Saako olla maistiaisia?

Viime viikonloppu menikin varmasti monen koiraihmisen tapaan Helsingin messukeskuksessa. Tälläkertaa pyörin paikalla ilman koiraa, sillä olin töissä Best-In osastolla. Aika pitkiä päiviä tuli, mutta työ oli todella mukaa ja työkavereiden seura mainiota.

Onneksi ehdin hieman puhella paikalle eksyneiden tuttujenkin kanssa ja selvitellä miten akitakehässä päivät olivat menneet. Kukaan ei yllättynyt siitä, että venäläiset veivät melkein kaikki tittelit, sillä ne olivat erittäin hienoja koiria. Se oli yllätys miten tiukka tuomari oli, harvemmin näyttelyssä jaellaan tyydyttäviä arvosanoja. Olen ihan tyytyväinen etten ottanut omaa hörökorvaa mukaan tälläkertaa.

Spartan kanssa käydän vielä keväällä jossain Helsingin näyttelyssä pyörähtämässä, pistetään se sitten vaikka harjoittelun piikkiin. Tai no, onhan se mielenkiintoista nähdä jos jätkässä olisi edistymistä tapahtunut. Kuitenkin korvien asento tuskin enää paranee, korvien väli on vain liian leveä. Tulevaisuudessa juoksenkin kehässä Sansan kanssa, kunhan likalle tulee ikää tarpeeksi.

Messarista jäi käteen melkoinen kasa koiranruokaa, uusi hihna, näyttelykansio Sansalle ja palloja. Ensi vuonna sitten taas koiran kanssa liikkeellä.

10 kysymystä

 Kennelnimihakemukseni lähti hyväksymyskierrokselle. Sähköisen hakemuksen ensimmäinen osoite on SSKY, josta se matkaa Akita yhdistyksen hyväksyttäväksi. Koko kierrokseen Kennelliiton ja FCI:n kautta kuluu noin puoli vuotta, joten tässä harjoitellaan kärsivällisyyden hyvettä. Vähän kyllä jännittää sujuuko koko prosessi ilman ongelmia... Noh, vaatimusten pitäisi ainakin olla kunnossa.

Ystäväni laittoi minulle 10 kysymystä vastattavaksi, joten tässä ne tulevat:

1. Mikä on ensimmäinen muistosi ihan ensimmäisestä koirastasi?
Ensimmäiset muistot liittyvät mustaan sekarotuiseen Mustiin. Se jahtasi meidän kissan puuhun ja karattuaan kieriskeli aina naapurien lantalassa. Kuulemma Musti myös vahti vaunujani kun ihan pienenä nukuin päiväunia.

Ensimmäinen ihan oma koirani oli Nami. Pikkutaistelijaan liittyy paljon hyviä ja sydäntäsärkeviä muistoja.

Kaunis Nami

 2. Kuinka monta tuntia omistat yleensä kokonaan koirallesi?
Vaikea sanoa..  Lenkillä käydään kolme kertaa päivässä ja koko ajan nuo mukana pyörivät kun olen kotosalla. Spartan kanssa on käyty näyttelyissä ja usein ne venyvät koko päivän reissuiksi. Myös Hallan kanssa voi metsässä mennä tunteja.

 3. Miten päädyit hankinnassasi juuri kyseiseen pentuun / koiraan?
Sparta tuli korvaamaan Namia nopeasti kun päätös uudesta koirasta oli tehty. Sparta oli iso ja reipas pentu, jolla nenä toimii hyvin.

Olin jo tottunut elämään kahden koiran kanssa, joten elämä yhden kanssa tuntui tyhjältä. Lisäksi Sparta kaipasi kovasti kaveria. Päätös Hallan ottamisesta syntyi nopeasti, sillä akitan ja suomenpystykorvan sekarotuinen pentu oli aivan liian mielenkiintoinen tapaus.

Sansan hankkimista on suunniteltu kauan. Olin miettinyt kasvattajaksi ryhtymistä ja näyttelytkin kiinnostivat. Yhdistelmä oli liian hyvä ohitettavaksi.

 4. Mitä koirasi on opettanut sinulle?
Kärsivällisyyttä ja että pitäisi nauttia pienistä onnen hetkistä.Pitää elää tässä hetkessä, eikä murehtia tulevaisuutta ihan jatkuvasti.

Sparta letkun kimpussa

 5. Missä tilanteissa koirasi käyttäytyy erityisen hyvin? Entä huonosti?
Yleisesti ottaen koirat käyttaytyvät hyvin. Sparta on erityisen kiltti potilas, ei kiukuttele tassujen hoidosta. Huonoa käytöstä on vieraiden tervehtiminen. Jätkän pitää kerran hypätä vasten, mutta sitten se yleensä rauhoittuu. Halla taas yhä joskus lenkillä räyhähtää vastaan tulevalle koiralle. Yleensä ohitukset sujuvat hyvin, mutta typy vastaa herkästi haasteeseen. Erityisen hyvin typy käyttäytyy vanhempieni luona. Kaikki temput ja juonet unohtuvat autossa matkalla Helsingistä maalle.

 6. Mitkä ovat koirasi lempiherkkua? Onko jotain mistä koirasi ei pidä lainkaan?
Molemmat koirat tykkäävät juustosta todella paljon. Halla on kunnon sekarotuinen, koska typy syö ihan kaiken minkä saa. Banaani on tosi hyvää, samoin porkkana. Sparta ei pahemmin vihanneksista välitä.

 7. Mikä on parhain saavutuksesi koirasi kanssa tai mitä olisi kiva saavuttaa tulevaisuudessa?
Spartan kanssa saavutuksia ovat näyttelystä saadut ruusukkeet. Tulevaisuudessa pyritään saamaan Mejä harrastus käyntiin ja ehkä jotain titteliä sieltä puolelta.

Hallan kanssa saavutukset liittyvät koulutukseen, miten räyhä on saatu rauhallisemmaksi. Tavoitteena on ampua likan haukkuun vielä lintu, kunhan taas päästään metsälle.
Sansan kanssa tavoitteet ovat todella korkealla. 

 8. Mitä koirasi osaa parhaiten? Onko koirallasi erityistaitoja?
Hallan nenä on mahdottoman tarkka, se jäljestää pupuja ja jopa kotiloita. Pitäisi vain saada neiti keskittymään oikean saaliin etsimiseen. :D  Sparta toimii välillä kuin ihmisenmieli (tätä on vaikea selittää, mutta aivan kuin se osaisi toimia oikein sanomattakin), kunhan akitan luonteeltaan viitsii vaivautua. :D

Halla 8vk

 9. Vertailetko itseäsi muihin koiraharrastajiin? Oletko kilpailuhenkinen?
En vertaile itseni muihin, koska koiramaailmassa riittää hirvittävästi teorioita kaikesta koiraan liittyvästä, kuten koulutuksesta ja ruokinnasta. Kaikki saavat toimia tyylillään. Kilpailuhenkinen? Kyllä.

 10. Mitä tekisit ilman koiranomistajuutta ja miksi?
Varmasti matkustelisin maailmalla enemmän tai sitten opiskelija elämästä tulisi revittyä enemmän irti. Toisaalta, Sansan kanssa tullaan reissaamaan paljonkin ja opiskeluelämään olen jo aika vanha. :D Empä mie ilman noita karvakorvia osaisi olla. 

"Hajuvesi?"

En ole hirvittävän tyttömäinen nainen. Yleensä liikun farkuissa, mustassa paidassa ja ruudullinen kaulahuivi kaulassa. Päässä musta pesuainefirman mainoslätsä tai massikan mainos pipo. Jalassa kunnon talvikengät tai mukavat tossut. Voi helposti lähteä jopa Helsingissä keskustaan ilman meikkiä.

Maalla vaatteet ovat samanlaiset mutta risaisemmat. Heitän vaatteen pois vasta kun se hajoaa totaalisesti. Reikä tai pari ja vaate on yhä "kotivaate". Shoppailen harvoin, enkä todellakaan ymmärrä muodista yhtään mitään. Juhliin osaan kyllä pukeutua hieman hienommin. Omistan kyllä korkokenkiä useammankin, mutta käytän niitä vain erikoistilaisuuksissa. Eniten tykkään työhousuistani, isosta lököpaidasta ja kumisaappaista.

Joten hieman yllätyin kun sain äijältä työmatkan tuliaisiksi hajuveden. Onkohan tämä vihje? :D

Pullo on varsin tyttömäinen pitseineen ja tuoksu on hedelmäinen makeahko ja runsas. En ole ikinä käyttänyt hajuvettä, mutta nyt pitää varmaan aloitella. Seuraavaksi alan varmaan ostelemaan käsilaukkuja tai hurahdan kenkiin... Kaikkea sitä..

Hyss.. salaisuuksia..

Olen aika ylpeä itsestäni. Olen jo vuoden onnistunut pitämään suuni supussa yhdestä parhaiten varjelluisa salaisuuksistani ikinä. Suunnitelmat alkoivat jo oikeastaan kun hautasin Namin. Siitä lähtien suunnitelma on muotoutunut ja varmistunut vain koko ajan. Tämä ei ole ollut helpoin päätös ja olen monta kertaa pohtinut olenko varma tästä. Uskallanko?

Tässä on ensimmäinen kuva pikku neidistä joka ehkä muuttaa minun luokseni. Pennun valinta on vielä kasvattajan käsissä, mutta pieni akita tyttö minun kotiini kuitenkin muuttaa. Neiti tulee mullistamaan Hallan ja Spartan elämän, sekä omani sillä minähän laumastani olen vastuussa. Asuntoni Helsingissä on liian pieni koko laumalle, joten muuttopäiväkin on lyöty lukkoon.

