Ensilumi

Livahdin viikon lomalle Satakuntaan maaseudulle rentoutumaan ja tasaamaan Helsingissä kiristyneitä hermojani. Kemian tentti vaati veronsa ja oli ihanaa vain olla lukematta tai laskematta mitään. Koiratkin saivat painaa pitkin peltoja vapaasti ja myöskin päästellä höyryjä.

Kävin myös tutulla eläinlääkärillä käymässä pitkästä aikaa. Spartasta otettiin vähän verta ja postitin näyteputken Hannes Lohen geenipankkiin talteen.  Jokaisen akitan näyte on tärkeä, jotta saataisiin kattava kuva rodun tilanteesta ja ehkä jokupäivä löydettäisiin apua rodun ongelmiin. Olenkin päättänyt, että jokaisesta omistamastani ja tulevaisuudessa kasvattamastani akitasta lähtee geenipankkiin näyte. Spartasta oli hyvä aloittaa.

 Halla pääsi myös metsälle. Isän kanssa kävivät kiertelemässä, mutta saalista ei löytynyt. Olin aiemmin päivällä nähnyt pellonreunasta lähtevän isomman linnun, jonka perään koira innokkaasti lähti. Mutta myöhemmin kun pääsiin aseen kanssa perään, lintua ei enää löytynytkään. Enempää ei ehditä lintumetsälle, joten ei saalista Hallalle. Noh, ainakin tyttö toimii, sillä linnut ja oravat kyllä etsitään ja haukutaa, jos niitä alueella on. Ensi vuonna asun jo Helsingin ulkopuolella, joten metsällekin päästään enemmän. Ja saataisiin vihdoin Mejä tai jälki harrastus käyntiin..

Tänä viikonloppuna oli myös vihdoin kasvattajan peruskurssi. Kurssi oli ihan mukava. Yllätyin kuinka paljon luonnetta korostettiin jalostusvalinnassa. On erittäin totta, että hyväluonteisin terveysongelmia jaksaa hoitaa kauemmin ja vihaista tai arkaa koiraa on todella vaikea ja raskas pitää etenkin kaupungissa. Onneksi minulla on kaksi tervepäistä ja kilttiä koiraa. Halla kyllä haukkuu ja on ylienerginen, mutta onko tämä metsästyskoiralle virhe? Noh, kurssi on läpäisty ja nyt pitää keksiä kennelnimi.

Blogin ulkomuoto tulee hieman muuttumaan, jotta tämä toimisi myös tulevan kennelini kotisivuina. Ainakin näin toiminnan alussa en usko kunnon kotisivuja tarvitsevani. Ensimmäiseen omaan pentueeseen on kuitenkin vuosia aikaa. :D

Oppikirjoja

Opiskelu yliopistossa on pitkälti omatoimista päntäämistä eli päätin hieman esitellä alan kirjallisuutta, johon tulee törmättyä yhä uudelleen. Muutamaa kirjaa tarvitaan useammalla kurssilla, joten ne on useimmin helpompi ostaa, kuin yritää lainata niitä kirjastosta. Jos jalostus yhtään kiinnostaa, nämä kirjat kannattaa lukaista läpi, tai ainakin selata ajatuksella.

Campbellin ja Reecen Biology jättiläinen on katava biologian kirja. Kirjaa luetaan usella kurssilla, koska tästä saa pohjatiedot myöhempää opiskelua varten. Iso, painava kirja, jonka lukemista suosittelen kaikille. Kun tämä on luettu, genetiikan ja perinnöllisyyden perusteet ovat hallussa.

Kotieläinjalostus (Juga & kump.) niminen opus on kotieläintieteen "oma" kirja, jonka jokainen jalostusta lukeva osaa ulkoa, etu ja takaperin. Opiskelija ystävällinen kirja on suomenkielinen ja sisältää jalostuksen perusteet. Mielestäni jokaisen eläimiä kasvattavan kannattaisi lukaista tämä opus. Vaikka kirja käsitteleekin tuotantoeläimiä, on tiedot helposti sovelletavissa lemmikkieläimiin.

