Näyttelyitä

Tostaina pieneen toyotaani ahtautui 3 naista ja 5 koiraa. Yksi bordercollie, yksi akita, yksi sekarotuinen ja kaksi suomenajokoiraa. Suuntana oli mätsärit vinttikoirakeskuksessa, Tuomarinkylässä. (Onneksi poliisi ei pysäyttänyt..)

Sparta perseili oikein kunnolla, roikkui hihnassa ja yritti tarrata lahkeeseeni useamman kerran. Koiria oli kehässä useampia ja mielestäni ne osasivat käyttäytyä oikein mallikkaasti, joten vähän yllätyksenä tuli kun meidä ohjattiinkin palkintosijalle. Sparta oli sinisten 4.s ja saatiin kotiin tuliaisiksi ihan ensimmäinen ruusuke. (Ei ihan tuollainen kuin kuvassa, mutta melkein.) Pieni näyttelykipinä syttyi.. Olisihan mukava saada ruusukkeita enemmänkin..

Luokkakaverini, joka vahti Hallaa, melkein jo lupautui esittelemään mätsäreissä pientä riiviötä. Saas nähdä esiintyykö Hallakin akita-ry:n mätsäreissä ensimmäisen kerran.

Tänään oli vuorossa ensimmäinen virallinen näyttely, eli pentunäyttely Helsingissä. Sparta hyppeli ja nappasi hihnan suuhunsa, mutta seisoi paikoillaan hienosti ja tuomari sai rauhassa kopeloida. Vähän on vielä treenaamista koiran käyttäyttymisessä ja minun koiran esittely taidoissani. Esittely varmuuttta varmaan saa vain harjoittelemalla..

Mutta Spartan arvostelu oli kuitenkin hyvä. Jätkän pitää vielä kasvaa ja kehittyä. Ja niiden korvien pitäisi nousta pystyyn. (Kyllä niiden pitäisi nousta..)

Ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Oikea piirteinen pää. Hyvin asettuneet silmät, oikea kallon muoto. Oikein kiinnittyneet paksut korvat, jotka tulisi kantaa paremmin pystyssä. Hyvä kaula. Ylälinja saa vielä tiivistyä. Kaunis häntä. Hyvä raajaluusto. Riittävät kulmaukset. Liikkuu vielä pentumaisen löysästi. Vaalea punainen väri, hyvä urajiro. Iloinen, ystävällinen käytös.

Mietityttää tuo ylälinja saa vielä tiivistyä. Mitäköhän se tarkoittaa? Hmm... No, tästä on hyvä alkaa. Seuraavaan näyttelyyn ilmottaudutaan kun korvat ovat pystyssä. Mätsäreissä kuitenkin käydään tulevaisuudessa ahkerasti.

Pitää vielä sanoa että olen todella ylpeä siitä miten rennosti jätkä hengaili näyttelyssä. Makoili, eikä pahemmin välittännyt muista. Vieraat saivat silitellä ja möyhiä ja jalat taivasta kohti annettiin rapsutella mahaa. Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa Emiliaa ja Viribuslaisia, sekä tietenkin Spartan velipoikia omistajineen. On se Sisu komea poika. <3

Namin villapaita

Koska tavaroitani on kodittomuuteni takia kolmessa eri asunnossa, minulta on koko ajan hukassa jotain. Olin kotona ja tongin taas kaappejani kun vastaan ilmestyi huolellisesti taiteltu nyytti. Se oli Namin villapaita. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta paita tuoksui yhä pikku koissulta.

Namin munuaiset ultrattiin ja koko maha ajeltiin karvattomaksi. Juuri silloin oli hirveät pakkaset ja pikkuisen tuli kylmä. Niimpä mie ja äiti ahersimme yhden illan ja saimme tehtyä villapaidan. Nami ei pahemmin ensin innostunut ajatuksesta, mutta juoksenteli kyllä tyytyväisenä lumihangessa paita päällä. Jopa niin tyytyväisenä, että joskus oli vaikea saada neiti sisälle.



