Elekieli

Noniin, Halla on keksinyt että saa kiskottu päänsä irti pannastaan. Neiti karkaileekin usein ja tähän asti ollaan selvitty pelästymisellä. Kerran pikkuinen meinasi juosta polkupyörän alle ja toisella kerralla labbiksen suuhun. Eli kaulapanta kireämmälle tästä lähin.

Netissä on ollut myös paljon keskustelua koirien purematapuksista. Vanha pystykorvamme ei muita ihmisiä sietänyt joten olen yrittänyt totuttaa näitä koiruuksia erilaisiin ihmisiin ahkerasti.

Tiedän koiraihmisen, jonka kieltää ehdottomasti koskemasta koiraansa päähän tai "väärin" (minulle ei vieläkään ole auennut mitä tämä tarkoittaa, joten en koske koiraan lainkaan). Mutta minusta tuo kuulostaa oudolta, koska olen pyytänyt taputtelemaan Spartaa kaikkialta, katsomaan korvat, silmän, nenän, nostamaan huulia ja tökkimään kuonoa. Ihan vain sen takia, että aikuisena jätkä ei välittäisi jos vahingossa joku tönäiseekin sormen vaikka korvaan. Voin kaksikon kanssa siis matkustaa ruuhkabussissakin ja koiran yli voi astua rauhassa. Tietenkin minä olen helkkarin valppaana koko ajan ja tarkkailen koiria, enkä ota tarpeettomia riskejä. Esim. kun viereemme tuli rattaissa vauva, minä asetuin väliin. Ei sillä että koiria olisi yhtään kiinnostanut vaunut, mutta silti.

Mieheke ei ole koira ihminen, heillä on aina ollut vain kissoja, eikä hän osaa lukea koiraa yhtään, saati kukaan siinä taloudessa. Tämä takia olen joutunut itsekkin tarkkailemaan enemmän kaksikon elekieltä ja tälläisiä olen huomannut.

1) Halla vilkaisee Spartaa, kääntää toista korvaansa ja se laukaisee riehumisen.

2) Vastaan tuleva koira on uros jos Sparta nostaa kuonoaa korkemmalle

3) Vastaan tuleva on narttu jos takamus nousee

4) Pieni epäilys on että Sparta komentaa Hallaa haukkumaan vastaantuleville koirille

5) Hallan katseesta näkee onko lähistöllä pupu, lintu, orava vai koira

6) Koirien hännät heiluvat jo hississä, jos kämppis on kotona

Minun on kuitenkin vaikea selittää näistä eleistä, koska toimin enemmän vaiston varassa. Usein kun Sparta alkaa riehumaan silmiin tulee "se" katse, tai kun kohta äristään, niin tulee vain se "tunne", että nyt pois. (Lisäksi jätkä kyllä ensin ryhditää itseään ja niskakarvat nousevat ja sitten murahdus.)

Koirien käyttäymisessä huomaa kyllä sen että me ollaan Lauma. Yksittäisitä ohittavista koirista ei välitetä, mutta jos vastaan tulee toinen lauma, pitää vähän pullistella.

Punainen kaksikko

Hallan tyylinäyte

Rauniolla

Spartan kasvattaja oli järjestänyt pentueelle tutustumisen Helsingin pelastuskoirien raunioradalle kokeilemaan hakua. Tutustumisen ja parin näytöksen jälkeen pennut saivat kokeilla omia neniään. Ideana oli että ihminen menee helppoon piiloon, josta pentu löytää ja saa palkkion. Sopivan yksinkertaista siis. :) Piilot vaikeutuvat kun koirat tajuavat leikin idean.

Ensin ainakin Halla on täpinössään kaikista ihmisistä. Likka ei malttanut olla haukkumatta kaikkia. Ensimmäinen piilotteleva maalimies löytyi vahingossa ja toista pelästyttiin niin että oli pakko varmuuden vuoksi mokoma haukkua. Kolmatta pentu osasi jo vähän haistella. Toisella kierroksell Halla oli jo tajunnut leikin idean ja pentu käytti nenäänsä. Kolmannen maalimiehen Halla haistoi jo kaukaa ja korvat painuivat alas riemusta. Selvästi sopiva harrastus pikkuiselle.

