Muita otuksiani

Koiria meillä on kotona aina, mutta onhan noita muitakin karvaisia ja karvattomia otuksia ollut. Jos äiti ja isä olisivat kaikkeen suostuneet, olisi meillä ollut varsin laaja eläintarha. Siispä useat lemmikit ovat "seuranneet minua  kotiin" vanhempieni riemuksi. Anteeksi äiti. Lähiympäristön sammakot, sisiliskot ja  harakanpoikaset ovat saaneet tosin olla rauhassa jo kauan.

Minun jäljiltäni anoppilassa on kaksi kissaa. Topi lähti ihan lahjaksi, koska he ovat kissaihmisiä ja heillä oli vain yksi kissa (silloin). Topi osoitti olevansa melkoinen paholainen luonteeltaan ja onkin hyvä että kolli saa mellestää maalla. Akhilleksen hankin itselleni, mutta asunto-ongelmieni vuoksi Akhilles siirtyi myös anopille. Valitettavasti en poikaa enää takaisin itselleni saanut, mutta ei tämä hirveästi haitannut, sillä pojat ovat täysin erottamattomat. Aki on arka tapaus, joka pienenä oli koiramaisin kissa jonka tiesin. Se nouti leluja ja puheli paljon. Näiden kissojen elämää seuratessani totesin olevani ehdottomasti koiraihminen. Molemmat kollit on leikattu ja iältään lähellä 6 vuotta.

Topi ja Akhilles varsin tyytyväisen näköisenä.

Sitten vähän karvattomampi kaveri. Opiskelujen aikana kaipasin epätoivoisesti lemmikkiä ja löysin netistä akaattikotilon. Minulla oli aikaisemminkin ollut kotona kotiloita (taas anteeksi äiti), joten nämä olivat varsin mukavia otuksia. Enimmillään minulla oli näitä kolme; Örkki, Gini ja Viski. Suurimmat kasvavat nyrkin kokoisiksi ja syövät melkein kaikkea. Helppohoitoisia ja varsin sympaattisia otuksia.

Örkki pienenä 

Ja viimeisenä akvaario. Allas oli vain 120 L, mutta kyllä siihenkin muutama kala mahtui. Kasvattelin sinisiä platyja ja miljoonakaloja. Miljoonakaloista tuli opittua paljon, esimerkiksi sisäsiitoksen vaikutukset. Viidennessä polvessa selkärangat alkoivat vääntyillä ja sainkin jatkuvasti puhua isälle miksi tarvittiin kokoajan uusia kaloja. Isä ressu jopa laski iltaisin värikkäät kalat, jos sinne olisi taas ilmestynyt uusia. :D Noh, ainakin yksi oli iloinen kun lopulta vein loput kalat serkulleni ja nyt allas onkin varastossa odottamassa jos joskus aloitan jälleen miljoonakala harrastukseni.

Omista kaloista ei valitettavasti ole kuvia, mutta kauniita olivat vaikka itse sanonkin. Kalan kasvatus on todella mukava harrastus, ne kun lisääntyvät varsin helposti. Olisin tarvinnut useamman altaan kasvatuksen laajentamiseksi, mutta isän sanoin, vanhan talon vesivahinkovakuutus ei olisi kattanut moista. :p

Kehässä ja kehän laidalla

Eilen piipahdettiin Heinolassa SSKY:n järjestämässä erikoisnäyttelyssä. Vaikka tulokseksi saatiin H, niin arvosteluun olen erittäin tyytyväinen. Spartan suuret ja raskaat korvat alensivat arvosanaa, mutta muuten jätkä on oikein mukiinmenevä nuori uros. Kokonaisutena päivä oli säältään viileä, mutta hyödyllinen. Hyvin alkaa koirasilmä kehittyä ja mielipide-eroista voi aina vääntää kättä. :p

(c) Tiina Sipilä 

 Näillä näkymin tämä oli jätkän viimeinen näyttely. Jään odottamaan jos korvat asettuisivat ajan kuluessa paremmin ja pallien kohtalo on mietittävä. Pallitonta koiraa kun ei voi näyttelyyn tuoda, joten päätös on lopullinen. Joulukuussa olevaan Voittajaan aion lähteä ilman karvakorvaa kerrankin turistina pyörimään.