Spartalle villapaita ei mahdu. Hallalle paita on liian iso. Ehkä mie vielä keksin paidalle käyttöä.. 





mökkeilyä

Kaksi viikkoa Helsingissä ja vieläkään koirat eivät ole tottuneet siihen, että mistä tahansa pusikosta voi tulla vastaan mitä tahansa. Mokomat säikkyvät narulla lepattavaa lakanaa, kiljuvia lapsia ja rappukäytävässä haukkuvaa lapinkoiraa. Työpäivän jälkeen molemmat riehuvat patoutunutta energiaa ja kärsivällisyyteni on koetuksella. Ei ole Helsinki maalaiskoirille sopiva paikka. Kaupunkilaiskanit ovat kyllä oppineet juoksemaan karkuun kun me tulemme lenkillä vastaan.

Siispä pyrin karkaamaan maalle aina kun mahdollista. Viime viikonloppuna olimme kaverin mökillä Velkuanmaalla, ihan oikeassa saaressa. Ja koirat saivat remuta vapaasti. Tai Halla sai remuta, Sparta sai olla hihnassa, koska jätkä oli päättänyt yrittää syödä kaverini bordercollien.. Leikki äityi aina liian rajuksi ja pienempi oli pulassa. Eetu ei voinut olla paimentamatta Spartaa ja jätkä ei voinut sietää tuijotusta. Sparta myös ryntäsi pelastamaan Hallaa aina kun pentu kiljaisi. Taitavat jätkä koirapuistoilut loppua tähän.

Molemmat koirat myös uivat mökillä. Kummatkin kannoin ensimmäisen kerran veteen, mutta myös Spartan sain uudelleen uimaan suostuttelun voimin. Kumpikaan ei ole hirveän innoissaan vedestä, mutta edetään hiljalleen. Kyllä olivat pennut väsyneitä kun päästiin takaisin kotiin ja mahat olivat täynnä rannalta löytyneitä hauen leukaa ja selkäruotoja..

Sparta kävi myös match show:ssa pyörähtämässä. Palkkioksi saimme vain sinisen nauhan, mutta minun mielestäni onnistunut reissu kuitenkin. Jätkä käyttäytyi kehässä todella hyvin ja ravisi kauniisti rinnalla. Tuomari vähän aristeli jätkää, kysyi uskaltaako katsoa hampaita ja puheli hermostuneena. Sparta oli oma hassu itsensä. Kyllä tuon kanssa uskaltaa kunnon näyttelyyn lähteä.

Teini-ikä?

Sparta on 5 kuukauden ikäinen ja tähän asti olen voinut käydä jätkän kanssa koirapuistossa aivan rennosti. Jätkä on väistänyt rähinää ja leikkinyt urostenkin kanssa sopuisasti. Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain. Muutin Helsinkiin, joten osa muutoksesta menee kyllä uuteen sopeutumiseen, mutta tänään koirapuistossa näin erilaisen jätkän.

Sparta ja Halla juoksivat kilpaa pienemmän terrierin (narttu) kanssa. Narttu oli ärhäkkä ja komensi, mutta leikit sujuivat hyvin. Annoimme luvan ison kultaisen noutajan (uros) tulla puistoon ja kaikki sujui hyvin, vähän aikaa. Huomasin että jätkä varoi noutajaa, haisteli kyllä, mutta oli vähän epäluuloisen näköinen. Sparta leikki pienemmän kaksikon (Halla & terrieri) kanssa, mutta varoi menemästä liian lähelle noutajaa. Sparta pari kertaa kävi noutajan vieressä "vertailemassa". Minusta näytti että jätkä arvioi kumpi olisi isompi ja vahvempi, joten komensin tiukasti jätkän pois pullistelemasta. (Noutaja oli todella iso uros, joten Sparta oli paljon pienempi. ) Kerran noutaja nousi Spartan päälle, mistä jätkä ärähti, mutta tilanne jäi huomautukseen. Noutaja käveli rennosti pitkin puistoa ja Sparta tyytyi pitämään välimatkaa. Puistoon tuli myös yksi narttu lisää ja taas jätkän häntä heilui iloisesti.

