Kotieläintiedettä

Jospa kerron hieman opiskeluistani täällä Helsingissä.

Jalostusta voi opiskella vain Helsingin yliopistossa maa-ja metsätaloustieteen kotieläintieteellisessa tiedekunnassa. Vuosittain opiskelupaikkoja on vain 25 kpl eli taso on kova. Tasoa koventaa monet eläinlääketieteelliseen haluavat, koska monelle kotieläintiede on se suunnitelma B. Mutta ensisijaisia hakijoita on yleensä se melkein 200 joten aloituspaikoista käydään veristä taistelua.

Ensimmäiset kolme vuotta opiskellaan sekä ravitsemusta, että jalostusta (ja kaikille yhteisiä kursseja, kuten anatomiaa,viestintää ja hieman kasveja). Valinta kahden pääaineen välillä muodostuu noiden kolmen vuoden aikana. Kemia = ravitsemus, tilastotiede = jalostus. Vuosittain jalostuksen valitsee n. 5 opiskelijaa, loput suuntautuvat ravitsemukseen.

Seuraavat pari vuotta opiskellaankin sitten valittua pääainetta. Tavoitteena on tuo 5 vuotta, mutta koska opiskelijoista 95% on naisia (lapset,työt, muu elämä) ja kaikkia kursseja ei järjestetä joka vuosi, niin opinnoilla on tapana venyyyyyä. Kuulin ensimmäisenä vuonna, että keskimääräinen valmistumis aika on 11 vuotta, mikä kuulostaa yhä hurjalta. Opiskelijoita myös häviää matkan varrella, toiset yrittävät uudelleen eläinlääkikseen, toiset vain siirtyvät muualle.

(c) Väyrynen

Opiskeluista suurin osa on ihan luennoilla istumista ja tenttimistä, mutta silloin tytöt hymyilevät kun navetan ovet aukeavat.  Jokaiselle opiskelijalle kuuluu navetta päiviä (hurjat 2) ja maatilaharjoittelu (3kk farmilla). Parilla kurssilla päästään myös avaamaan elukoita (rottia ja lampaita). Myös harvat onnekkaat pääsevät keinosiemennyskurssille tai livahtamaan vielä tiukemman seulan läpi ihan eläinlääkiksen kursseille.

Sivuainevalikoima on myös laaja. Itse opiskelen perinnöllisyystiedettä (kärpäsen toukkien kehitystä oujee!), mutta valikoima vaihtelee saksankielestä ympäristöbiologiaan. Yliopistosta on myös helppo lähteä vaihtoon maailmalle ja opiskella hieman erilainen sivuaine kokonaisuus. Myös farmi-jakson voi viettää vaikka Amerikan puolella.

Venice Beach-California

Kotieläintieteelliseen pääsee myös erikoisvalinnan kautta, jos on opiskellut esim. agrologi amk:si. Tällöin on varauduttava vähintää yhteen lisäopiskeluvuoteen "siltaopintojen" takia. Ihan suoraan ei siis maisterin kirjoittaminen onnistu. Eli suoraan maisterivalinnan opiskelijoilla opiskelun kestävät sen 3 vuotta.

Työllistymistilanne on hyvä, koska vuosittain valmistuu verrattaen vähän agronomeja. Palkkakin on mukava kannustin jatkaa opiskeluja.

Olen ehdottomasti tykännyt opiskella täällä nämä kolme vuotta. Vielä vuosi edessä, josta yritän saada mahdollisimman tehokkaan, jotta valmistuisinkin joskus. :D

Helsinki KV 16.6.2012

Aamupäivästä suuntasimme kämppiksen ja Spartan kanssa kohti Helsingin vinttikoirakeskusta. Ihmeellisempiä tavoitteita ei ollut, sillä jätkän niskakarvat olivat vielä vähän lyhyet ja vaaleat päällyskarvan puuttuessa, mutta toivekkaina oltiin silti liikkeellä.

