Tuttuni ehdotti minulle mielenkiintoisen artikkelin luettavaksi ja minähän luin. Yliopiston tunnuksilla artikkeleiden löytäminen on varsin helppoa, sisältyyhän tähän opiskeluun paljon artikkeleiden kääntämistä ja referointia.
Pahoittelen osittain kökköä käännöstä. Tiivistelin myös reippaasti. Lukekaa ihmeessä artikkeli itsekkin.
Uveodermatologic (VKH-like) syndrome in American Akita
dogs is associated with an increased frequency of DQA1*00201
J. M. Angles1, T. R. Famula2 & N. C. Pedersen1
Tutkimuksessa todettiin vähäistä vaihtelua DLA geenien luokassa 2. DLA = The canine leucocyte antigen. Amerikan akita kantaa kuutta (6) alleelia raportoiduista kuudestatoista (16) DQA1 alleelista, mutta vain kahdeksan (8) 61:destä raportoidusta DRB1 alleelista ja yhdeksän (9) raportoidusta 47:stä DQB1 alleelista. Melkein puolet akitoista olivat homostygoottisia alleelina DQA1 ja neljännes DRB1 ja DQB1.
Tälläinen geneettinen monimuotoisuuden väheneminen on yleistä rotukoirilla. Etenkin roduilla, jotka on elvytetty henkiin toisen maailmansodan jälkeen.
Tutkimuksessa todettiin, että populaatiossa yleistynyt DQA1 liittyy tilastollisesti merkittävästi koiran riskiin sairastua UDS- syndroomaan. Genettisen monimuotoisuuden väheneminen nostaa riskiä koirien sairastua infektioihin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään.
Tutkijat toteavat, että tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta DLA-DQA1*00201:lla todellinen merkitys UDS-syndroomalle saataisiin selville. Tutkijat korostavat että alleelia tulisi pitää riskitekijänä, se ei sovellu diagnoosin antamiseen tai sairauden puhkeamisen ennustamiseen. Tutkimukseen kuului sairastuneita koiria, joilla ei ollut tätä alleelia.
Minulle on selvää, että noin vähäinen vaihtelu immunologisella alueella on huono juttu. Miten vaihtelua saataisiin lisää? No, roturisteytyksellä (paha sana!). Risteyttämällä ja lisäämällä hyvää onnea rekombinaatioiden kanssa, voitaisiin saada heti uusi alleeli populaatioon. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa tai halpaa, sillä koiria pitäisi testata paljon sopivien parien löytämiseksi ja lisäksi pennut pitäisi kaikki testata, jotta tiedettäisiin saatiinko siirrettyä alleeli. Ja seuraavassa parituksessa alleeli voitaisiin taas menettää. Ei helppoa.
Mutta mitä tehdä, jos risteytys on kirosana? Jalostuskoirat voidaan kartoittaa juuri tämän geenialueen kannalta ja parittaa mahdollisimman erilaiset parit. Tämäkään ei ole halpa lysti, testi kun taitaa maksaa sen 200e kpl. Toisaalta, jos puolet rodusta ovat jo homostygoottisia yhden alleelin kanssa, voi koirien parittaminen muodostua entistä hankalammaksi. Lisäksi kun kasvattajilla on varmasti muitakin kriteerejä.
Vaikka tutkimuksessa tutkittiinkin amerikan akitoja, uskon että tilanne on japanilaisilla akitoilla sama, tai ehkä jopa huonompi. Amerikkalaisessa kun on sallittu enemmän vaihtelua, mm. väreissä ja rodun takaa löytyy useampaa rotua.
Mutta uskon valoisampaan tulevaisuuteen, sillä UDS-syndroomaa sairastavat myös ihmiset. (Olipas nurjasti sanottu..) Mutta juuri tämän takia suurempaa joukkoa tutkijoita kiinnostaa selvittää sairauden salaisuudet.
Uusia tutkimuksia odotellessa.
Täytyy tähän lisätä, että tiedän yhdellä suomalaisella japsiakitalla olevan juuri tuon riskialleelin, mutta kyseinen koira on tällä hetkellä yli 13-vuotias ja terve. Sen jälkeläiset on myös kaikki veteraani iässä ja myös terveitä. Joten siinä mielessä, ei tuo riskialleeli ole ihan selvä juttu. Tästähän on alkamassa uusi tutkimus UC Davisilla jenkeissä (edellä mainittu koira on saatettu johtavan tutkijan tietoon myös) ja toivotaan, että siellä selviää jotain uutta! :)
VastaaPoistaHyvä teksti! Paljon mitä itselläkin ollut mielessä, mutta en ole kerinnyt vielä kirjoittelemaan :D