Olen iki onnellinen. Pentu ja sen vanhemmat täyttävät kriteerini täysin ja tästä yhdistelmästä olen kasvattajan kanssa puhunut kirjaimellisesti tunteja. Olenkin saanut olla kaikessa mukana jo suunnittelu vaiheessa. Odotus on ollut pitkä. Neidiltä odotan myös erittäin paljon ja toiveet ainakin ovat korkealla. Jos typy kasvaa hyvin ja pysyy terveenä, ehkä saamme uuden akitakasvattajan.

Pennun hankintaan liittyy vielä paljon suunniteltavaa, joten vieläkään en huutele uutista pitkin kyliä.
Joten, hysss... 

Ensilumi

Livahdin viikon lomalle Satakuntaan maaseudulle rentoutumaan ja tasaamaan Helsingissä kiristyneitä hermojani. Kemian tentti vaati veronsa ja oli ihanaa vain olla lukematta tai laskematta mitään. Koiratkin saivat painaa pitkin peltoja vapaasti ja myöskin päästellä höyryjä.

Kävin myös tutulla eläinlääkärillä käymässä pitkästä aikaa. Spartasta otettiin vähän verta ja postitin näyteputken Hannes Lohen geenipankkiin talteen.  Jokaisen akitan näyte on tärkeä, jotta saataisiin kattava kuva rodun tilanteesta ja ehkä jokupäivä löydettäisiin apua rodun ongelmiin. Olenkin päättänyt, että jokaisesta omistamastani ja tulevaisuudessa kasvattamastani akitasta lähtee geenipankkiin näyte. Spartasta oli hyvä aloittaa.

 Halla pääsi myös metsälle. Isän kanssa kävivät kiertelemässä, mutta saalista ei löytynyt. Olin aiemmin päivällä nähnyt pellonreunasta lähtevän isomman linnun, jonka perään koira innokkaasti lähti. Mutta myöhemmin kun pääsiin aseen kanssa perään, lintua ei enää löytynytkään. Enempää ei ehditä lintumetsälle, joten ei saalista Hallalle. Noh, ainakin tyttö toimii, sillä linnut ja oravat kyllä etsitään ja haukutaa, jos niitä alueella on. Ensi vuonna asun jo Helsingin ulkopuolella, joten metsällekin päästään enemmän. Ja saataisiin vihdoin Mejä tai jälki harrastus käyntiin..

Tänä viikonloppuna oli myös vihdoin kasvattajan peruskurssi. Kurssi oli ihan mukava. Yllätyin kuinka paljon luonnetta korostettiin jalostusvalinnassa. On erittäin totta, että hyväluonteisin terveysongelmia jaksaa hoitaa kauemmin ja vihaista tai arkaa koiraa on todella vaikea ja raskas pitää etenkin kaupungissa. Onneksi minulla on kaksi tervepäistä ja kilttiä koiraa. Halla kyllä haukkuu ja on ylienerginen, mutta onko tämä metsästyskoiralle virhe? Noh, kurssi on läpäisty ja nyt pitää keksiä kennelnimi.

Blogin ulkomuoto tulee hieman muuttumaan, jotta tämä toimisi myös tulevan kennelini kotisivuina. Ainakin näin toiminnan alussa en usko kunnon kotisivuja tarvitsevani. Ensimmäiseen omaan pentueeseen on kuitenkin vuosia aikaa. :D

Oppikirjoja

Opiskelu yliopistossa on pitkälti omatoimista päntäämistä eli päätin hieman esitellä alan kirjallisuutta, johon tulee törmättyä yhä uudelleen. Muutamaa kirjaa tarvitaan useammalla kurssilla, joten ne on useimmin helpompi ostaa, kuin yritää lainata niitä kirjastosta. Jos jalostus yhtään kiinnostaa, nämä kirjat kannattaa lukaista läpi, tai ainakin selata ajatuksella.

Campbellin ja Reecen Biology jättiläinen on katava biologian kirja. Kirjaa luetaan usella kurssilla, koska tästä saa pohjatiedot myöhempää opiskelua varten. Iso, painava kirja, jonka lukemista suosittelen kaikille. Kun tämä on luettu, genetiikan ja perinnöllisyyden perusteet ovat hallussa.

Kotieläinjalostus (Juga & kump.) niminen opus on kotieläintieteen "oma" kirja, jonka jokainen jalostusta lukeva osaa ulkoa, etu ja takaperin. Opiskelija ystävällinen kirja on suomenkielinen ja sisältää jalostuksen perusteet. Mielestäni jokaisen eläimiä kasvattavan kannattaisi lukaista tämä opus. Vaikka kirja käsitteleekin tuotantoeläimiä, on tiedot helposti sovelletavissa lemmikkieläimiin.

Anatomy and Physiology (Frandson, Wilke & Fails) kirjanen käsittelee nimensä mukaisesti eläinten anatomiaa. Paljon lihaksia, elimiä, luita ja solujen kuvauksia. Kattava kirja, joka kertoo misä eläin rakentuu ja miten se toimii. Tätä ei tarvise välttämättä lukea, jos vain geenit kiinnostavat.

Understanding Animal Breeding (Bourdon) on täyttä asiaa. Tämä on toinen jalostusta opiskelevien kirja, jonka tulisi osata. Jos jalostus kiinnostaa jo hieman enemmän, tässä riittää lukemista pitkäksi aikaa. Itse tykkään tästä kirjasta erittäin paljon. Kirja käsittelee jalostusta alusta lähtien, käytännön esimerkkien ja laskujen kautta.

Introduction to veterinary genetics (Nicholas) on hyvin helppolukuinen, enemmän lemmikkieläinten genetiikkaa käsittelevä, aivan perusteista lähtevä kirja. Jos edellä mainittu jalostuksen kirja vaikuttaa hurjalta, niin kannataa lukaista tämä. Vähän suppeampi, mutta kuitenkin hyvä kirja, josta oppii perusteet genetiikasta ja perinnöllisyydestä.

Viimeinen jättiläinen Concepts of Genetics ( Klug, Cummings, Spencer, Palladino) on perinnöllisyystieteen sivuaineopiskelijoiden kirjatentti opus. Tarvitseeko enempää sanoa? Kirja keskityy lähinnä ihmiseen, mutta jos genetiikka ja perinnöllisyys kinnostaa, en voi muuta kuin kehottaa lukemaan tämä vaikutavan kokoinen opus.

Antoisia lukuhetkiä.

Muita otuksiani

Koiria meillä on kotona aina, mutta onhan noita muitakin karvaisia ja karvattomia otuksia ollut. Jos äiti ja isä olisivat kaikkeen suostuneet, olisi meillä ollut varsin laaja eläintarha. Siispä useat lemmikit ovat "seuranneet minua  kotiin" vanhempieni riemuksi. Anteeksi äiti. Lähiympäristön sammakot, sisiliskot ja  harakanpoikaset ovat saaneet tosin olla rauhassa jo kauan.

Minun jäljiltäni anoppilassa on kaksi kissaa. Topi lähti ihan lahjaksi, koska he ovat kissaihmisiä ja heillä oli vain yksi kissa (silloin). Topi osoitti olevansa melkoinen paholainen luonteeltaan ja onkin hyvä että kolli saa mellestää maalla. Akhilleksen hankin itselleni, mutta asunto-ongelmieni vuoksi Akhilles siirtyi myös anopille. Valitettavasti en poikaa enää takaisin itselleni saanut, mutta ei tämä hirveästi haitannut, sillä pojat ovat täysin erottamattomat. Aki on arka tapaus, joka pienenä oli koiramaisin kissa jonka tiesin. Se nouti leluja ja puheli paljon. Näiden kissojen elämää seuratessani totesin olevani ehdottomasti koiraihminen. Molemmat kollit on leikattu ja iältään lähellä 6 vuotta.

Topi ja Akhilles varsin tyytyväisen näköisenä.

Sitten vähän karvattomampi kaveri. Opiskelujen aikana kaipasin epätoivoisesti lemmikkiä ja löysin netistä akaattikotilon. Minulla oli aikaisemminkin ollut kotona kotiloita (taas anteeksi äiti), joten nämä olivat varsin mukavia otuksia. Enimmillään minulla oli näitä kolme; Örkki, Gini ja Viski. Suurimmat kasvavat nyrkin kokoisiksi ja syövät melkein kaikkea. Helppohoitoisia ja varsin sympaattisia otuksia.

Örkki pienenä 

Ja viimeisenä akvaario. Allas oli vain 120 L, mutta kyllä siihenkin muutama kala mahtui. Kasvattelin sinisiä platyja ja miljoonakaloja. Miljoonakaloista tuli opittua paljon, esimerkiksi sisäsiitoksen vaikutukset. Viidennessä polvessa selkärangat alkoivat vääntyillä ja sainkin jatkuvasti puhua isälle miksi tarvittiin kokoajan uusia kaloja. Isä ressu jopa laski iltaisin värikkäät kalat, jos sinne olisi taas ilmestynyt uusia. :D Noh, ainakin yksi oli iloinen kun lopulta vein loput kalat serkulleni ja nyt allas onkin varastossa odottamassa jos joskus aloitan jälleen miljoonakala harrastukseni.