Harjoittelu kierroksella Sparta pomppi ja yritti näykkiä, joten en hirveän positiivisella mielellä ollut. Tuomarin edessä jätkä käyttäytyi jo paremmin, jätkä antoi katsoa hampaat kuin ammattilainen ja minun näykkiminen jäi yritykseksi. ( Oli niin lämmin päivä, että varmasti se vähensi riehumista).

Tuomari antoi arvostelun ERI ja olin riemuissani. Saatiin parempi arvostelu kuin viimeksi! Loistavaa! Tämän jälkeen käytiin tuomarilla uudestaan ja saatiin vielä tulos SA eli sertifikaatin arvoinen! Tuomari antoi söpön vaaleanpunaisen ruusukkeen palkaksi. Jee! Ihan ensimmäinen ruusuke! Omistaja oli yhtä hymyä.

Lopulta Sparta oli junnuista eniten tuomaria miellyttävä, joten jätkälle napsahti vielä ROP-juniorin punavalkoinen ruusuke. Olin aivan onnessani. Hienoa!

Tulos oli: JUN ERI JUK 1 SA PU 3 ROP-JUN. ♥ Oma hörökorva.

Ja arvostelu: "Good type, nice head, good set of ears. Good topline, good angulated, elegant movement."

Tuomari tykkäsi Spartan korvista! Jipii! Enää en voi sanoa jätkää hörökorvaksi. 
Erityiseksi menestyksen tekee se, että joulukuussa vielä mietittiin menetänkö tämänkin akitan liian nuorena. Nyt voin sanoa että painajainen on todellakin ohi. Jätkässä ei näe mitään jälkiä koko episodista ja nyt siittä on oikein kaksi ruusuketta todisteena.
Tuloksen innoittamana ilmoitin Spartan uuteen näyttelyyn. En tiedä saadaanko yhtä hyviä tuloksia, mutta onhan ihmisillä hölmömpiäkin harrastuksia. :D

Omatkin esittäjän taidot ovat kehittyneet. Muistin jopa keskittyä katsomaa minne juoksin. :D Sparta hoiti esiintymisen hyvin, kun omistaja osasi miettiä reitin etukäteen. 

Hallan emo Kami oli kaunis kuin aina ja menestyi hyvin koko viikonloppuna vieden komean kasan ruusukkeita kotio. Hieno tyttö suuntaa varmaan seuraavaksi ulkomaille kansainvälisiä titteleitä metsästämään. Paljon onnea Riinalle!

Myös Spartan isä Akai valioitui suomenmuotovalioksi samana viikonloppuna. Hienoa! Toivottavasti Akain pojat seuraavat isänsä tassunjälkiä. Onnea Cazador Grande-kennelille!


Sain myös hyviä uutisia Candida's kenneliltä. Heidän nuoret tytöt Usva ja Utu menestyivät hyvin ja napsivat SERTit kotiin tuomisiksi. Voin sanoa, että hurmaavampia akitaneitejä ei löydy. Onnea myös sinne päin.

© Candida's
Sparta ja Usva (Candida's August Surprise)

Ajatuksia kasvatuksesta

Mikä erottaa koirankasvattajan ihmisestä, joka haluaa teettää koirallaan pennut? Mielestäni nämä kaksi on syytä pystyä erottelemaan.

En käytä nyt sanaa jalostus, koska mielestäni jalostus ei kovin hyvin istu koiran kasvattamiseen. Tuotantoeläinpuolella ollaan tiukkoja ja jossain mielessä säälimättömiä eläinten valinnassa. Jos eläin ei täytä vaatimuksia, se menee teuraaksi. Lisäksi navetassakin pyritään jalostamaan eläimiä terveemmäksi. Lehmältä arvostellaan 23 rakenneominaisuutta. Haluaisimpa nähdä koiranäyttelyssä tuomarit samanlaisen tietokoneen kanssa..

Koiranäyttelyssä kilpaillaan siitä mikä koira on eniten rotumääritelmään sopiva. Koira voi saada hyvät arvostelut, vaikka se kantaisi perinnöllistä saurautta tai kärsisi huonoista lonkista. Ja juuri näyttelymeriitit tuntuvat olevan tärkeimpiä saavutuksia.

Millä perusteilla kasvattaja valitsee parin koiralleen? Täydentääkö pari toisiaa vai tukee toistensa hyviäpuolia? Mitä ominaisuutta tai piirrettä pyritään kehittämään? Kuinka sukua koirat ovat toisilleen? Vai ovatko koirat vain kivoja, pennut on söpöjä, nartun pitää kokoea äitiys, vai mahdollisimman paljon pentuja myyntiin?

Kun pohdin kasvattajaksi ryhtymistä, olen jo tuijottanut peliin ja kauan. Pieni ääni takaraivossa yhä hokee, että ehkä Spartan sinus ei periydy. Mutta istun koulussa valmistuakseni jalostusagronomiksi ja kaikki opit käskevät steriloimaan jalostukseen kelpaamattoman yksilön. Jätkä leikataan ja sillä selvä. En voisi kutsua itseäni vastuulliseksi jalostajaksi jos edes vahingossa jätkä saa tehtyä pennut.
Halla steriloidaan juhannuksen jälkeen, mikä on ollut selvää jo kauan.

Kannattaakin kysyä kasvattajalta koirista, joita hän ei aio käyttää ja miksi ei? Millä syillä hän steriloi oman nartun tai uroksen. Jokainen voi sitten pohtia syitä, jos kasvattaja ei aseta lainkaan kriteerejä tai kriteerit ovat olemattomat.

Olen hankkimassa narttua, jolla joskus aloitan kasvatustyöni. Tai toivottavasti aloitan, pennusta kun ei aina tiedä mikä siittä kasvaa. Omat vaatimukseni ovat tiukat.
- A-lonkat molemmille vanhemmille.
- Hyviä lonkkia saisi olla vanhempien sisaruksilla ja vanhempien vanhemmilla mahdollisimman monta.
Miksi lonkat saavat paljon huomiota? Akita on iso koira, joka tarvitsee hyvät lonkat. En halua lukea yhtään kertomusta enää miten alle vuotiaalta koiralta hajoaa jalat.
-Hyvät polvet ja kyynärät. Edelleen, koiran tulee pystyä liikkumaan kivutta.
En niin välitä kosmeettisista syistä, olisin käyttänyt Spartaa lurpahtavista korvista huolimatta. Jätkässä on paljon hyvää korvaamaan korvat. (Pennulle tulen myös valitsemaan A lonkkaisen parin. Jos lonkat ovat huonommat, korvaavan ominaisuuden on oltava todella hyvä. En usko käyttäväni D-lonkkaista.)

- Ei SA:ta tai VKH:ta emon tai isän sisaruksilla saati vanhemmilla tai näiden sisaruksilla.Koiran vanhemmilla ei myöskään saa olla sairaita pentuja muissa pentueissa.
Tämä myös karsisi Spartan pois. Jätkän emon veli on sairastunut VKH:n. VKH on resessiivinen, todennäköisesi useasta geenivirheestä johtuva, ympäristön laukaisema sairaus. Akitalla ei ole sukua, jossa autoimmuniteetti sairautta ei esiintyisi. Jokainen paritus vaatii riskin ottoa ja hyvää onnea. VHK on ilkeämpi kuin SA, koska sairastunut koira joudutaan melko pian diagnoosista lopettamaan. Jos SA on lievä, koira voi elää vanhaksikin normaalia elämää.

- Pennutettaessa koirilla on oltava ikää mieluusti se 3 vuotta. Yleisemmin ai sairaudet puhkeavat alle 3 vuotiaalle. Jokainen voi kasvattajalta kysyä, miksi on käytetty nuoria koiria. Sparta on kohta 1 1/2 vuotias, eikä todellakaan valmis äijä. Ei lehmälläkään teetetä vasikkaa ensimmäiseen kiimaan. Hiehon pitää olla kasvanut tarpeeksi isoksi ensin.

