keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Suosi kotimaista


Voin tunnustaa, että en ole pahemmin perehtynyt koiran ruokintaan. Aiheeseen olen pyrkinyt tututumaan monelta eri kantilta. Mielipiteitä aiheesta on netti pullollaan ja tästä käydään joskus hurjaakin vääntöä. Omille koirilleni olen kaikkea kokeillut ja kokemusten kautta on muodostunut omille koirille ja minulle toimiva ratkaisu.



Tällä hetkellä koirat syövät Hau Hau championin muroja ja kaikenlaista raakaa lihaa/luita/kasviksia. Lisänä on Best-in:in tuotteita. Murojen määrää tulen vähentämään paljonkin tulevaisuudessa, mutta syynä on lähinnä omat aatteet. Itse pyrin syömään mahdollisimman paljon suomalaista alkuperää olevaa ruokaa ja tukemaan oman maamme maataloutta. Siksi tahtoisin että koirienkin ruoka olisi kotimaista tuotantoa mahdollisimman paljon.

Raakaruoassa on varsin helppo tarkistaa mistä liha on peräisin. Kotimaisia ovat ainakin:

MUCH
Best-in
Oscar
Kennelrehu
Kennelpakaste
NEUfrau Oy

Kaikkia näitä tuotteita omat koirani ovat syöneet ja ovat tykänneet. Jo näillä saan varsin monipuolisen ruokavalion kasaan, mutta uusia vaihtoehtoja vielä etsin.



Tänään poikkesin Kennelrehun rekalla hakemassa tilaukseni ja mukaan lähti jauhelihaa, lihaista rasvaa, rustoluita ja kanan siipiä. Pakkauskoot ovat käteviä ja rustoluut sopivan pieniä. Kanan siivet tulevat isossa köntissä, eli niitä pitää hetki sulatella ja jakaa pienempiin eriin. Koirat ainakin olivat tyytyväisiä. :D

Yllätyin kyllä totaalisesti kun rekkaa odotteli ainakin 20 ihmistä. Mukava huomata että täällä maallakin riittää raakaruokinnan ystäviä. Myös paikalliseen eläinkauppaan tulee MUCH:in tuotteita myyntiin, joten ainakin koirien monipuolinen ruokavalio on varmistettu. Onneksi kotona on iso pakastin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti