin kaikessa rauhassa, joten räyhääminenkin loppui siltä päivältä.

 

 

Väsynyt prinsessa

Aivan varmasti lähden Hallan kanssa toisenkin kerran kehään. Myös Sparta pääsee kunhan otsatukka on kasvanut entiselleen. Opiskelu kaverit ovat käyneet ahkerasti Viron puolella hakemassa SERT:tejä ja kokemusta. Harkinnassa on lähteä mukaan hörökorvan kanssa, mutta retkeä pitää vielä suunnitella. Saas nähdä miten käy.

Silkkaa hymyä!

Hyviä uutisia!
Keskiviikko aamuna vein jätkän taas Viikkiin ja jätkä hyppi iloissaan hoitajan perässä takahuoneeseen. Lääkärin kanssa käytiin tilanne vielä kerran läpi. Magneettikuvista oli rakennettu 3D- malli jossa näkyi kallon takaosassa pieni kolo, johon lääkäri epäili sinuksen loppuvan. Leikkauksessa sitten nähtäisiin menisikö se kallosta läpi vai ei.

5 tuntia myöhemmin lääkäri soitti ja kertoi että sinus ei mene kallosta läpi ja se saatiin kokonaan poistettua. JEE! Nyt saadaan mokoma murhe unohtaa kokonaan. Jätkän päälaki on ajeltu täysin kaljuksi ja sitä koristaa 8 tikkiä, mutta kaikki on hyvin. Minulla on yhä akita kotonani. <3 Tikit poistetaan kahden viikon kulutta, joten siihen asti pitäisi ottaa rauhallisesti. Särkylääke ei vain sopinut koissulle lainkaan, heti veti vesiripulille. Hirveän kipuileva Sparta ei ole, eikä yritä tikkejä rapsutella, joten ehkä me pärjäillään.

Kevään suunnitelmissa olisi viedä molemmat piskit pyörähtämään mätsäreissä, jos vaikka sattuisimme saamaan ruusukkeita. Spartan käytän kyllä ihan virallisessa näyttelyssä, minua kiinnostaa rakenne- ja liikkeiden arvostelu, vaikka korvien asento ei ole paljon parantunut. Myös tokoa taas treenaillaan hiljalleen. Olen myös järjestämässä keväällä Akateemisen Karjakerhon mätsäriä, johon toivotaan paljon osallistujia ja vapaaehtoisia tuomareita etsitään.

Vapaaehtoiset tuomarit voivat ilmottautua naamakirjan kautta.

Hui pakkasta

Kun muutin Helsinkiin mietimme kavereiden kesken, että millaisia etelän talvet mahtavat olla, saadaankohan lunta lainkaan. Ihan turhaan tuli pelättyä, sillä kahtena edellisenä vuonna lunta tuli valehtelematta varmaan se pari metriä ja yliopiston polut muuttuivat parissa kohtaa melkein tunneleiksi. Tänäkin vuonna olen autoani saanut kiroilla, kun auramiehet peittävät sen kinoksiin melko tehokkaasti ja lapio saa heilua jatkuvasti. Vannoutunut talvi-ihminenkin alkaa toivoa kevättä.

Koiria lumi ei ole haitannut, päin vastoin. Ulkona voitaisiin riehua vaikka koko päivä, mutta omistajan pakkasen kestävyys unohtui Kaliforniaan jo pari vuotta sitten. Helsingissä lisäksi tuulee koko ajan, mikä lisää pakkasen purevuutta reippaasti. Mutta on jotain positiivistakin, sillä melkein kolmen vuoden kipuilin jälkeen, alan sopeutua tänne. Totesin eilen että ihan ok paikkahan tämä on. Mitä nyt lähimetsissä juoksentelee itsensäpaljastaja, mutta pakkanen ilmeisesti karkoitti hänet ja pari muutakin hörhöä piha piiristä.

Halla oli vanhemmillani hoidossa lähes kuukauden juoksujen vuoksi. Ilmeisesti neiti oli lellitty pilalle, sillä sain takaisin sellaisen metsän eläimen, että kaikki koulutus on alettava alusta. Halla haukkuu taas kaiken, mutta onneksi on yhä sellainen herkkuperse, että hiljenee namipussin rapistessa. Neidillä alkoi myös mörkö ikä, kun aivan kaikki on epäilyttävää ja vaarallista. Ja minä luulin että nartut rauhoittuu ensimmäisten juoksujen jälkeen..

Kuukauden keskittyminen Spartaan teki ihan hyvää kummallekin, sillä jätkä keskittyi minuun paljon paremmin. Tokokin sujui. Jätkä on ollut kuin unelma koira, helppo tapaus. Tosin takapakkia otettiin heti kun toin Hallan kotio. Jätkä jopa haastoi lenkillä minut ensimmäistä kertaa. Keskustelimme hieman mitä mieltä olen nilkassa roikkumisesta ja arki palasi uomiinsa.

Sparta 1- v.

Sparta leikataan reilun viikon päästä. Eläinlääkärin kanssa puheltiin pitkä puhelu, jossa käytiin tilanne läpi. Magneetti kuvan mukaan kallossa ei ollut reikää, mutta siellä voi silti olla sellainen. Ell suositteli leikkausta ja mie suostuin heti. Riskit ovat suuret, mikäli kallo joudutaan avaamaan, mutta en voi elää katsellen koiraa tietäen että sinus voisi tulehtua milloin vain. Nyt voidaan vain toivoa, että leikkaus olisi helppo ja selvitään ilman ikäviä yllätyksiä. Leikkaava eläinlääkäri on ainakin leikannut näitä ennenkin, että ihan turvallisissa käsissä ollaan.Viikissä on kyllä maailman töykein vastaanottotäti, mutta jos saan koiran hengissä takaisin, voin antaa mokomalle anteeksi.