Hajut kiinnostavat Spartaa myös ihan hirmuisesti. Ruohoja ja hajuja myös maistellaan.

Osansa on myös tällä muutolla. Mörköjä tuntuu vaanivan jokapuolella.. Mutta siittä lisää myöhemmin.

Kaksi koiraa, yksi nainen

Isäni mielestä on hulluutta pitää kahta koiraa ja tästä kuulen aina kun käyn kotona. Mitään kunnon selitystä tälle ongelmalle en ole saanut, muuta kuin että se on hölmöä. No, minä en ole koskaan pahemmin isä mutinoita kuunnellut, mutta voisin kertoa miten elämä kahden koiran kanssa sujuu.

Nami opetti Spartalle esimerkillään, miten istuttiin bussissa ja autossa. Matolääkkeiden yms. antaminen Spartalle sujuu todelle helposti, koska jätkä aina ihmetteli mitä syötän toiselle.

Nyt Sparta toimii esimerkkinä Hallalle. Pikku neiti seuraa koko ajan mitä jätkä tekee ja miten. Halla alkaa oppia miten autossa istutaan ja jos tapahtuu jotain yllättävää, se vilkaisee ensimmäisenä Spartaa. Ja Sparta katsoo minun reaktioni. (Tämä heijastuu myös niin, että jos olen epävarma, se siirtyy Spartaan ja lopulta Hallaan. Jos minua ärsyttää -> Sparta alkaa hepuloimaan -> Halla riehuu.)

Halla ja Sparta muodostivat lauman. Jos minä en ole ulkona pomona, niin kaksikko lähtee seikkailemaan omin päin. Kaksikko on jo pari kertaa seikkailleet aika kauas pelloille tutkimaan, mutta palaavat kun pomo käskee. Nyt jätkä on kiinni ulkona ollessaan, ettei opi karkailemaan.

Kaksikon touhuja on ilo seurailla.

Selvästi Koira Kuiskaaja telkkarissa

Niin ja nyt ollaan päästy pois Forssasta Helsinkiin. Asunto asioiden hitauden takia asun kaverini kämpässä, kunnes saan oman kämpän. Tosin ehkä jo vuoden vaihtuessa voin muuttaa maalle oikealle maatilalle! JEE! Yksi lisä syy odottaa syksyä. (Pakastimesta alkaakin peuranlihan olla loppu...)

Halla tuli taloon

Halla 27cm ja 1kg

Sparta ja Halla

Viikko sitten ajelimme äidin kanssa Tampereelle ja toimme pienen Hallan kotio. Halla on akitan ja suomenpystykorvan hetken huuman tulos. Miksi sekarotuinen? Kotona 10 v. Zorro on sekarotuinen ja viisain ja lempein koira mitä meillä on koskaan ollut. Lisäksi juuri tälläistä yhdistää olin miettinyt. Molemmat kun ovat lempi rotujani. Tilaisuus oli liian ainutlaatuinen ohitettavaksi. Lisäksi selvisi että Hallan emo on Namin puolisisko. Ainakin Hallan emo oli niin Namin näköinen, että tippa oli linssissä sekä minulla että äidilläni.

Sekarotuisten ottaminen on tietenkin aina riski, sillä koira on voinut periä molempien rotujen ne huonot puolet. Halla näytti jo ensimmäisessä kuvassa enemmän pystykorvalta kuin akitalta. Tosin pentu ei vielä haukkunut. Toivoin lintukoiraa, mutta oli olemassa riski että akitamaisesti Halla ei haukkuisi.

Nyt melken 9vk ikäinen neiti haukkuu jo varsin mallikkaasti. Olen aivan riemuissani sillä pikkuinen merkkaa lintuja. Ja löysi jäniksenkin. Halla tähyilee puihin valppaasti, eli olen hyvin tyytyväinen.

