Muita otuksiani

Koiria meillä on kotona aina, mutta onhan noita muitakin karvaisia ja karvattomia otuksia ollut. Jos äiti ja isä olisivat kaikkeen suostuneet, olisi meillä ollut varsin laaja eläintarha. Siispä useat lemmikit ovat "seuranneet minua  kotiin" vanhempieni riemuksi. Anteeksi äiti. Lähiympäristön sammakot, sisiliskot ja  harakanpoikaset ovat saaneet tosin olla rauhassa jo kauan.

Minun jäljiltäni anoppilassa on kaksi kissaa. Topi lähti ihan lahjaksi, koska he ovat kissaihmisiä ja heillä oli vain yksi kissa (silloin). Topi osoitti olevansa melkoinen paholainen luonteeltaan ja onkin hyvä että kolli saa mellestää maalla. Akhilleksen hankin itselleni, mutta asunto-ongelmieni vuoksi Akhilles siirtyi myös anopille. Valitettavasti en poikaa enää takaisin itselleni saanut, mutta ei tämä hirveästi haitannut, sillä pojat ovat täysin erottamattomat. Aki on arka tapaus, joka pienenä oli koiramaisin kissa jonka tiesin. Se nouti leluja ja puheli paljon. Näiden kissojen elämää seuratessani totesin olevani ehdottomasti koiraihminen. Molemmat kollit on leikattu ja iältään lähellä 6 vuotta.

Topi ja Akhilles varsin tyytyväisen näköisenä.

Sitten vähän karvattomampi kaveri. Opiskelujen aikana kaipasin epätoivoisesti lemmikkiä ja löysin netistä akaattikotilon. Minulla oli aikaisemminkin ollut kotona kotiloita (taas anteeksi äiti), joten nämä olivat varsin mukavia otuksia. Enimmillään minulla oli näitä kolme; Örkki, Gini ja Viski. Suurimmat kasvavat nyrkin kokoisiksi ja syövät melkein kaikkea. Helppohoitoisia ja varsin sympaattisia otuksia.

Örkki pienenä 

Ja viimeisenä akvaario. Allas oli vain 120 L, mutta kyllä siihenkin muutama kala mahtui. Kasvattelin sinisiä platyja ja miljoonakaloja. Miljoonakaloista tuli opittua paljon, esimerkiksi sisäsiitoksen vaikutukset. Viidennessä polvessa selkärangat alkoivat vääntyillä ja sainkin jatkuvasti puhua isälle miksi tarvittiin kokoajan uusia kaloja. Isä ressu jopa laski iltaisin värikkäät kalat, jos sinne olisi taas ilmestynyt uusia. :D Noh, ainakin yksi oli iloinen kun lopulta vein loput kalat serkulleni ja nyt allas onkin varastossa odottamassa jos joskus aloitan jälleen miljoonakala harrastukseni.

Omista kaloista ei valitettavasti ole kuvia, mutta kauniita olivat vaikka itse sanonkin. Kalan kasvatus on todella mukava harrastus, ne kun lisääntyvät varsin helposti. Olisin tarvinnut useamman altaan kasvatuksen laajentamiseksi, mutta isän sanoin, vanhan talon vesivahinkovakuutus ei olisi kattanut moista. :p

Kehässä ja kehän laidalla

Eilen piipahdettiin Heinolassa SSKY:n järjestämässä erikoisnäyttelyssä. Vaikka tulokseksi saatiin H, niin arvosteluun olen erittäin tyytyväinen. Spartan suuret ja raskaat korvat alensivat arvosanaa, mutta muuten jätkä on oikein mukiinmenevä nuori uros. Kokonaisutena päivä oli säältään viileä, mutta hyödyllinen. Hyvin alkaa koirasilmä kehittyä ja mielipide-eroista voi aina vääntää kättä. :p

(c) Tiina Sipilä 

 Näillä näkymin tämä oli jätkän viimeinen näyttely. Jään odottamaan jos korvat asettuisivat ajan kuluessa paremmin ja pallien kohtalo on mietittävä. Pallitonta koiraa kun ei voi näyttelyyn tuoda, joten päätös on lopullinen. Joulukuussa olevaan Voittajaan aion lähteä ilman karvakorvaa kerrankin turistina pyörimään.

Harmittaa kyllä tuleva tauko kehässä, sillä jännittäminen on loppunut. Ja voisin jopa uskoa, että esittelytaidotkin ovat kehittyneet. Sparta on myös nauttinut kahden vietetyistä retkistä ja osaa ottaa näyttelyreissut rennosti. Jätkä yleensä nukkuu kehän reunalla.

(c) Tiina Sipilä

Jos hyvin käy, minuun voi törmätä kehässä uudelleen ensi vuonna. Ehkä jopa jonkin toisen koiran kanssa.