Harmittaa kyllä tuleva tauko kehässä, sillä jännittäminen on loppunut. Ja voisin jopa uskoa, että esittelytaidotkin ovat kehittyneet. Sparta on myös nauttinut kahden vietetyistä retkistä ja osaa ottaa näyttelyreissut rennosti. Jätkä yleensä nukkuu kehän reunalla.

(c) Tiina Sipilä

Jos hyvin käy, minuun voi törmätä kehässä uudelleen ensi vuonna. Ehkä jopa jonkin toisen koiran kanssa.

Syksyn alkua

Syksy on taas tulossa ja hiljalleen säätkin viilenevät. Tosin itse muistan vain pari hellepäivää, aurinkoa kun ei toimiston peränurkasta juurikaan näe...

Syksy alkoi kyyhkyn ja sorsan metsästyksellä. Itse en metsälle vielä ole ehtinyt kun töiden vuoksi on istuttava kiltisti Helsingissä, mutta kohta työt loppuvat ja tämä tyttö katoaa maalle. Tavoitteena on saada Hallalle ammuttua lintu. Sorsakin olisi hyvää harjoitusta ennen kuin neiti pääsee taas kanalintujen perään.

Viikonloppuna kävin kummitädin mökillä vierailulla ja koirat pääsivät uimasille. Hallaa en sulavasti saatu veteen houkuteltua, joten typy pääsi (joutui) uimasille laiturin nokasta. Nätisti typy uiskentelikin kun tajusi että oli suunnattava rantaan, eikä ylös laiturin tikkaita. Spartan sai veteen houkuttelemalla ihan mukavasti ja jätkä uiskentelikin edes takaisin laiturin viertä. Ensin Spartan takajalat eivät potkineet vettä lainkaan, mutta parin yrityksen jälkeen niihinkiin löytyi liikettä. Ehkä pitäisi harkita useammin uimista, jotta takaliikkeet saisivat lisää voimaa..

Halla uiskentelee

Spartan kaiken kertova ilme

 Näyttelyitä on kierretty huimalla tahdilla ja vaihtelevin tuloksen. Selvästi tuomarit ovat erimieltä korvien asennon arvosta arvostelussa, mikä johtaa vaihteleviin tuloksiin. Tosin korvien asento on hiljalleen parantunut, joten ei menetetä toivoa ihan vielä. Jätkä on vielä keskenkasvuinen, joten saa nähdä jos koiran vankistuminen saa korvat parempaan asentoon.

Kuitenkin jokaisessa arvostelussa on mainuttu samat virheet, joten aika hyvä kuva on muodostunut Spartan liikkeistä ja rakenteesta. Spartaltahan lähtevät pallit (isän suureksi kauhuksi), joten näyttelyillä ei titteleitä metsästetä, vaan reissut ovat enemmänkin mukava harrastus.

Sparta kuivattelee

 Hallan steriloinnista on jo kuukausi ja toivoin paljon muutoksia. Ja niitä ei tullut lainkaan. Sama räyhä likka yhä on, ainakin vielä, katsotaan miten tulevaisuudessa käy. Lisäksi likka on hoikassa kunnossa, joten ainakaan ruoka ei jää vyötärölle yhtään tehokkaammin.Toivoisin kyllä hieman enemmän massaa tuolle shakaalille.

Kaunis Halla

UDS (VKH)- syndrooma tutkimus

Tuttuni ehdotti minulle mielenkiintoisen artikkelin luettavaksi ja minähän luin. Yliopiston tunnuksilla artikkeleiden löytäminen on varsin helppoa, sisältyyhän tähän opiskeluun paljon artikkeleiden kääntämistä ja referointia.

Pahoittelen osittain kökköä käännöstä. Tiivistelin myös reippaasti. Lukekaa ihmeessä artikkeli itsekkin.

Uveodermatologic (VKH-like) syndrome in American Akita
dogs is associated with an increased frequency of DQA1*00201
J. M. Angles1, T. R. Famula2 & N. C. Pedersen1

Tutkimuksessa todettiin vähäistä vaihtelua DLA geenien luokassa 2. DLA = The canine leucocyte antigen. Amerikan akita kantaa kuutta (6) alleelia raportoiduista kuudestatoista (16) DQA1 alleelista, mutta vain kahdeksan (8) 61:destä raportoidusta DRB1 alleelista ja yhdeksän (9) raportoidusta 47:stä DQB1 alleelista. Melkein puolet akitoista olivat homostygoottisia alleelina DQA1 ja neljännes DRB1 ja DQB1.

