Jalostusneuvojien jatkokurssi 2015

Ne, jotka ovat kennelin sivuja seuranneet tietävät jo ettei pentuja hyvästä yrityksestä huolimatta tullutkaan. Pettymys oli suuri, mutta ei nyt ihan (melkein kuitenkin) maailman kaatava juttu. Tässä alkaa jo olla tottunut siihen ettei omat suunnitelmat onnistu tämän rodun kanssa.

Koska yhtäkkiä olikin suunnitelmissa vapaata, lähdin Kennelliiton järjestämälle jalostusneuvojien jatkokurssille. Visiitistä tuli päivän pidempi, kun jo perjantai meni yliopistolla proffan kanssa gradua vääntäessä. Ei siinä, kerrankin oli seuraa melkein 5h ajomatkalla.

Itse kurssiin, niin luentorunko oli erittäin lupaava. Kaikkea kivaa oli luvassa. Petyin kyllä kun lopulta aiheista oli vain pinta silaus, esim. rakenne ongelmissa keskityttiin taas lyttykuonoihin. (Veljellä on raskanbulldoggi ja sen ongelmat ovat harvinaisen selvät). Onneksi vähän käsiteltiin polvia, joten uuttakin tuli opittua. Sinänsä ajankohtaista akitallakin, että tulevaisuudessa polvia tutkitaan todennäköisesti enemmän. Seurailkaahan uutisia.

Liike- luennosta tuli kirjoiteltua paljon. Aika paljon samaa on muillakin koirakursseilla ja aina lähdetään liikkeelle aivan perusteista, mutta itse tykkään tästä aiheesta aina. Akitankin pitäisi pystyä liikkumaan terveesti ja helposti. Kuten jokaisen koiran. Huolestuttavaa miten äkkiä rakennevirheestä tuleekin rotuominaisuus. Paskat liikkeet eivät saa muuttua akitalle tyypillisiksi!

DNA-tutkimusta koskevalla luennolla käytiin lähinnä läpi, ettei nyt hypetyksessä suljeta kaikkia koiria pois jalostuksesta minkä tahansa geenivirheen vuoksi. Tieto lisää tuskaa.

Sunnuntai olikin paljon roturisteytys asiaa. Mikä herätti paljonkin ajatuksia, mutta tästä myöhemmin lisää (toivottavasti). En salaa omaa mielipidettäni, että tämä rotu tarvitsee epätoivoisesti risteytyksen (jopa useamman) taistelussa SA:ta ja VKH:ta vastaan.

Loppupäivän pohdin lähinnä koko koiraharrastustani. Voinko edes kasvattaa koiria, jos en voi olla edes vähän varma että ne pysyisivät terveinä, normaaleina koirina? En kyllä kasvata pentuettakaan, jos en itselleni enää akitaa uskalla ottaa.

Rodun vaihdon paikka?

Rodun tulevaisuus?

Näyttelyitä

Jep. Odotin Sansan kiimaa elokuulle joten varovasti ilmoitin typyä muutamaan näyttelyyn. Kiimahan alkoi sitten juuri Erikoisnäyttelyn alla (heinäkuussa, liian aikaisin), joten päätin jättää ne kekkerit välistä tällä kertaa. Osa syynä oli järkyttävän pitkä matka kisapaikalle. Matkoihin olisi mennyt koko päivä, joten ei nyt hirveästi harmittanut että jäätiin kotiin. Tietysti kiima sitten meni kesken, loppui kuin seinään. Käytiin eläinlääkärillä varmistamassa tilanne ja nyt sitten vain odotellaan uusintaa. Eläinlääkäri totesi että ei mitenkään harvinaista, että tälläistä sattuu juuri silloin kun pentuja olisi suunnitteilla... Tietty. ..

Noh. Mentiin sitten niihin loppuihin ilmoitettuihin näyttelyihin. Kovin moneen kansainväliseen näyttelyyn ei ollakaan päästy. Ja ne menivät oikein mukavasti.

Mikkelissä oli vastassa tuttuja koiria ja onneksi akitojen vuoro oli heti aamupäivästä, ennen sateita. Tälläkertaa jäätiin tutulle raitapaitaneidille toiseksi ja kotiin tuotiin Varacacib. Tuomari oli arvosteluun kirjoittanut huomautuksen liiasta valkoisesta väristä Sansan niskassa. True that, Sansalla on melkein valkoinen kauluri, mitä kaikki tuomarit eivät katso hyvällä. Ehkä on hyvä että tähän kiinnetetään huomiota, mutta omasta mielestäni väri on vähäisempiä virheitä tämän rodun kanssa. Toisaalta, eipä valkoinen väri vaikuttanut sijoitukseen mitenkään.