Omista kaloista ei valitettavasti ole kuvia, mutta kauniita olivat vaikka itse sanonkin. Kalan kasvatus on todella mukava harrastus, ne kun lisääntyvät varsin helposti. Olisin tarvinnut useamman altaan kasvatuksen laajentamiseksi, mutta isän sanoin, vanhan talon vesivahinkovakuutus ei olisi kattanut moista. :p

Kehässä ja kehän laidalla

Eilen piipahdettiin Heinolassa SSKY:n järjestämässä erikoisnäyttelyssä. Vaikka tulokseksi saatiin H, niin arvosteluun olen erittäin tyytyväinen. Spartan suuret ja raskaat korvat alensivat arvosanaa, mutta muuten jätkä on oikein mukiinmenevä nuori uros. Kokonaisutena päivä oli säältään viileä, mutta hyödyllinen. Hyvin alkaa koirasilmä kehittyä ja mielipide-eroista voi aina vääntää kättä. :p

(c) Tiina Sipilä 

 Näillä näkymin tämä oli jätkän viimeinen näyttely. Jään odottamaan jos korvat asettuisivat ajan kuluessa paremmin ja pallien kohtalo on mietittävä. Pallitonta koiraa kun ei voi näyttelyyn tuoda, joten päätös on lopullinen. Joulukuussa olevaan Voittajaan aion lähteä ilman karvakorvaa kerrankin turistina pyörimään.

Harmittaa kyllä tuleva tauko kehässä, sillä jännittäminen on loppunut. Ja voisin jopa uskoa, että esittelytaidotkin ovat kehittyneet. Sparta on myös nauttinut kahden vietetyistä retkistä ja osaa ottaa näyttelyreissut rennosti. Jätkä yleensä nukkuu kehän reunalla.

(c) Tiina Sipilä

Jos hyvin käy, minuun voi törmätä kehässä uudelleen ensi vuonna. Ehkä jopa jonkin toisen koiran kanssa.

Syksyn alkua

Syksy on taas tulossa ja hiljalleen säätkin viilenevät. Tosin itse muistan vain pari hellepäivää, aurinkoa kun ei toimiston peränurkasta juurikaan näe...

Syksy alkoi kyyhkyn ja sorsan metsästyksellä. Itse en metsälle vielä ole ehtinyt kun töiden vuoksi on istuttava kiltisti Helsingissä, mutta kohta työt loppuvat ja tämä tyttö katoaa maalle. Tavoitteena on saada Hallalle ammuttua lintu. Sorsakin olisi hyvää harjoitusta ennen kuin neiti pääsee taas kanalintujen perään.

Viikonloppuna kävin kummitädin mökillä vierailulla ja koirat pääsivät uimasille. Hallaa en sulavasti saatu veteen houkuteltua, joten typy pääsi (joutui) uimasille laiturin nokasta. Nätisti typy uiskentelikin kun tajusi että oli suunnattava rantaan, eikä ylös laiturin tikkaita. Spartan sai veteen houkuttelemalla ihan mukavasti ja jätkä uiskentelikin edes takaisin laiturin viertä. Ensin Spartan takajalat eivät potkineet vettä lainkaan, mutta parin yrityksen jälkeen niihinkiin löytyi liikettä. Ehkä pitäisi harkita useammin uimista, jotta takaliikkeet saisivat lisää voimaa..

Halla uiskentelee

Spartan kaiken kertova ilme

 Näyttelyitä on kierretty huimalla tahdilla ja vaihtelevin tuloksen. Selvästi tuomarit ovat erimieltä korvien asennon arvosta arvostelussa, mikä johtaa vaihteleviin tuloksiin. Tosin korvien asento on hiljalleen parantunut, joten ei menetetä toivoa ihan vielä. Jätkä on vielä keskenkasvuinen, joten saa nähdä jos koiran vankistuminen saa korvat parempaan asentoon.

Kuitenkin jokaisessa arvostelussa on mainuttu samat virheet, joten aika hyvä kuva on muodostunut Spartan liikkeistä ja rakenteesta. Spartaltahan lähtevät pallit (isän suureksi kauhuksi), joten näyttelyillä ei titteleitä metsästetä, vaan reissut ovat enemmänkin mukava harrastus.

Sparta kuivattelee

 Hallan steriloinnista on jo kuukausi ja toivoin paljon muutoksia. Ja niitä ei tullut lainkaan. Sama räyhä likka yhä on, ainakin vielä, katsotaan miten tulevaisuudessa käy. Lisäksi likka on hoikassa kunnossa, joten ainakaan ruoka ei jää vyötärölle yhtään tehokkaammin.Toivoisin kyllä hieman enemmän massaa tuolle shakaalille.

Kaunis Halla

UDS (VKH)- syndrooma tutkimus

Tuttuni ehdotti minulle mielenkiintoisen artikkelin luettavaksi ja minähän luin. Yliopiston tunnuksilla artikkeleiden löytäminen on varsin helppoa, sisältyyhän tähän opiskeluun paljon artikkeleiden kääntämistä ja referointia.

Pahoittelen osittain kökköä käännöstä. Tiivistelin myös reippaasti. Lukekaa ihmeessä artikkeli itsekkin.

Uveodermatologic (VKH-like) syndrome in American Akita
dogs is associated with an increased frequency of DQA1*00201
J. M. Angles1, T. R. Famula2 & N. C. Pedersen1

Tutkimuksessa todettiin vähäistä vaihtelua DLA geenien luokassa 2. DLA = The canine leucocyte antigen. Amerikan akita kantaa kuutta (6) alleelia raportoiduista kuudestatoista (16) DQA1 alleelista, mutta vain kahdeksan (8) 61:destä raportoidusta DRB1 alleelista ja yhdeksän (9) raportoidusta 47:stä DQB1 alleelista. Melkein puolet akitoista olivat homostygoottisia alleelina DQA1 ja neljännes DRB1 ja DQB1.

Tälläinen geneettinen monimuotoisuuden väheneminen on yleistä rotukoirilla. Etenkin roduilla, jotka on elvytetty henkiin toisen maailmansodan jälkeen.

Tutkimuksessa todettiin, että populaatiossa yleistynyt DQA1 liittyy tilastollisesti merkittävästi koiran riskiin sairastua UDS- syndroomaan. Genettisen monimuotoisuuden väheneminen nostaa riskiä koirien sairastua infektioihin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään.

Tutkijat toteavat, että tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta DLA-DQA1*00201:lla todellinen merkitys UDS-syndroomalle saataisiin selville. Tutkijat korostavat että alleelia tulisi pitää riskitekijänä, se ei sovellu diagnoosin antamiseen tai sairauden puhkeamisen ennustamiseen. Tutkimukseen kuului sairastuneita koiria, joilla ei ollut tätä alleelia.

Minulle on selvää, että noin vähäinen vaihtelu immunologisella alueella on huono juttu. Miten vaihtelua saataisiin lisää? No, roturisteytyksellä (paha sana!). Risteyttämällä ja lisäämällä hyvää onnea rekombinaatioiden kanssa, voitaisiin saada heti uusi alleeli populaatioon. Tämä ei ole kuitenkaan helppoa tai halpaa, sillä koiria pitäisi testata paljon sopivien parien löytämiseksi ja lisäksi pennut pitäisi kaikki testata, jotta tiedettäisiin saatiinko siirrettyä alleeli. Ja seuraavassa parituksessa alleeli voitaisiin taas menettää. Ei helppoa.

Mutta mitä tehdä, jos risteytys on kirosana? Jalostuskoirat voidaan kartoittaa juuri tämän geenialueen kannalta ja parittaa mahdollisimman erilaiset parit. Tämäkään ei ole halpa lysti, testi kun taitaa maksaa sen 200e kpl. Toisaalta, jos puolet rodusta ovat jo homostygoottisia yhden alleelin kanssa, voi koirien parittaminen muodostua entistä hankalammaksi. Lisäksi kun kasvattajilla on varmasti muitakin kriteerejä.

Vaikka tutkimuksessa tutkittiinkin amerikan akitoja, uskon että tilanne on japanilaisilla akitoilla sama, tai ehkä jopa huonompi. Amerikkalaisessa kun on sallittu enemmän vaihtelua, mm. väreissä ja rodun takaa löytyy useampaa rotua.

Mutta uskon valoisampaan tulevaisuuteen, sillä UDS-syndroomaa sairastavat myös ihmiset. (Olipas nurjasti sanottu..) Mutta juuri tämän takia suurempaa joukkoa tutkijoita kiinnostaa selvittää sairauden salaisuudet.

Uusia tutkimuksia odotellessa.

Kesää 2012

Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelun.

Halla steriloitiin Kankaanpäässä ja leikkaus sujui hyvin. Haava oli siisti ja parani pian. Äiti sai itse ottaa tikit pois ja Halla oli kiltti (tosin melko villi) potilas. Tikit kun eivät tyttöä pahemmin hidastaneet kun pellolla hyppi töyhtöhyyppiä..  Viikon verren Halla söi huonosti ja oli selvästi kipeä, mutta sitten neiti piristyi silmissä. Syömättömyys veti pienen vain melko hoikkaan kuntoon, jota nyt paikkaillaan.

Osallistuin myös mätsäritalkoisiin Tampereella ja sainkin harjoittelua kehäsihteerinä toimimisessa. Onneksi olin kulkenut paljon mätsäreissä, niin tapahtuman kulku oli jo tuttua. Suuria kommelluksia ei päässyt tapahtumaan, vaikka koko päivä kehässä menikin. Äiti juoksutti Hallan kehässä ja palkinnoksi saatiinkin kaunis punainen ruusuke. Tärkeintä oli kuitenkin, että mätsäreihin oli myös kutsuttu Halla sisaruksia ja paikalle löysivät Inu ja Säde. Kyllä sisaruksilla on sama virnistys ja pilke silmissä, vaikka Inu melko pörröinen onkin. :D Sekarotuisten suurin viehätys onkin vaihtelu.