- Syntyneen pennun pitää olla reipas, jopa röyhkeä. Elinvoimaa tulee löytyä. Pennun pitää kasvaa ja kehittyä hyvää, tasaista tahtia.

- Vanhempien luonteen tulee olla tavallisille kotikoirille sopiva. Koiran luonteeseen vaikuttaa paljon ihminen, jolla koira on. Mutta en käyttäisi hirveän hermostunutta, pelokasta tai agressiivista koiraa. En ole vielä paljon perehtynyt luonteeseen, joten tämä tulee vielä tarkentumaan.

Haluaisin nähdä enemmän käyttökokeiden tuloksia seurakoirillakin. Varmasti jätkän kanssa mennään kokeeseen kunhan päästään jollekin kurssille edes alkuun.

Mutta, voin aloittaa oman koiran kasvutastyöni vasta yli kolmen vuoden kuluttua. Tässä on vielä paljon opiskeltavaa ja pohdittavaa. Saa nähdä muuttuuko näkemykseni ajan kuluessa. Toivottavasti vaatimukset pysyvät korkeina tulevaisuudessakin, niin voin hyvillä mielin katsoa pennun ostajaa silmiin.

Tai sitten täytän navetan lampailla ja keskityn määkiviin elukoihin.

 Ps. ehkä koiraan vertaaminen tuotantoeläimiin tuntuu joistakin hölmöltä, mutta pyydän tutustumaan esim. lypsylehmien jalostukseen ja indeksihin. Se on aivan oma maailmansa. :D

Haloo Helsinki!

Olen blogissanikin useaan kertaan manannut, että en voi sietää Helsingissä asumista. Olen maalaistyttö, kuulun peltojen ja metsien keskelle. Täällä on liikaa ihmisiä, yleisesti ahdasta, parkkipaikkoja mielettömän vähän.... MUTTA on täällä muutama asia, joihin olen palavasti rakastunut ja joita tulen kaipaamaan kun muutan täältä pois.

Yliopiston EE-talon (eläinlääkiksen rakennus) lattiasta löytää fossiileja. Ammoniitteja pilkistää esiin etenkin rappusissa ja lokeroiden luota voi löytää pari todella kaunista yksilöä. Aina kun kävelen rakennuksessa ihailen pieniä esihistoriallisia aarteita.

http://somsola.com/images/T/t_719.jpgv

 

Koulu. Olen istunut maailman arvostetuimman kehitysbiologin luennoilla. Kuunnellut eturivistä Dmitry Belyaev:n tutkimusryhmän esitelmää kettujen kesyyntymisestä. Näitiä en unohda ikinä. Monilla luennoilla olen istunut onnellisesti virnistellen, koska juuri tälläisiä mahtavia luentoja halusinkin yliopistolta. Näitä luentoja saisi olla useampiakin...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikki

Finnkino. Olen elokuvien suurkuluttaja. Rakastan istua pimeässä salissa ja mutustella poppareita. Uppoudun elokuvaan täysin ja kävellessä ulos salista on epätodellinen olo. Tykkään katastrofi elokuvista ja joissa päähenkilöt joutuvat koville. Kuten 2012, Tartunta ja Nälkäpeli. Täällä, kehäkolmosen reunalla, asumisessa on se etu, että leffateatteriin on todella lyhyt matka ja tarjontaa löytyy. Aina teatterissa tulee jotain katsomisen arvoista. Seuraavaksi menen katsomaan Prometheus, jolta odotan paljon.

Matkustus. Täältä on todella helppo matkustaa ulkomaille. Lentokenttä on melkein vieressä. Näiden kolmen vuoden aikana olen ajanut ympäri Kaliforniaa, Venäjä-Viro kierros bussilla, reilannut Saksassa ja Irlannin kierros jälleen bussilla. Yliopiston jälkeen tuskin enää pääsen näin helpolla reissuun. Ensi vuodelle olisi suunnitelmissa visiitti Italiaan, Loontooseen ja ehkä Itavaltaankin. Pitää nautti viimeisestä vuodesta..