Tässä koulun ohessa olen myös yrittänyt perehtya akita rotuun genetiikan kannalta. Sukupuut lähinnä itkettävät kun 10s sukupolvi on täynnä paria koiraa ja näitä mokia on helvetin vaikea lähteä korjaamaan. Ajattelin laskea omasta koirastani sukusiitosasteen ja piirrellä sukupuita, mutta koulukiireet painavat näiden yli.

Ainakin tässä saa painavia ajatuksia tulevan jalostusnartun valintaan.

Jalostaja

Pieni tyttö juoksee naapurista kotiin ja suoraan äidin luo. Innoissaan tyttö kertoo kuinka naapurin kanit saavat pian poikasia. Hän selittää että uros kani on musta ja naaras kani valkoinen, joten pennut ovat varmasti harmaita, paitsi yksi valkoinen ja yksi musta. Koska niin kirjassakin luki. Myöhemmin selviää että kani sai paljon poikasia, jotka olivat  harmaita, paitsi yksi musta ja yksi valkoinen.

Tuo pikku tyttö olin minä. En muista minkä ikäinen olin, mutta ainakin osasin jo lukea. Luin vanhaa tietosanakirjaa, jossa mainittiin Mendel ja yksinkertaisia esimerkkejä ominaisuuksien periytymisestä. Pienenä osasin koirarodut, hirveästi eläinlajeja ja katsoin kaikki television luonto ohjelmat. Kasvatin sammakonkutua pienessä akvaariossa ja kirjoitun tutkimusraportin, jossa seurasin nuijapäiden kehitystä. Isoja mötköjä niistä kasvoikin akvaariokalanruoalla... Seikkailin pystykorvan kanssa metsissä ja yritin pyydystää räkättirastaan poikasia.

Luomu possuja työpaikalta

Koulussa loistin biologiassa, muu koulu ei sitten kiinnostanutkaan. Kävin luonnontieteellisen lukion ja kaikki biologian kurssit. Halusin biologiksi, tutkijaksi ja mieluiten sademetsiä tutkimaan. Hain Turun yliopistoon biologian linjalle, mutta jäin varasijalle. Lähdinkin Hämeen ammattikorkeakouluun Mustialaan katsomaan maajusseja. Mustialaan olin hakenut ihan uteliaisuudesta ja koska yhteishakuun piti pistää viisi vaihtoehtoa..

Siinä olin sitten kaupunkilaistyttönä maalaisten keskellä violetissa siilitukassa ja yritin sopeutua joukkoon. En osannut ajaa traktorilla, enkä tiennyt mikä äes on saati mitä sillä tehdään. En tiennyt mitään, mutta päätin katsoa vuoden miten pärjään. Neljä vuotta kului  ja valmistuin agrologi (Amk): si.

Mie ja karitsat

Kuulin toistuvasti, että Helsingissä Viikissa voisi opiskella jalostusta. Päätin piruuttani hakea ja läpäisin pääsykokeen. Edessä oli muutto Helsinkiin. Nyt opiskelen kolmatta vuotta Helsingin yliopistossa kotieläintiedettä pääaineena jalostus ja sivuaineena perinnöllisyystiede. Valmistumisvuotta en osaa vielä edes sanoa, ehkä pari vuotta menee vielä. Valmistumisen jälkeen olen sitten jalostusagronomi.

Mitä minä sitten jalostan tulevaisuudessa? Lampaita. Ihastuin suomenlampaisiin harjoitteluaikana ja opinnäytetyöni kirjoitin myös näistä karvaturreista. Lampaat ovat oikeasti ainut eläinlaji, josta oikeasti tiedän paljon. Voin puhua lampaan eri ominaisuuksien jalostamisesta monta tuntia. Välillä kiusaan isääni, sanomalla että olen kymmenen vuotta käynyt koulua ruvetakseni lopulta lampuriksi. Todennäköisesti teen tulevaisuudessakin töitä lampaiden parissa ja varmasti hankin itselleni pienen katraan kun vain pystyn.

Miten tämä liittyy sitten koiriin ja akitaan? Akita ei ole terve rotu, sillä on kiusana periytyviä vakavia sairauksia SA ja VKH. Rodun geenipohja on myös hyvin kapea, sillä rotu on elvytetty henkiin vain muutamasta koirasta ja kymmeniä vuosia sitten johtuneesta menestyneen uroksen liika käytöstä. Lähes kaikkien koirien takaa löytyy tietty uros. Ongelmaan ei ole nopeaa ratkaisua. Geenitestiä kehitellään, mutta uskon, että testistä huolimatta emme voi karsia kantajia populaatiosta. Käytettävä geeniaines todennäköisesti kutistuisi olemattomiin. Testillä voisi kuitenkin löytää terveet koirat ja lisätä niiden käyttöä.

Nami

En vielä ole varma rupeanko itse kasvattajaksi (todennäköisesti jonkinlainen yhteistyö voisi olla sopivin vaihtoehto.) Mutta haluasin oppia mahdollisamman paljon, jotta voisin hyödyntää koulutustani akitan parissa. Koirien jalostuksessa olen vasta oppilas, mutta tämä maailma on vienyt täysin mukanaan. Onneksi minulla on ollut onni tutustua moneen kasvattajaan (akita, tiibetinspanieli, suomenajokoira, karjalankarhukoira, suomenpystykorva, tolleri), joiden kanssa tutustua koirien jalostuksen syövereihin.