Iisalmessa viikkoa myöhemmin oli vastassa taas tuttu joukko. Valioluokan nartut voittavat toisiaan vuorotellen, joten tuloksista ei kukaan osannut arvata mitään. Viimeksi oli hävitty muille, mikä ei omaa jännitystä auttanut yhtään. Olin jo tyytyväinen ERI tulokseen, paras narttu kehässä oli siis kaikki valio nartut. Tälläkertaa Sansa olikin ykkönen ja saatiin kaivattu cacib. Roppikehään vastaan asettui venäläinen uros ja olin varma  että voidaan pokata VSP ja lähteä kotiin. Mutta parin kierroksen jälkeen tuomari toikin Roppi ruusukkeen Sansalle. Yllätyin täysin. Tietysti olin erittäin iloinen mutta toisaalta harmitti jäädä loppupäiväksi sateeseen ryhmäkehiä odottamaan.

Ryhmäkehät ovat vielä harvinainen tilaisuus, joten toki niihin pitää jäädä, mutta kun sataa ihan täysillä ja itse värjöttelee sateenvarjon alla.... Ei täysijärkisten touhua. Tuli ikävä telttaa.. Ei ryhmistä tietenkään mitään tullut. Tuomari sentään kävi Sansaa silittämässä, mikä sinänsä on jo harvinaista.

Mutta näyttelyt olivat nyt sitten tässä. Enempään ei ole Sansaa ilmoitettu ja taidetaan vain jäädä kotiin odottelemaan sitä seuraavaa kiimaa. Ehkä johonkin pieneen lähinäyttelyyn voisi mennä, mutta.... Katsotaan miten käy.

På Åland!

Työpaikan vaihtumisen vuoksi kesälomani käytännössä katosi olemattomiin, joten ilo oli revittävä irti parista vapaapäivästä mahdollisimman tehokkaasti.

Suuntana olikin Ahvenanmaa ja fantasia- ja scifikirjallisuuden tapahtuma, Archipelacon! Tälläiselle fantasikirjallisuuden suurelle ystävälle oli siis tiedossa erittäin mukava pidennetty viikonloppu ja onneksi mukaan lähti samanlainen hörhö (toivottavasti tulevaisuuden kirjailija).

Tapahtuma sijaitsi Maarinhaminassa, aivan keskustassa ja ilma oli mitä mainioin. Paikasta ei ole mitään pahaa sanottavaa, ihmiset ovat mukavia ja ontuvaan ruotsinkieleen vastattiin suomeksi. Muiden messuväen ollen varsin kansainvälistä, keskustelukieleksi muodostui automaattisesti englanti. Myös kaikki luennot pidettiin englanniksi. JA ravintoloiden ruoka oli loistavaa!

Tapahtuman ohjelma oli monipuolinen enkä nyt avaa sisältöä enemmin, jos yhtään enempää kiinnostaa kannattaa googletella tai etsiä tapahtuma naamakirjasta. Mutta parasta oli ehdottomasti fanien kokoontuminen, illan loistavat keskustelut, ja tietysti George R.R. Martinin tapaaminen! Herra on tuttu hänen kirjoistaan A Song of Ice and Fire ja tietty kirjoihin perustuvan sarjasta Game of Thrones.  Pieni ihminen voi olla hyvin onnellinen.

Mukaan kotiin lähti kasa kirjoja, totoro-pehmo (kummitytölle), direwolf-pehmo (arpajaisvoitto) ja hyvä muistutus, että kaltaisiani fantasiahörhöjä riittää. Ehkä seuraavaksi rikon rauhallista erakon elämääni ja suuntaan Suomessa pidettäviin coneihin.


Loppuun uutisia koirista. Tässä sitä vain odotellaan Sansan kiimaa.......

Kertausta

Koska kertaus on opintojen äiti...

Aina kun kirjoittelen ajatuksiani, tulee jotain sanomista. Ei se minua haittaa, sillä yksi idea on että kirjoituksista heräisi jokin ajatus. Vaikka että pennunostaja keksisi kysyä pari ratkaisevaa kysymystä.

Mutta netissä käynnissä oleva keskustelu minusta ja ystävistäni on jo ala-arvoista. Muistakaahan ihmiset syödä ne lääkkeet.

Kaikki mistä miekin kirjoittelen voi itsekin lukea kasvattajan peruskurssilla jaettavasta kansiosta.
Lukekaapa ihan ajatuksen kanssa. Ehkä kaikilla kursseilla ei ole tälläistä pakettia jaettu, mutta aina voi käydä kurssilla uudestaan.

