Hui pakkasta

Kun muutin Helsinkiin mietimme kavereiden kesken, että millaisia etelän talvet mahtavat olla, saadaankohan lunta lainkaan. Ihan turhaan tuli pelättyä, sillä kahtena edellisenä vuonna lunta tuli valehtelematta varmaan se pari metriä ja yliopiston polut muuttuivat parissa kohtaa melkein tunneleiksi. Tänäkin vuonna olen autoani saanut kiroilla, kun auramiehet peittävät sen kinoksiin melko tehokkaasti ja lapio saa heilua jatkuvasti. Vannoutunut talvi-ihminenkin alkaa toivoa kevättä.

Koiria lumi ei ole haitannut, päin vastoin. Ulkona voitaisiin riehua vaikka koko päivä, mutta omistajan pakkasen kestävyys unohtui Kaliforniaan jo pari vuotta sitten. Helsingissä lisäksi tuulee koko ajan, mikä lisää pakkasen purevuutta reippaasti. Mutta on jotain positiivistakin, sillä melkein kolmen vuoden kipuilin jälkeen, alan sopeutua tänne. Totesin eilen että ihan ok paikkahan tämä on. Mitä nyt lähimetsissä juoksentelee itsensäpaljastaja, mutta pakkanen ilmeisesti karkoitti hänet ja pari muutakin hörhöä piha piiristä.

Halla oli vanhemmillani hoidossa lähes kuukauden juoksujen vuoksi. Ilmeisesti neiti oli lellitty pilalle, sillä sain takaisin sellaisen metsän eläimen, että kaikki koulutus on alettava alusta. Halla haukkuu taas kaiken, mutta onneksi on yhä sellainen herkkuperse, että hiljenee namipussin rapistessa. Neidillä alkoi myös mörkö ikä, kun aivan kaikki on epäilyttävää ja vaarallista. Ja minä luulin että nartut rauhoittuu ensimmäisten juoksujen jälkeen..

Kuukauden keskittyminen Spartaan teki ihan hyvää kummallekin, sillä jätkä keskittyi minuun paljon paremmin. Tokokin sujui. Jätkä on ollut kuin unelma koira, helppo tapaus. Tosin takapakkia otettiin heti kun toin Hallan kotio. Jätkä jopa haastoi lenkillä minut ensimmäistä kertaa. Keskustelimme hieman mitä mieltä olen nilkassa roikkumisesta ja arki palasi uomiinsa.

Sparta 1- v.

Sparta leikataan reilun viikon päästä. Eläinlääkärin kanssa puheltiin pitkä puhelu, jossa käytiin tilanne läpi. Magneetti kuvan mukaan kallossa ei ollut reikää, mutta siellä voi silti olla sellainen. Ell suositteli leikkausta ja mie suostuin heti. Riskit ovat suuret, mikäli kallo joudutaan avaamaan, mutta en voi elää katsellen koiraa tietäen että sinus voisi tulehtua milloin vain. Nyt voidaan vain toivoa, että leikkaus olisi helppo ja selvitään ilman ikäviä yllätyksiä. Leikkaava eläinlääkäri on ainakin leikannut näitä ennenkin, että ihan turvallisissa käsissä ollaan.Viikissä on kyllä maailman töykein vastaanottotäti, mutta jos saan koiran hengissä takaisin, voin antaa mokomalle anteeksi.

Tässä koulun ohessa olen myös yrittänyt perehtya akita rotuun genetiikan kannalta. Sukupuut lähinnä itkettävät kun 10s sukupolvi on täynnä paria koiraa ja näitä mokia on helvetin vaikea lähteä korjaamaan. Ajattelin laskea omasta koirastani sukusiitosasteen ja piirrellä sukupuita, mutta koulukiireet painavat näiden yli.

Ainakin tässä saa painavia ajatuksia tulevan jalostusnartun valintaan.