Tälläinen geneettinen monimuotoisuuden väheneminen on yleistä rotukoirilla. Etenkin roduilla, jotka on elvytetty henkiin toisen maailmansodan jälkeen.

Tutkimuksessa todettiin, että populaatiossa yleistynyt DQA1 liittyy tilastollisesti merkittävästi koiran riskiin sairastua UDS- syndroomaan. Genettisen monimuotoisuuden väheneminen nostaa riskiä koirien sairastua infektioihin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään.

Tutkijat toteavat, että tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta DLA-DQA1*00201:lla todellinen merkitys UDS-syndroomalle saataisiin selville. Tutkijat korostavat että alleelia tulisi pitää riskitekijänä, se ei sovellu diagnoosin antamiseen tai sairauden puhkeamisen ennustamiseen. Tutkimukseen kuului sairastuneita koiria, joilla ei ollut tätä alleelia.

Minulle on selvää, että noin vähäinen vaihtelu immunologisella alueella on huono juttu. Miten vaihtelua saataisiin lisää? No, roturisteytyksellä (paha sana!). Risteyttämällä ja lisäämällä hyvää onnea rekombinaatioiden kanssa, voitaisiin saada heti uusi alleeli populaatioon. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa tai halpaa, sillä koiria pitäisi testata paljon sopivien parien löytämiseksi ja lisäksi pennut pitäisi kaikki testata, jotta tiedettäisiin saatiinko siirrettyä alleeli. Ja seuraavassa parituksessa alleeli voitaisiin taas menettää. Ei helppoa.

Mutta mitä tehdä, jos risteytys on kirosana? Jalostuskoirat voidaan kartoittaa juuri tämän geenialueen kannalta ja parittaa mahdollisimman erilaiset parit. Tämäkään ei ole halpa lysti, testi kun taitaa maksaa sen 200e kpl. Toisaalta, jos puolet rodusta ovat jo homostygoottisia yhden alleelin kanssa, voi koirien parittaminen muodostua entistä hankalammaksi. Lisäksi kun kasvattajilla on varmasti muitakin kriteerejä.

Vaikka tutkimuksessa tutkittiinkin amerikan akitoja, uskon että tilanne on japanilaisilla akitoilla sama, tai ehkä jopa huonompi. Amerikkalaisessa kun on sallittu enemmän vaihtelua, mm. väreissä ja rodun takaa löytyy useampaa rotua.

Mutta uskon valoisampaan tulevaisuuteen, sillä UDS-syndroomaa sairastavat myös ihmiset. (Olipas nurjasti sanottu..) Mutta juuri tämän takia suurempaa joukkoa tutkijoita kiinnostaa selvittää sairauden salaisuudet.

Uusia tutkimuksia odotellessa.

Kesää 2012

Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelun.

Halla steriloitiin Kankaanpäässä ja leikkaus sujui hyvin. Haava oli siisti ja parani pian. Äiti sai itse ottaa tikit pois ja Halla oli kiltti (tosin melko villi) potilas. Tikit kun eivät tyttöä pahemmin hidastaneet kun pellolla hyppi töyhtöhyyppiä..  Viikon verren Halla söi huonosti ja oli selvästi kipeä, mutta sitten neiti piristyi silmissä. Syömättömyys veti pienen vain melko hoikkaan kuntoon, jota nyt paikkaillaan.

Osallistuin myös mätsäritalkoisiin Tampereella ja sainkin harjoittelua kehäsihteerinä toimimisessa. Onneksi olin kulkenut paljon mätsäreissä, niin tapahtuman kulku oli jo tuttua. Suuria kommelluksia ei päässyt tapahtumaan, vaikka koko päivä kehässä menikin. Äiti juoksutti Hallan kehässä ja palkinnoksi saatiinkin kaunis punainen ruusuke. Tärkeintä oli kuitenkin, että mätsäreihin oli myös kutsuttu Halla sisaruksia ja paikalle löysivät Inu ja Säde. Kyllä sisaruksilla on sama virnistys ja pilke silmissä, vaikka Inu melko pörröinen onkin. :D Sekarotuisten suurin viehätys onkin vaihtelu.