Etenkin nyt kun suunnitteilla on ensimmäinen pentue, lueskelen muistin virkistämiseksi tätä itsekin.

Reissaamista ja huonoja uutisia

Aloitetaampa jotenkin järjestyksessä....

Käytiin tutun seuran kera Virossa Tallinnassa koiranäyttelyssä piskien kanssa. Kokeiltiin miten pärjätään ilman autoa ja hyvinhän se meni. Kuljettiin siis laivaan samaa reittiä muiden kanssa ja koirat suoraan hyttiin. Koirat menivät hyvin, Sansa jostain syystä olisi halunnut juosta pitkin pitkiä käytäviä. Ihme innostus iski. :)

Hotelli löydetiin, vaikka tulostettu kartta oli vähän epäselvä ja hotelli itsessään oli ihan kiva. Vähän ahdasta, mutta siihen on jo totuttu. Onneksi mukana olleet koirat tuntevat jo toisensa niin hyvin ettei niitä tarvitse murehtia. Aamulla tilasimme taksin ja kurvasimme Saku hallille. Ihastuin itse näyttelypaikkaan todella paljon. Pienehkö pyöreä halli, jossa oltiin kuin ison kupin pohjalla, kun katsomo kirsi ylhäällä. Ja tortillat olivat isoja ja halpoja.

Virosta ei tullut kummoisia tuloksia, se oli odotettavissa kun ilmottautuneita akitoja oli jopa 15, mutta tulipa käytyä. Mietin jo vakavasti jatkaako lainkaan näitä reissuja kun aina tyhjin käsin saa palata kotiin. Onneksi ei annettu periksi vielä.

(c) Sofia K.

Seuraavaksi olikin Ruotsin reissu Strängnäsiin. Lähdettiin taas samalla väellä ensin kohti Turkua ja sieltä huonosti katsottujen aikatualujen vuoksi liian aikaisin kohti laivaa. No, onneksi omistajilla on yhtä huono huumorin taju, joten aika kului verrattaen nopeasti. :)

Laiva reissu meni hyvin, vähän yllättäen laiva oli täynnä koiria, mutta eipä se haitannut. Tukholmassa arvasin tietöiden aiheuttavan harmia, mutta paremmin pärjäsi kun unohti navin ohjeet ja seurasi muuta liikennettä ja moottoritielle ohjaavia kylttejä. Kyllä Tukholmassa ajelu sujuu hyvin jos on ajellut Helsingin keskustassa. Tosin omaa kokemusta löytyy Amerikan puolelta, niin hermot pitivät.

Näyttelypaikalle oli helppo löytää, tosin raha-automaatteja on harvassa, joten kruunuja kannattaa hakea ennen nättelypaikkaa. Me seikkailimme tovin automaatin perässä.  Itse näyttely paikka oli oikein kiva. Iso valoisa halli.

(c) TL

Vähän jännitti, koska vastassa oli toinenkin avoimen luokan narttu ja sitten vielä inttivalio. Olin luottavaisin mielin, koska Sansalla oli viimeaikoina mennyt Suomessa näyttelyissä hyvin ja typy oli täydessä karvassa. Mutta kun urokset kävivät kehässä vain kääntymässä, alkoi todellinen jännitys.
Tuomari juoksutti paljon edes takaisin ja kävi monta kertaa katsomassa koiran ilmettä. Myös harjoittelija tuomari kävi tyttöä silittämässä. Kovasti tuomarit puhelivat, valitettavasti en ymmärtänyt sanaakaan. Tuomarin käsimerkkejä seuraamalla pärjättiin ja kehäsihteeri ohjeisti hyvin englanniksi.

Ja hyvinhän se meni. Ensin riemuitsin SA:sta, sitten juostiinkin inttivalion kanssa kilpaa kehässä ja lopuksi tuomari tulikin kättelemään ja ruusukkeita alettiin iskeä käsiin. Saatiin kotiin tuomisiksi serti, roppi ja cacib. Kyllä hymyilytti.

Päätettiin seuran kanssa jättää ryhmäkehät välistä ja lähdettiin seikkailemaan. Tukholmassa tuli pyörittyä melkoisesti. Isoperseinen farmari ei ole paras auto ahtaaseen ydinkeskustaan ja totesin että kadun viereen parkkeeraaminen ruuhkassa ei onnistu. Onneksi löydettiin parkkihalli, johon auto saatiin. Aika kului hyvin koiraystävällisessä BrewDogin baarissa. Koirat saivat pekonia ja omistajat matkaevästä. Paluumatka sujuikin jo rutiinilla. Ihan kuin oltaisiin enemmänkin matkustettu.