Inu, Halla ja Säde (c) Riina Haapakallio

Viime viikonloppu sujuikin maalla, jossa koirilla riittää tilaa temmeltää. Tila on siis nykyisin jo tyhjä lehmistä, mutta maalle muutto saa odottaa vielä. Anoppi ei lähde talosta kuin saappaat edellä, mikä pistää omat suunnitelmat tehokkaasti jäihin. Vierailut ovat katkeran suloisia kun itse vain mielelläni miettisin remottia, siivoilua, pihan uusimista, navetan muokkaamista lampolaksi ja kanalaksi..Noh, kärsivällisyys ei ole suurin hyveeni, mutta ehkä joskus tämä maisema on pysyvä.

Edessä näkyvä tila on naapurin.

Vielä 6 viikkoa töitä ja taas koulun penkille. Syksy alkaakin loistavasti sillä pääsin eläinlääketieteellisen genetiikan kurssille, jossa opettaa itse Hannes Lohi. Jee! Odotan kurssilta aika paljon ja toivottavasti eläinlääketieteellisestä saa uusia näkemyksiä jalostukseen.

Varsin koiramainen syksy on tulossa. Edessä on paljon koiranäyttelyitä, joissa Spartan kanssa käydään pyörähtämässä. Lisäksi pääsin kasvattajakurssille, joten taas ollaan askel lähempänä kasvattajaksi ryhtymistä.

Kotieläintiedettä

Jospa kerron hieman opiskeluistani täällä Helsingissä.

Jalostusta voi opiskella vain Helsingin yliopistossa maa-ja metsätaloustieteen kotieläintieteellisessa tiedekunnassa. Vuosittain opiskelupaikkoja on vain 25 kpl eli taso on kova. Tasoa koventaa monet eläinlääketieteelliseen haluavat, koska monelle kotieläintiede on se suunnitelma B. Mutta ensisijaisia hakijoita on yleensä se melkein 200 joten aloituspaikoista käydään veristä taistelua.

Ensimmäiset kolme vuotta opiskellaan sekä ravitsemusta, että jalostusta (ja kaikille yhteisiä kursseja, kuten anatomiaa,viestintää ja hieman kasveja). Valinta kahden pääaineen välillä muodostuu noiden kolmen vuoden aikana. Kemia = ravitsemus, tilastotiede = jalostus. Vuosittain jalostuksen valitsee n. 5 opiskelijaa, loput suuntautuvat ravitsemukseen.

Seuraavat pari vuotta opiskellaankin sitten valittua pääainetta. Tavoitteena on tuo 5 vuotta, mutta koska opiskelijoista 95% on naisia (lapset,työt, muu elämä) ja kaikkia kursseja ei järjestetä joka vuosi, niin opinnoilla on tapana venyyyyyä. Kuulin ensimmäisenä vuonna, että keskimääräinen valmistumis aika on 11 vuotta, mikä kuulostaa yhä hurjalta. Opiskelijoita myös häviää matkan varrella, toiset yrittävät uudelleen eläinlääkikseen, toiset vain siirtyvät muualle.

(c) Väyrynen

Opiskeluista suurin osa on ihan luennoilla istumista ja tenttimistä, mutta silloin tytöt hymyilevät kun navetan ovet aukeavat.  Jokaiselle opiskelijalle kuuluu navetta päiviä (hurjat 2) ja maatilaharjoittelu (3kk farmilla). Parilla kurssilla päästään myös avaamaan elukoita (rottia ja lampaita). Myös harvat onnekkaat pääsevät keinosiemennyskurssille tai livahtamaan vielä tiukemman seulan läpi ihan eläinlääkiksen kursseille.

Sivuainevalikoima on myös laaja. Itse opiskelen perinnöllisyystiedettä (kärpäsen toukkien kehitystä oujee!), mutta valikoima vaihtelee saksankielestä ympäristöbiologiaan. Yliopistosta on myös helppo lähteä vaihtoon maailmalle ja opiskella hieman erilainen sivuaine kokonaisuus. Myös farmi-jakson voi viettää vaikka Amerikan puolella.

Venice Beach-California

Kotieläintieteelliseen pääsee myös erikoisvalinnan kautta, jos on opiskellut esim. agrologi amk:si. Tällöin on varauduttava vähintää yhteen lisäopiskeluvuoteen "siltaopintojen" takia. Ihan suoraan ei siis maisterin kirjoittaminen onnistu. Eli suoraan maisterivalinnan opiskelijoilla opiskelun kestävät sen 3 vuotta.

Työllistymistilanne on hyvä, koska vuosittain valmistuu verrattaen vähän agronomeja. Palkkakin on mukava kannustin jatkaa opiskeluja.

Olen ehdottomasti tykännyt opiskella täällä nämä kolme vuotta. Vielä vuosi edessä, josta yritän saada mahdollisimman tehokkaan, jotta valmistuisinkin joskus. :D

Helsinki KV 16.6.2012

Aamupäivästä suuntasimme kämppiksen ja Spartan kanssa kohti Helsingin vinttikoirakeskusta. Ihmeellisempiä tavoitteita ei ollut, sillä jätkän niskakarvat olivat vielä vähän lyhyet ja vaaleat päällyskarvan puuttuessa, mutta toivekkaina oltiin silti liikkeellä.

Harjoittelu kierroksella Sparta pomppi ja yritti näykkiä, joten en hirveän positiivisella mielellä ollut. Tuomarin edessä jätkä käyttäytyi jo paremmin, jätkä antoi katsoa hampaat kuin ammattilainen ja minun näykkiminen jäi yritykseksi. ( Oli niin lämmin päivä, että varmasti se vähensi riehumista).

Tuomari antoi arvostelun ERI ja olin riemuissani. Saatiin parempi arvostelu kuin viimeksi! Loistavaa! Tämän jälkeen käytiin tuomarilla uudestaan ja saatiin vielä tulos SA eli sertifikaatin arvoinen! Tuomari antoi söpön vaaleanpunaisen ruusukkeen palkaksi. Jee! Ihan ensimmäinen ruusuke! Omistaja oli yhtä hymyä.

Lopulta Sparta oli junnuista eniten tuomaria miellyttävä, joten jätkälle napsahti vielä ROP-juniorin punavalkoinen ruusuke. Olin aivan onnessani. Hienoa!

Tulos oli: JUN ERI JUK 1 SA PU 3 ROP-JUN. ♥ Oma hörökorva.

Ja arvostelu: "Good type, nice head, good set of ears. Good topline, good angulated, elegant movement."

Tuomari tykkäsi Spartan korvista! Jipii! Enää en voi sanoa jätkää hörökorvaksi. 
Erityiseksi menestyksen tekee se, että joulukuussa vielä mietittiin menetänkö tämänkin akitan liian nuorena. Nyt voin sanoa että painajainen on todellakin ohi. Jätkässä ei näe mitään jälkiä koko episodista ja nyt siittä on oikein kaksi ruusuketta todisteena.
Tuloksen innoittamana ilmoitin Spartan uuteen näyttelyyn. En tiedä saadaanko yhtä hyviä tuloksia, mutta onhan ihmisillä hölmömpiäkin harrastuksia. :D

Omatkin esittäjän taidot ovat kehittyneet. Muistin jopa keskittyä katsomaa minne juoksin. :D Sparta hoiti esiintymisen hyvin, kun omistaja osasi miettiä reitin etukäteen. 

Hallan emo Kami oli kaunis kuin aina ja menestyi hyvin koko viikonloppuna vieden komean kasan ruusukkeita kotio. Hieno tyttö suuntaa varmaan seuraavaksi ulkomaille kansainvälisiä titteleitä metsästämään. Paljon onnea Riinalle!

Myös Spartan isä Akai valioitui suomenmuotovalioksi samana viikonloppuna. Hienoa! Toivottavasti Akain pojat seuraavat isänsä tassunjälkiä. Onnea Cazador Grande-kennelille!


Sain myös hyviä uutisia Candida's kenneliltä. Heidän nuoret tytöt Usva ja Utu menestyivät hyvin ja napsivat SERTit kotiin tuomisiksi. Voin sanoa, että hurmaavampia akitaneitejä ei löydy. Onnea myös sinne päin.

© Candida's
Sparta ja Usva (Candida's August Surprise)

Ajatuksia kasvatuksesta

Mikä erottaa koirankasvattajan ihmisestä, joka haluaa teettää koirallaan pennut? Mielestäni nämä kaksi on syytä pystyä erottelemaan.

En käytä nyt sanaa jalostus, koska mielestäni jalostus ei kovin hyvin istu koiran kasvattamiseen. Tuotantoeläinpuolella ollaan tiukkoja ja jossain mielessä säälimättömiä eläinten valinnassa. Jos eläin ei täytä vaatimuksia, se menee teuraaksi. Lisäksi navetassakin pyritään jalostamaan eläimiä terveemmäksi. Lehmältä arvostellaan 23 rakenneominaisuutta. Haluaisimpa nähdä koiranäyttelyssä tuomarit samanlaisen tietokoneen kanssa..

Koiranäyttelyssä kilpaillaan siitä mikä koira on eniten rotumääritelmään sopiva. Koira voi saada hyvät arvostelut, vaikka se kantaisi perinnöllistä saurautta tai kärsisi huonoista lonkista. Ja juuri näyttelymeriitit tuntuvat olevan tärkeimpiä saavutuksia.

Millä perusteilla kasvattaja valitsee parin koiralleen? Täydentääkö pari toisiaa vai tukee toistensa hyviäpuolia? Mitä ominaisuutta tai piirrettä pyritään kehittämään? Kuinka sukua koirat ovat toisilleen? Vai ovatko koirat vain kivoja, pennut on söpöjä, nartun pitää kokoea äitiys, vai mahdollisimman paljon pentuja myyntiin?