Spartaa ensin kiinnostivat ihan muut hajut. :D Hyvin Spartakin maalimiehet löysi, toisella kierroksella selvällä ilmavainulla. Jätkä olisi juossut nopeamminkin piilolle, mutta mie en meinannut pysyä perässä. Ilmavainu on  hyvä merkki hirvimetsälle. Hyvä että minulla on koira joka löytäisi sekä hirvet että hirvimiehet metsästä. :)

Sparta sai myös haistella akita tyttö Sachia. Kuten yleensäkin, tyttö oli aivan IHANA. Vähän miehistä pullistelua veljesten kesken ja emon Kuron pikainen haistelu. Kokonaisuudessaan erittäin mukava akitamainen päivä. Kiitokset!

Halla etsii

Spartan nenä toiminnassa

Voittaja näyttely lähenee ja Spartan kanssa ollaan edistytty. Jätkä ravaa jo kiltisti rinnalla ja ainakin omasta mielestäni liikkeet ovat parantuneet. Enää harvoin jätkä innostuu puremaan hihnaa tai minun kengännauhoja. Ënsi lauantaina alkaa näyttely treenit (joista toivottavasti opin jotain). En ole näyttelyihminen, joten minulla ei ole hajuakaan mitä harjoituksissa puuhaillaan.

Näyttelyyn on myös tulossa Namin veli Herkules. Olisi kiva nähdä millainen pennusta on oikein kasvanut. Vähän voi kyllä tulla tippa linssiin, mutta katsotaan miten käy.

Sorsakoira ja haaveita

Epäonnekkaan sattuman vuoksi isä teloi kätensä niin että tänä vuonna jäi sorsastus välistä kokonaan. Mutta mieheke sai onneksi saalista (sillä aikaa kun mie kärvistelin toimistossa töissä) ja toi maistiaiset koirille.

Alkuun koirat olivat erittäin uteliaita, mutta sitten Sparta totesi että siivet on haudattava. Siivet peiteltiin erittäin huolellisesti peiton alle. Halla innostu mutustelemaan siipiä ja söi räpylät erittäin hyvällä ruokahalulla. Sparta katseli hallan ruokailua lähinnä epäuskoisena. Jätkä ei suostunut edes maistamaan . : D Halla saikin ihan rauhassa repiä siivistä höyheniä ja viskoa niitä ympäri asuntoa.



Nam nam




Sparta miettii mitä siiville pitäisi tehdä

Metsässä ollaan koirien kanssa käyty muutaman kerran, mutta yhtään lintua ei ole löytynyt. Mokomista ei näy vilaustakaan. Koirat kyllä rakastavat metsässä remuamista, mutta lenkkeilyn puolelle se meneekin kun ei löydy saalista. Helsingissä kyllä citykanit kiinnostaisivat, mutta niiden perään en kyllä pentuja päästä.. Parin viikon päästä seuran hirvimiehet aloittelevat, joten pian Spartan koulutus lopultakin käynnistyy. Peurajahti on jo ensi viikonloppuna, mutta se menee meiltä vielä ohi, sillä ensin on kokeiltava hirveä, ettei koissu keskity kokonaan peuroihin. Toivottavasti saalista tulisi ja saisin pakastimeen peuran luita.

Pitäisiköhän käydä kasvattajakurssi? En oikein pääse eroon ajatuksesta ottaa narttupentu ainakin sijoitukseen ja ehkä teettää ainakin yhdet pennut (Se oli pienenä ajatuksena Namin kanssa, mutta ne haaveet haudattiin jo alkuunsa.). Uskon että jalostuspuolen koulutuksellani olisi jotain annettavaa akita rodulle, ei ehkä ryhtymällä tuottamaan pentuja vaan toimimalla taustavoimissa, ehkä yhteistyössä oikean kasvattajan kanssa. Olen jo katsellut narttuja ja tulevia yhdistelmiä, pohtien mistä pentua kannattaisi etsiä. Mutta, kuten kaikilla minun suunnitelmillani, on se vähintään kahden vuoden pakollinen tauko. Syyt: 1) Kämppä Helsingissä on liian pieni. 2) Muutto maalle odottaa parin vuoden päässä ja siellä on tilaa. 3) Menee ainakin 2 vuotta ennenkuin Spartasta voi sanoa kelpaako se jalostukseen. 4) Käytännössä vaihtoehtoja sukulinjan alkukoiraksi on muutamakin. Sparta, Spartan veli, Namin sukulainen, tahi ihan "vieras" linja.. ja näitä pitää hieman seuralla, esim lonkkien ja muutenkin kehityksen kannalta.