Berliini maaliskuussa 2011

Bussit ja metro. Koska auton omistaminen on täällä vain kallis riesa, on ihanaa miten bussit kulkevat. Talvella kulkeminen ja vauhti on vähän kyseenalaista, mutta kuitenkin nautin kun bussilla pääsee. Siis kotona bussi kulki sen 3x päivä, joten tämä on ihan luksusta.

Ja suuret tapahtumat. Jos en asuisi täällä, tuskin olisin lähtenyt mukaan HorseShow- talkoisiin tai  katsomaan Cesaria. Tai Messukeskuksen messuille tahi Voittaja-koiranäyttelyyn..

Hmm... Ehdottakaa ihmeessä lisää Helsingin hyviä puolia.  :p

Cesar Millan Live kiertue Suomessa

Tiedän, että kyseinen henkilö jakaa jyrkästi mielipiteitä, joten kaikenlainen hänestä kirjoittelu tai kommentointi nostaa äkkiä ihmisten niskakarvat pystyyn. Mutta kuten sanottu, kaksi koirankouluttajaa ovat samaa mieltä vain siitä, että kolmas kouluttaja on väärässä...

Kun näin kiertueen mainoksen telkkarista, olin aivan innoissani. Seminaariin olisi pakko päästä! Eniten Cesarissa arvostan kolmea piirrettä. 1) Hän voi auttaa erittäin vaarallisia ja agressiivisia koiria, jotka muut lopettaisivat. 2) Hän käskee kastroimaan koiria. 3) Hän puhuu erittäin paljon hylättyjen koirien puolesta. Siispä ensimmäisenä lipunmyynti päivänä ajelin bussilla itäkeskukseen ja ostin lipun. Köyhä opiskelija kun olen, tyydyin halvimpaan parvi paikkaan.

Harwall areenalle kannattaa tulla julkisilla. Oikeasti. Jätä oma auto kotiin ja suosi vaikka junaa. Itse köröttelin bussin kyydissä paikalle ja autojonot olivat mahdottomat. Hyvin kyllä tunnisti seminaariin tulevat, autojen koiratarroista ja takakontinhäkeistä.

Pieni pettymys oli kun paikalla ei ollut yhtään myyntikojua koira tavaraa. Luulin että paikalle olisi tullut valtavasti myyjiä, mutta ei.. Siispä ostin (reilusti ylihinnoilteltun) limun ja pizzapalan ajankuluksi.

Seminaari kesti 2 ja puoli tuntia. Cesar puhui paljon samaa mitä ohjelmassaankin, joten perusteissa pysyttiin. Yleisön lämmittämiseksi herra oli pukenut päälleen suomi-paidan ja opetellut muutaman tervehdyksen mahdottomalla kielellämme.

Hän painottaa, ettei kouluta koiria vaan ihmisiä. Useat koirien käytöshäiriöt johtuvat siittä että hihnan toinen pää ei osaa lukea koiran antamia merkkejä.

Alussa Cesar vertaili nyky-yhteiskuntaa elämään Meksikossa. Tällä tavoin havannoillistui hyvin selvästi mitä koiralta vaaditaan ja miten ihmisen maailma vaikuttaa koiraan. Koira ei välitä ihmisen ammatista, koulutuksesta tai ihmissuhde ongelmista, mutta kiire, stressi ja paineet vaikuttavat ihmisen välityksellä suoraan koiraan. Koira ei tiedä mistä olet stressaantunut, mutta reakoi silti siihen miten stressi sinuun vaikuttaa.

Koira on ensin eläin, sitten koira, seuraavaksi rotu ja viimeiseksi nimi. Tämä kääntyy usein väärin päin, ihmiset unohtavat että kyseessä on eläin. Koiraa ei saisi kohdella lapsenkorvikkeena, sielunkumppanina tai yleensäkään ihmisenä. Koira on onnellisimmillaan ollessaan koira.