(c) Sofia K.

Lopuksi niitä huonoja uutisia. Nuoria akitoja tuntuu nyt tippuvan kuin kärpäsiä. Yksi meni trombosytopeniaan (verihiutaleiden vähyys), yksi lonkkadysplasiaan ja kaksi on lopetettu agressiivisuuden vuoksi. Yksi vanhempi koira kuollut ehkä epilepsiaan, mutta oli myyty ulkomaille niin tiedot ovat hatarat. (Edit, vikana ilmeisesti oli munuaiset, ei epilepsia).

Tässä huomaa että nämä (korvaus-)asiat voi hoitaa hyvin, huonosti tai erittäin huonosti. Kaikkia näitä kolmea toiminta tapaa on nyt nähty. Viimeisimmäin, se päin persettä hoidettu, on aiheuttanut itselle lähinnä motivaatiota valmistua yliopistosta. (Pieni lisäys: omien koirien kasvattajat ovat hoitaneet korvaustilanteet asiallisesti, niistä ei ole nyt kyse. Tosin voin suositella, että heiltä voi kysyä neuvoa näihin ikäviin tilanteisiin. Vaikka tilanteet ovat kipeitä kaikille, niin näistä on mahdollista selvitä  polttamatta siltoja kokonaan takanaan.)

Avoimuus on hyvästä, mutta omalla suljetulla naamakirjasivulla ilmoittelu ei ole avoimuutta nähnytkään. Toivoisin että tälläisiä terveys uutisia varten löytyisi jokaiselta kasvattajalta jonkinlainen yhteenveto sivu pennuista, jonne olisi kaikki tieto kirjattu. Uutisten sekaan heitetyt ilmot hukkuvat kaiken muun sekaan. Ja tietty on kaikille julkinen Kennelliiton koiranetti, johon voi tallentaa jokaisen lopetetun koiran kuolinsyyn.

Uskon että lopetetuissa pennuissa on suoraa epäonneakin, mutta ehkä pitäisi oikeasti miettiä niitä pennun ostajia. Omistaja lopulta tekee sen raskaimman päätöksen luovuttaa.
Nuoria koiria ei kannata poljettaa sarjassa ennenkuin tiedetään mitä ensimmäisestä pentueesta tulee. Ja niiden saatujen tulosten perusteella kannattaa kyllä miettiä tulevaa uudelleen.
Ja loppuun huomautus:
Eläinsuojelulaki kieltää jalostuksen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa sen terveydelle tai hyvinvoinnille.

Voihan Venäjä

Hyvää vuotta 2015 vain kaikille.

Jännittava vuosi onkin tulossa. Suunnitelmissa on reissuja (myös ilman koiria), muutamia näyttelyitä ja (rumpujen pärinää) koiranpentuja. Jep. Suunnitteilla on teettää Sansalla pennut. Todennäköisesti kuitenkin vasta syksyllä, jotta omistaja ehtii käymään ensin Ahvenanmaalla fantasia- ja scifikirjallisuuden ystäville suunnatuilla messuilla kaikessa rauhassa.

Sitten asiaan.

Tosiaan kaverini sai ylipuhuttua näyttelyreissulle Venäjälle. Itse en olisi lähtenyt, vaikka nyt Lappeenrannasta matka ei ole enää kummoinen, mutta kun luvataan bussikuljetus niin mikäs siinä. Eli kaikki järjestelyt matkanjohtajalle ja aivot narikkaan. Helppoa.

Kuten kaverini tietävät, muutun murhanhimoiseksi, jos verensokerini laskee liian alas. Yleensä joku heittää suklaapatukalla kun murinan taso nousee uhkaavaksi. Kun reissulla ei pahemmin ruokapaikkoja ollut ja valvoin melkein kolme päivää putkeen, mielestäni reissu onnistui kun en kuristanut ketään. Pahoittelut seurueelle...

Jos joku pohtii bussilla näyttelyyn matkaamista, aloittakaa suosiolla sellaisista matkoista joissa nukutaan hotellissa, eikä bussissa. Koiranäyttelyihmisten hulluutta ei pidä väheksyä. Itse totesin tälläisten hard core- reissujen olevan todellakin ei meikäläiselle. Tyydyn ajelemaan tyytyväisenä pitkin rannikkoa omalla farmarilla.

Sansalle ei sertiä tipahtanut. Kilpakaveriksi osui narttu, joka oli tummanpunainen, täydessä karvassa ja säkäkorkeuden ylämitoilla. Katsoin Sansaa, joka oli sopivasti heittänyt kaikki karvansa mäkeen ja totesin, että ollaan niin hävitty tää peli. Luojan kiitos Sansan velipoika nappasi sertin niin ei ollut ihan täysin turha reissu.