Toisaalta.. jalostus ja koiraihmiset ovat sellainen soppa että hieman hirvittää sekaantua mukaan. Tähän olen jo törmännyt lammaspuolella...

Rankka vuosi

Minun piti kirjoittaa tänne miten ollaan koirien kanssa kuljettu bussilla ja miten Hallan hihnarähinä on saatu kuriin keksien avulla, mutta torstai aamun puhelu äidiltä muutti kaiken.

Zorro kuoli yöllä nukkuessaan äitini vieressä. Ilmeisesti sydän petti ja vei hieman yli 10 vuotiaan rakkaan.

Kun menetimme pystykorvamme, oli minulle selvää että otamme toisen koiran. Sattumalta äidin työkaverin sekarotuinen oli juuri saanut pentuja ja kävimme niitä katsomassa. Lurppa oli synnyttänyt koppiinsa 9 monenlaista pentua ja minä nostin sieltä syliini pienen mustan pennun, jolla oli valkoinen täplä otsassa. Pentu sai nimekseen Zorro. Olin juuri menossa rippileirille ja pentu luvattiin minulle rippilahjaksi. Tosin pennusta emme mitään maksaneet, ei silloin sekarotuisista mitään pyydetty. Zorrossa oli ainakin pystykorvaa ja saksanpaimenkoiraa ja karvanlaadun perusteella jotain sileäkarvaista, ehkä noutajaa.

Isä oli vannottanut että taloon ei narttua tuotaisi, joten kolme ihmistä tarkasti pennun sukupuolen oikeaksi. Mutta kun pentu meille tuotiin, se selvästi oli tyttö koira. Isän oli vain pakko sopeutua ajatukseen.

Zorro osoittautui hyvin viisaaksi koiraksi. Se oppi kaikki temput mitä opetin. Istu, maahan, kieri, paikka, alas, ylös ja niin edelleen. Opetin sen hyppimään äidin puisen kukkatelineen yli ja ryömimään ali. Se antoi erikseen vasenta ja oikeaa käpälää. Kerjäsi molemmat etu tassut ilmassa. Se etsi käskystä ihmisiä, ei koskaan karannut pihasta ja jahtasi pelloilla pupuja, vaikka ei niitä kiinni saanut (paitsi sen yhden ojasta.) Opetin isän yllätykseksi Zorron haukkumaan lintuja ja se jahtasi aina varpusia ympäri pihaa. (Varpuset kun varastivat perunoita sen ruokakupista). Lopulta isänkin oli myönnettävä, ettei ole moista koiraa ennen tavannut.

Zorro jäi kotiin, kun minä lähdin melkein 200 km päähän opiskelemaan. En ollut huolissani sillä, vaikka koira periaatteessa oli minun, se oli hirveän kiintynyt äitiini. Se seurasi äitiä kaikkialle, jopa vessaan. Kahdestaan äiti ja Zorro kävivät mustikassa, (Zorro söi mustikoita samasta puskasta ja välissä ämpäristä. Koissu käveli äidin perässä kun äiti pelotteli käärmeet edessä.) Zorron tapa oli aamulla mönkiä viereen herättämään ja jos istui sohvalla, kiossu saattoi tulla työntämään pään kainaloon ja tuhisi siinä kunnes sai huomiota. Se istui heti lehden päälle, jos joku luki sitä lattialla.

Nauroimme usein että Zorro oli jälleen syntynyt prinsessa, sillä se söi ruokansa aina siististi ja luut tassujen välissä. Se vihasi koppakuoriasia, se hyppi niiden päällä kuono inhosta kurtussa. Se myö makasi lattialla etutassut sirosti ristissä. Koissu oli hyvin ilmeikäs, sen naamasta tiesi heti mitä se ajatteli. Ja se oli täysin ehdollistettu makkaraan, se olisi tehnyt vaikka mitä makkara palasesta.