Kun pohdin kasvattajaksi ryhtymistä, olen jo tuijottanut peliin ja kauan. Pieni ääni takaraivossa yhä hokee, että ehkä Spartan sinus ei periydy. Mutta istun koulussa valmistuakseni jalostusagronomiksi ja kaikki opit käskevät steriloimaan jalostukseen kelpaamattoman yksilön. Jätkä leikataan ja sillä selvä. En voisi kutsua itseäni vastuulliseksi jalostajaksi jos edes vahingossa jätkä saa tehtyä pennut.
Halla steriloidaan juhannuksen jälkeen, mikä on ollut selvää jo kauan.

Kannattaakin kysyä kasvattajalta koirista, joita hän ei aio käyttää ja miksi ei? Millä syillä hän steriloi oman nartun tai uroksen. Jokainen voi sitten pohtia syitä, jos kasvattaja ei aseta lainkaan kriteerejä tai kriteerit ovat olemattomat.

Olen hankkimassa narttua, jolla joskus aloitan kasvatustyöni. Tai toivottavasti aloitan, pennusta kun ei aina tiedä mikä siittä kasvaa. Omat vaatimukseni ovat tiukat.
- A-lonkat molemmille vanhemmille.
- Hyviä lonkkia saisi olla vanhempien sisaruksilla ja vanhempien vanhemmilla mahdollisimman monta.
Miksi lonkat saavat paljon huomiota? Akita on iso koira, joka tarvitsee hyvät lonkat. En halua lukea yhtään kertomusta enää miten alle vuotiaalta koiralta hajoaa jalat.
-Hyvät polvet ja kyynärät. Edelleen, koiran tulee pystyä liikkumaan kivutta.
En niin välitä kosmeettisista syistä, olisin käyttänyt Spartaa lurpahtavista korvista huolimatta. Jätkässä on paljon hyvää korvaamaan korvat. (Pennulle tulen myös valitsemaan A lonkkaisen parin. Jos lonkat ovat huonommat, korvaavan ominaisuuden on oltava todella hyvä. En usko käyttäväni D-lonkkaista.)

- Ei SA:ta tai VKH:ta emon tai isän sisaruksilla saati vanhemmilla tai näiden sisaruksilla.Koiran vanhemmilla ei myöskään saa olla sairaita pentuja muissa pentueissa.
Tämä myös karsisi Spartan pois. Jätkän emon veli on sairastunut VKH:n. VKH on resessiivinen, todennäköisesi useasta geenivirheestä johtuva, ympäristön laukaisema sairaus. Akitalla ei ole sukua, jossa autoimmuniteetti sairautta ei esiintyisi. Jokainen paritus vaatii riskin ottoa ja hyvää onnea. VHK on ilkeämpi kuin SA, koska sairastunut koira joudutaan melko pian diagnoosista lopettamaan. Jos SA on lievä, koira voi elää vanhaksikin normaalia elämää.

- Pennutettaessa koirilla on oltava ikää mieluusti se 3 vuotta. Yleisemmin ai sairaudet puhkeavat alle 3 vuotiaalle. Jokainen voi kasvattajalta kysyä, miksi on käytetty nuoria koiria. Sparta on kohta 1 1/2 vuotias, eikä todellakaan valmis äijä. Ei lehmälläkään teetetä vasikkaa ensimmäiseen kiimaan. Hiehon pitää olla kasvanut tarpeeksi isoksi ensin.

- Syntyneen pennun pitää olla reipas, jopa röyhkeä. Elinvoimaa tulee löytyä. Pennun pitää kasvaa ja kehittyä hyvää, tasaista tahtia.

- Vanhempien luonteen tulee olla tavallisille kotikoirille sopiva. Koiran luonteeseen vaikuttaa paljon ihminen, jolla koira on. Mutta en käyttäisi hirveän hermostunutta, pelokasta tai agressiivista koiraa. En ole vielä paljon perehtynyt luonteeseen, joten tämä tulee vielä tarkentumaan.

Haluaisin nähdä enemmän käyttökokeiden tuloksia seurakoirillakin. Varmasti jätkän kanssa mennään kokeeseen kunhan päästään jollekin kurssille edes alkuun.

Mutta, voin aloittaa oman koiran kasvutastyöni vasta yli kolmen vuoden kuluttua. Tässä on vielä paljon opiskeltavaa ja pohdittavaa. Saa nähdä muuttuuko näkemykseni ajan kuluessa. Toivottavasti vaatimukset pysyvät korkeina tulevaisuudessakin, niin voin hyvillä mielin katsoa pennun ostajaa silmiin.

Tai sitten täytän navetan lampailla ja keskityn määkiviin elukoihin.

 Ps. ehkä koiraan vertaaminen tuotantoeläimiin tuntuu joistakin hölmöltä, mutta pyydän tutustumaan esim. lypsylehmien jalostukseen ja indeksihin. Se on aivan oma maailmansa. :D

Haloo Helsinki!

Olen blogissanikin useaan kertaan manannut, että en voi sietää Helsingissä asumista. Olen maalaistyttö, kuulun peltojen ja metsien keskelle. Täällä on liikaa ihmisiä, yleisesti ahdasta, parkkipaikkoja mielettömän vähän.... MUTTA on täällä muutama asia, joihin olen palavasti rakastunut ja joita tulen kaipaamaan kun muutan täältä pois.

Yliopiston EE-talon (eläinlääkiksen rakennus) lattiasta löytää fossiileja. Ammoniitteja pilkistää esiin etenkin rappusissa ja lokeroiden luota voi löytää pari todella kaunista yksilöä. Aina kun kävelen rakennuksessa ihailen pieniä esihistoriallisia aarteita.

http://somsola.com/images/T/t_719.jpgv

 

Koulu. Olen istunut maailman arvostetuimman kehitysbiologin luennoilla. Kuunnellut eturivistä Dmitry Belyaev:n tutkimusryhmän esitelmää kettujen kesyyntymisestä. Näitiä en unohda ikinä. Monilla luennoilla olen istunut onnellisesti virnistellen, koska juuri tälläisiä mahtavia luentoja halusinkin yliopistolta. Näitä luentoja saisi olla useampiakin...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikki

Finnkino. Olen elokuvien suurkuluttaja. Rakastan istua pimeässä salissa ja mutustella poppareita. Uppoudun elokuvaan täysin ja kävellessä ulos salista on epätodellinen olo. Tykkään katastrofi elokuvista ja joissa päähenkilöt joutuvat koville. Kuten 2012, Tartunta ja Nälkäpeli. Täällä, kehäkolmosen reunalla, asumisessa on se etu, että leffateatteriin on todella lyhyt matka ja tarjontaa löytyy. Aina teatterissa tulee jotain katsomisen arvoista. Seuraavaksi menen katsomaan Prometheus, jolta odotan paljon.

Matkustus. Täältä on todella helppo matkustaa ulkomaille. Lentokenttä on melkein vieressä. Näiden kolmen vuoden aikana olen ajanut ympäri Kaliforniaa, Venäjä-Viro kierros bussilla, reilannut Saksassa ja Irlannin kierros jälleen bussilla. Yliopiston jälkeen tuskin enää pääsen näin helpolla reissuun. Ensi vuodelle olisi suunnitelmissa visiitti Italiaan, Loontooseen ja ehkä Itavaltaankin. Pitää nautti viimeisestä vuodesta..

Berliini maaliskuussa 2011

Bussit ja metro. Koska auton omistaminen on täällä vain kallis riesa, on ihanaa miten bussit kulkevat. Talvella kulkeminen ja vauhti on vähän kyseenalaista, mutta kuitenkin nautin kun bussilla pääsee. Siis kotona bussi kulki sen 3x päivä, joten tämä on ihan luksusta.

Ja suuret tapahtumat. Jos en asuisi täällä, tuskin olisin lähtenyt mukaan HorseShow- talkoisiin tai  katsomaan Cesaria. Tai Messukeskuksen messuille tahi Voittaja-koiranäyttelyyn..

Hmm... Ehdottakaa ihmeessä lisää Helsingin hyviä puolia.  :p

Cesar Millan Live kiertue Suomessa

Tiedän, että kyseinen henkilö jakaa jyrkästi mielipiteitä, joten kaikenlainen hänestä kirjoittelu tai kommentointi nostaa äkkiä ihmisten niskakarvat pystyyn. Mutta kuten sanottu, kaksi koirankouluttajaa ovat samaa mieltä vain siitä, että kolmas kouluttaja on väärässä...

Kun näin kiertueen mainoksen telkkarista, olin aivan innoissani. Seminaariin olisi pakko päästä! Eniten Cesarissa arvostan kolmea piirrettä. 1) Hän voi auttaa erittäin vaarallisia ja agressiivisia koiria, jotka muut lopettaisivat. 2) Hän käskee kastroimaan koiria. 3) Hän puhuu erittäin paljon hylättyjen koirien puolesta. Siispä ensimmäisenä lipunmyynti päivänä ajelin bussilla itäkeskukseen ja ostin lipun. Köyhä opiskelija kun olen, tyydyin halvimpaan parvi paikkaan.

Harwall areenalle kannattaa tulla julkisilla. Oikeasti. Jätä oma auto kotiin ja suosi vaikka junaa. Itse köröttelin bussin kyydissä paikalle ja autojonot olivat mahdottomat. Hyvin kyllä tunnisti seminaariin tulevat, autojen koiratarroista ja takakontinhäkeistä.

Pieni pettymys oli kun paikalla ei ollut yhtään myyntikojua koira tavaraa. Luulin että paikalle olisi tullut valtavasti myyjiä, mutta ei.. Siispä ostin (reilusti ylihinnoilteltun) limun ja pizzapalan ajankuluksi.