Anatomy and Physiology (Frandson, Wilke & Fails) kirjanen käsittelee nimensä mukaisesti eläinten anatomiaa. Paljon lihaksia, elimiä, luita ja solujen kuvauksia. Kattava kirja, joka kertoo misä eläin rakentuu ja miten se toimii. Tätä ei tarvise välttämättä lukea, jos vain geenit kiinnostavat.

Understanding Animal Breeding (Bourdon) on täyttä asiaa. Tämä on toinen jalostusta opiskelevien kirja, jonka tulisi osata. Jos jalostus kiinnostaa jo hieman enemmän, tässä riittää lukemista pitkäksi aikaa. Itse tykkään tästä kirjasta erittäin paljon. Kirja käsittelee jalostusta alusta lähtien, käytännön esimerkkien ja laskujen kautta.

Introduction to veterinary genetics (Nicholas) on hyvin helppolukuinen, enemmän lemmikkieläinten genetiikkaa käsittelevä, aivan perusteista lähtevä kirja. Jos edellä mainittu jalostuksen kirja vaikuttaa hurjalta, niin kannataa lukaista tämä. Vähän suppeampi, mutta kuitenkin hyvä kirja, josta oppii perusteet genetiikasta ja perinnöllisyydestä.

Viimeinen jättiläinen Concepts of Genetics ( Klug, Cummings, Spencer, Palladino) on perinnöllisyystieteen sivuaineopiskelijoiden kirjatentti opus. Tarvitseeko enempää sanoa? Kirja keskityy lähinnä ihmiseen, mutta jos genetiikka ja perinnöllisyys kinnostaa, en voi muuta kuin kehottaa lukemaan tämä vaikutavan kokoinen opus.

Antoisia lukuhetkiä.

Muita otuksiani

Koiria meillä on kotona aina, mutta onhan noita muitakin karvaisia ja karvattomia otuksia ollut. Jos äiti ja isä olisivat kaikkeen suostuneet, olisi meillä ollut varsin laaja eläintarha. Siispä useat lemmikit ovat "seuranneet minua  kotiin" vanhempieni riemuksi. Anteeksi äiti. Lähiympäristön sammakot, sisiliskot ja  harakanpoikaset ovat saaneet tosin olla rauhassa jo kauan.

Minun jäljiltäni anoppilassa on kaksi kissaa. Topi lähti ihan lahjaksi, koska he ovat kissaihmisiä ja heillä oli vain yksi kissa (silloin). Topi osoitti olevansa melkoinen paholainen luonteeltaan ja onkin hyvä että kolli saa mellestää maalla. Akhilleksen hankin itselleni, mutta asunto-ongelmieni vuoksi Akhilles siirtyi myös anopille. Valitettavasti en poikaa enää takaisin itselleni saanut, mutta ei tämä hirveästi haitannut, sillä pojat ovat täysin erottamattomat. Aki on arka tapaus, joka pienenä oli koiramaisin kissa jonka tiesin. Se nouti leluja ja puheli paljon. Näiden kissojen elämää seuratessani totesin olevani ehdottomasti koiraihminen. Molemmat kollit on leikattu ja iältään lähellä 6 vuotta.

Topi ja Akhilles varsin tyytyväisen näköisenä.

Sitten vähän karvattomampi kaveri. Opiskelujen aikana kaipasin epätoivoisesti lemmikkiä ja löysin netistä akaattikotilon. Minulla oli aikaisemminkin ollut kotona kotiloita (taas anteeksi äiti), joten nämä olivat varsin mukavia otuksia. Enimmillään minulla oli näitä kolme; Örkki, Gini ja Viski. Suurimmat kasvavat nyrkin kokoisiksi ja syövät melkein kaikkea. Helppohoitoisia ja varsin sympaattisia otuksia.