Inu, Halla ja Säde (c) Riina Haapakallio

Viime viikonloppu sujuikin maalla, jossa koirilla riittää tilaa temmeltää. Tila on siis nykyisin jo tyhjä lehmistä, mutta maalle muutto saa odottaa vielä. Anoppi ei lähde talosta kuin saappaat edellä, mikä pistää omat suunnitelmat tehokkaasti jäihin. Vierailut ovat katkeran suloisia kun itse vain mielelläni miettisin remottia, siivoilua, pihan uusimista, navetan muokkaamista lampolaksi ja kanalaksi..Noh, kärsivällisyys ei ole suurin hyveeni, mutta ehkä joskus tämä maisema on pysyvä.

Edessä näkyvä tila on naapurin.

Vielä 6 viikkoa töitä ja taas koulun penkille. Syksy alkaakin loistavasti sillä pääsin eläinlääketieteellisen genetiikan kurssille, jossa opettaa itse Hannes Lohi. Jee! Odotan kurssilta aika paljon ja toivottavasti eläinlääketieteellisestä saa uusia näkemyksiä jalostukseen.

Varsin koiramainen syksy on tulossa. Edessä on paljon koiranäyttelyitä, joissa Spartan kanssa käydään pyörähtämässä. Lisäksi pääsin kasvattajakurssille, joten taas ollaan askel lähempänä kasvattajaksi ryhtymistä.

Kotieläintiedettä

Jospa kerron hieman opiskeluistani täällä Helsingissä.

Jalostusta voi opiskella vain Helsingin yliopistossa maa-ja metsätaloustieteen kotieläintieteellisessa tiedekunnassa. Vuosittain opiskelupaikkoja on vain 25 kpl eli taso on kova. Tasoa koventaa monet eläinlääketieteelliseen haluavat, koska monelle kotieläintiede on se suunnitelma B. Mutta ensisijaisia hakijoita on yleensä se melkein 200 joten aloituspaikoista käydään veristä taistelua.

Ensimmäiset kolme vuotta opiskellaan sekä ravitsemusta, että jalostusta (ja kaikille yhteisiä kursseja, kuten anatomiaa,viestintää ja hieman kasveja). Valinta kahden pääaineen välillä muodostuu noiden kolmen vuoden aikana. Kemia = ravitsemus, tilastotiede = jalostus. Vuosittain jalostuksen valitsee n. 5 opiskelijaa, loput suuntautuvat ravitsemukseen.

Seuraavat pari vuotta opiskellaankin sitten valittua pääainetta. Tavoitteena on tuo 5 vuotta, mutta koska opiskelijoista 95% on naisia (lapset,työt, muu elämä) ja kaikkia kursseja ei järjestetä joka vuosi, niin opinnoilla on tapana venyyyyyä. Kuulin ensimmäisenä vuonna, että keskimääräinen valmistumis aika on 11 vuotta, mikä kuulostaa yhä hurjalta. Opiskelijoita myös häviää matkan varrella, toiset yrittävät uudelleen eläinlääkikseen, toiset vain siirtyvät muualle.

(c) Väyrynen

Opiskeluista suurin osa on ihan luennoilla istumista ja tenttimistä, mutta silloin tytöt hymyilevät kun navetan ovet aukeavat.  Jokaiselle opiskelijalle kuuluu navetta päiviä (hurjat 2) ja maatilaharjoittelu (3kk farmilla). Parilla kurssilla päästään myös avaamaan elukoita (rottia ja lampaita). Myös harvat onnekkaat pääsevät keinosiemennyskurssille tai livahtamaan vielä tiukemman seulan läpi ihan eläinlääkiksen kursseille.

Sivuainevalikoima on myös laaja. Itse opiskelen perinnöllisyystiedettä (kärpäsen toukkien kehitystä oujee!), mutta valikoima vaihtelee saksankielestä ympäristöbiologiaan. Yliopistosta on myös helppo lähteä vaihtoon maailmalle ja opiskella hieman erilainen sivuaine kokonaisuus. Myös farmi-jakson voi viettää vaikka Amerikan puolella.