Seminaari kesti 2 ja puoli tuntia. Cesar puhui paljon samaa mitä ohjelmassaankin, joten perusteissa pysyttiin. Yleisön lämmittämiseksi herra oli pukenut päälleen suomi-paidan ja opetellut muutaman tervehdyksen mahdottomalla kielellämme.

Hän painottaa, ettei kouluta koiria vaan ihmisiä. Useat koirien käytöshäiriöt johtuvat siittä että hihnan toinen pää ei osaa lukea koiran antamia merkkejä.

Alussa Cesar vertaili nyky-yhteiskuntaa elämään Meksikossa. Tällä tavoin havannoillistui hyvin selvästi mitä koiralta vaaditaan ja miten ihmisen maailma vaikuttaa koiraan. Koira ei välitä ihmisen ammatista, koulutuksesta tai ihmissuhde ongelmista, mutta kiire, stressi ja paineet vaikuttavat ihmisen välityksellä suoraan koiraan. Koira ei tiedä mistä olet stressaantunut, mutta reakoi silti siihen miten stressi sinuun vaikuttaa.

Koira on ensin eläin, sitten koira, seuraavaksi rotu ja viimeiseksi nimi. Tämä kääntyy usein väärin päin, ihmiset unohtavat että kyseessä on eläin. Koiraa ei saisi kohdella lapsenkorvikkeena, sielunkumppanina tai yleensäkään ihmisenä. Koira on onnellisimmillaan ollessaan koira.

Koiran energia taso. Jokaisen tulisi hankkia koira, jonka energia taso on alhaisempi kuin oma energia tasonsa. Tämän allekirjoitan täysin. En tajunnut tämän merkitystä, kunnes otin Hallan. Hallan energia taso on paljon korkeampi kuin minulla tai Spartalla. Spartalla on matala energia. Halla juoksee minut, Spartan ja äitini uuvuksiin ennen kuin itse väsähtää.. Seminaarista opin että minun tulisi palkita Hallaa kun sen energiataso on samalla tasolla kuin Spartalla. Jos taso on korkeampi, huomioin Spartaa enemmän, jolloin Halla laskee tasoaan samaksi saadakseen huomiota minulta.

Nenä-Silmät-Korvat. Pennulla ensimmäisenä toimii nenä, sitten silmät ja viimeisenä korvat. Koira tottelee ensin nenää, sitten silmiä ja lopulta korvia.

Eroahdistuksesta Cesar antoi esimerkin oman koiransa Juniorin kanssa videolta. Tärkeintä eroahdistuksen välttämisessä on, että koira väsytetään liikunnalla. Sen jälkeen koiralle näytetään paikka, johon se voi rauhoittua, oma peti vaikka. Tällöin lähtiessä koira jää rauhallisessti nukkumaan. Jos koira on energinen ja touhuaa ihmisen lähtöaskareissa mukana, se vain kiihtyy entisestään, joten ei yllätys jos koira jää oven taakse ulvomaan.

Casar näytti myös pieniä eleitä videolta hidastettuna ja pysäytettynä, joita koira näyttää ennen räyhäämisen alkua. Erittäin hyödyllistä. Itse tajusin, että Hallaa pitää kieltää paljon aikaisemmin. Tosin pystykorvaisella korvien terhakkuus on ihan eriasia kuin colliella, vaaditaan tarkkaa silmää siis. Hämmentävää sekin että itse luen Spartan käytöstä paljon paremmin kuin Hallan. Ehkä Sparta vain reagoi paljon hitaammin ja selvemmin kuin räjähtävä Halla..

Oma ruumiinkieli. Lenkille lähtiessä kannattaa hengittää muutaman kerran syvään ja unohtaa kaikki päivän taakat. Olkapäät rennoiksi, selkä suoraksi ja kädet rennoiksi. Sitten vasta liikkeelle. Kaikki jännitys siirtyy hihnaa pitkin koiraan ja koira reagoi vetämällä.

Cesar puhui paljon energiasta ja eläimen ja ihmisen energian vuorovaikutuksesta.Kaikkea en enää muista, toivottavasti seminaari tulee myyntiin dvd:nä joskus, niin voi virkistää muistia. Mitään suuria ahaa- elämyksiä ei tullut, mutta ilta antoi paljon ajateltavaa.

Voin suositella seminaaria kaikille koiraihmisille. Olen erittäin tyytyväinen iltaani. Ja puheensorinasta päätellen monet muutkin ovat kanssani samaa mieltä.

Pikku räyhä

Hallan ensimmäinen kiima oli tammikuun alussa, tytön ollessa 9 kk ikäinen. Eipä siinä kummempia, Sparta lähti kanssani Helsinkiin ja Halla jäi kotiin vanhempieni luokse. Kotona ei ole enää koiraa (ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen!), joten neiti sai eritäin paljon huomiota ja hellittelyä.

Kiiman jälkeen Halla ei rauhoittunut, vaan meno jatkui entisellään. Vieraat koirat kohdattiin välillä epävarmasti, liian innokkaasti, tai suoraan vihamielisesti. Sain tilannetta jo paremmaksi kunnes saimme kaksi viikkoa lähes päivittäin kohdata irtokoiria, jotka tulivat enemmän tai vähemmän päälle. Onneksi yhteenotoilta vältyttiin, mutta omat hermot alkoivat olla jo erittäin tiukilla. (Jännä miten irtokoiran omistajaan tulee vauhtia vasta kun Spartan murina alkaa nousta).

Maaliskuun lopulla Halla alkoi jälleen tiputtelemaan ja kävin eläinlääkärillä asti varmistamassa että kyseessä on kiima eikä mikään tulehdus. Kiimojen väli oli suunnilleen 3 kuukautta. Kiima on ollut jotenkin todella epämääräinen. Sparta ei kiinnostunut neidistä lainkaan, vaikka muita hiemankin tuoksuvia narttuja kyllä kosiskelee. Tiputtelu oli epämääräistä ja vähäistä. Ja kun toin Hallan takaisin kaupunkiin, käytös on painajaista. Muita koiria vaanitaan ja äristä pitää jo kaukaa. Taas aloitamme alusta käytökoulun.

Olin suunnitellut Hallan leikkauttamista, koska en aio teettää sekarotuisia (vaikka mitään vastaan sekarotuisia ei olekaan) ja arki kahden koiran kanssa helpottuisi. Toivon että leikkauttaminen rauhoittaisi Hallaa, koska kiimojen tiheästä välistä voisin päätellä, että vihaisuus voi johtua hormoneistakin. Olen kuullut nartuista, jotka ovat kiiman lähellä erittäin äkäisiä.

Leikkauksesta on paljon hyötyjä, kuten kasvainten todennäköisyys laskee ja katoaa pelko kohtutulehduksesta. Ainut haitta voi olla virtsankarkailu, mutta Halla on timmissä kunnossa joten tuskin mitään ongelmia ilmenee.

Noh, leikkausaika on varattu ja siihen asti keskityn jälleen Hallan käytöskoulutukseen. Taskut täyteen herkkuja ja lenkille. Onneksi koulukin loppuu kesäksi ja töiden ohella ehdin pitää hieman lomaakin.

Toivottavasti pääsen muuttamaan maalle vuoden vaihteessa. Koirillekin olisi parempi saada isompi asunto ja omat hermot nauttisivat maaseudun rauhasta. Paikallinen itsensäpaljastajakin on herännyt talviunilta, ainakin alueella pyörivistä poliisesta päätellen.

Visiitti Irlannissa

Tavallisesti kevään korvella herää myös matkustus into. Kun Saksan reissu peruuntui, kuume oli tavallista korkeampi päästä reissaamaan. Onneksi yliopiston opiskelija järjestömme Sampsan järjestämälle excursiolle löytyi vielä tilaa ja tie Irlantiin aukeni. Matka kesti 17.4.-21.4.2012.

Reitti kulki Dublinista Corkin kautta Limerickiin ja Tullamoren kautta takaisin Dubliniin. Eli ihan hyvin tuli Etelä-Irlanti kierrettyä. Ensimmäisenä huomasin miten vihreää luonto jo oli. Laidunkausi oli pitkällä ja eläimet ulkona. Rapsi kukki jo keltaisena! Lähes jokaisen talon takana oli lehmiä ja lampaita ja hevosia. Lammas roduista löyty texel ja suffolk, mutta muista en ole varma kun bussi ei pahemmin hidastellut roduntunnistusta varten.

Reissun tarkoitus oli tutustua Irlannin maatalouteen (ja bubeihin), joten ohjelmaan kuului paljon virallista ohjelmaa. Keskiviikkona tutustuimme Mooreparkkiin, joka on Irlantilainen tutukimuslaitos, samaantapaan kuin MTT. Siellä tutkitaan lähinna laidunnuksen tehostamista, laidunkiertoa ja naudan ruokintaa. Irlannissahan laidunnskausi alkaa jo helmikuussa ja kestää yli 200 päivää. Hieman erilaiset lähtökohdat kuin kotoisessa Suomessa. Tutkija nauroi meille, kun kerroimme kotona satavan yhä lunta..

Seuraavaksi kurvasimme vuohi-tilalle. Tilan nimeä en enää muista, mutta vierailustaame ilmestyy lehtijuttu Maaseudun tulevaisuuteen, joten lukekaa sieltä lisää. Tilalla oli 500 vuohta ja päätuotteena oli vuohenjuustot. Juustot maistuivat aivan ihanilta, etenkin se jossa pehmeään juustoon oli sekoitettu karpaloita! NAM! Juustoja päätyi paljon opiskelijoiden matkaan ja en voi kuin odottaa että tilan tuotteet ehtivät joskus meille asti. (Tai sitten pitää ostaa itselle vuohi..)