Mutta tulipahan kokeiltua. Kai sitä on hullumpiakin harrastuksia. :)

"Laita ne sillain vierekkäin" (c) Sofia K.

Sansa 2v!

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen kirjoituksen jälkeen. Työt ja opiskelut pitävät kiireisenä, mutta jospa kirjoittelen lyhyesti kuulumiset.

Poikettiin Sansan kanssa pikaisella näyttelymatkalla Ruotsin puolella. Meno matkalla nappasin kyytiin Sansan velipojan Linuksen ja tämän omistajan Sofian. Koska vihaan laivoja, kuljimme vain maata pitkin, eli suunta oli pohjoiseen. Yötä olimme Keminmaalla varsin mielenkiintoisessa pikku hotellissa, mutta eipä se mitään koska matka jatkui varhain aamulla.

Ajelimme hyvässä etuajassa Överkalixiin ja leiriydyimme. Itse näyttelyssä ei kulunut paljon aikaa, akitoja kun oli paikalla vain kaksi ja oltiin ensimmäisten tuomaroitavien joukossa. Ilman titteleitä saatiin palata kotiin, mutta kyllä me varmasti lähdemme onneamme kokeilemaan uudestaan.

Sen verran voin kertoa, että Ruotsissa käyminen on yllättävän helppoa, ihan koulu ruotsilla pärjää hyvin. Huom, ilmottautumisessa auttaa google kääntäjä. :) Rohkeasti siis vain reissaamaan.

Sansa ipana täytti jo täydet kaksi vuotta. Aika on mennyt hirvittävän nopeasti. Hiljalleen tuokin alkaa kasvattamaan aivoja, käytös on muuttunut viimesen kiiman jälkeen huomattavasti. Turha pöhinä on jäämässä ja vieraiden ihmisten syliin kiivetään pusuttelemaan.

Pari viestiä on tullut jo kasvatukseen liittyen: "Miksi ei ole jo pentuja???". Oma mielipiteen on, että Sansa on vielä ihan liian nuori. En näe mitään järkeä pennuttaa koiraa noin nuorena, mikään kiire ei ole, joten kasvakoon ja kehittyköön aikuiseksi rauhassa. Lisäksi VKH:n menehtyneistä koirista 80% sairastuvat alle 3-vuotiaana ja SA:n ensioireiden keskimääräinen alkamisikä on 2-4 v. Uskon että odottamalla pennutusta pienenee riski, että pennutankin sairastuvan koiran. 
Etenkin uroksilla ei ole mikään kiire pentujen kanssa. Omissa suunnitelmissa onkin löytää vanhempi herra, joka on ainakin todistanut pysyneensä terveenä kypsään ikään saakka. 

Spartan kanssa käytiin lopultakin luonnetestissä. Olin pitempään suunnitellut ja suunnitellut, mutta lopulta päästiin LPKY:n järjestämään testiin. Eniten itseäni jännitti, että meneekö testi edes läpi. 

Sparta käyttäytyi hienosti: leikki, ja pusutteli tuomarit ja oli ihan selvästi hurmaus asenteella liikkeellä. Tosin luoksetulossa jätkä karkasikin pissalle ja omistaja sai huudella turhaan. (Yleensä Sparta on maalla vapaana, koska ei taatusti katoa pihasta ja tulee kutsuttaessa.)  

Pimeässä huoneessa jätkä tutki kaikkea hienosti, mutta omistajaa ei pahemmin kiinnostanut hakea. Tuomarin mukaan jätkä oli ovella todennut, että "jahas, tässä sitten ollaan." Muutenkin jätkä mietti pari kertaa, mitä oikeasti kannattaa tehdä. Tulokseksi tulikin tasapainoinen koira. Tuomarit myös miettivät miksi koira tuijotti kenkiä, kunnes testin jälkeen leikitin Spartaa. Jätkähän innostuessaan avaa talvikengistä kengännauhat.

Itse yllätyin että tarvittaessa Jätkä kyllä puolustaa. Tähän saakka kaikki juopot ja narkkarit ovat saaneet kyllä tulla melkein iholle ihan rauhassa, kunnes omistajan ärripäät tehoavat. 

Kuuntelin tuloksia sitten ihan puulla päähän lyötynä. +190. Huh. Koiralla on palikat paikallaan. Hieno Sparta. :) Kyllä on pakko sanoa, että tulos tuntui paremmalta kuin mitkään sertit ikinä.