Koiran energia taso. Jokaisen tulisi hankkia koira, jonka energia taso on alhaisempi kuin oma energia tasonsa. Tämän allekirjoitan täysin. En tajunnut tämän merkitystä, kunnes otin Hallan. Hallan energia taso on paljon korkeampi kuin minulla tai Spartalla. Spartalla on matala energia. Halla juoksee minut, Spartan ja äitini uuvuksiin ennen kuin itse väsähtää.. Seminaarista opin että minun tulisi palkita Hallaa kun sen energiataso on samalla tasolla kuin Spartalla. Jos taso on korkeampi, huomioin Spartaa enemmän, jolloin Halla laskee tasoaan samaksi saadakseen huomiota minulta.

Nenä-Silmät-Korvat. Pennulla ensimmäisenä toimii nenä, sitten silmät ja viimeisenä korvat. Koira tottelee ensin nenää, sitten silmiä ja lopulta korvia.

Eroahdistuksesta Cesar antoi esimerkin oman koiransa Juniorin kanssa videolta. Tärkeintä eroahdistuksen välttämisessä on, että koira väsytetään liikunnalla. Sen jälkeen koiralle näytetään paikka, johon se voi rauhoittua, oma peti vaikka. Tällöin lähtiessä koira jää rauhallisessti nukkumaan. Jos koira on energinen ja touhuaa ihmisen lähtöaskareissa mukana, se vain kiihtyy entisestään, joten ei yllätys jos koira jää oven taakse ulvomaan.

Casar näytti myös pieniä eleitä videolta hidastettuna ja pysäytettynä, joita koira näyttää ennen räyhäämisen alkua. Erittäin hyödyllistä. Itse tajusin, että Hallaa pitää kieltää paljon aikaisemmin. Tosin pystykorvaisella korvien terhakkuus on ihan eriasia kuin colliella, vaaditaan tarkkaa silmää siis. Hämmentävää sekin että itse luen Spartan käytöstä paljon paremmin kuin Hallan. Ehkä Sparta vain reagoi paljon hitaammin ja selvemmin kuin räjähtävä Halla..

Oma ruumiinkieli. Lenkille lähtiessä kannattaa hengittää muutaman kerran syvään ja unohtaa kaikki päivän taakat. Olkapäät rennoiksi, selkä suoraksi ja kädet rennoiksi. Sitten vasta liikkeelle. Kaikki jännitys siirtyy hihnaa pitkin koiraan ja koira reagoi vetämällä.

Cesar puhui paljon energiasta ja eläimen ja ihmisen energian vuorovaikutuksesta.Kaikkea en enää muista, toivottavasti seminaari tulee myyntiin dvd:nä joskus, niin voi virkistää muistia. Mitään suuria ahaa- elämyksiä ei tullut, mutta ilta antoi paljon ajateltavaa.

Voin suositella seminaaria kaikille koiraihmisille. Olen erittäin tyytyväinen iltaani. Ja puheensorinasta päätellen monet muutkin ovat kanssani samaa mieltä.

Pikku räyhä

Hallan ensimmäinen kiima oli tammikuun alussa, tytön ollessa 9 kk ikäinen. Eipä siinä kummempia, Sparta lähti kanssani Helsinkiin ja Halla jäi kotiin vanhempieni luokse. Kotona ei ole enää koiraa (ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen!), joten neiti sai eritäin paljon huomiota ja hellittelyä.

Kiiman jälkeen Halla ei rauhoittunut, vaan meno jatkui entisellään. Vieraat koirat kohdattiin välillä epävarmasti, liian innokkaasti, tai suoraan vihamielisesti. Sain tilannetta jo paremmaksi kunnes saimme kaksi viikkoa lähes päivittäin kohdata irtokoiria, jotka tulivat enemmän tai vähemmän päälle. Onneksi yhteenotoilta vältyttiin, mutta omat hermot alkoivat olla jo erittäin tiukilla. (Jännä miten irtokoiran omistajaan tulee vauhtia vasta kun Spartan murina alkaa nousta).