Torstaina vierailimme  Glambian rehutehtaalla. Kyllä oli suuret tilat ja niin pitääkin olla jos suurin osa Irlannin viljasta kulkee tehtaan kautta. Rehuista en saanut paljon irti, kasvipuolen ihmiset kyselivät onneksi enemmän. Jokainen sai yrityksen hirtoriikin mukaansa matkalukemiseksi.

Loppu ilta kuluikin kaupunkia kierrellen ja keilatessa. Löysin itsestäni piilevän keilaaja kyvyn ja sain 73 pistettä! Hävisin porukan parhaalle vain 20p eli olin toinen. Ilta päättyi ehkä aidoimpaa irkkububiin ikinä. Aitoa live irkkumusiikkia ja irishkoffee ja siideriä. Hauska ilta kaiken kaikkiaan.

Perjantaina ohjelmassa oli Baileys-tila. Tila, jonka lehmistä tehdään kuuluisaa Baileys- juomaa.  Hieman oli aistittavissa pettymystää kun maistiaisia ei meille tarjottu, mutta tila itsessään oli hieno. Takalypsyasema ja vasikoillakin oli tilaa. Isäntä oli erittäin puhelias ja keskustelu maataloudesta olisi varmasti jatkunut pidempäänkin. Ainut mikä minua häiritsi oli se että lehmien hännät oli katkaistu. Tämä on kuitenkin normaalia ulkomaisilla lypsytiloilla, etenkin takalypsyasemaa käyttävillä. Häntä kun levittää paskaa aika tehokkaasti. Onneksi suomalaisilla lehmillä pitää olla hännät! Suosikaa siis suomalaista!

Kun kerran Irlannissa ollaan niin pitihän Guinnes visiitti myös tehdä. Tehtaasta oli tehty melkeimpä teemapuisto, jossa seurataan oluen valmistusta. Lähes jokainen suomalainen tuntee edes hieman oluen valmistusta, joten mitään suuria ahaa- elämyksiä ei syntynyt. Lisäksi kuulusia juoma on aika pahaa! :D Mutta mukaan lähti teemaan sopivat sukan veljelle tuliaisiksi. 

Lauantaina olikin varhainen herätys ja lento kotio. Osa porukasta oli käynyt tutustumassa Dubliniin huolellisesti ja marssivat koneeseen samoilla silmillä. Lähtöportilla odotellessa krapulan määrä oli valtava. Onneksi olin itse päätynyt nukkumaan ajoissa.

Lentokentällä sain metsästää aitoa irlantilaista viskiä tuliaiseksi. En itse juo lainkaan viskiä, joten oltiin ihan oudoilla vesillä liikkeellä. Ensin myyjä ei oikein uskonut minua asiakkaaksi kun selitin etten löydä etsimääni. Kun sanoin viskin merkin, myyjät säntäsivät yhtäkkiä takahuoneeseen ja toinen myyjä tuli esittelemään minulle erilaisia vanhoja viskejä ja tarjosi maistiaisia. Olin pyytänyt tietämättäni hieman harvinaisempaa ja arvokkaampaa viskiä kuin normi asiakkaat.. Kieltäydyin kohteliaasti maistiaisista ja ostin sitten myyjien suosittelemaa laatua, koska etsimäni merkki oli loppunut. Empä koskaan ole maksanut viinasta tuollaisia summia. No, ukko oli ainakin tyytyväinen kotona.

Irlantiin pitää ehdottomasti lähteä joskus uudelleenkin. Ihmiset olivat mukavia, vaikka vasemmanpuoleinen liikenne oli välillä hermoja raastavaa. Useammin kuin kerran kyytiläinen kiipesikin kuskin paikalle, kun autotkin ovat ihan nurinkurisia. Kotiin ostin itselleni lammaslaukun, joka pääsee mukanani kaikkiin akita- tapahtumiin.

Kiirettä

Kiirettä on riittänyt koulun kanssa aivan riittävästi ja ainakin vielä huhtikuu tulee jatkumaan samalla vauhdilla. Kandi pitäisi kirjoitella loppuun, tehdä kasa etätehtäviä, lukea kokeisiin ja etsiä samalla töitä. Huh mikä urakka. Kaiken tämän päälle puuhailen entistä enemmän Akita yhdistyksen toiminnassa mukana ja kalenterini on kirjaimellisesti täynnä.

Opintotukeni loppuu ensi vuonna helmikuussa, joten ikuinen opiskelijan elämäkin loppuu joskus. Kursseja on tahkottava mahdollisimman paljon, sillä opiskelujen ja töiden yhdistäminen voi olla erittäin vaikeaa. Ja mie muutan mahdollisimman nopeasti Helsingistä pois. Ainakin ensivuodelle on suuria suunnitelmia ja haaveita. ;)

Hurjannäköistä leikkimistä. 

Koirat voivat hyvin. Sparan karvat ovat kasvamassa hyvää vauhtia takaisin ja voidaan lähteä taas julkisille paikoille pyörimään. Hallan kanssa taistellaan vielä räyhä ongelman kanssa. Tai eihän tuo mikään räyhä ole, Halla vain innostuu toisista koirista niin hirmuisesti, että käytöstavat unohtuu. Empä minäkään iloisesti tervehtisi ketään joka hyppää ensitöikseen niskaan roikkumaan.. Mutta todistettu on, että kunnon väsyttämisellä Hallakin osaa käyttäytyä kiltisti.

Leikin jälkeen söpöillään

Saas nähdä paljonko uusia akita ihmisiä on syntynyt kun jätkän kanssa ollaan läheisen rakennusmaan ohi lenkkeilty. Ainakin eräs raksamies selitti, että heillä on aina ollut pystykorva, mutta Sparta on aivan mahtavan näköinen. Ja Hallakin on vain venytetty versio pystykorvasta. (En ymmärrä miten Hallaa on luultu shibaksi, ne kun ovat eivan erinäköisiä). :P Iso koira herättää huomiota. Ainakin paikalliset amerikan akita ihmiset ovat huomanneet japsi serkun.

Seuraavaksi varmaan postitan tarinaa mätsäreistä tai sitten myöhemmin kerron Irlannin reissusta. Tässä on jo melkein muodostunut perinteeksi reissata jonnekin näin keväällä ja tällä kertaa tarjoutui mahdollisuus, jota en voinut ohittaa.  Irlantia kohti siis.

Hallan ensimmäiset mätsärit

Olin suunnitellut Hallan viemistä mätsäreihin, sillä tyttö on ainakin omasta mielestäni todella nätti koira. Neiti on kuitenkin melkoinen räyhä, joten en uskaltanut kokeilla onneani. Mutta koska Spartan otsatukka on vielä varsin lyhyt, päätin että nyt kokeillaan. Soitin kaverini mukaani ja kurvailimme Border Agility Teamin uudelle erittäin hienolle hallille.

Ensin jäin rakkalla toyotalla jumiin jäiselle parkkipaikalleni, Hallan mielestä autooni ei mahdukaan toista koiraa ja sitten ajoin hallin risteyksestä ohi (meinasin ajaa myös uudestaan ohi samassa paikkaa), mutta muuten reissu meni hyvin.

Ilmoittaumisen jälkeen saimmekin odotella reilun parituntia ennen kuin x-rotuisten kehä alkoi. Toisaalta odotus oli hyväksi, sillä Halla selvästi totesi että jokaiselle koiralle ei ehdi haukkua. Sekarotuisia oli 15 kappaletta ja oli kiva kuunnella juontajan arvauksia roduista. Eipä ollut tuomarille aikaisemmin tullut tälläistä sekoitusta vastaan.

Keskellä kuvaa mie ja Halla

Ensimmäisellä kierroksella saatiin punainen nauha, vaikka neiti haukkui ja ei suostunut näyttämään hampaita tuomarille. Nätisti tyttö kyllä seisoi ja juoksi. Punaisten kehässä vastassa oli 9 koiraa. Halla ryösti numerolappuni ja mutusteli sitä puoli kierrosta ennen kuin sain siepattua lapun takaisin. Ainakin yleisölle oli viihdettä. :D Oltiin sitten neljänsiä, eli aivan loistava tulos. Palkinnoksi saatiin karkkipussi ja hieno pokaali. Ihan kiva tapa viettää sunnuntai. Ja lopuksi Hallakin pystyi makoilemaan Eetun kanssa vierekkäin kaikessa rauhassa, joten räyhääminenkin loppui siltä päivältä.

 

 

Väsynyt prinsessa

Aivan varmasti lähden Hallan kanssa toisenkin kerran kehään. Myös Sparta pääsee kunhan otsatukka on kasvanut entiselleen. Opiskelu kaverit ovat käyneet ahkerasti Viron puolella hakemassa SERT:tejä ja kokemusta. Harkinnassa on lähteä mukaan hörökorvan kanssa, mutta retkeä pitää vielä suunnitella. Saas nähdä miten käy.

Silkkaa hymyä!

Hyviä uutisia!
Keskiviikko aamuna vein jätkän taas Viikkiin ja jätkä hyppi iloissaan hoitajan perässä takahuoneeseen. Lääkärin kanssa käytiin tilanne vielä kerran läpi. Magneettikuvista oli rakennettu 3D- malli jossa näkyi kallon takaosassa pieni kolo, johon lääkäri epäili sinuksen loppuvan. Leikkauksessa sitten nähtäisiin menisikö se kallosta läpi vai ei.