Zorro 7-vuotiaana

Zorroa tullaan kaipaamaan pitkään. Etenkin äiti, sillä Zorro oli kuin varjo aina äidin perässä. Varmasti koissu oli äidin Se Koira. Kova mentys kaikille.

Puolivuotta sitten haudattiin Nami ja nyt Zorro Namin viereen.

Uskon että koirat pääsevät sateenkaari sillalle. Siellä on koirakavereita, luita, nurmea ja aurinkoa. Mutta Zorro ei koskaan välittänyt toisista koirista, joten huolestuin että ressu olisi siellä ihan yksin. Ainut koirakaveri oli naapurin Manu. Sitten selvisi, että 14-vuotias Manu oli lopetettu huonon kunnon vuoksi jo kuukausi ennen Zorron menehtymistä, joten sateenkaari sillalla olikin jo kaveri odottamassa. Nyt molemmat saavat taas kirmailla yhdessä. Varmasti Namikin hyppelee seurana, se kun tykkäsi kaikista karvaisista kavereista. Ja Manua tulee moikkaamaan pystykorva Jeppe, vanha kaveri ja yht´äkkiä onkin jo iso lauma kasassa.

Zorro jää vanhempieni viimeiseksi koiraksi.

Laukausvarma

Sillä välin kun mie seikkailin Viron Saarenmaalla työseminaarissa, koirat saivat riehua koko viikon kotona maalla. Meillä kotona riittää peltoa ja metsää, joissa pennut saavat juosta ja purkaa energiaansa. Tosin talon vanha Zorro-neiti ei vieläkään pahemmin näistä vieraista välitä.

Isä ihastui Hallaan täysin ja päätti viedä koirat metsälle. Ensin piti totuttaa koirat aseen ääniin. Koirat ovat kuulleet kiväärin laukauksia ennenkin, mutta koirat ovat olleet sisätiloissa ja äänet ovat tulleet ikkunan kautta. Lisäksi koti on todella lähella Niinisalon armeijan tykistön ampuma-aluetta, joten meillä jytisee välillä oikein kunnolla. Zorro ei pelkää kovia ääniä, ukkosellakin se seisoo keskellä häkkiä ja haukkuu ukkoselle. Mutta takaisin pentuihin.

Isä käveli peltotien päähän, n. 400 m ja ampui ilmaa, kun äiti piti koiria kiinni pihassa. Kun koirat eivät reakoineet mitenkään, isä käveli vähän lähemmäs koiria ja ampui uudestaan taivaalle. Isän sanojen mukaan ääni varmoja ovat. Kumpikaan ei pelkää laukauksia. Niin ja ensimmäinen kierros tehdään ilmakiväärillä, eikä suoraan ruvata haulikolla räiskimään.

Lauantai aamuna isä otti Hallan mukaan lintumetsälle. Sparta ei kelvannut mukaan kun jätkä tosiaan ei hauku. Kyllä jätkäkin minulle linnut näyttää, mutta isän mielestä lintukoiran pitää räksyttää linnulle, eli pitää se haukulla paikallaan. Isä on selvästi pystykorva ihminen. Saalista ei kuitenkaan löytynyt, vaikka kaksikko pitkään metsässä viihtyikin.




Zorro 10-v. Pystykorva x sakemanni

 Spartan veljet ovat pärjänneet näyttelyissä hyvin. Olen erittäin tyytyväinen komeista veljeksistä, kaiken järjen mukaan Spartallakin pitäisi siis olla mahdollisuuksia pärjätä. Miekin haluun kauniita ruusukkeita ja pokaaleja. :) Ihme sinänsä koska en mie aikaisemmin näyttelyistä ole välittänyt.. Pitäisi osallistua jollekin kurssille, jotta saisi itse sitä esittely treeniä.. MEJÄ kurssit meni taas ohi suun, kun mokomia järjestetään ihan väärinä aikoina.. No, kyllä kai me vielä ehditään kursseja ja näytöksiä kiertää, kun pentu on vasta 8 kk ja nuo korvat tarvitsevat vielä hieman aikaa. Seuraavat kisat taitavatkin olla Helsingin voittaja näyttely..

