lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kotisivujen osoite vaihtuu!

Kuten otsikkokin sanoo, muutan kotivut toisaalle, toivottavasti helppokäyttöisemmälle pohjalle. Ainankin minä tykkään uudesta tyylistä todella paljon.

Joten tervetuloa tutustumaan sivuihin : http://kennelfrostladys.ota.fi


Sansalainen kävi tosiaan kuvauksissa, joista tipahti hyviä uutisia. Tulokset voi käydä kotisuvuilta lukemassa. Jee! Tyytyväinen olen. Pentuja ei ole vielä tulossa, mutta hyvät uutiset tarkoittavat että uskallan jopa jotain suunnitella. Mutta Sansan kanssa odotellaan vielä lisää ikää.

Meille tuli myös Sansan kanssa pikavisiitti eläinlääkäriin suolitukosepäilyn vuoksi. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta tärkeä läksy tuli opittua. Nämä koirat eivät syö enää edes luumurskaa sisältäviä pötkylöitä. Ihan liikaa luuta näille kavereille.

Noh, näyttelyt voidaan tietysti unohtaa. Harmittaahan se tietty vähän, vaikka oma asenne näyttelyihin on kaksijakoinen. Noh, olen innostumassa melkoisesti muista harrastuksista. Sparta nauttii hirveästi tokosta ja varmasti pärjäisi jos harjoiteltaisiin paljon ahkerammin. Ja täysin uutena on jälki, eli koirat seuraavat ihmisen jäkeä eri maastoissa. Tämä näyttelytauko on todellakin näyttänyt että koirien kanssa voi puuhailla kaikkea muutakin ja voisimpa melkein sanoa, että ainakin omat koirat nauttivat enemmän näitä uusista harrastuksista.