Örkki pienenä 

Ja viimeisenä akvaario. Allas oli vain 120 L, mutta kyllä siihenkin muutama kala mahtui. Kasvattelin sinisiä platyja ja miljoonakaloja. Miljoonakaloista tuli opittua paljon, esimerkiksi sisäsiitoksen vaikutukset. Viidennessä polvessa selkärangat alkoivat vääntyillä ja sainkin jatkuvasti puhua isälle miksi tarvittiin kokoajan uusia kaloja. Isä ressu jopa laski iltaisin värikkäät kalat, jos sinne olisi taas ilmestynyt uusia. :D Noh, ainakin yksi oli iloinen kun lopulta vein loput kalat serkulleni ja nyt allas onkin varastossa odottamassa jos joskus aloitan jälleen miljoonakala harrastukseni.

Omista kaloista ei valitettavasti ole kuvia, mutta kauniita olivat vaikka itse sanonkin. Kalan kasvatus on todella mukava harrastus, ne kun lisääntyvät varsin helposti. Olisin tarvinnut useamman altaan kasvatuksen laajentamiseksi, mutta isän sanoin, vanhan talon vesivahinkovakuutus ei olisi kattanut moista. :p

Kehässä ja kehän laidalla

Eilen piipahdettiin Heinolassa SSKY:n järjestämässä erikoisnäyttelyssä. Vaikka tulokseksi saatiin H, niin arvosteluun olen erittäin tyytyväinen. Spartan suuret ja raskaat korvat alensivat arvosanaa, mutta muuten jätkä on oikein mukiinmenevä nuori uros. Kokonaisutena päivä oli säältään viileä, mutta hyödyllinen. Hyvin alkaa koirasilmä kehittyä ja mielipide-eroista voi aina vääntää kättä. :p

(c) Tiina Sipilä 

 Näillä näkymin tämä oli jätkän viimeinen näyttely. Jään odottamaan jos korvat asettuisivat ajan kuluessa paremmin ja pallien kohtalo on mietittävä. Pallitonta koiraa kun ei voi näyttelyyn tuoda, joten päätös on lopullinen. Joulukuussa olevaan Voittajaan aion lähteä ilman karvakorvaa kerrankin turistina pyörimään.

Harmittaa kyllä tuleva tauko kehässä, sillä jännittäminen on loppunut. Ja voisin jopa uskoa, että esittelytaidotkin ovat kehittyneet. Sparta on myös nauttinut kahden vietetyistä retkistä ja osaa ottaa näyttelyreissut rennosti. Jätkä yleensä nukkuu kehän reunalla.

(c) Tiina Sipilä

Jos hyvin käy, minuun voi törmätä kehässä uudelleen ensi vuonna. Ehkä jopa jonkin toisen koiran kanssa.

Syksyn alkua

Syksy on taas tulossa ja hiljalleen säätkin viilenevät. Tosin itse muistan vain pari hellepäivää, aurinkoa kun ei toimiston peränurkasta juurikaan näe...

Syksy alkoi kyyhkyn ja sorsan metsästyksellä. Itse en metsälle vielä ole ehtinyt kun töiden vuoksi on istuttava kiltisti Helsingissä, mutta kohta työt loppuvat ja tämä tyttö katoaa maalle. Tavoitteena on saada Hallalle ammuttua lintu. Sorsakin olisi hyvää harjoitusta ennen kuin neiti pääsee taas kanalintujen perään.

Viikonloppuna kävin kummitädin mökillä vierailulla ja koirat pääsivät uimasille. Hallaa en sulavasti saatu veteen houkuteltua, joten typy pääsi (joutui) uimasille laiturin nokasta. Nätisti typy uiskentelikin kun tajusi että oli suunnattava rantaan, eikä ylös laiturin tikkaita. Spartan sai veteen houkuttelemalla ihan mukavasti ja jätkä uiskentelikin edes takaisin laiturin viertä. Ensin Spartan takajalat eivät potkineet vettä lainkaan, mutta parin yrityksen jälkeen niihinkiin löytyi liikettä. Ehkä pitäisi harkita useammin uimista, jotta takaliikkeet saisivat lisää voimaa..

Halla uiskentelee

Spartan kaiken kertova ilme

 Näyttelyitä on kierretty huimalla tahdilla ja vaihtelevin tuloksen. Selvästi tuomarit ovat erimieltä korvien asennon arvosta arvostelussa, mikä johtaa vaihteleviin tuloksiin. Tosin korvien asento on hiljalleen parantunut, joten ei menetetä toivoa ihan vielä. Jätkä on vielä keskenkasvuinen, joten saa nähdä jos koiran vankistuminen saa korvat parempaan asentoon.

Kuitenkin jokaisessa arvostelussa on mainuttu samat virheet, joten aika hyvä kuva on muodostunut Spartan liikkeistä ja rakenteesta. Spartaltahan lähtevät pallit (isän suureksi kauhuksi), joten näyttelyillä ei titteleitä metsästetä, vaan reissut ovat enemmänkin mukava harrastus.

Sparta kuivattelee

 Hallan steriloinnista on jo kuukausi ja toivoin paljon muutoksia. Ja niitä ei tullut lainkaan. Sama räyhä likka yhä on, ainakin vielä, katsotaan miten tulevaisuudessa käy. Lisäksi likka on hoikassa kunnossa, joten ainakaan ruoka ei jää vyötärölle yhtään tehokkaammin.Toivoisin kyllä hieman enemmän massaa tuolle shakaalille.

Kaunis Halla

UDS (VKH)- syndrooma tutkimus

Tuttuni ehdotti minulle mielenkiintoisen artikkelin luettavaksi ja minähän luin. Yliopiston tunnuksilla artikkeleiden löytäminen on varsin helppoa, sisältyyhän tähän opiskeluun paljon artikkeleiden kääntämistä ja referointia.

Pahoittelen osittain kökköä käännöstä. Tiivistelin myös reippaasti. Lukekaa ihmeessä artikkeli itsekkin.

Uveodermatologic (VKH-like) syndrome in American Akita
dogs is associated with an increased frequency of DQA1*00201
J. M. Angles1, T. R. Famula2 & N. C. Pedersen1

Tutkimuksessa todettiin vähäistä vaihtelua DLA geenien luokassa 2. DLA = The canine leucocyte antigen. Amerikan akita kantaa kuutta (6) alleelia raportoiduista kuudestatoista (16) DQA1 alleelista, mutta vain kahdeksan (8) 61:destä raportoidusta DRB1 alleelista ja yhdeksän (9) raportoidusta 47:stä DQB1 alleelista. Melkein puolet akitoista olivat homostygoottisia alleelina DQA1 ja neljännes DRB1 ja DQB1.

Tälläinen geneettinen monimuotoisuuden väheneminen on yleistä rotukoirilla. Etenkin roduilla, jotka on elvytetty henkiin toisen maailmansodan jälkeen.

Tutkimuksessa todettiin, että populaatiossa yleistynyt DQA1 liittyy tilastollisesti merkittävästi koiran riskiin sairastua UDS- syndroomaan. Genettisen monimuotoisuuden väheneminen nostaa riskiä koirien sairastua infektioihin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään.

Tutkijat toteavat, että tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta DLA-DQA1*00201:lla todellinen merkitys UDS-syndroomalle saataisiin selville. Tutkijat korostavat että alleelia tulisi pitää riskitekijänä, se ei sovellu diagnoosin antamiseen tai sairauden puhkeamisen ennustamiseen. Tutkimukseen kuului sairastuneita koiria, joilla ei ollut tätä alleelia.

Minulle on selvää, että noin vähäinen vaihtelu immunologisella alueella on huono juttu. Miten vaihtelua saataisiin lisää? No, roturisteytyksellä (paha sana!). Risteyttämällä ja lisäämällä hyvää onnea rekombinaatioiden kanssa, voitaisiin saada heti uusi alleeli populaatioon. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa tai halpaa, sillä koiria pitäisi testata paljon sopivien parien löytämiseksi ja lisäksi pennut pitäisi kaikki testata, jotta tiedettäisiin saatiinko siirrettyä alleeli. Ja seuraavassa parituksessa alleeli voitaisiin taas menettää. Ei helppoa.