Maaliskuun lopulla Halla alkoi jälleen tiputtelemaan ja kävin eläinlääkärillä asti varmistamassa että kyseessä on kiima eikä mikään tulehdus. Kiimojen väli oli suunnilleen 3 kuukautta. Kiima on ollut jotenkin todella epämääräinen. Sparta ei kiinnostunut neidistä lainkaan, vaikka muita hiemankin tuoksuvia narttuja kyllä kosiskelee. Tiputtelu oli epämääräistä ja vähäistä. Ja kun toin Hallan takaisin kaupunkiin, käytös on painajaista. Muita koiria vaanitaan ja äristä pitää jo kaukaa. Taas aloitamme alusta käytökoulun.

Olin suunnitellut Hallan leikkauttamista, koska en aio teettää sekarotuisia (vaikka mitään vastaan sekarotuisia ei olekaan) ja arki kahden koiran kanssa helpottuisi. Toivon että leikkauttaminen rauhoittaisi Hallaa, koska kiimojen tiheästä välistä voisin päätellä, että vihaisuus voi johtua hormoneistakin. Olen kuullut nartuista, jotka ovat kiiman lähellä erittäin äkäisiä.

Leikkauksesta on paljon hyötyjä, kuten kasvainten todennäköisyys laskee ja katoaa pelko kohtutulehduksesta. Ainut haitta voi olla virtsankarkailu, mutta Halla on timmissä kunnossa joten tuskin mitään ongelmia ilmenee.

Noh, leikkausaika on varattu ja siihen asti keskityn jälleen Hallan käytöskoulutukseen. Taskut täyteen herkkuja ja lenkille. Onneksi koulukin loppuu kesäksi ja töiden ohella ehdin pitää hieman lomaakin.

Toivottavasti pääsen muuttamaan maalle vuoden vaihteessa. Koirillekin olisi parempi saada isompi asunto ja omat hermot nauttisivat maaseudun rauhasta. Paikallinen itsensäpaljastajakin on herännyt talviunilta, ainakin alueella pyörivistä poliisesta päätellen.

Visiitti Irlannissa

Tavallisesti kevään korvella herää myös matkustus into. Kun Saksan reissu peruuntui, kuume oli tavallista korkeampi päästä reissaamaan. Onneksi yliopiston opiskelija järjestömme Sampsan järjestämälle excursiolle löytyi vielä tilaa ja tie Irlantiin aukeni. Matka kesti 17.4.-21.4.2012.

Reitti kulki Dublinista Corkin kautta Limerickiin ja Tullamoren kautta takaisin Dubliniin. Eli ihan hyvin tuli Etelä-Irlanti kierrettyä. Ensimmäisenä huomasin miten vihreää luonto jo oli. Laidunkausi oli pitkällä ja eläimet ulkona. Rapsi kukki jo keltaisena! Lähes jokaisen talon takana oli lehmiä ja lampaita ja hevosia. Lammas roduista löyty texel ja suffolk, mutta muista en ole varma kun bussi ei pahemmin hidastellut roduntunnistusta varten.

Reissun tarkoitus oli tutustua Irlannin maatalouteen (ja bubeihin), joten ohjelmaan kuului paljon virallista ohjelmaa. Keskiviikkona tutustuimme Mooreparkkiin, joka on Irlantilainen tutukimuslaitos, samaantapaan kuin MTT. Siellä tutkitaan lähinna laidunnuksen tehostamista, laidunkiertoa ja naudan ruokintaa. Irlannissahan laidunnskausi alkaa jo helmikuussa ja kestää yli 200 päivää. Hieman erilaiset lähtökohdat kuin kotoisessa Suomessa. Tutkija nauroi meille, kun kerroimme kotona satavan yhä lunta..

Seuraavaksi kurvasimme vuohi-tilalle. Tilan nimeä en enää muista, mutta vierailustaame ilmestyy lehtijuttu Maaseudun tulevaisuuteen, joten lukekaa sieltä lisää. Tilalla oli 500 vuohta ja päätuotteena oli vuohenjuustot. Juustot maistuivat aivan ihanilta, etenkin se jossa pehmeään juustoon oli sekoitettu karpaloita! NAM! Juustoja päätyi paljon opiskelijoiden matkaan ja en voi kuin odottaa että tilan tuotteet ehtivät joskus meille asti. (Tai sitten pitää ostaa itselle vuohi..)