Sparta oli uudesta kaverista innoissaan. Niin innoissaa, että ensimmäiset päivät pitikin vahti paljon isompaa jätkää hepuloimasta, sillä pienempi meinasi jäädä alle. Halla on kyllä oppinut pitämään puolensa ja murina ja haukku vain kovanevat jos jätkä ei tottele. Talossa on selvästi akka valta.

Sparta on myös paljon valpaampi. Vahtivietti heräsi. Sparta mäki myös oravan puussa ja tapahtui selvä ahaa- elämys. Nyt jätkäkin tähyilee puihin, jos siellä menisi oravia. Sparta myös jäljesti ensimmäisen riistansa. Jätkä kulki nenä maassa innoissaan ja seurailin mitä se löytäisi. Pelästyttiin kaikki kun jätkän jalkojen juuresta loikkasi räkättirastaan poikanen. Lintu säilyi hengissä, kun ampaisi Hallan yli pensaikkoon.

Tulevaisuus näyttää minkälainen Hallasta muodostuu. Ainakin jalostusta opiskelevalle neidin kehitystä on mielenkiintoista seurata. Todennäköisesti steriloin Hallan, ettei satu vahinkoja, mutta ehkä tästä voidaan oppia jotain uutta. Minä ainakin sain lintukoirani.

PS:
Miksi en ottanut puhdasta suomenpystykorvaa? Koska mielestäni suomenpystykorva ei kuulu kerrostaloon, enkä vielä harrasta metsästystä niin että pystyisin tarjoamaan pystykorvalle elämän mitä se tarvitsee ja ansaitsee. Ehkä sitten kun asun maalla (viikotkin) ja osun haulikolla edes kiekkoon, voin ottaa pystykorvan. Ja silloin minulla on kokemusta taas enemmän kouluttaa se käyttövalioksi asti.

Suunnittelua

Lupasin kirjoitella metsästyksestäkin, joten tässä tulee.

Isä metsästää, joten meillä on syöty vähintään sorsia joka vuosi. Ja mieheke metsästää aika ahkerasti niin pöydässä on peuraa, hirveä, lintuja ja jänistäkin. Itse olen lähinnä seurannut sivusta, kunnes metsästävä ystäväni houkutteli minut yliopiston riistakurssille. Kurssilla opetettiin alusta asti riistan käsittelyä ja siinä sorsia käsiteltäessä päätin että enää tämä harrastus ei voi jäädä lintukoiran kouluttamiseen.

Silti isä yllättyi kun puhuin, että voisin lopultakin hankkia metsästyskortin ja rinnakkaisluvan isän aseisiin. Nykyään luvan saamiseen kuuluu lääkärin todistus siittä, että et ole kahjo. Isä ei usko että saan luvan jos sanon haluavani metsästää koiralleni ruokaa. :D Mielestäni riista olisi todella hyvää ruokaa koirille ja minulle on hyvin tärkeää se, että ammutusta eläimestä käytetään niin paljon kuin voidaan. Kaikki koirani ovat saaneet syödä hirvenluita ja peuraa. Ja tietenkin tykkään myös itse riistan mausta.

Spartasta on tulossa jälkikoira haavakko eläimiä varten. Jätkä käyttää nenäänsä erittäin hyvin ja seuraa jälkeä sinnikkäästi. Syksymmällä Sparta saa kokeilla taitojaan hirven kanssa. Hirvimiehet ovat ainakin uteliaina seuraamassa miten koulutuksessa käy ja erilaisia neuvoja satelee tasaisesti.

Eläimet, joita itse voisin metsästää, ovat linnut. Mutta lintuja varten tarvitsisin lintukoiran. Sparta ei hauku lintuja, eikä se merkkaa niitä minulle lainkaan. Ehkä se johtuu siitä kun jätkä keskittyy vain maan hajuihin. : ) Ostoslistallani on siis haukkuva lintukoira.



Piskuinen Nami hirven selkärangan kimpussa