Venice Beach-California

Kotieläintieteelliseen pääsee myös erikoisvalinnan kautta, jos on opiskellut esim. agrologi amk:si. Tällöin on varauduttava vähintää yhteen lisäopiskeluvuoteen "siltaopintojen" takia. Ihan suoraan ei siis maisterin kirjoittaminen onnistu. Eli suoraan maisterivalinnan opiskelijoilla opiskelun kestävät sen 3 vuotta.

Työllistymistilanne on hyvä, koska vuosittain valmistuu verrattaen vähän agronomeja. Palkkakin on mukava kannustin jatkaa opiskeluja.

Olen ehdottomasti tykännyt opiskella täällä nämä kolme vuotta. Vielä vuosi edessä, josta yritän saada mahdollisimman tehokkaan, jotta valmistuisinkin joskus. :D

Helsinki KV 16.6.2012

Aamupäivästä suuntasimme kämppiksen ja Spartan kanssa kohti Helsingin vinttikoirakeskusta. Ihmeellisempiä tavoitteita ei ollut, sillä jätkän niskakarvat olivat vielä vähän lyhyet ja vaaleat päällyskarvan puuttuessa, mutta toivekkaina oltiin silti liikkeellä.

Harjoittelu kierroksella Sparta pomppi ja yritti näykkiä, joten en hirveän positiivisella mielellä ollut. Tuomarin edessä jätkä käyttäytyi jo paremmin, jätkä antoi katsoa hampaat kuin ammattilainen ja minun näykkiminen jäi yritykseksi. ( Oli niin lämmin päivä, että varmasti se vähensi riehumista).

Tuomari antoi arvostelun ERI ja olin riemuissani. Saatiin parempi arvostelu kuin viimeksi! Loistavaa! Tämän jälkeen käytiin tuomarilla uudestaan ja saatiin vielä tulos SA eli sertifikaatin arvoinen! Tuomari antoi söpön vaaleanpunaisen ruusukkeen palkaksi. Jee! Ihan ensimmäinen ruusuke! Omistaja oli yhtä hymyä.

Lopulta Sparta oli junnuista eniten tuomaria miellyttävä, joten jätkälle napsahti vielä ROP-juniorin punavalkoinen ruusuke. Olin aivan onnessani. Hienoa!

Tulos oli: JUN ERI JUK 1 SA PU 3 ROP-JUN. ♥ Oma hörökorva.

Ja arvostelu: "Good type, nice head, good set of ears. Good topline, good angulated, elegant movement."

Tuomari tykkäsi Spartan korvista! Jipii! Enää en voi sanoa jätkää hörökorvaksi. 
Erityiseksi menestyksen tekee se, että joulukuussa vielä mietittiin menetänkö tämänkin akitan liian nuorena. Nyt voin sanoa että painajainen on todellakin ohi. Jätkässä ei näe mitään jälkiä koko episodista ja nyt siittä on oikein kaksi ruusuketta todisteena.
Tuloksen innoittamana ilmoitin Spartan uuteen näyttelyyn. En tiedä saadaanko yhtä hyviä tuloksia, mutta onhan ihmisillä hölmömpiäkin harrastuksia. :D

Omatkin esittäjän taidot ovat kehittyneet. Muistin jopa keskittyä katsomaa minne juoksin. :D Sparta hoiti esiintymisen hyvin, kun omistaja osasi miettiä reitin etukäteen. 

Hallan emo Kami oli kaunis kuin aina ja menestyi hyvin koko viikonloppuna vieden komean kasan ruusukkeita kotio. Hieno tyttö suuntaa varmaan seuraavaksi ulkomaille kansainvälisiä titteleitä metsästämään. Paljon onnea Riinalle!

Myös Spartan isä Akai valioitui suomenmuotovalioksi samana viikonloppuna. Hienoa! Toivottavasti Akain pojat seuraavat isänsä tassunjälkiä. Onnea Cazador Grande-kennelille!


Sain myös hyviä uutisia Candida's kenneliltä. Heidän nuoret tytöt Usva ja Utu menestyivät hyvin ja napsivat SERTit kotiin tuomisiksi. Voin sanoa, että hurmaavampia akitaneitejä ei löydy. Onnea myös sinne päin.

© Candida's
Sparta ja Usva (Candida's August Surprise)