Mutta mitä tehdä, jos risteytys on kirosana? Jalostuskoirat voidaan kartoittaa juuri tämän geenialueen kannalta ja parittaa mahdollisimman erilaiset parit. Tämäkään ei ole halpa lysti, testi kun taitaa maksaa sen 200e kpl. Toisaalta, jos puolet rodusta ovat jo homostygoottisia yhden alleelin kanssa, voi koirien parittaminen muodostua entistä hankalammaksi. Lisäksi kun kasvattajilla on varmasti muitakin kriteerejä.

Vaikka tutkimuksessa tutkittiinkin amerikan akitoja, uskon että tilanne on japanilaisilla akitoilla sama, tai ehkä jopa huonompi. Amerikkalaisessa kun on sallittu enemmän vaihtelua, mm. väreissä ja rodun takaa löytyy useampaa rotua.

Mutta uskon valoisampaan tulevaisuuteen, sillä UDS-syndroomaa sairastavat myös ihmiset. (Olipas nurjasti sanottu..) Mutta juuri tämän takia suurempaa joukkoa tutkijoita kiinnostaa selvittää sairauden salaisuudet.

Uusia tutkimuksia odotellessa.

Kesää 2012

Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelun.

Halla steriloitiin Kankaanpäässä ja leikkaus sujui hyvin. Haava oli siisti ja parani pian. Äiti sai itse ottaa tikit pois ja Halla oli kiltti (tosin melko villi) potilas. Tikit kun eivät tyttöä pahemmin hidastaneet kun pellolla hyppi töyhtöhyyppiä..  Viikon verren Halla söi huonosti ja oli selvästi kipeä, mutta sitten neiti piristyi silmissä. Syömättömyys veti pienen vain melko hoikkaan kuntoon, jota nyt paikkaillaan.

Osallistuin myös mätsäritalkoisiin Tampereella ja sainkin harjoittelua kehäsihteerinä toimimisessa. Onneksi olin kulkenut paljon mätsäreissä, niin tapahtuman kulku oli jo tuttua. Suuria kommelluksia ei päässyt tapahtumaan, vaikka koko päivä kehässä menikin. Äiti juoksutti Hallan kehässä ja palkinnoksi saatiinkin kaunis punainen ruusuke. Tärkeintä oli kuitenkin, että mätsäreihin oli myös kutsuttu Halla sisaruksia ja paikalle löysivät Inu ja Säde. Kyllä sisaruksilla on sama virnistys ja pilke silmissä, vaikka Inu melko pörröinen onkin. :D Sekarotuisten suurin viehätys onkin vaihtelu.

Inu, Halla ja Säde (c) Riina Haapakallio

Viime viikonloppu sujuikin maalla, jossa koirilla riittää tilaa temmeltää. Tila on siis nykyisin jo tyhjä lehmistä, mutta maalle muutto saa odottaa vielä. Anoppi ei lähde talosta kuin saappaat edellä, mikä pistää omat suunnitelmat tehokkaasti jäihin. Vierailut ovat katkeran suloisia kun itse vain mielelläni miettisin remottia, siivoilua, pihan uusimista, navetan muokkaamista lampolaksi ja kanalaksi..Noh, kärsivällisyys ei ole suurin hyveeni, mutta ehkä joskus tämä maisema on pysyvä.

Edessä näkyvä tila on naapurin.

Vielä 6 viikkoa töitä ja taas koulun penkille. Syksy alkaakin loistavasti sillä pääsin eläinlääketieteellisen genetiikan kurssille, jossa opettaa itse Hannes Lohi. Jee! Odotan kurssilta aika paljon ja toivottavasti eläinlääketieteellisestä saa uusia näkemyksiä jalostukseen.

Varsin koiramainen syksy on tulossa. Edessä on paljon koiranäyttelyitä, joissa Spartan kanssa käydään pyörähtämässä. Lisäksi pääsin kasvattajakurssille, joten taas ollaan askel lähempänä kasvattajaksi ryhtymistä.