5 tuntia myöhemmin lääkäri soitti ja kertoi että sinus ei mene kallosta läpi ja se saatiin kokonaan poistettua. JEE! Nyt saadaan mokoma murhe unohtaa kokonaan. Jätkän päälaki on ajeltu täysin kaljuksi ja sitä koristaa 8 tikkiä, mutta kaikki on hyvin. Minulla on yhä akita kotonani. <3 Tikit poistetaan kahden viikon kulutta, joten siihen asti pitäisi ottaa rauhallisesti. Särkylääke ei vain sopinut koissulle lainkaan, heti veti vesiripulille. Hirveän kipuileva Sparta ei ole, eikä yritä tikkejä rapsutella, joten ehkä me pärjäillään.

Kevään suunnitelmissa olisi viedä molemmat piskit pyörähtämään mätsäreissä, jos vaikka sattuisimme saamaan ruusukkeita. Spartan käytän kyllä ihan virallisessa näyttelyssä, minua kiinnostaa rakenne- ja liikkeiden arvostelu, vaikka korvien asento ei ole paljon parantunut. Myös tokoa taas treenaillaan hiljalleen. Olen myös järjestämässä keväällä Akateemisen Karjakerhon mätsäriä, johon toivotaan paljon osallistujia ja vapaaehtoisia tuomareita etsitään.

Vapaaehtoiset tuomarit voivat ilmottautua naamakirjan kautta.

Hui pakkasta

Kun muutin Helsinkiin mietimme kavereiden kesken, että millaisia etelän talvet mahtavat olla, saadaankohan lunta lainkaan. Ihan turhaan tuli pelättyä, sillä kahtena edellisenä vuonna lunta tuli valehtelematta varmaan se pari metriä ja yliopiston polut muuttuivat parissa kohtaa melkein tunneleiksi. Tänäkin vuonna olen autoani saanut kiroilla, kun auramiehet peittävät sen kinoksiin melko tehokkaasti ja lapio saa heilua jatkuvasti. Vannoutunut talvi-ihminenkin alkaa toivoa kevättä.

Koiria lumi ei ole haitannut, päin vastoin. Ulkona voitaisiin riehua vaikka koko päivä, mutta omistajan pakkasen kestävyys unohtui Kaliforniaan jo pari vuotta sitten. Helsingissä lisäksi tuulee koko ajan, mikä lisää pakkasen purevuutta reippaasti. Mutta on jotain positiivistakin, sillä melkein kolmen vuoden kipuilin jälkeen, alan sopeutua tänne. Totesin eilen että ihan ok paikkahan tämä on. Mitä nyt lähimetsissä juoksentelee itsensäpaljastaja, mutta pakkanen ilmeisesti karkoitti hänet ja pari muutakin hörhöä piha piiristä.

Halla oli vanhemmillani hoidossa lähes kuukauden juoksujen vuoksi. Ilmeisesti neiti oli lellitty pilalle, sillä sain takaisin sellaisen metsän eläimen, että kaikki koulutus on alettava alusta. Halla haukkuu taas kaiken, mutta onneksi on yhä sellainen herkkuperse, että hiljenee namipussin rapistessa. Neidillä alkoi myös mörkö ikä, kun aivan kaikki on epäilyttävää ja vaarallista. Ja minä luulin että nartut rauhoittuu ensimmäisten juoksujen jälkeen..

Kuukauden keskittyminen Spartaan teki ihan hyvää kummallekin, sillä jätkä keskittyi minuun paljon paremmin. Tokokin sujui. Jätkä on ollut kuin unelma koira, helppo tapaus. Tosin takapakkia otettiin heti kun toin Hallan kotio. Jätkä jopa haastoi lenkillä minut ensimmäistä kertaa. Keskustelimme hieman mitä mieltä olen nilkassa roikkumisesta ja arki palasi uomiinsa.

Sparta 1- v.

Sparta leikataan reilun viikon päästä. Eläinlääkärin kanssa puheltiin pitkä puhelu, jossa käytiin tilanne läpi. Magneetti kuvan mukaan kallossa ei ollut reikää, mutta siellä voi silti olla sellainen. Ell suositteli leikkausta ja mie suostuin heti. Riskit ovat suuret, mikäli kallo joudutaan avaamaan, mutta en voi elää katsellen koiraa tietäen että sinus voisi tulehtua milloin vain. Nyt voidaan vain toivoa, että leikkaus olisi helppo ja selvitään ilman ikäviä yllätyksiä. Leikkaava eläinlääkäri on ainakin leikannut näitä ennenkin, että ihan turvallisissa käsissä ollaan.Viikissä on kyllä maailman töykein vastaanottotäti, mutta jos saan koiran hengissä takaisin, voin antaa mokomalle anteeksi.

Tässä koulun ohessa olen myös yrittänyt perehtya akita rotuun genetiikan kannalta. Sukupuut lähinnä itkettävät kun 10s sukupolvi on täynnä paria koiraa ja näitä mokia on helvetin vaikea lähteä korjaamaan. Ajattelin laskea omasta koirastani sukusiitosasteen ja piirrellä sukupuita, mutta koulukiireet painavat näiden yli.

Ainakin tässä saa painavia ajatuksia tulevan jalostusnartun valintaan.

Jalostaja

Pieni tyttö juoksee naapurista kotiin ja suoraan äidin luo. Innoissaan tyttö kertoo kuinka naapurin kanit saavat pian poikasia. Hän selittää että uros kani on musta ja naaras kani valkoinen, joten pennut ovat varmasti harmaita, paitsi yksi valkoinen ja yksi musta. Koska niin kirjassakin luki. Myöhemmin selviää että kani sai paljon poikasia, jotka olivat  harmaita, paitsi yksi musta ja yksi valkoinen.

Tuo pikku tyttö olin minä. En muista minkä ikäinen olin, mutta ainakin osasin jo lukea. Luin vanhaa tietosanakirjaa, jossa mainittiin Mendel ja yksinkertaisia esimerkkejä ominaisuuksien periytymisestä. Pienenä osasin koirarodut, hirveästi eläinlajeja ja katsoin kaikki television luonto ohjelmat. Kasvatin sammakonkutua pienessä akvaariossa ja kirjoitun tutkimusraportin, jossa seurasin nuijapäiden kehitystä. Isoja mötköjä niistä kasvoikin akvaariokalanruoalla... Seikkailin pystykorvan kanssa metsissä ja yritin pyydystää räkättirastaan poikasia.

Luomu possuja työpaikalta

Koulussa loistin biologiassa, muu koulu ei sitten kiinnostanutkaan. Kävin luonnontieteellisen lukion ja kaikki biologian kurssit. Halusin biologiksi, tutkijaksi ja mieluiten sademetsiä tutkimaan. Hain Turun yliopistoon biologian linjalle, mutta jäin varasijalle. Lähdinkin Hämeen ammattikorkeakouluun Mustialaan katsomaan maajusseja. Mustialaan olin hakenut ihan uteliaisuudesta ja koska yhteishakuun piti pistää viisi vaihtoehtoa..

Siinä olin sitten kaupunkilaistyttönä maalaisten keskellä violetissa siilitukassa ja yritin sopeutua joukkoon. En osannut ajaa traktorilla, enkä tiennyt mikä äes on saati mitä sillä tehdään. En tiennyt mitään, mutta päätin katsoa vuoden miten pärjään. Neljä vuotta kului  ja valmistuin agrologi (Amk): si.

Mie ja karitsat

Kuulin toistuvasti, että Helsingissä Viikissa voisi opiskella jalostusta. Päätin piruuttani hakea ja läpäisin pääsykokeen. Edessä oli muutto Helsinkiin. Nyt opiskelen kolmatta vuotta Helsingin yliopistossa kotieläintiedettä pääaineena jalostus ja sivuaineena perinnöllisyystiede. Valmistumisvuotta en osaa vielä edes sanoa, ehkä pari vuotta menee vielä. Valmistumisen jälkeen olen sitten jalostusagronomi.

Mitä minä sitten jalostan tulevaisuudessa? Lampaita. Ihastuin suomenlampaisiin harjoitteluaikana ja opinnäytetyöni kirjoitin myös näistä karvaturreista. Lampaat ovat oikeasti ainut eläinlaji, josta oikeasti tiedän paljon. Voin puhua lampaan eri ominaisuuksien jalostamisesta monta tuntia. Välillä kiusaan isääni, sanomalla että olen kymmenen vuotta käynyt koulua ruvetakseni lopulta lampuriksi. Todennäköisesti teen tulevaisuudessakin töitä lampaiden parissa ja varmasti hankin itselleni pienen katraan kun vain pystyn.

Miten tämä liittyy sitten koiriin ja akitaan? Akita ei ole terve rotu, sillä on kiusana periytyviä vakavia sairauksia SA ja VKH. Rodun geenipohja on myös hyvin kapea, sillä rotu on elvytetty henkiin vain muutamasta koirasta ja kymmeniä vuosia sitten johtuneesta menestyneen uroksen liika käytöstä. Lähes kaikkien koirien takaa löytyy tietty uros. Ongelmaan ei ole nopeaa ratkaisua. Geenitestiä kehitellään, mutta uskon, että testistä huolimatta emme voi karsia kantajia populaatiosta. Käytettävä geeniaines todennäköisesti kutistuisi olemattomiin. Testillä voisi kuitenkin löytää terveet koirat ja lisätä niiden käyttöä.

Nami

En vielä ole varma rupeanko itse kasvattajaksi (todennäköisesti jonkinlainen yhteistyö voisi olla sopivin vaihtoehto.) Mutta haluasin oppia mahdollisamman paljon, jotta voisin hyödyntää koulutustani akitan parissa. Koirien jalostuksessa olen vasta oppilas, mutta tämä maailma on vienyt täysin mukanaan. Onneksi minulla on ollut onni tutustua moneen kasvattajaan (akita, tiibetinspanieli, suomenajokoira, karjalankarhukoira, suomenpystykorva, tolleri), joiden kanssa tutustua koirien jalostuksen syövereihin.