Mätsäreissä Halla sai ihmetellä muita koiria ja Sparta päätti perseilla ja roikkui housunlahkeessa koko kierroksen. No, harjoittelua on pakko lisätä, selvästi mie teen tässä jonkin virheen.. Makupalat vain villitsevät jätkää enemmän.. Hmmm..

Vertailua



Halla nukkuu tyylillä



Halla peri hyvin pystykorvaisen isänsä geenit. Kävin näyttämässä pentua kummisedälleni, joka on kasvattanut suomenpystykorvia. Hän ihastui tyttöön ja sanoi, että selvästi pystykorvasekoitus. Eläinlääkärin vastaanotolla Halla antoi ääni näytteen ja eläinlääkäri totesi pienen kuulostavan aivan pystykorvalta. Akitaa tytössä ei näy kuin valkoisena värinä poskissa, leuassa ja mahan alla. Uteliaana odotan millaisen karvan riiviö kasvattaa pentukarvan tilalle. Todennäköisesti Halla jää pieneksi, tuollaiseksi kainalo malliksi.

Jos vertaillaan koiriani, niin Halla on todellä äänekäs Spartaan verrattuna. Jätkä ei päästä leensä ääntäkään, ei vingu, hauku tahi murise. Pimeässä Sparta voi murista ja haukahtaa epäilyttäville asioille (kutan vaanivalle katajalle..) ja välissä pöhähtää jos oikein harmittaa. Halla haukkuu ja murisee kaikelle mikä liikkuu. Ja tässä tehdään tällä hetkellä kovasti töitä, että saadaan turhat metelit pois. Likan ääni varastoon kuuluu; ulvominen, vikinä, haukkuminen, kitinä, piippaaminen ja suora huuto.

Sparta on rauhallinen ja yleensä sisällä nukkuu. Halla leikkii leluillaan ja käy härnäämässä Spartaa. Välillä painitaan ja riehutaan oikein kunnolla. Mutta jätkä yleensä hakee vähän rauhallisemman paikan nukkua, tai paikan  missä voi pitää ympäristöä silmällä. Halla tunkee kainaloon.

Spartalla on hieman teini-iän oireita. Lähinnä hajut kiinnostavat niin että lenkeillä korvat unohtuvat. Lisäksi se ei malttaisi kotoa tulla takaisin sisälle lainkaan. Jätkä kokeilee rajojaan, kuinka kauas saa pelloilla juosta ennen kuin kiroilu alkaa. Aika helpolla päästään jos teineily jää tähän. Muutenkin on pakko sanoa että Sparta on erittäin  helppo koira. Toistoja on kyllä tarvittu, mutta oppi on jäänyt myös päähän.

Jälki treeniä

Tavoitteeni on kouluttaa Spartasta jälkikoira auttamaan haavakkohirvien etsimisessä. Toinen mahdollisuus on myös kolarihirvien jäljittäminen. En ole ennen kouluttanut jälkikoiraa, eli töitä riittää. Varmasti osa opitaan kantapäänkautta, mutta katsotaan miten käy. Yritän päästä oikein kurssille, mutta mokomat täyttyvät heti.

Namin kanssa talvella harjoittelimme niin, että piilotin lumeen jonkin palkkion (lihaa, pallon..) ja paikan merkkasin naudan verellä. Nami sai vapaasti etsiä ja kaivaa kätköjä esiin.

Spartalle ja Hallalle vedän pitkän ja mutkittelevan lenkin ja jätän jäljelle makkaran palasia. Koirat ovat ihan innoissaan. Molemmat seuraavat jälkeä hyvin ja ihan hyvällä vauhdilla. Yritän muodostaa koirille kuvaa, että jälkeä on mukava seurata ja jos pysyy jäljellä voi löytää herkkuja. Eli ihan alkutason harjoituksia.

Muutto edessä taas ja loppu kodittomuudelle. Muutan Viikin perälle, kaverikämppään. Lemmikkien omistajien on tuskallisen hankalaa löytää koti täältä, joten koulukaverini kanssa päädyimme kaverikämppä ratkaisuun. Ystävälläni on pupu, mikä asettaa omat haasteensa. Sparta on nähnyt pupun jo kerran ja se kohtaaminen meni rauhallisesti. Eli Spartaa ei kiinnostanut yhtään. Edessä mielenkiintoisia aikoja.