Torstaina vierailimme  Glambian rehutehtaalla. Kyllä oli suuret tilat ja niin pitääkin olla jos suurin osa Irlannin viljasta kulkee tehtaan kautta. Rehuista en saanut paljon irti, kasvipuolen ihmiset kyselivät onneksi enemmän. Jokainen sai yrityksen hirtoriikin mukaansa matkalukemiseksi.

Loppu ilta kuluikin kaupunkia kierrellen ja keilatessa. Löysin itsestäni piilevän keilaaja kyvyn ja sain 73 pistettä! Hävisin porukan parhaalle vain 20p eli olin toinen. Ilta päättyi ehkä aidoimpaa irkkububiin ikinä. Aitoa live irkkumusiikkia ja irishkoffee ja siideriä. Hauska ilta kaiken kaikkiaan.

Perjantaina ohjelmassa oli Baileys-tila. Tila, jonka lehmistä tehdään kuuluisaa Baileys- juomaa.  Hieman oli aistittavissa pettymystää kun maistiaisia ei meille tarjottu, mutta tila itsessään oli hieno. Takalypsyasema ja vasikoillakin oli tilaa. Isäntä oli erittäin puhelias ja keskustelu maataloudesta olisi varmasti jatkunut pidempäänkin. Ainut mikä minua häiritsi oli se että lehmien hännät oli katkaistu. Tämä on kuitenkin normaalia ulkomaisilla lypsytiloilla, etenkin takalypsyasemaa käyttävillä. Häntä kun levittää paskaa aika tehokkaasti. Onneksi suomalaisilla lehmillä pitää olla hännät! Suosikaa siis suomalaista!

Kun kerran Irlannissa ollaan niin pitihän Guinnes visiitti myös tehdä. Tehtaasta oli tehty melkeimpä teemapuisto, jossa seurataan oluen valmistusta. Lähes jokainen suomalainen tuntee edes hieman oluen valmistusta, joten mitään suuria ahaa- elämyksiä ei syntynyt. Lisäksi kuulusia juoma on aika pahaa! :D Mutta mukaan lähti teemaan sopivat sukan veljelle tuliaisiksi. 

Lauantaina olikin varhainen herätys ja lento kotio. Osa porukasta oli käynyt tutustumassa Dubliniin huolellisesti ja marssivat koneeseen samoilla silmillä. Lähtöportilla odotellessa krapulan määrä oli valtava. Onneksi olin itse päätynyt nukkumaan ajoissa.

Lentokentällä sain metsästää aitoa irlantilaista viskiä tuliaiseksi. En itse juo lainkaan viskiä, joten oltiin ihan oudoilla vesillä liikkeellä. Ensin myyjä ei oikein uskonut minua asiakkaaksi kun selitin etten löydä etsimääni. Kun sanoin viskin merkin, myyjät säntäsivät yhtäkkiä takahuoneeseen ja toinen myyjä tuli esittelemään minulle erilaisia vanhoja viskejä ja tarjosi maistiaisia. Olin pyytänyt tietämättäni hieman harvinaisempaa ja arvokkaampaa viskiä kuin normi asiakkaat.. Kieltäydyin kohteliaasti maistiaisista ja ostin sitten myyjien suosittelemaa laatua, koska etsimäni merkki oli loppunut. Empä koskaan ole maksanut viinasta tuollaisia summia. No, ukko oli ainakin tyytyväinen kotona.

Irlantiin pitää ehdottomasti lähteä joskus uudelleenkin. Ihmiset olivat mukavia, vaikka vasemmanpuoleinen liikenne oli välillä hermoja raastavaa. Useammin kuin kerran kyytiläinen kiipesikin kuskin paikalle, kun autotkin ovat ihan nurinkurisia. Kotiin ostin itselleni lammaslaukun, joka pääsee mukanani kaikkiin akita- tapahtumiin.